Arvasitko, miten paljon sinusta voidaan päätellä digitaalissosiaalisen tanssimedian avulla? Käytännössä kaikki tanssiharrastussutinasi niillä puolin esimerkiksi Suomea, jossa kulloinkin olet tanssiturneella tai jonne suunnittelet seuraavaa tanssiturnetta! Ei ennenkään välttämättä toisin ollut, mutta ennen sosiaalisdigitaalista mediavallankumousta ns jutun kohde saattoi pitäjän nopeimman pollen vetämillä kärreillään ehtiä suorinta kärripolkua pitkin naapuripitäjään hyvällä tuurilla nopeammin kuin ns juttu, joka joutui kiertämään monen mutkan eli pitäjän kaikkien kylien kaikkien ämmien suitten kautta.
Nimettömänä pysyttelevän kyökkidatanomin paljastuksen mukaan jo pelkästään suljetuissa tanssiharrastusryhmissä saaduista ja annetuista sekä tykkäyksistä että kehuista voitiin päätellä jopa 95% prosentin tarkkuudella tanssiharrastajasta sellaisia asioita kuin tanssikilometrimäärä, kuvioitten käyttö ja seksuaalisen halun kohde eli sutina. Tanssitaitoa ei kyökkidatanomia yllättäen voinut ainakaan facebookin tanssiharrastusryhmätykkäämis- eikä -kehumistoiminnankaan perusteella päätellä.
Kyökkidatanomin mukaan tämä edustavista tanssiharrastusryhmätykkäämis- ja -kehumisdatamääristä tehtävä laskelma avaa ovia myös tanssietikettimäisiin kysymyksiin. Nimittäin jos vaikka kimppakyydittäviä etsivä arvioi, keillä tanssinharrastajista on keskenään sutinaa ja jättää heistä toisen tai molemmat kimppakyydistä ja jopa tanssihakulistaltaan pois, mikä on facebookin tanssiharrastuskeskusteluryhmän vastuu? Toisaalta esimerkiksi jo keskisuuret tanssikenkämyyntiketjut pystyvät ennakoimaan tanssiharrastajan uuden tanssikenkätarpeen tämän tanssiryhmässä esittämän katkenneen tanssikengännauhakysymyksen perusteella. Sutina-analyysin perusteella tanssikenkämyyntiketju pystyy kohdentamaan mainontansa tanssisutinan molemmille ja joissain harvinaisehkoissa tapauksissa useille osapuolille, koska tanssisutinan osapuolet haluavat hienovaraisesti viestiä muille osapuolille varautumisastettaan esimerkiksi saman värisillä, saman valmistajan tanssikengillä.
Nimettömänä pysyttelevän kyökkidatanomin paljastuksen mukaan jo pelkästään suljetuissa tanssiharrastusryhmissä saaduista ja annetuista sekä tykkäyksistä että kehuista voitiin päätellä jopa 95% prosentin tarkkuudella tanssiharrastajasta sellaisia asioita kuin tanssikilometrimäärä, kuvioitten käyttö ja seksuaalisen halun kohde eli sutina. Tanssitaitoa ei kyökkidatanomia yllättäen voinut ainakaan facebookin tanssiharrastusryhmätykkäämis- eikä -kehumistoiminnankaan perusteella päätellä.
Kyökkidatanomin mukaan tämä edustavista tanssiharrastusryhmätykkäämis- ja -kehumisdatamääristä tehtävä laskelma avaa ovia myös tanssietikettimäisiin kysymyksiin. Nimittäin jos vaikka kimppakyydittäviä etsivä arvioi, keillä tanssinharrastajista on keskenään sutinaa ja jättää heistä toisen tai molemmat kimppakyydistä ja jopa tanssihakulistaltaan pois, mikä on facebookin tanssiharrastuskeskusteluryhmän vastuu? Toisaalta esimerkiksi jo keskisuuret tanssikenkämyyntiketjut pystyvät ennakoimaan tanssiharrastajan uuden tanssikenkätarpeen tämän tanssiryhmässä esittämän katkenneen tanssikengännauhakysymyksen perusteella. Sutina-analyysin perusteella tanssikenkämyyntiketju pystyy kohdentamaan mainontansa tanssisutinan molemmille ja joissain harvinaisehkoissa tapauksissa useille osapuolille, koska tanssisutinan osapuolet haluavat hienovaraisesti viestiä muille osapuolille varautumisastettaan esimerkiksi saman värisillä, saman valmistajan tanssikengillä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Vittu tällä jätkällä on kusta päässä
Pidä samalla esitelmä näistä suurten ketjujen etukorteista.
Hyvä!!! Jatka samaan malliin. Hyviä ajatuksia teillä.
Nimettömänä pysyttelevä kyökkidatanomi halusi vielä tähdentää, että esitetyt ajatukset eivät todellakaan ole hänen omiaan, vaan ovat peräisin laajahkosta tanssiharrastusryhmätykkäsys- ja kehumistietokoneajosta, jossa käytettiin saatavilla olevaa tykkäämis- ja kehumisdataa sellaisenaan eli raakana (raw data).
Kyökkidatanomin mukaan alunperin tähän tanssisutinatutkimusajoon valittu relatiivitietokanta tukehtui jo laskennan alkumetreillä vierasavainpulaan, koska muutama otantaan mukaan eksynyt tanssinharrastaja alkoi hyvin nopeasti osoittautua varsin monihaaraisten ja jopa verkottuneitten sutinoittensa puolesta versinaiseksi vierasavainsuurkuluttajaksi. Tätä ongelmaa ei pystytty kyökkidatanomin mukaan kiertämään edes osoittamalla heille niputtain pääavaimia eli masterkeyitä, koska taulut loppuivat kesken. Menitumenitietokanta pelasti onneksi tilanteen eikä puolueettomia tuloksia tarvinut odotella tuskastuttavankaan kauaa.
