miten selviätte valittavasta kumppanista

Muutimme uusperheeksi neljä vuotta sitten kun yhteinen lapsemme syntyi...miehelläni oli ennestään tuolloin kaksi teini ikäistä poikaa sekä alakouluikäinen tytär ja minulla kolme alakouluikäistä. Alku oli aivan järkyttävää...teinit valvoivat ja metelöivät yöt, tyhjensivät jääkaapin hetkessä, varastivat myös minulta ja lapsilta ym. Jatkuvaa riitaan lapsista..isä puolusti poikiensa tekemisiä viimiseen asti ja minä olin vain nipo. Miestäni taas ärsytti kun omat lapset eloisia ja puheliaita...suu käy kokoajan. Muutoin hyväntahtoisia ja ns.kilttejä. Joudumme reilu vuosi sitten pakon edessä muuttamaan pienempää asuntoon ja tämä tarkoitti sitä että mieheni pojat siis 17-v ja 19-v menivät äidilleen asumaan kuitenkin samalle parin kilometrin päähän.
Eli nyt asumme mieheni ja yhteisen lapsemme kanssa sekä kolmen minun lapseni sekä mieheni tyttären kanssa. Nyt mieheni on katkera siitä kun pojat joutui laittamaan äidilleen...emme kuulema ole enää tasavertaisessa asemassa lapsien suhteen ja sen hän osoittaa kokoajan kaikin tavoin. Hän ei suoraan sanoa voi enää sietää lapsiani ja vaan sen takia kun itse luovutti teininsä exälleen ja kun minun lapseni ovat niin kovaäänisiä.
Mieheni on minua yli kymmenen vuotta vanhempi ja hän kokee että hänen ei tarvitse enää tässä iässä kestää lapsilaumaa ja sen takia hän häipyy lähes joka viikonloppu yksin mökille ja minä jään pyörittämään yksin koko rumbaa mitä pyöritän muutenkin kaikki päivät.
Miehestäni on tullut kauhea valittaja...hän ei kotona ollessaan tee muuta kuin näytä hapanta naamaa ja valita tai katselee televisiota tai on tietokoneella. Minä siivoan, laitan tiskit, pyykkään, kylvetän ja hoidan pienimmän, laitan ruuat, käyn kaupassa ym. ja mieheni vaan valittaa jos on murusia pöydällä tai roskia ei ole viety ym. Tuntuu että hän kokee oikeudekseen olla tekemättä mitään nykyään sillä pitäähän hänen sietää lapsiani...ja se on jo hänen mielestään niin paljon että muuta ei tarvitse.
Tuntuu että itse luhistun...opiskelen monimuotona, käyn töissä, hoidan kodin ja lapset ja olen aina vapaa aikani kotona lasten kanssa...omaa vapaa-aikaa ei ole. Mieheni kokee etuoikeudekseen vain lähteä esim. mökille kun hänen mitta täyttyy ja pitää minua kateellisena jos joskus kritisoin lähtöä. Hän vetoaa aina kolmeen lapseeni edellisestä liitosta että minun pitää vain kestää kun olen lapsia tehnyt. Joskus sitä toivoisi kannustusta, arvostusta, kiitosta...mutta nykyään saan vain pahaa mieltä valituksesta ym. Lisäksi meillä on ollut aivan järkyttävät riidat huonekaluista ja tavaroista...minun pitäisi mieheni mielestä myydä kaikki omani jotta hän voisi pitää omansa. Ja toinen riidan aihe on lasten ulkovaatteet ja kengät..niitäkään ei saisi olla. Miten teillä muilla? Olen aivan poikki! Miten jaksatte?
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No aika vaikealta kuulostaa teidän tilanteenne, suoraan sanottuna. Teillä ei ole arvostusta toisianne kohtaan.

Ensiksikin ymmärrän että miestä harmittaa, että hänen lapsistaan kaksi on muuttanut pois. On varmasti ollut teineille järkytys, kun yhtäkkiä perheessä onkin ollut uusi pieni sisarus ja lisäksi sinun 3 alakoululaista... Oletko koskaan ajatellut, miten kova paikka se on ollut miehen lapsille? Mies varmasti suree asiaa. Mies syyttää siitä sinun lapsiasi, ja siinä hän tekee virheen. Syy on teidän aikuisten, jotka ryhdyitte perustemaan uusperhettä ihan liian kevyin perustein, liian nopeasti ja sopeuttamatta lapsia tarpeeksi toisiinsa. No, sille nyt ei enää mitään voi. Mutta sinun lapsiasi mies ei saisi syyttää, vaan itseään ja sinua -teidän yhteinen päätös.

Ja toisekseen jos todellakin sinä vastaat lähes kaikesta arjen askareista, niin homma on pielessä. Miksi mies ei kunnioita sinua sen vertaa, että haluaisi sinun jaksavan paremmin? Kenties katkeruus yms.

