Kauniisti kirjoitettu!

kirjoituksenlöytäjä

Olen vanhoillislestadiolainen ja seurannut julkista keskustelua uskostani. Havahduin ruokakaupassa, kun puolituttu ihminen sanoitti huolensa, että olenko täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Huolenpito lähimmäisestä on hyväksi – mutta keskustelua käydään nyt lestadiolaisnaisten omaa tahtoa ja uskoa aliarvioiden.

Keskustelusta on hävinnyt suhteellisuudentaju. Ymmärrän toki teemoja väsymyksestä, ahdingosta ja vaikeista valinnoista. Kaikki nämä ovat asioita, joihin kuka tahansa äiti voi törmätä. Vaikeuksien käsittelemiseen tarvitaan ennen kaikkea turvallisia ihmissuhteita. Vaikeissa eettisissä tilanteissa ei tarvita ylemmyyttä ja halveksuntaa, jotka välittyvät lääkäri Pirkko Kiviluodon mielipidekirjoituksesta (HS 9. 9.).

Olen käyttänyt täydessä ymmärryksessä Kiviluodon mainitsemia oikeuksia: valinnut itselleni rakkaan puolison, jättänyt käyttämättä ehkäisyä ja kiitollisuudella ottanut syntyvät lapset omakseni. Jokainen ihminen tarvitsee vakaumuksen kannalta vaikeassa eettisessä tilanteessa kunnioittavaa ja ystävällistä kohtelua. Valitsemisen vaikeutta ja vastuuta meistä kukaan ei pääse pakoon.

Äidinkin elämä on tärkeä ja suojelemisen arvoinen. Vaikeassa tilanteessa vanhoillislestadiolaiset naiset luottavat asiantuntijoiden viisauteen ja siihen, että he kunnioittavat arvomaailmaamme.

Olen tehnyt valintoja henkilökohtaisen uskon ohjaamana; en sattumalta tai ulkoa päin ohjattuna. Olen sitoutunut elinikäiseen avioliittoon ja ottanut lahjana vastaan seitsemän lasta. Terveenä tässä ei ole ollut mitään ylivoimaista, vaikka valinta on vaatinutkin työtä ja joustavuutta.

Suurperheen äitiys esitetään mediassa mahdottomana tehtävänä. Usein unohdetaan, miten luonnollinen osa elämää lapsen saaminen on.

Isyys on ollut myös puolisolleni arvokas tehtävä. Olemme tukeutuneet kaikissa avioliittomme vaiheissa toisiimme, rakastaneet ja sitoutuneet perheeseemme. Olen elänyt todeksi uskoani. Vastasyntynyt lapsi sylissäni olen kokenut olevani lähellä Jumalaa.

Vanhoillislestadiolaisilla on samat yhteiskunnalliset oikeudet kuin kaikilla suomalaisilla. Oikeuksiin kuuluu vapaus päättää omasta perheestä ja vakaumuksesta. Velvollisuuksiin kuuluu hoitaa lapset hyvin ja rakastaen sekä kasvattaa uudesta sukupolvesta vastuuseen ja työhön kykenevä.

Olen sitoutunut tähän tehtävään ja toivon syvästi, että minulle annetaan elämisen ja uskomisen rauha.

Henna Oikarinen
äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, Porvoo

42

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoitokokouksiako

      Mahtaakohan sinulla olla kymmentä lasta?
      Muutoin ei noin ylimielinen kirjoitus olisi mahdollista.

      Tuo lause paljastaa ylimielisyytesi pakkosynnyttäjiä kohtaan:
      "Suurperheen äitiys esitetään mediassa mahdottomana tehtävänä. Usein unohdetaan, miten luonnollinen osa elämää lapsen saaminen on"

      Elämisen ja uskomisen rauha annetaan Suomessa kaikille paitsi vl-liikkeessä, jossa muutama vanha herra määrää, miten naisen pitää käyttäytyä.