Siksi en tykkäile mistään
Jos keskustellaan siitä voidaanko seksuaalinen suuntautuminen päätellä on silloin kysymyksessä aseksuaalisuus. Eli suomeksi sanottuna henkilöllä ei ole seksuaalisuutta ollenjaan. Itse olen hetero ja tuon sen julki niin selvästi että kyllä sen pitäisi huomata. Ja jos epävarmuutta ilmenee niin kaukin mokomin sitä saa vapaasti tulla kysymään.
Eli. Ei tarvitse yrittää päätellä. Ole hetero.
Nimettömänä pysyttelevä kyökkidatanomi totesi, että kaikilla muilla paitsi ei tanssiharrastusten keskusteluryhmillä saattaisi olla asianmukaista ottaa seksuaalisten halujen kohteita laskettaessa eli sutina-analyysiin mukaan ns ryyppyseurakärttöparametri: tanssiharrastajien keskuudessahan alkoholi on kyökkidatanomin näkemyksen mukaan suoranainen kirosana, minkä tähden käytännössä kaikki vähänkin edistyneemmät tanssinharrastajat syljeksivät kilvan tanssiharrastusnoviisien pulloihin ja shotteihin niin kauan, että noviisit saadaan ojennetuksi tanssiharrastuspiireissä vallitsevaan alkoholiruotuun.
Eräitten muitten harrastusten keskusteluryhmissä olisi kyökkidatanominkin mukaan täysin mahdollista, että oman sukupuolen edustajaan suuntautuvat huomiota herättävän runsaat tykkäykset ja kehut saattaisivat merkitä yksinkertaisesti ryyppyseuran hakua ja ehdottelua.
Kyökkidatanomin sutina-analyysin loistavista sivutuotteista, joista suurin osa oli kyökkidatanomin itsensäkin mielestä täysin tanssityhjänpäiväisiä itsestäänselvyyksiä, kannattaa tässä yhteydessä mainita tanssitunnelma-analyysi. Kyökkidatanomin sutina-analyysin sivutuote, tanssitunnelma-analyysi näyttää nimittäin vahvistavan useitten tanssinharrastajien epäilyitä siitä, että tanssitunnelmista valittaminen on ollut jo jonkin aikaa hienoisessa tai jopa sitä jyrkemmässä nousussa.
Nousun lisäksi tanssitunnelma-analyysi osoitti, että yllättävänkin useissa tanssitunnelmavalitustapauksissa kysymys saattoi olla jopa todella taitamattomasta floodaamisesta, jolla yritettiin voittaa omalle puolelle parhaitten kamujen lisäksi myös heidän parhaat kamut. Kyökkidatanomia yllättävin havainto oli, että omasta mielestään muita pidemmälle edistynyt tanssinharrastaja ryhtyi tanssitunnelmasta valittamiseen yleisimmin siksi, että Tauno Tavistanssija ei taaskaan ainakaan tahallaan väistänyt kertaakaan eikä vaan tajunnut jäävänsä useita kertoja myös vahingossa alle. Ja ainakin pari kertaa kostoksi.
Kyökkidatanomi on koonnut jokatanssijan listan pahimmista perustanssiharrastusmokista. Lista voi koskettaa myös sellaisia tanssinharrastajia, jotka eivät (läheskään) joka tanssia tanssi, vaan jättävät väliin esimerkiksi kaikki sellaiset tanssit, joissa tehdään melko tai hyvin paljon kuvioita tai kaikki sellaiset tanssit, joissa ei tehdä ollenkaan kuvioita, jne, jne. Testaa, tunnistatko itsesi tai kamusi listalta? Mikäli tunnistat, ei sinun tai kamusi tanssitunnelma ehkä sittenkään ole nousussa ja joko sinun tai kamusi kamut hieroo peukuillaan jo varsin toiveikkaina älykapineittensa hipaisunäytöillänsä olevia tanssikeskusteluryhmän päivitysnappuloita.
Kyökkidatanomin sutina-analyysin sivutuotteena löytyneitä pahimpia perustanssiharrastusmokia on kahdeksan ja vielä yhdeksäs erikoistanssimoka, joka koskee myös taitavimpia tanssinharrastajia.
1) Käytät liikaa hajusteita joko pyykätessä tai kainalossa ja hampaissa.
2) Käytät alkoholia ja/tai tupakkia.
3) Tanssit vain kamun kanssa, mutta et yleensä suostu kamun ehdotukseen.
4) Et käytä yhtään hajusteita pyykätessä, kainalossa etkä hampaissakaan.
5) Teet kuvioita väärässä paikassa.
6) Et tee kuvioita väärässä paikassa.
7) Et käytä alkoholia etkä/tai tupakkia.
8) Tanssit tuntemattoman kanssa ja suostut heti tuntemattoman ehdotukseen.
Perustanssiharrastusmokien listasta pois jätetty erikoistanssiharrastusmoka perustuu kyökkidatanomin omakohtaisiin tarkkoihin havaintoihin sutina-analyysiä analysoidessa siten, että tanssitunnelman laskun uhriksi joutuminen näyttäisi olevan melkeinpä jokatanssi-iltaista todellisuutta myös kaikkein edistyneimmille tanssinharrastajille ja tanssinharrastuksen ammattilaisille. Useimmiten kysymys oli ollut joissain harvinaisissa tanssitunnelmalaskutapauksissa omasta tai paljon yleisemmissä tanssitunnelmalaskutapauksissa jonkun muun vientiseuraamuksellisesta erehdyksestä.
Kun näin oli käynyt, näytti kyökkidatanomin havaintojen mukaan olevan hyvin tärkeää kirjoittaa omasta tanssitunnelmalaskutapauksesta selostus tanssikeskusteluryhmän palstalle siten, että varmistettiin syyn olevan kaikissa muissa paitsi ei itsessä. Eräät näyttivät syyttävän jopa orkesteria tanssitunnelmansa laskusta, vaikka kyseinen orkesteri olisi ollut keikalla täysin eri paikassa!
