Olen ollut pari vuotta ihastunut yhteen tyyppiin ja yrittänyt tehdä ihan kaikkeni kunnes , pari kuukautta sitten hän totesi tykkäävänsä minusta. En ensinnäkään uskonut tämän olevan mahdollista, joten tietenkin olin ihan fiiliksissä. Kuitenkin hänen mielipide tuntui muuttuvan ja muutaman päivän kuluttua hän jo ihmetteli miksi edes kysyn asiasta. Tässä vaiheessa ei enää hermot meinanneet kestää mutta hammasta purren ja raivo niellen jatkoin eteenpäin.
Joka tapauksessa hän on ystävänä tärkeä, mutta nyt saakin sitten jatkuvasti kuunnella tarinaa hänen uudesta ihastuksesta, ja järki meinaa samalla lähteä.
Kaikilta muilta saa vittuilua kuunnella jatkuvasti, mutta jos itse vähänkin jostain mainitsen niin sitten ollaan ilman ystäviä seuraavat 5 vuotta. Itseäni siis voi pomputella miten haluaa, koska, ilman kyseisiä tyyppejä ei minulla ole mitään eikä tulekkaan. Olen kuin roska, mitä voi potkia pitkin lattiaa. Ehkä olenkin ja se ottaa päähän vielä enemmän. Silloin kun jollain on huono päivä niin minulle kyllä saa huutaa miten haluaa, vaikka yritän vain auttaa. Muille kyllä ollaan sitten asiallisia.
Todella sekava tarina, mutta nyt ei pysty miettimään tarkemmin. Ehkä joku kerta pitää kirjoitella enemmän :<

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.