      Elätköhän laput silmillä?

      • asiat-tolallaan

        Omatunto voi olla sidottu vääriin opetuksiin kuten tähän ehkäisykielto- oppiin, että pitää saada niin monta lasta kuin mahdollista. Tosin tarkemmin asiaa Raamatusta tutkien ei UT sellaista oppia tunne ja heidän vanhan testamentin selitys ei ole teologisesti pätevä.

        Pelastus on armosta ilman tekoja (Ef.2: 5-8). Tosin ei vl:illa, sillä heidän pitää ainakin vaimojen syyttää kaksi numeroinen luku lapsia. Eikä teot siihen lopu, onhan heille opetettu, että vl on ainut oikea autuuttava paikka ja ripin antaja on Jeesuksen tilalla eli ilman näitä ja muita tekoja joutuu helvetiin.

        Mutta kun omatunto on lapsesta asti opettu ja siten sidottu näihin ihmisoppehin.

        http://ristintie.com/files/Kuosmanen-Juhani-Jeesus-eheyttaa-osa-3.-070196.mp3


    • helluntaiGay

      On kyllä ihana kirjoitus, ja jos joku sokea (vaiheeseen jäänyt) ei osaisi tuota pitää ihanana kirjoituksena, niin myös sen sokeuden kauttakin ihanuuden voisi päätellä. Nimittäin aina kun ihana kirjoitus nostattaa vaiheeseen jääneissä tollukoissa ärtymystä, (samoin kahdessa helluntai- "veljessä"), niin se indikoi kirjoituksen liki täydellisyyttä. Luonnon laki.

      • menekireesti

        Oletko harkinnut hoitoon hakeutumista?
        Kirjoituksestasi päätellen psyykkinen tilasi on huolestuttava.


      • ÄitiVapaakirkosta

        ""On kyllä ihana kirjoitus""

        Samaa mieltä. Suloinen ja äidillinen. Kirjoituksesta huokui äidillisyys, uskovaisuus ja äidin rintamaidon tuoksunkin saattoivat herkimmät aistia. Kaunista ja taiteellista. Jumalalle ja Jeesukselle kiitos.

        Jeesus on Herra


    • mielipiteeni

      Onko nykyisin naisen tehtävä 10 ja enempikin lapsia, mun mielestä ei.

      • KaunisOliKirjoitus

        Kaunis kirjoitus.


      • TyhmäKuinAasi
        KaunisOliKirjoitus kirjoitti:

        Kaunis kirjoitus.

        Totta. Uskovainenhan kirjoittaa aina kaunisiti jos ylipäänsä kirjoitustaidonlahjaa on ylhäältä annettu, toisin kuin eräs helluntaiveli Kempeleiltä, joka osaa kirjoittaa vain rajoitetusti. Älyllinen lahjakkuus on eri juttu, sitä Hänelle ei siunaantunut ollenkaan.


      • nytkohtasekertoo
        TyhmäKuinAasi kirjoitti:

        Totta. Uskovainenhan kirjoittaa aina kaunisiti jos ylipäänsä kirjoitustaidonlahjaa on ylhäältä annettu, toisin kuin eräs helluntaiveli Kempeleiltä, joka osaa kirjoittaa vain rajoitetusti. Älyllinen lahjakkuus on eri juttu, sitä Hänelle ei siunaantunut ollenkaan.

        Niin osoitatko missä kohtaa juttusi sisälsi sitä kauneutta?

        kerro nyt, jos omaat edes hiukan sitä ääoota jonka pulasta toista moitit.


      • puupappi
        TyhmäKuinAasi kirjoitti:

        Totta. Uskovainenhan kirjoittaa aina kaunisiti jos ylipäänsä kirjoitustaidonlahjaa on ylhäältä annettu, toisin kuin eräs helluntaiveli Kempeleiltä, joka osaa kirjoittaa vain rajoitetusti. Älyllinen lahjakkuus on eri juttu, sitä Hänelle ei siunaantunut ollenkaan.