Hieman ihmettelen, miksi kyökkidatanomin perus tanssin harrastus mokien listalta on jäänyt pois tanssi tunnelmaa hyvin useissa tapauksissa vasta seuraavana aamu- tai iltapäivänä pankkiautomaattijonon tai supermarketin kassajonon keulilla huomattavissa määrin latistava perustanssiharrastusmoka? Mielestäni listalla pitäisi nimittäin olla joko kohtana
8.5) tai 10) Jätät arvoesineen kleptomaanin ulottuville,
vaikka kysymyksessä onkin sekä tanssin harrastajalle että tanssin harrastuksen ammattilaiselle erittäin tavallinen tapaus. Sutina-analyysissä tämän pitäisi erottua hyvin helposti siten, että katsotaan tarkemmin kohtia, joissa todettiin joko nimeltä mainitun tai mainitsemattoman joko ritarin tai prinsessan osuus mainituilta keulilta pelastamisessa.
Tanssiharrastusten porukan keskustelufoorumille varsinkin raikkaan tanssiharrastuskeskustelutuulahduksenomaisesti aidosti uuden idean kirjoittava ottaa kyökkidatanomin sutina-analyysissä tekemien sivuhavaintojen mukaan joskus tietoisen, mutta hyvin paljon useammassa tapauksessa täysin tietämättömän riskin siitä, että keskusteluryhmän ideaköyhin, mutta siitä huolimatta tuotteliain keskusteluitten avaaja ja kommentoija yrittää ensikädessä joko ovelasti ikään kuin puun takaa epäsuoralla rumpukommentoinnilla tai härskeimmillään täysin suoralla suuntauksella ampua yhdellä mielestään erittäin nasevalla ja siten kaikkien tanssikaappien entisetkin paikat mukamas yksiselitteisesti osoittavalla kommentilla alas uuden idean esittäjineen, jos ne järisyttää liiaksi mainitun ideaköyhimmän keskustelijan tanssimaailmankuvaa.
Toisikädessä kyökkidatanomin sutina-analyysillä havaitsema keskusteluitten ideaköyhin, mutta tuotteliain sekä avaaja että kommentoija saattoi yrittää vohkia itselleen kunnian mainitusta jonkun muun raikkaan tanssiharrastuskeskustelutuulahduksenomaisesti esittämästä ideasta. Tämä kävi kyökkidatanomin mukaan varsin kiistatta ilmi sen jälkeen, kun joku oli ihmetellyt, miksi perustanssiharrastusmokien listalta oli jätetty joko kohta 8.5) tai 10) pois? Nimittäin ajamalla sutina-analyysin uudestaan kysymyksessä vaaditulla kleptomaaniparametrilla ryyditettynä kävi selväksi, että jotkut todellakin jättävät joko huolimattomuuttaan tai suorastaan tahallaan paitsi arvoesineensä niin myös uuden ideansa kleptomaanin ulottuville!
Vohkimallaan uudella idealla tanssiharrastusporukoitten keskustelufoorumilla brassailleesta keskusteluitten ideaköyhimmästä, mutta tuotteliaimmasta keskusteluitten sekä avaajasta että kommentoijasta ei kuitenkaan kyökkidatanomin uusimman sutina-analyysin tuottamien alustavien tulosteitten tulkinnan perusteella näytettäisi tykättävän eikä kehuttavankaan läheskään niin vuolaasti kuin uuden idean alkuperäisestä esittäjästä, vaikka idean vohkinut yrittäisi todistaa, että idean alkuperäinen esittäjä ei edes ymmärtänyt, mistä puhui ja esitti jo siksikin idean niin kehnosti muotoiltunakin, että se vaati pientä tai sitä suurempaakin parantelua. Tämä ei luonnollisestikaan kohota idean vohkineen tanssiharrastustunnelmia.
Tältä pohjalta omastakin mielestään täysin perustellusti saamaansa perustanssiharrastusmokakritiikkiä tarkastellut kyökkidatanomi kertoo olevansa alustavasti sitä mieltä, että kohtaan 8.5) tulisi lisätä ehdotettu kleptomaanikohta, koska kysymys voisi olla perus- eikä niinkään erikoistanssiharrastusmokasta. Kohtaan 10). joka sitäpaitsi sijaitsee jo erikoistanssiharrastusmokien puolella, kyökkidatanomi olisi valmis lisäämään erikostanssiharrastusmokanomaisesti: yrittää vohkia jonkun muun uuden idean tanssiharrastuskeskustelussa.
Suomi24-keskustelu-uudistuksen jälkeen tänne on ollut siinä melko huolettomassakin mielessä niin turvallista ja rentouttavaa kirjoittaa, kun ei enää ole tarvinut ajatella, että tuleekohan taas niitä epäilyitä ja jopa sitä pientä sanomista niitten tykkäämistenkin takia.
Toisaalta erikoistanssimokaan viitaten on semmoisella tykkäämisperusteella toimivalla ja kirjoittajaa siinäkin mielessä kiihoittavalla keskustelupalstalla sekin, että siellä voi saada vähemmän tai ei yhtään varsinaista asiatykkäystäkään, kun lähtee tykkäämisten toivossa syyttämään eri paikassa keikalla tai kesälomalla kaljalla ollutta orkesteria tanssitunnelmiensa laskusta, kuin he ketkä kehuu orkesterin tanssitunnelmia kohottavasta vaikutuksesta ensinnäkin varsinkin silloin, kun orkesteri soittaa samassa paikassa, jossa he ovat tanssimassa ja toisaalta myös silloin, kun joku kirjoitti sillä tavalla orkesteria soimaten, jolloin tuli heti mieleen laittaa orkesterin cd ja spotify soimaan ja heti alkoi tanssijalka vipattaa, josta todisteena tykkäyksiä erittäin edustavassa määrin keräävä kommentti orkesteria tanssitunnelmiensa laskusta syyttäneen selvästi vähemmän tykätyn avauksen jäljessä.
Kyökkidatanomin sutina-analyysi on herättänyt niin paljon huomiota ja kysymyksiä, ettei kyökkidatanomi kuulemma millään ennätä synnyttämiensä huomioitten kaikkiin keskipisteisiin saati vastaamaan jokaiseen sutina-analyysinsä herättämistä kysymyksistä erikseen. Tilanteen ollessa edelläkerrottu, kyökkidatanomi kertoo harkitsevansa kyökkidatanomian erikoisluentosarjaa kaikille sutina-analyysistä kiinnostuneille. Kyökkidatanomian erikoisluentosarja toteutunee, mikäli seuraajia ilmoittautuu riittävästi eli kyökkidatanomin esittämältä karkealta kyökkidatanomian erikoisluentosarjan alustavalta kannattavuuslaskelmalta katsoen satakunta seuraajaa tarvittaisiin. Viejiä ei tällä kertaa tarvittaisi ollenkaan.
Seuraajat voisivat kerrankin aktivoitua hyvissä ajoin eikä pihdata ilmoittautumistaan jälleen kerran allakan viime metreille, kun erikoisluentosarja on jo alkamaisillaan. Kyökkidatanomian erikoisluentosarjan luentosalit täytetään seuraajien ilmoittautumisjärjestyksessä takarivistä alkaen, joten parhaat erikoisluentojen istumapaikat on pian menneet hyvissä ajoin ilmoittautuneille seuraajille! Seuraajien kannattaakin pitää kiirettä, sillä parhaita takarivin paikkoja on rajoitetusti.
Kyllä vain, kyökkidatanomian erikoisluentosarjaan voi todellakin osallistua ilman omaa tai jonkun muun paria. Parinvaihtopakosta tiedustelleille kerrottakoon, että periaatteessahan kyökkidatanomian erikoisluentosarjan luonteeseen ei luonnollisestikaan liity parinvaihtopakkoa eikä sitä edes suositella muilla osioilla kuin sutina-analyysissä, mutta silloinkaan kenenkään parillisenkaan ei ole pakko vaihtaa paria eikä parittoman hankkia paria, jos ei halua!
Kyökkidatanomian erikoisluentosarjan videoinnista omaa tai jonkun muun käyttöä varten tiedustelleille ilmoitettakoon, että kyökkidatanomian kaikki muut osiot paitsi ei sutina-analyysiä saa videokuvata kenen tahansa käyttöön mielin määrin, mikäli kuvaajalla on käytettävissä FullHD- tai sitä laadukkaampi videokamera. Kyökkidatanomian sutina-analyysiosio kuvataan laadukkaalla videokameralla luentosarjan järjestäjän puolesta.
Videot saa laittaa myös YouTubeen, koska Kyökkidatanomin näkemyksen mukaan YouTubessa on runsaasti videokuvaa avaruusrakettiteknologiastakin ja siitä huolimatta aniharva organisaatio saati yksityishenkilö on kyennyt rakentamaan nähtyjen avaruusrakettiteknologiavideoitten pojilta ainakaan yhtä hienoa omaa avaruusrakettia. Vaikka kysymys voi olla siitä, että lähes kaikki avaruusrakettiteknologiavideotkin on suttuisesti kuvattu epälaadukkailla (alle FullHD) kameroilla, jolloin läheskään kaikista avaruusrakettiteknologiavideoilla näkyvistä yksityiskohdista ei voikaan saada mitään selvää, mikä tietenkin vaikeuttaa huomattavasti videoilla näkyvien avaruusrakettien kopioimista, Kyökkidatanomi on valmis ottamaan riskin siitä, että kukaan, joka yrittää YouTubesta löytämältään, FullHD tai sitä laadukkaammaltakin videolta kopioida kyökkidatanomian erikoisluentosarjaa, kykenisi järjestämään yhtä hienoa luentosarjaa. Mutta mikäli näin kaikesta huolimatta kävisi, Kyökkidatanomi pidättää oikeuden tulla laadukkaalla videokameralla varustautuneena kuvaamaan luentosarjan yleis- ja yksityiskohdat.
Viejät huomio, huomio! Kyökkidatanomian erikoisluentosarjalle voi osallistua vain ja ainoastaan seuraajan roolissa eikä missään kohdassa kyökkidatanomian erikoisluentosarjaa ole vähäisintäkään tarkoitusta vaihtaa kenenkään roolia seuraajasta viejäksi.
Loogisesti etenevän kyökkidatanomian erikoisluentosarjan seuraaminen on sitäpaitsi erittäin helppoa ja kauhean mielenkiintoista, joten Kyökkidatanomi usko, että kukaan edes itselleen perinteisempään viejän rooliin piintynyt haluaisi missään vaiheessa lakata seuraamasta erikoisluentosarjaa. Ja mikäli vanhat erikoiluentosarjamerkit pitävät vähänkin paikkansa hyvin monet seuraajan roolissa kyökkidatanomian erikoisluentosarjalle osallistuneet viejätkin tullevat protestoimaan ja ehdottamaan, kahvi- ja lounastaukojen siirtämistä ainakin puolella tunnilla varsinkin sutina-analyysiosiossa joka kerta, kun kahvi- tai lounastauko sattuu poikkeuksellisen mielenkiintoiseen kohtaan.
Enemmän tai vähemmän salaa perustettujen kyökkidatanomian erikoisluentosarjan kahvi- ja lounastaukojen siirtoäänestyskomiteoitten puheenjohtajille tiedoksi, että kysymyksessä on kyökkidatanomian erikoisluentosarja eikä demokratia: Kyökkidatanomi aikoo vastaisuudessakin pitää kahvi- ja lounastauot silloin kun hänelle sopii.
Tanssilavalta yöjalkasille - trendikästä seuranhakua! Sutina-analyysin erikoisluentosarjan suosio on nyt niin voimakkaassa kasvussa, että Kyökkidatanomi lupaa lisäbonuksena kaikille takarivin hyvännäköisille seuraajille (tietyin edellytyksin, terävä kaukonäkö vaaditaan, tämä välihuomautuksena muutamalle takarivin hyvännäköisistä seuraajista, jotka eivät vaan ole toimittaneet lisäselvityksenä pyydettyä silmälääkärin todistusta kaukonäköisyydestään) perehdyttämistä silmäpelin saloihin: tunnista hyvä silmäpelaaja, kuinka montaa silmäpeliä voit samanaikaisesti pelata, opi silmäpelin parhaat taktiikat ja harhautukset ja yllättävät vedot.
Sutina-analyysin erikoisluentosarjan ilmoittautumisjärjestyksessä Kyökkidatanomille sattuneen valitettavan sekaannuksen vuoksi lähes takariviin on päässyt livahtamaan muutama viejäkin, vaikka silmälääkärin todistuksista on tarkemmassa tarkastelussa ilmennyt, että he ovat myös värisokeita. Tämä on heidän kannaltaan hyvin valitettavaa, sillä kyökkidatanomin luottoluentosarjapaidan ja -powerpointkalvoruletin väri on punavihreä. Kyökkidatanomian erikoisluentosarjan istumajärjestykseen ei kuitenkaan voida enää tässä vaiheessa muutoksia tehdä.
Hyvännäköisiltä seuraajilta tulleista lukuisista silmälääkäritodistusepäselvyysvinkeistä huolimatta kyökkidatanomian erikoisluentosarjan istumajärjestystä ei enää tässä vaiheessa voida muuttaa. Nimittäin takarivin hyvännäköisten seuraajien uusia istuma-asemia mietiskellyt Kyökkidatanomi tuli siihen tulokseen, että tässä vaiheessa on viisainta tyytyä antamaan muutamille takarivin epäselviä silmälääkärin todistuksia jättäneille hyvännäköisille seuraajille lähiopetusta eli poistua tärkeimmissä silmäpeliluennon kohdissa puhujanpöntöstä ja suunnistaa langattomalla mikrofonilla varustautuneena takariviin.
Kyökkidatanomian erikoisluentosarjan suosituissa iltabileissä ei luonnollisestikaan ole tupakointipakkoa. Tämä kaikille tupakointipakosta jostain Kyökkidatanomia yllättävästä syystä tiedustelleille kerrottakoon.
Kyökkidatanomin arvion mukaan häntä yllättävä syy saattaa johtua siitä, etteivät kaikki kyökkidatanomian erikoisluentosarjalle ilmoittautuneet ole malttaneet lukea erikoisluentosarjan ilmoittautumiskaavakkeen pienintä pränttiä, jossa todetaan, että myös alkoholin käyttö on erikoisluentosarjalla sallittu ja rentoutumismielessä jopa suositeltavaa, mutta tupakoitsijat sitoutuvat menemään tupakille Kyökkidatanomian erikoisluentosarjan pääsisäänkäynnin eteen, koska erikoisluentosalissa silmiin joutuva tupakinsavu saattaisi aiheuttaa varsinkin kyökkidatanomian erikoisluentosarjan silmäpeliosiossa virheräpsytyksiä.
Kyökkidatanomisista analyyseistä voidaan eräänä yksityiskohtana sosiaalisessa mediassa käyttäytymisen paljastavuudesta Kyökkidatanomin mukaan mainita nimenomaisesti lavatanssin harrastamisesta ja lavatanssin opetuksesta sekä näitten alueitten kaikinpuolisesta kehittämisestä käytävät loputtomat keskustelut. Nimittäin Kyökkidatanomin alkuperäisen sutina-analyysin sivutuotteina vahingossa syntyneistä monista muista analyyseistä lavatanssiharrastuskeskusteluikäanalyysi näyttäisi osoittavan, että nimenomaan lavatanssiharrastuksesta sen eri muodoissaan keskustelevat henkilöt, joiden omat lapset tekevät täyttä päätä jo lapsenlapsia ottamatta lainkaan osaa niihin Kyökkidatanomin analysoimiin loputtomiin lavatanssiaiheisiin keskusteluihin.
Tätä voidaan Kyökkidatanomin mielestä pitää kiistattomana vahvistuksena epäilyille, joiden mukaan lavatanssiharrastus ei edes kiinnosta nuorempia henkilöitä. Tämän varmuuden vähän kuin vahingossa saaminen oli Kyökkidatanomin sutina-analyysin sivutuotteena mahdollista siksi, että sosiaalisessa mediassa keskusteluita käyvät henkilöt ovat viime vuosina innostuneet antamaan nimensä lisäksi yhä enemmän muitakin tietoja itsestään kaikkien katseltavaksi. Näistä muista tiedoista Kyökkidatanomin onnistui laskea lavatanssiharrastuksesta kiinnostuneitten ikärakenne: nuoria henkilöitä ei juurikaan edes keskusteluissa ollut.
Kyökkidatanominen tanssilavaovensuukyselyanalyysianalyysi puolestaan paljastaa ensinnäkin sen, että kyökkidatanomian suosio on näissä lavatanssiharrastuspiireissä juuri kasvanut räjähdysmäisesti, mutta toisaalta Kyökkidatanomia harmittavasti myös sen, kuinka hatarilla kyökkidatanomisilla tiedoilla ja taidoilla ollaan näissä lavatanssiharrastusporukoissa valmiit teilaamaan vakavasti sekä tehtyjä että otettavia tanssilavaovensuukyselyitä.
Nimittäin Kyökkidatanomin mukaan nykykyökkidatateknologialla on nerokkaitten laskenta-alkometrien takia mahdollista saada selville kokonaisten valtioitten aina hävyttömänkin pienen kylän kokoisesta kääpiövaltiosta aina kokonaisen mantereen kokoiseen imperiumiin saakka vaalitulokset selville useita kuukausia etukäteen ennen kuin virallisissa vaaleissa pikkuruisilla ja sitä suuremmmilla äänestyslipuilla annetut ja antamatta jääneet äänet on edes alustavasti suorassa vaali-TV: ssä laskettu. Tämä on mahdollista, koska nerokkaat ovensuukyselylaskenta-alkometrit pystyvät päättelemään jopa satojenmiljoonien äänioikeutettujen äänestyskäyttäytymisen heti ensimmäisen joko huolellisesti tai huolimattomasti valitun äänioikeutetun minkä tahansa ovensuun kyselyssä antamien ja antamatta jättämien vastausten perusteella.
Kyökkidatanomia harmittaa se, että tanssiporukoissa on täysin amatöörimäisesti alettu väittää, ettei tanssilavaovensuukyselyssä voida mukamas reippaasti yli kymmenen prosentin (10 %) otannalla saada kyökkidatanomisesti tarkasteltuna luotettavaa ennustetta aikaiseksi, vaikka samoilla alkometreillä on ennustettu maailman suurimpienkin valtioitten kansanedustuslaitosten paikkajaot ja presidentit ja diktaattoritkin prikulleen jo kuukausia etukäteen 1/300 000 000 ovensuukyselyotannalla. Eihän tuosta tule Kyökkidatanomin laskelmien otannan kattavuudeksi lähellekään edes yhtä prosenttia!
Kyökkidatanomin kuuluisan sutina-analyysin sivutuotteena syntyy jatkuvasti niin paljon uusia analyysejä, että Kyökkidatanomi on alkanut ylpeänä puhua kokonaisesta Kyökkidatanomisesta Analyysituoteperheestään. Ainakaan uskollisimmille Kyökkidatanomin monipuolisten analyysien lukijoille ei täten voine tulla edes pienenä yllätyksenä se, että Kyökkidatanomin analyysituoteperheeseen, joka sikisi tragikoomillista kylläkin Kyökkidatanomin loistavasta sutina-analyysistä, on jälleen syntynyt uusi jäsen!
Nimittäin täysin kyökkidatanominen, lavatanssiharrastuskeskusteluitten pohjalta pienellä virhemarginaalilla laskettu lavatanssiharrastajan minä-analyysi. Kyökkidatanomi suostui paljastamaan, että hän sai kimmokkeen minä-analyysin laskentaan siitä, kun hän yritti saada selville lavatanssiharrastuskeskusteluissa kaikkein suosituimmat tanssipaikat. Laskenta-alkometriin pujahtaneen harmillisen ohjelmointivirheen takia alkometri laski kaikki keskusteluissa esiintyneitten minä-sukuisten sanojen taajuudet eli vrekphenssit, vaikka sen olisi pitänyt Kyökkidatanomin mukaan laskea kaikkien tanssipaikkoihin viittaavien sanojen taajuudet. Tämä osoittautui kuitenkin kyökkidatanomiseksi onnenpotkuksi, sillä kyökkidatanomi alkoi taajuuksia tarkastellessaan miettiä, mikisiköhän minä-sukuisia sanoja vilisi niin valtaisina taajuuksina jok'ikisessä lavatanssiharrastusaiheisessa keskustelussa.
Pienehkön ohjelmointimuutoksen jälkeen alkometri alkoi tuottaa Kyökkidatanomin omastakin mielestä todella arvokasta minä-kyökkidataa. Kaikkein suosituimmaksi minä-sukuisista sanoista osoittautui tietenkin: minä, mutta muut minä-sukuiset sanat osoittautuivat käytännössä yhtä suosituiksi kuten esimerkiksi: minun, minulle, minua, minulla, minusta, mulle, musta, minusta, mun, mua, jag, min, mitt, mina, mig. Kyökkidatanomin täytyi siis luoda alkometri, joka paljastaisi, mikä olisi minä-sukuisen sanan suosituin käyttömuoto, jotta tuloksessa olisi edes jotain järkeä. Aluksi kaikki analyysit näyttivät ajautuvan suoraansanottuna kiville, koska raakakyökkidataan jäi silti pari könttiä, joille Kyökkidatanomin kehittelemät alkometrit ei vaan pystyneet laittamaan suosituimmuusjärjestystä. Niinpä Kyökkidatanomi päätti hieman kyökkidatanomisen etiikan vastaisesti ajaa nämä itsepintaisesti suosituimmuusjärjestysanalyysiyhteistyöstä kieltäytyvät kyökkidataköntit selkokielelle, jotta olisi voinut itse salaa kurkistaa, mistä niissä kyökkidatakönteissä oikein keskustellaan.
Osoittautui, että kaksi ylivoimaisesti ja yhtä suosittua lausetta tai lauseyhteyttä lavatanssiharrastusaiheisessa keskustelussa olivat (satunnaisessa järjestyksessä, koska Kyökkidatanomi ei ole vieläkään saanut järjestystä selville):
- Minä olen liian nuori harrastamaan päivälavatansseja.
- Minä en ole liian vanha harrastamaan iltalavatansseja.
- (ja samat ruotsiksi)
Kyökkidatanominen lavatanssiharrastajan minä-analyysi on joutunut ankaran kritiikin kohteeksi, koska siitä näyttäisi arvostelijoitten mielestä puuttuvan ja Kyökkidatanomin omienkin kyökkidatanomisten havaintojen mukaan puuttuikin nuoren lavatanssiharrastajan minä-kuva kokonaan. Tämä johtui siitä, että nuori lavatanssinharrastaja ei ainakaan kattavasti osallistunut yhteenkään lavatanssiharrastusaiheiseen keskusteluun. Kattavuutta kuitenkin pidetään eräänä minkä tahansa onnistuneen ja siten luotettavan analyysin tärkeänä peruslähtökohtana.
Kriitikoittensa mieliksi Kyökkidatanomi stimuloi hieman kypsempien lavatanssinharrastajien loputtomista lavatanssiaiheisista keskusteluista keräämästään raakakyökkidatasta nerokkaalla alkometrillä lähes viisituhatta nuorta ja suulasta lavatanssinharrastajaa ja alkoi herkeämättä alkometrin muodossa tsättäillä näitten stimuloimiensa nuorten keinolavatanssiharrastajien kanssa esiintyen välillä omastakin mielestään hyvin juonikkaasti profiilikuvassa maihinnousukenkiin ja kommandopipoon sekä pippuri- ja paprikasumuteliiveihin sonnustautuneena karskina Onnelan ja Ilonan portsarina. Näistä tsättäilyistä kertyi tietenkin hetkessä (Kyökkidatanomin automaattinen kyökkidatan käsittelylaitteisto pystyy parhaimmillaan jopa pariin terafloppiin muutamissa minuuteissa) hurjat määrät arvokasta keinoraakakyökkidataa.