Saattaa myös olla, että sinä et osaa ilmaista tarpeitasi, arvojasi ja mielipiteitäsi riittävästi, vaan asetut jalkamatoksi ihan vapaasta tahdosta. Nuriset täällä netissä, mutta koska olet viimeksi tökännyt imurin miehen käteen? Tai ilmoittanut että tänä viikonloppuna se oletkin sinä joka lähtee mökille... Sinullakin on oma vastuusi siitä, että tilanne on ajautunut tällaiseksi.

Ensimmäinen seikka on, että teidän pitäisi pystyä puhumaan ilman riitaa. Sopia pelisäännöistä. Jos mies kokee että molemmat hoitaa ns. omia biologisia lapsiaan, niin miettikää miltä se vaikuttaa lasten silmissä, kun opettelevat perheen mallia. Esitä yksi tärkeä kysymys miehellesi: Jos hänen tyttärensä olisi aikuisena liitossa, jossa mies toimisi kuten sinun miehesi, niin olisiko se miehen mielestä hyvä mies hänen tyttärelleen?

Entäpä sinä, haluaisitko itsesi kaltaisen kumppanin pojallesi?

Veikkaan että molemmat joudutte vähän nikottelemaan ja muuttamaan käytöstänne. Mies ehkä enemmän, mutta keskity sinä muuttamaan itsesi, koska toista et voi hänen puolestaan muuttaa.

Äänestä

Olet sinä kans oikeen miehen löytänyt tai ison pikkupoijaan, kitistä nyt isoista pojistaan toinen jo aikuinen mies, nää isot miehet voi käydä häntä katsomassa ,vaikka joka päivä, toinen menee pian armejaan, jos menee, äijäs ihan lälly pas-ka.

Äänestä

Pieni tila ja kolme jatkuvasti kälkättävää lasta ei ole mikään kiva yhtälö monellekaan. Todellisuudessa yhteinen lapsenne taisi olla aikamoinen vikatikki elämäntilanteessanne, jos kaikille lapsille ei ole tilaa. Ikä vaikuttaa metelin sietokykyyn ja voi hyvinkin olla, että mies ei jaksaisi porukaanne enää ollenkaan jos ei lepuuttaisi korviaan viikonloppuisin. Jos perheessä on seitsemän lasta, se on aika eri asia kuin 3, joten tilaa tarvitaan, että kaikki mahtuisivat ja pysyisivät elämään sovussa. Harva mies haluaa luopua pojistaan, joten siinä teitte´ison virheen kun pojat muuttivat.

Äänestä
  • Samaa mieltä kenenkään lasten ei pitäisi tulla sotkemaan uutt perhettä ja haittaamaan uuden suhteen alkamista. On säälittävää ettei lasten omat äidit viitsi hoitaa ja kasvattaa lapsiaan silloin kun mies haluaa otta irtioton kalkattavasta akasta ja kiukuttelivista kakaroistaan, sitten nainen luulee että miehen pitäisi viedä kakarat mukanaan.
    Miehelle pitää antaa uusi elämä uuden naisen ja hänen lasten kanssa, eikä miehen tarvi enää olla riippuvainen ja hoitaa entisiä kakaroitaan. Miehen pitää unohtaa ewentiset ja laoittaa uusi loistava rikas elämä. Ex vaimon pitää kunnioittaa ja antaa sille rauha ja olla onnellinen että mies on onnellinen eikä kateellisena haukkua ja vierittää lapsia miehen helmoihin.

    Äänestä

  • miesonansainnutparempaa kirjoitti:

    Samaa mieltä kenenkään lasten ei pitäisi tulla sotkemaan uutt perhettä ja haittaamaan uuden suhteen alkamista. On säälittävää ettei lasten omat äidit viitsi hoitaa ja kasvattaa lapsiaan silloin kun mies haluaa otta irtioton kalkattavasta akasta ja kiukuttelivista kakaroistaan, sitten nainen luulee että miehen pitäisi viedä kakarat mukanaan.
    Miehelle pitää antaa uusi elämä uuden naisen ja hänen lasten kanssa, eikä miehen tarvi enää olla riippuvainen ja hoitaa entisiä kakaroitaan. Miehen pitää unohtaa ewentiset ja laoittaa uusi loistava rikas elämä. Ex vaimon pitää kunnioittaa ja antaa sille rauha ja olla onnellinen että mies on onnellinen eikä kateellisena haukkua ja vierittää lapsia miehen helmoihin.

    Noo lässykkä, sinä olisit varmaan omasta mielestäsi sopinut miehelle. Paas kysyen tuolta avaajalta josko soittaisit hänen miehelleen ja ehdottaisit tapaamista.