        Jumala on paljon arvollisempi kuin vl-opetus opettaa.

        http://ristintie.com/files/Kuosmanen-Juhani-Jeesus-eheyttaa-070196-osa-2.mp3


      • puupappi

    • jotain.rajaa

      "Isyys on ollut myös puolisolleni arvokas tehtävä."
      Harvemmimpa nämä itulingot paneskelun iloista valittaa.
      Nykyään naiset onneksi(ainakin useimmat) on niin valistuneita etteivät moisien "sementtiseisojien" lapsentekokoneiksi suostu.

      • Äiti19lasta

        Elämä on aika lyhyt. Itse näen ettei sillä ole suurta merkitystä elääkö uraputkella ja kahdella lapsella, pari kolme kertaa puolisoa vaihtaen. ..Tai sit, kuten minä 19 lapsen äitinä nautin lasten kanssa olemisesta. Kuitenkin elämä on lyhyt ja sinällään merkityksetön tän ajan jatkumon kannalta - aikahan päättyy, joten ilo irti siitä, mistä sen irti saa. Mä saan sen ilon tästä lasten kanssa elämisestä. Sä saat ehkä ilon mun lasten laskemisista, se on sun ilosi tai miksi sen nimitätkin itse..


    • ihkuonn

      Ihana kirjoitus. Valitettavasti tuo ei oikein sovi tänne helluntailaisten pedofiliseen ilmapiiriin. Laittakaa toi kirjoitus vaikka Hesariin tai aamulehteen...

      • Eikö_se

        ole ollutkin jossakin valtakunnanlehdessä?


    • VastaaRehellisesti

      Miten Henna Oikarinen suhtautuu SAATANALLISIIN Raamatun vastaisiin vl-VALHEOPPEIHIN?

      Uskotko niihin?

      Jos uskot, niin olet vaarallinen opettaja oppilaille!

      • heinolasta

        Alkoi Heinolan paholaisen kyselytunti.


      • Onvaarallinenopettaja

        Totta puhut.

        Vl-valheoppeihin uskova henkilö ei saisi missään nimessä toimia opettajana!


    • PoisE-kaupasta

      Toivottavasti aloittaja ei käynyt E-ryhmään kuuluvassa kaupassa. Voi joutua tulimereen, jos ei ehi saamaan absoluutiota toiselta vanhoilliselta. Sydäri voi yllättää myös muualla kuin S-kaupassa ja K-kaupassa, jotka on vanhoillisille sallittuja.

      • E-kaupoistakaan

        ei ole pitkään aikaan puhuttu mitään. Minulla on tapana käydä Siwassa joka viikko, koska se on lähin kauppa.

        Kauppojen sunnuntaiaukioloistakaan ei ole pitkään aikaan puhuttu mitään.

        Sotien jälkeen 1940- ja 1950-luvulla oli melkein jokaisessaSiionin Lähetyslehdessä kirjoituksia lepopäivän vietosta. Sitten tämä aihe unohdettiin melien tyystin ja alettiin funtsata muita juttuja. Kait se on jokaisella ajalla oma kuvansa.


    • 14721

      Kiitos hyvästä kirjoituksestasi!

      Olen esikoislestadiolainen perheen isä. Olemme kasvattaneet vaimoni kanssa 6 lasta.

      Olemme törmänneet joskus ihmettelyihin esim. kookkaan automme vuoksi silloin, kun lapset olivat pieniä.

      Olen joskus ihmetellyt, miksi vanhoilliset joutuvat enemmän ulkopuolisten silmätikuiksi, kun esikoiset.

      Meillä esikoisilla pidetään syntinä myös suurella perheellä kerskaileminen. Omavanhurskaus haluaisi korottaa meitäkin joskus hyviksi kristityiksi jopa sillä, että olemmehan hankkineet suuren lapsiperheen. Sitä pidetään ns. omana vanhurskautena, jota on myös meissä kristityissä.

      Jos sitäkin asiaa tarkastelee lähemmin, niin joutuu sittenkin toteamaan, että olen siinäkin asiassa syntinen.

      Mutta toinen asia: Eräälle esikoisisälle oli työkaveri neuvonut, ettei yhden pariskunnan tarvitse koko maata täyttää lapsilla. Tämä perheenisä oli vastannut leikkisästi: " Ei suinkaan, vaan ainoastaan tämä oman kaupunginosan seutu..."

      Itselleni työkaveri pilkkasi samoin perhettäni suuren automme perusteella. Vastasin hänelle, että perhe vaatii todella työtä, vaivannäköä ja varoja. Yhä harvemmilla suomalaisilla näyttää olevan siihen varaa. (Elimme 1980-luvun loppua. Perhekoot olivat varmaan pienimmillään. Nythän suurempiakin perheitä taas on).

      • kirkontorni

        "Omavanhurskaus haluaisi korottaa meitäkin joskus hyviksi kristityiksi jopa sillä, että olemmehan hankkineet suuren lapsiperheen. Sitä pidetään ns. omana vanhurskautena, jota on myös meissä kristityissä."

        Vl-uskossa oma uskovaisuus osoitetaan juuri suurella perheellä. Vl-vanhemmat ansaitsevat omaa taivaspaikkaansa juuri synnyttämällä ja ehkäisystä kieltäytymällä.

        Ehkäisy on vl-syntiä. Uskovainen "ei halua ehkäistä", mistä seuraa, että jos haluaa ehkäistä niin ei ole uskovainen. "Kymppilestat" eivät ehkäise. Monet pieniperheiset vl:t ovat jatkuvan kyttäämisen kohteena tästä syystä.

        Eli, jatkuva synnyttäminen ei ole monenkaan vl-naisen oma vapaa tahto, vaan hengellisen painostuksen tulosta.


    • Eihän suurta perhettä suinkaan nosteta vanhoillislestadiolaisuudessakaan pelastuksen ehdoksi. Onhan heilläkin sinkkuja ja niitä, jotka eivät saa lapsia tai ei aina tule montaa lasta.

      • missäseonsepointti

        vaan minkä ehdoksi sitten?


      • Synnyttäminen ja lasten saanti on ihan uskonmukainen hyvä teko:
        1.Tim.4:14 "Minä tahdon sentähden, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa eivätkä anna vastustajalle mitään aihetta solvaamiseen."

        1.Tim.2:14 eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
        15 Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.


      • Atmata
        weha kirjoitti:

        Synnyttäminen ja lasten saanti on ihan uskonmukainen hyvä teko:
        1.Tim.4:14 "Minä tahdon sentähden, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa eivätkä anna vastustajalle mitään aihetta solvaamiseen."

        1.Tim.2:14 eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
        15 Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.

        Oletko weha taas vl ?


      • Ei_hän_taida
        Atmata kirjoitti:

        Oletko weha taas vl ?

        olla. Joissakin ketjuissa hän kertoo nykyisin seikkailevansa Luther-säätön porukoissa... mikä lieneekään nyt se semmoinen säätiö.

        Vaikeaa kait sen Weha-rievunkin elämän luulisi olevan, kun joskus on saanut asua Jumalan valtakunnassa ja sitten lähtee hortoilemaan ja etsimään jotakin parempaa... jota tietenkään ei koskaan voi löytää.


      • 11314

        "Eihän suurta perhettä suinkaan nosteta vanhoillislestadiolaisuudessakaan pelastuksen ehdoksi. Onhan heilläkin sinkkuja ja niitä, jotka eivät saa lapsia tai ei aina tule montaa lasta."