Maallikoille kerrottakoon, että kysymys on täysin tieteellisestä extrapoolostamisesta, jossa jostain kiistatta olemassa olevasta (lavatanssinharrastaja) voidaan päätellä jotain, jonka (nuori lavatanssinharrastaja) olemassaolosta ei ole kouriintuntuvaa näyttöä. Esimerkiksi tuhannen plusasteen ja viidentoista miinusasteen lämpötilan perusteella on voitu päätellä, että nolla astetta oli pienin, vaikka aineistossa oli vain kaksi havaintoa. Lisäksi tarvittiin tietenkin viivoitin ja hieman offsettiä (ei ole Kyökkidatanomin mukaan se suosittu hyttysmyrkkylajitelma, vaan kysymys on potikasta).
Ajettuaan tämän huolellisesti keräämänsä keinonuorirakkakyökkidataköntin saman alkometrin läpi, jolla hän oli saanut selville kuuluisan lavatanssiharrastajan minä-kuvan, ilmeni, että Kyökkidatanomi oli jälleen kerran minä-sukuisen sanan aiheuttama kyökkidataongelmavyyhden keskellä. Raakanuorilavatanssijakyökkidataan jäi silti kaksi könttiä, jotka Kyökkidatanomin piti taaskin ajaa selkokielelle, nähdäkseen, mistä niissä oikein keskusteltiin.
Varsinkin Onnelan ja Ilonan portsarin kanssa keskusteltiin siitä, että:
- Minä en ole liian nuori harrastamaan diskoa Onnelassa enkä Ilonassa
- Minä en ole liian vanha harrastamaan diskoa Onnelassa enkä Ilonassa
Tarunhohtoisella nuoren lavatanssijan ja vähintäänkin yhtä kuuluisan tunnistamattoman lentävän esineen, UFO: n havainnolla on Kyökkidatanomin mukaan yhteisenä piirteenä se, että otsikoista ja niiden alaisista kirjoituksista huolimatta erittäin harvat henkilöt kehuskelevat itse nähneensä kumpaakaan saati joutuneensa kummankaan niistä abduktoimaksi. Tätä kyökkidatataustaa vasten ajateltuna ei liene ole suurikaan yllätys, että lavatanssiaiheisilta tanssiharrastuskeskustelufoorumeilta keräämässä raakakyökkidatassaan Kyökkdatanomikin havaitsi muutamia merkkejä jopa suoranaisista abduktiokertomuksista eli lavatanssiharrastustilanteista, joista kertoja varsin pöllämystyneenä vannoo, että ensin hän oli hirmuisen ihmispaljouden keskellä tuntenut itsensä hyvin yksinäiseksi ja yht'äkkiä hänet haki tanssiin nuori lavatanssinharrastaja ja teki hänelle kaikki mahdolliset tanssikuviokokeet ja ilmeisesti istutti tämän lavatanssiabduktion yhteydessä häneen uuden lavatanssiharrastuskipinän tai jotain. Lähes poikkeuksetta kukaan muu paikalla olleista ei pysty vahvistamaan havaintoa eikä kipinää ja monet niistäkin, jotka eivät olleet paikalla jopa epäilevät tuosta nuoren lavatanssiharrastajan abduktiosta selvinneen ensinnäkin nähneen ja toisaalta kuvitelleen taas omiaan.
Kyökkidatanomin mielestä on kuitenkin mahdollista ja jopa todennäköistä, että sekä UFO: lla että tarunhohtoisella nuorella lvatanssijalla on käytettävissään jonkinlainen todellisuushuppu, jonka sisällä kaikki nuo abduktiotkin tapahtuvat. Nimittäin kaikkialla muuallahan nuoren minkä tahansa harrastajan eräänä tunnusmerkkinä voidaan pitää sitä, että nuorella minkä tahansa harrastajalla on hallussaan teknologiaa, jota lavatanssinharrastaja ei ole voinut kuvitella olevan edes olemassa saati että osaisi sellaista teknologiaa käyttää eli edes ymmärtäisi, kuinka se toimii. UFO: illa on Kyökkidatanomin mukaan kanssa tuollaista teknologiaa. Tällöin ei ole mikään ihme, etteivät edes ruuhkalavatansseissa olleet sadat muut lavatanssinharrastajat huomanneet nuoren lavatanssijan todellisuushupun takia mitään, kun kamu joutui nuoren lavatanssiharrastajan abduktoimaksi.
Kyökkidatanomin alustavien havaintojen mukaan monissa muissa paikoissa paitsi ei lavatansseissa harrastavilla nuorilla näyttäisi olevan hallussaan erikoisteknologiaa, jonne kenen tahansa nuoren profiilikuvan lähettämällä, voi nähdä, miltä kuka tahansa nuori näyttää 30 viiva sadan vuoden kuluttua. Vanhennuskysymyksessä voi Kyökkidatanomin mielestä olla jonkinlainen aikakone tai jopa sitä vastaava alkometri eli nerokas poimumatriisi, joka ei perinteisen koneen tapaan olisikaan vähääkään analoginen vaan olisi enneminkin täysin digitaalinen!
Täysin digitaalinen konehan tunnetustikin eroaa analogisesta koneesta ensinnäkin siinä, että lavatanssinharrastajilla on jonkinlainen käsitys siitä, kuinka analoginen kone toimii eli he ovat sellaisesta kuulleet ja osaavat ainakin omasta mielestään joten kuten käyttää sellaista ja toisaalta siinä, että lavatanssinharrastaja ei ole edes kuullut digitaalisista koneista sekä kolmanneksi ja tärkeimmäksi eroksi siinä, että analogisesta koneesta loppuu säätöparametri (esim sytytysennakko, säätömutterin jengat, oikeat säätötyökalusarjat) aina kesken, mutta digitaalista konetta voi ilman työkalujakin säätää kaikista parametreistään jopa mielettömän paljon vaarantamatta edes takuuehtojen voimassaolopykälää eli täysin digitaalisen koneen kanssa pelaillessa vain mielikuvitus on rajana, mistä loistavana esimerkkinä tuota poimumatriisiakin voidaan Kyökkidatanomin mielestä pitää.
Kyökkidatanomin lopullisten havaintojen mukaan mitään muutakaan harrastavilla nuorilla ei Kyökkidatanomia hieman yllättäen näyttäisi olevan hallussaan sellaista erikoisteknologiaa, jonne kenen tahansa vanhankin, kuten nuoret asian muotoilevat, kuvan lähetettyään voisi nähdä, miltä hän näytti 30 viiva sata vuotta sitten. Sata vuotta sitten näyttävää teknologiaa nuorilla Kyökkidatanomin mukaan kuitenkin näyttäisi siinä mielessä runsain mitoin olevan, että nuorten keskuudessa näyttäisi olevan hyvin suosittua näyttää, miltä hän näytti edellisessä elämässään, mutta tämä ei alkometrimielessäkään näyttänyt aivan olevan sitä, mistä Kyökkidatanomi haaveili. Nimittäin ilmeni, että kaikissa nuorten edellisistä elämistä peräisin olevissa kuvissa nuoret olivat olleet julman kokoista ja tulta syöksevää sekä kiukkuista lohikärmestä monta kertaa itseään pidemmän, mutta varsin taidokkaasti taotun miekan kanssa metsästäviä soturikuninkaita tai soturikuningattaria, joitten jänteviä vartaloita sieltä täältä peittävillä pikkuruisilla sapelihammastiikerinnahkaisilla vaatekappaleilla tuskin olisi ollut mitään asiaa edes noille lohikärmesaikaisille tanssilavoille, joista monet sitä paitsi näyttivät taustalla täyttä päätä palavan kuvissa jahdattujen kiukkuisten lohikärmesten kaikista sieraimistaankin syöksemien lieskojen takia. Itse asiassa tavernankin olkikatto oli edellisen elämän kuvissa aina tulessa, mutta kukaan ei niissä näyttänyt tekevän elettäkään tanssilavan pelastamiseksi, vaan kaikki kyläläiset olivat vauvasta vaariin muodostaneet kylän kaivolta ketjun kylän tavernan edustalle ja näyttivät pikkuruisine ämpäreineen tekevän kaikkensa tavernan pelastamiseksi.
Mielenkiinto kyökkidatanomisiin analyyseihin on noussut uusiin huippulukemiin. Tämä voi Kyökkidatanomin viimeisimpien havaintojen mukaan johtua siitä, että oikealla alkometrillä mistä tahansa kyökkidataköntistä voi todellakin saada tuloksia, joista vähemmän toivottuja voidaan tulostaa esimerkiksi lavatanssiharrastusaiheisella keskustelufoorumilla julkaistessa huomattavasti pienemmällä fontilla tai jättää suorastaan kokonaan mainitsematta. Tästä syystä Kyökkidatanomi ei suosittele täysin alkometritöntä kyökkidatanomista analyysia eli käytännössä kyökkidatanomisen raakadatan julkaisemista sellaisenaan vaivautumatta lainkaan käsittelemään sitä asianmukaisesti alkometrillä kenellekään sellaiselle, joka ei halua nähdä kyökkidatanomisen analyysinsä vähemmän toivottuja tuloksia esimerkiksi lavatanssiharrastusaiheisella keskustelufoorumilla edes pienemmällä fontilla julkaistuna. Tästähän oli vasta puhetta ja tehtiin yksimielinen päätöskin!
Kysymys voi näissä tapauksissa olla Kyökkidatanomin mukaan siitäkin, että täysin alkometritön analyysi syntyy vahingossa tai sitten alkometrittömän kyökkidatanomisen analyysinsä laatinut tai siihen epähuomiossa osallistunut ei sittenkään ymmärtänyt tai oli innoissaan unohtanut, mistä siellä lavatanssiharrastusaiheisella keskustelufoorumilla vasta oli ja tulevaisuudessakin todennäköisesti on eniten riitaa? No siitä tietenkin, onko lavatanssiharrastus vielä elossa vai kohta jo kuollut ja kenellä on ylivoimaisesti paras kenties jo henkitoreissaan korahtelevan lavatanssiharrastuksen elvytysidea ja mikä on nuoren, lavatanssia harrastavan henkilön määritelmä ja haluaako määritelmän mukainen henkilö ylipäätään edes tanssia toisenlaisen henkilön kanssa ja päinvastoin! Sutina-analyyttisesti tarkasteltuna tulos oli kuitenkin varsin yksiselitteinen.
Tässä mielessä eräällä lavatanssiharrastusaiheisella keskustelufoorumilla synnytetty raakakyökkidataköntti eli täysin alkometritön kyökkidata-analyysi antaisi ymmärtää siten, että muualla kuin lavatanssiharrastuspiireissä nuorina pidetyt henkilöt eivät ole ilmaisseet halukkuuttaan hakea tanssiin mainittuun täysin alkometrittömään kyökkidatanomiseen raaka-analyysiin lavatanssiharrastuspiireistä valikoituja referenssihenkilöitä. Kysymys voi Kyökkidatanomin mukaan olla myös lavatanssiharrastusaiheisen keskustelun joukkopelkotilasta, johon nuoret tuon kyökkidatanomisen raakadatatutkimuksen alla sankoin joukoin ajettiin tekemällä yhdestä nuoresta mainitulla foorumilla kaikkia nuoriakin jatkossa varoittava keskusteluesimerkki sen vuoksi, että hän oli ilmaissut olevansa eri mieltä esimerkiksi lavatanssiharrastuksiin sopivasta kampauksesta.