    Äänestä

No tämäkin aloitus on ihan selvä lissulässyn tuotos jolla sai miehen "huonosti"käyttäytyvät lapset pois jaloista ja uuden elättäjän omilleen ! Ihan oikeutetusti mies on ärtynyt kun joutu omat laittaan pois tilan takia ja tasapuolisuuden nimissä olisi voinut nainenkin laittaa omansa lapset isälle/isille

Äänestä

Lässyn kauhutarinaa, jossa ei mitään todellisuuspohjaa.

Äänestä

Tuntuu että olet saanut narsistin kumppanisesi. Hän pikku hiljaa kerää valtaa ympärilleen ja jättää kaiken sinulle. Ja vielä valittamalla saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi ja epäonnistuneeksi ja että kaikki on sinun syytäsi.

Tästä ei ole kuin kaksi tietä ja molemmat ovat suhteesta pois. Toinen on se että nostat epäkohdat esiin jolloin henkisesti asetat hänen auktoriteettinsa kyseenalaiseksi ja hän lähtee. Toinen vaihtoehto on se että ähdet itse.

Ikävä sanoa mutta tilanne on päässyt jo liian pahaksi. Siihen olisi pitänyt puuttua jo silloin kun varkauksia ilmenee. Mutta, parempi myöhään kun ei silloinkaan. Loppuelämä on elämisen arvoinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuuliviiri65 kirjoitti:

Muutimme uusperheeksi neljä vuotta sitten kun yhteinen lapsemme syntyi...miehelläni oli ennestään tuolloin kaksi teini ikäistä poikaa sekä alakouluikäinen tytär ja minulla kolme alakouluikäistä. Alku oli aivan järkyttävää...teinit valvoivat ja metelöivät yöt, tyhjensivät jääkaapin hetkessä, varastivat myös minulta ja lapsilta ym. Jatkuvaa riitaan lapsista..isä puolusti poikiensa tekemisiä viimiseen asti ja minä olin vain nipo. Miestäni taas ärsytti kun omat lapset eloisia ja puheliaita...suu käy kokoajan. Muutoin hyväntahtoisia ja ns.kilttejä. Joudumme reilu vuosi sitten pakon edessä muuttamaan pienempää asuntoon ja tämä tarkoitti sitä että mieheni pojat siis 17-v ja 19-v menivät äidilleen asumaan kuitenkin samalle parin kilometrin päähän.
Eli nyt asumme mieheni ja yhteisen lapsemme kanssa sekä kolmen minun lapseni sekä mieheni tyttären kanssa. Nyt mieheni on katkera siitä kun pojat joutui laittamaan äidilleen...emme kuulema ole enää tasavertaisessa asemassa lapsien suhteen ja sen hän osoittaa kokoajan kaikin tavoin. Hän ei suoraan sanoa voi enää sietää lapsiani ja vaan sen takia kun itse luovutti teininsä exälleen ja kun minun lapseni ovat niin kovaäänisiä.
Mieheni on minua yli kymmenen vuotta vanhempi ja hän kokee että hänen ei tarvitse enää tässä iässä kestää lapsilaumaa ja sen takia hän häipyy lähes joka viikonloppu yksin mökille ja minä jään pyörittämään yksin koko rumbaa mitä pyöritän muutenkin kaikki päivät.
Miehestäni on tullut kauhea valittaja...hän ei kotona ollessaan tee muuta kuin näytä hapanta naamaa ja valita tai katselee televisiota tai on tietokoneella. Minä siivoan, laitan tiskit, pyykkään, kylvetän ja hoidan pienimmän, laitan ruuat, käyn kaupassa ym. ja mieheni vaan valittaa jos on murusia pöydällä tai roskia ei ole viety ym. Tuntuu että hän kokee oikeudekseen olla tekemättä mitään nykyään sillä pitäähän hänen sietää lapsiani...ja se on jo hänen mielestään niin paljon että muuta ei tarvitse.
Tuntuu että itse luhistun...opiskelen monimuotona, käyn töissä, hoidan kodin ja lapset ja olen aina vapaa aikani kotona lasten kanssa...omaa vapaa-aikaa ei ole. Mieheni kokee etuoikeudekseen vain lähteä esim. mökille kun hänen mitta täyttyy ja pitää minua kateellisena jos joskus kritisoin lähtöä. Hän vetoaa aina kolmeen lapseeni edellisestä liitosta että minun pitää vain kestää kun olen lapsia tehnyt. Joskus sitä toivoisi kannustusta, arvostusta, kiitosta...mutta nykyään saan vain pahaa mieltä valituksesta ym. Lisäksi meillä on ollut aivan järkyttävät riidat huonekaluista ja tavaroista...minun pitäisi mieheni mielestä myydä kaikki omani jotta hän voisi pitää omansa. Ja toinen riidan aihe on lasten ulkovaatteet ja kengät..niitäkään ei saisi olla. Miten teillä muilla? Olen aivan poikki! Miten jaksatte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu