Mietin jos alkaisin tänä kesänä harjoittelemaan rantautumista helsingin seudun saarien luonnonsatamiin purjeveneellä, retkeilytarkoituksessa. Koskaan en ole ennen moista kokeillut. Veneeni on noin 30-jalkainen, 3200kg, syväys 1.6m. Veneessä tulee olemaan neljä ihmistä, mukana lapsia. Mutta minun pitää yksin suorittaa kaikki rantautumismanööverit, muut vain istuvat tämän ajan paikallaan. Oletusarvoisesti veneen keula pitää saada niin lähelle rantaa, että veneestä voi laskeutua portaita alas maankamaralle jalkoja kastelematta. Sään puolesta tällaiset retket suoritettaisiin luokkaa 3m/s...8m/s tuulella oletusarvoisesti. Miten helppoa tai vaikeaa tällainen rantautuminen on, kolhimatta muoviveneen runkoa? Ideana olisi kai se, että ankkuri perästä veteen riittävän kaukana rannasta, lähestyminen hitaasti keula edellä, jarrutus ankkuriköydestä vetämällä ja/tai moottorilla pakittamalla, hyppään itse rantaan, kiinnitän keulaköyden jonnekin, autan muut maihin.
Saarien rannat ovat minulle tuntemattomia, tiedän niistä merikartan, kaikuluotaimen (rantautuessa) ja Helsingin Saaristo-oppaan perusteella. Olen miettinyt esimerkiksi Käärmesaarta sekä pohjoista ja eteläistä Käärmeluotoa rantautumisiin. Kokemusta näistä?
Vai olisiko helpointa ostaa kumivene, jota hinaa purjeveneen perässä? Tällöiin ankkurointi kauemman rannasta ja kumiveneellä rantaan saakka.
Mikä olisi paras ratkaisu?
Vai olisiko viisainta unohtaa purjevene ja investoida busteriin? ;-) Tarkoitus ei ole yöpyä saarissa, vaan koko reissut tehdään päiväsaikaan.
Saarien rannat ovat minulle tuntemattomia, tiedän niistä merikartan, kaikuluotaimen (rantautuessa) ja Helsingin Saaristo-oppaan perusteella. Olen miettinyt esimerkiksi Käärmesaarta sekä pohjoista ja eteläistä Käärmeluotoa rantautumisiin. Kokemusta näistä?
Vai olisiko helpointa ostaa kumivene, jota hinaa purjeveneen perässä? Tällöiin ankkurointi kauemman rannasta ja kumiveneellä rantaan saakka.
Mikä olisi paras ratkaisu?
Vai olisiko viisainta unohtaa purjevene ja investoida busteriin? ;-) Tarkoitus ei ole yöpyä saarissa, vaan koko reissut tehdään päiväsaikaan.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kyllä se kiinnittymisen harjoittelu on näistä se kestävin ratkaisu. Kumpparikin on hyvä idea, mutta itse en jaksaisi päiväretkellä moista hinailla... Voisiko matkustajista kouluttaa keulaan matruusin, joka hoitaa köyden rantaan. Kipparina sinä et poistu veneestä, kunnes se on turvallisesti kiinnitetty.
Kyllä se yksinkin onnistuu, mutta tuulella on hankalaa, kun veneen keula ei pysy paikallaan. Muoviveneetkin kestävät kolhuja hitaissa vauhdeissa. Jolla on hyvä vaihtoehto, jätetään vene ankkuriin ja mennään jollalla maihin. Jos on ahdas paikka, voi jollalla viedä pitkän narun maihin pitämään veneen tietyssä asennossa. Itse joudun aika paljon rantautumaan yksin, ja joskus tuli mieleen bilteman sadan euron peruutuskameran asennus keulaan keulaan, mutta siitä on varmaan liikaa vaivaa, eikä se varmaan kestä pitkään merivettä, joten se pitäisi aina erikseen käydä laittamassa paikalleen. Myös voi tyynellä varovasti ajaa keulan kallioon kiinni, kone tyhjäkäynnillä eteen ja sitten keula pysyy varmasti paikallaan. Tarvittaessa joku veneessä istujista voi varmaan laittaa vaihteen vapaalle, kun on keulanaru kiinni.
Aivan umpihulluja neuvoja. Jättää siis moottori vaihde silmässä käymään ja häipyä itse rantaan? Ajaa kiville? Entäpä jos se moottori tai vene vähän kääntyy tuulessa. Moottorissa on vaihde silmässä .. lähtee koko paatti karkuun ;)
Aloittaja opettelet sen rantautumisen tai hommaat pikkupaatin siihen veneen perään. Hyvät ankkurit tietenkin. Yksi perä ankkuri ei riitä mihinkään jos hoidat rantautumisen yksinäsi.
Ja muista varata riittävästi köyttä.
Jos keula valmiiksi nojaa neuvon mukaisesti kallioon, ei vene sen enemmille kiville aja. Eikä vene siitä mihinkään myöskään karkaa. Paljon mieluummin tietenkin noin toimii, jos on teräsvene, kuten Bossulla.
Jos on yksin liikkeellä, neuvot vielä sähläämään useamman ankkurin kanssa? Eipä ainakaan minulle tulisi mieleen kahta peräankkuria käyttää. Todella kovassakin tuulessa olen aina pärjännyt yhdellä hyvällä. Riittävästi köyttä on ilman muuta hyvä neuvo. Kannattaa aloittaa käyttämällä riittävästi ankkuriköyttä, eli ankkuria ei voi jättää liian kauas.
En neuvonut sähläämään, vaan harjoittelemaan homman. Ensimmäinen ankkuri pudotetaan tietenkin tuulen yläpuolelle, että sillä voidaan passailla. Lisäksi ankkuriköydet pidetään kunnossa, ettei tarvitse sählätä. Niin, että sitä tulee sieltä vaikka itsekseen juoksemalla. Suurin moka on yleensä se, että pidetään ne köydet miten sattuu ja sitten sen ankkurin laskemisen kanssa saa selvitellä niitä köysiä.
Ja en viitsi enempää kiville ajoasi kommentoida. Ajakoot kiville kuka tahtoo. Ymmärrätkö myös, että jos ajaa keulan kiinni kallioon, niin eikös se ankkuri ole silloin "aika" löysällä.
Jos on lasikuituvene kyseessä, niin ei kyllä kannata sitä kallioon kiinni ajaa, kyllä varmasti muutaman kerran jälkeen on gelgoat rikki.
Jos veneen keula on rannassa, ei se pääse karkuun. Ja veneessähän oli porukkaa. Ongelma yksinpurjehtijalle, kuten olen saanut jo tänäkin keväänä kokea, on se, että kun yrittää jättää keulan irti kalliosta ja laittaa vaihteen vapaalle, se ehtii vähäiselläkin tuulella helposti liikkua metrin ennen kuin ehtii keulaan, eikä hyppääminen ole enää mahdollista. Sitten joutuu usein nostamaan ankkurin ja aloittamaan alusta. Kevyt kosketus kallioon ei hajota kenenkään venettä eikä todellakaan mene gelcoatin läpi. Koita vaikka lyödä keularankaa kevyesti tasaisella kivellä. Tietysti se ei ole eka keino, mutta hyvä sekin on pitää mielessä. Veneeni on lasikuitua.
Olen nähnyt tuollaisia rantautujia ja joka kerralla kyseessä on ollut osaamattomuus. On ollut tyyntä ja hyvä paikka mihin rantautua, sekä pieni ennakointi auttaa myöskin siinä perille pääsemisessä. Sekin ennakointi täytyy opetella. Sinne keulaan lähdetään _ennen_ kuin se on sielä perillä ja sitten rupeaa jo lähtemään takaisinpäin.
Tuntien tietenkin oman veneensä, että miten nopeasti sinne könyää.
Olet sitten minua taitavampi veneilijä, jos ikinä yksin liikkuessa ei ole päässyt keula karkaamaan pienessä tuulessa.
Siitä en tiedä, mutta omasta mielestäni tärkeintä on ennakointi, ennakointi ja myöskin ennakointi.
Oman veneen tuntemisesta ja käyttäytymisestä pikku tuulella ei tietenkään olisi haittaa. Tuulen puolelta kun lähestyy, niin se painaa automaattisesti venettä oikeaan suuntaan. Loput asiat selviävät tietenkin merellä. Rannalta on turha huudella tämän enempiä ..
Viimeksi toissapäivänä olin vesillä, sillä kertaa 1,5 tonnin plaanaavalla moottoriveneellä. Tuulta oli 12-15 m/s. Menin rantaan niemen taakse. Siellä oli tyyntä, mutta epäsäännöllisin välein tuli puuskia. Siellä oli syvä hiekkaranta, joten oli helppo ajaa keula rantaan. En olisi millään voinut ennakoida niitä puuskia, joten kenelle tahansa olisi voinut tulla ikävä yllätys, kun puuska pilaa rantautumisen. Pelkkään ennakoimiseenkaan siis ei voi luottaa.
Tarkoitin että voi mieleensä iskostaa jokaisen liikkeen jonka tulee tekemään, ja mitä mahdollisesti voi mennä pieleen. Entä mitä silloin tekee.
Lisäksi ei se mikään häpeä ole, jos ei mene heti nappiin, vaan voi ottaa sen rantautumisen uudestaan. Lopputulos siinä ratkaisee, että onko lopulta ankkurit turvallisesti alhaalla ja vene kiinnitettynä.
Kuten tässä on kirjoitettukin, niin kyllä tuo onnistuu, mutta jos toisesta käsiparista saa vähänkään apua, niin homma helpottuu huomattavasti. Pienessäkin sivutuulessa veneen keula ajautuu helposti pois aiotusta rantautumiskohdasta. Eli jos veneessä olijalle voi jättää ankkuriköyden pään kiristettäväksi / pideltäväksi siinä vaiheessa kun itse olet rannalla, niin homma helpottuu huomattavasti.
Tässä vielä muutama käytännönvinkki:
- ankkurin laskemisen jälkeen kannattaa jo hyvissä ajoin ennen rantaa jarruttaa ankkurilla ja näin varmistaa, että ankkuri tosiaan tarttui kiinni
- Keulaan kannattaa varata kaksi riittävän pitkää keulaköyttä, kiinnitys riittävälle leveydelle toisistaan.
- jos ranta on jyrkkä kallio, voi keulasta virittää suoraan eteenpäin vielä kolmannen köyden josta voi ottaa tukee rantautuessa, veneeseen palatessa
Käärmesaaressa on laituri ja poijut, joten rantautuminen on helpompi. Samoin Stora Herrössä, joka on muutoinkin hieno saari.
Itäpuolella Pikku Leikosaari on hyvä paikka ankkuroinnin harjoitteluun, itä / kaakkoisranta ovat syviä ja kalliossa on lenkkejä kiinnitykseen. Tosin veneväylältä tulevat aallot voivat vähän häiritä.
Esim. tämän linkin takaa löytyy vähän Helsingin seudun saaria
http://www.hel.fi/hel2/Helsinginseutu/liitteet/Saaristo_opas.pdf
Osta Buster ja kaikki huolet pois!
Kiitos vinkistä. Mistä niitä 30 jalkaisia Bustereita voi ostaa?
Ei busterissa ole jalkoja. Vai tarkoitatko göliä?
Jalka on pituuden yksikkö, oliko se nyt luokkaa ~30 cm. Eli meidän miesten kesken "kyrvän mitta". Selkiskö?
Läntisellä käärmeluodolla on kiinnitysrenkaita. Pohjoiselle käärmeluodolle voi ankkuroitua keula rantaan pariin kohtaan jotka ovat pohjoisella rannalla ja luoteisella rannalla.
Opettelemalla sen oppii. Niin on opittu ennenkin. Rauhassa hollailet niin alkaa sujua. Unohda ne kaksi ankkuria, aivan hölmö ajatuskin. En ole neljäänkymmenen vuoteen yhtä enempää tarvinnut. Joku taas pätee.....
Kerran se vaan kirpasee jos sattuu irtoamaan. Sitten voikin ostaa uuden veneen.
Ei kahdenkaan ankkurin käyttö mitenkään huono ajatus kunhan vaan viitsii säätää köysien kanssa. Toisen ankkurin voi käydä pudottamassa ensin sivuun tuulen puolelle ja sitten tulla uudestaan ja pudottaa perä-ankkuri. Onhan koko ajan huolehdittava etteivät köydet mene potkuriin. Kahden ankkurin köysien kanssa on aikaa säätää sivutuulessa vene oikealle kohdalle rantaan. Tuulen puolella olevan sivuankkurin köyden vois vetää keulaknaapin kautta sitloodaan jossa sitten molempia köysiä säätämällä ja moottoria käyttämällä voi asetella rauhassa veneen halutulle paikalle rannan tuntumaan.
Toden totta, kerran minäkin olen ollut tilanteessa, jossa olisi pitänyt käyttää kahta ankkuria, jos olisi pitänyt pysähtyä pidemmäksi aikaa kuin kahden henkilön rannalta poimimiseen. Siinä ankkuriköysi oli kiinni keskellä venettä, kun liki 15 m/s tuuli puhalsi avoimesti sivulta. En tosin keksi montaakaan syytä, miksi sellaiseen paikkaan pitäisi mennä jäädäkseen.
Muutoin ankkuroidessa kaksi ankkuria on tietenkin hyvä tapa. Sillä tavalla vene ei yleensä purjehdi itsekseen puolelta toiselle.
1. Laske ankkuri ja jätä vene etäälle rannasta.
2. Ui köyden kanssa maihin ja kiinnitä köysi.
3. Ui takaisin veneeseen.
4. Läysää annkuriköyttä ja vedä maihin kiinnitetyllä köydellä keula rantaan.
5. Kiristä köydet.
Heitä joku sopiva kevyt ankkuri rantaan siten että se tarttuu kiinni johonkin. Sitten kiristät sen köyden ja perä-ankkurin köyden, astut sitten rantaan kiinnittämään keulan paremmin rantaan köydellä ja kiilalla.
Pääkaupunkiseudun järjen jättiläiset jakaa nerokasta tietoa kädettömälle nettiveneilijälle.
Aloittaja ilmaisi olevansa pääkaupunkiseudulta. Lisäksi vastaajista yksi ehkä on pääkaupunkiseudulta, koska hänellä oli paikallistietoa. Ainakin yksi muista järjen jättiläisistä on toiselta seudulta, kenenkään muun asuinpaikasta ei ole pieniäkään viitteitä. Ehkäpä siinä turkulaiset tai sisävesipurjehtijat tuossa kuitenkin yrittävät hämmentää aloittajaa.
Asemapaikka Porkkala. Ehdotin kahta ankkuria, joita itsekin käytän pienellä tuulella luonnon satamissa. Pläkällä jos rantautuu muutamaksi tunniksi niin riittää yksikin. Jos jään yön yli, niin laitan aina kaksi.
Neljällä ankkurilla pysyisi tarkasti paikalla.
Kaksi kyllä riittää. Pyörimisviesti ei ollut minun. Lisäksi paljon näkee kahdella ankkurilla ankkuroituneita.
Ehkä se on Porkkalassa tapana, mutta täällä saaristomerellä näyttäisi kaikille riittävän yksi ankkuri.
Ei pyöri kolmellakaan ankkurilla. Mutta paljonko on paljon? Olenkohan kymmentä kahdella ankkurilla perästä ankkuroinutta nähnyt niiden viiden vuosikymmenen aikana, jotka olen saaristossa viettänyt. Ehkä se on sitten paljon. Ne kymmenen ovat olleet hieman isompia veneitä ja kovempaa tuulta ollut luvassa.
Turha tästä on kinata, jos näkö ja havaintokykysi on heikentynyt.
Tuota... Ensimmäinen mieleentuleva vastaus on, että jos kerran mukana on muita aikuisia, niin heidän PITÄÄ osallistua kiinnittymiseen. Jos asenne on "istuvat vain paikoillaan", on parempi luopua joko veneestä tai sellaisesta perheestä.
Toinen se, että jos kerran on pakko yksin hoitaa hommat, niin ankkuriin vain ja kumpparilla rantaan. Laiturikiinnityksessäkin on riskinä, että kiireesti perästä keulalle hyökkäävä ja rantaan yrittävä kippari kompastuu/liukastuu jopa fataalein seurauksin ja kalliolle mennessä riski kohoaa ihan uusiin kertaluokkiin.
Treeniä vaan, ja voithan aluksi nyt mennä satamiin, joissa kunnon laituri, treenaat niihin ja opetat niitä matkustajia nyt auttamaan, kai ne nyt voi mennä keulaan ja laskeutua laiturille jne,,,tai sit hommaat veneeseen yhden kivan kaverin joka osaa purjehtia :)
Helppo tapa rikkoa vene. Aja se lähellä laivaväylää, keula kiinni rantakallioon. Odota että laiva menee ohitse ja katsele luonnon näytelmää miten allot hakkaa venettä kiviä vasten. Elämästä tulee tällä tavalla paljon jännempää.
Itse jättäisin veneen kauas kallioista vaikka olisi kuinka tyyntä.