        Sen kyllä hyvä juttu. Olisikin ihan kauheaa, jos sinkuiltakin vaadittaisiin suurta perhettä.

        Ymmärrät kuitenkin pointin: Jos perheessä on vain muutamia lapsia, niin perheen vanhemmilta otetaan uskomisen oikeus pois. "Uskovaisilla on suuret perheet." Ymmärrätkö tuon? Paavali sanoo tällaisesta: "Eivät hekään lakia pidä, vaan haluavat vain tuolla vaatimuksellaan omaa vanhurskauttaan vahvistaa."

        Kun oikeasti tarkastellaan asiaa, niin lasten kasvatus on itsensä Jumalan antama tehtävä. Se on luonnolliselle ihmiselle, ("vanha Aatami"), vastenmielinen tehtävä.

        Jumala tahtoo kuitenkin, että tekisimme sen iloiten ja hyvällä mielellä. Ei lain vaatimuksena tai lähimmäisten vaatimana. Vasta silloin se tulee uskosta ja on uskon hedelmä.

        Siksi ei pidä mennä asettamaan lähimmäisille taakkoja. Jeesus varoittaa tästä. Omavanhurskaus tarjoaa aina jotakin omaa tekoa "osamaksuksi" pelastuksesta. Vähimmillään se saattaa olla: "Olenhan minä parhaani yrittänyt..." Se on kamala synti korvata omalla teolla Kristuksen täydellistä vanhurskautta edes osittain.

        Otetaanpa vertaus: Jos rikon jotakin liikennesääntöä. Esim. jätän pysähtymättä suojatien eteen pysähtyneen auton rinnalle, niin auttaako silloin se, että kerron, miten hyvin olen kaikkia muita liikennesääntöjä noudattanut. Tai jopa ylittänyt niiden vaatimat toimet. Yhtä vähän me voimme maksaa jokin toisen Jumalan Sanan noudattamisella sitä, että rikomme jotain muuta käskyä.

        Me pystymme toteuttamaan elämässämme täsmälleen sen verran Jumalan tahtoa, kun meillä kullakin kerralla on uskoa. Tästä kaikki lähtee...Jumala sanoo, että "Hän pystyy herättämään vaikka kivet kiittämään ..." Jumala pystyy luomaan uusia ihmisiä aivan varmuudella. Hän vaikuttaa meissä sekä tahdon, että toimituksen. On synti ajatella, että asetumme Jumalan apulaisiksi luomaan uusia uskovaisia.

        Ensinnäkään se ei onnistuisi meidän tahdostamme ja toiseksi: Jumala antaa uskon sille, kenelle Hän tahtoo.


    • siinäsitäonihmettä

      En tajua suuren perheen rakentamista ikäänkuin elämäntehtävänä!

      mikä siinä on niinkuin se perusmotiivi kun nyt jokaisen pitäis jo käsittää että pallolla elää aivan liikaa ihmisiä jo nyt!

      niin miksi juuri minun pitäisi niitä hommata ihan holtittomasti, onkokyse bisneksestä vai mistä, tottakai suuriperhe kuluttaa kaikkea enemmänkuin pieni perhe, eli ei sillä nyt oikein tienaamaankaan pääse pitkällä välillä.

      uskonnollinen näkökulma on aivan toivoton kun ei kenenkään Raamattu sano asiasta sanan sanaa.

      • mielipiteeni

        Jos ei vl:llät tekisi niin paljon lapsia liikee kuihtuis olemattomiin muutamassa kymmenessä vuuessaä


      • Nehän päättäjät ottaa maahamme paljon noita mustia ja muita, joilla on yleensä myös paljon lapsia. Toivottavasti linja muuttuu, ettei köyhän pienen maan tehtävänä olisi terveystoimisto ja majottaminen. Kohta ollaan samassa jamassa kun pakolaiset. Onhan lapsen saantiin toinenkin puoli, nimittäin se rakkauden teko ja vastuu, että pystyy huolehtimaan niistä hyvin ja, että varallisuus olisi myös riittävä. Siksihän elintasopakolaisia on, kun he eivät pysty lapsistakaan huolehtimaan.


    • Olen kertonut ennenkin, että mitä tapahtui kun Kävin vanhoillislestadiolaisissa tilaisuuksissa. Se ei ole salaisuus, vaan ihan tavallinen asia. Lapseni ja vaimoni tarvitsivat kastetta Kristukseen (Gal.3:27). VL:ät eivät sitä antaneet, koska en halunnut heidän kastetta luopuneelta kansankirkolta, vaan uskovaisilta. Tiedän, että kasteen sakramentti on oikea, Kristuksen asetuksena, vaikka sen jumalaton pappi toimittaa. En kuitenkaan missään nimessä halunnut sitä luopiokirkolta, koska uskovaisten luokse Raamattu kehottaa menemään uskon kysymyksissä. Kaste kuuluu saarnanvirkaan ja Luther säätiö, lupasi toimittaa pyhän kasteen, koska heillä on käytössä ihan omat kirkon sakramentit. Näin se sitten meni. Vanhoillislestadiolaisilla niitä ei ole, vaan luopiokirkolla ne on.

      • Sinä_sitten

        tuonkin SUORITIT ihan mallikkaasti?

        Vähän raskasta kait se on elämä, jos tavallisena rivitallaajana joutuu koko ajan punnitsemaan lähimmäistensä uskon ja OPIN aitoutta...


    • Ei tuo kansankirkon opetus ole edes enää sitä, mitä olen pikkupoikana kuullut. Julkisuudessa saa myös lukea näitä kirkon johtajien jumalattomia peukutuksia ja oppeja. Heidän kirkolliskokoukset ovat sitä samaa luokkaa, joilla ei ole minulla mitään merkitystä. Vain Raamatulla ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjoilla on merkitystä, eikä niitä vastoin opettavalla luopuneella kirkolla.

      • 181937

        Vai on kirkko rappeutunut? Onko asia aivan uusi sinulle?

        Mitenkä oli Jeesuksen maallisen elämän aikoihin? Oliko sen ajan temppeli- ja synagoogalaitos vielä Jumalan säätämyksen mukainen? Saarnattiinko siellä silloin oikeaa Jumalan Sanaa?
        Johannes Kastaja kuului sen ajan erääseen "herätyslikkeeseen", mutta oli juutalaisuskova kuitenkin.

        Jeesus ympärileikattiin juuri tuolla Jerusalemin temppelissä. Siellä oli vain muutamia uskovaisia, kuten Vanha Simeon ja Hanna Profetissa, sekä Johannes Kastajan isä.

        Kävikö Jeesus paikallisen rippikoulun ja suoritti 12-vuotiaana Raamatun lukemisnäytteen temppelissä?

        Menkö Hän Nasaretin synagoogaan, haetutti kirkon palvelijalla Raamatun ja alkoi lukea ennustusta...?

        Jeesus saarnasi sunnuntaisin Kapernaumin synagoogassa, jne.

        Kävikö Hän pääsiäisjuhlilla vuosittain, jne.

        Luther oli sitä mieltä, että katolisessa kirkossa oli hänen aikanaan elävää uskoa. Hän ei olisi halunnut perustaa omaa kirkkoa, jne.

        Teitkö sinä oikein, kun hylkäsit sen uskonyhteisön, johon sinut oli kastettu?
        Myös apostolit saarnasivat temppelissä niin kauan kun se sallittiin.


    • Ramule1z

      Ei tekisi mieli olla kärjekäs, mutta rohkenen kuitenkin hieman olla. Jos ei lähimmäisen jaksamisesta saa olla huolissaan, mitä sitten pitäisi sanoa? Kyllä lähimmäisenrakkauteen ymmärtääkseni kuuluu mm huolenpito toisten jaksamisesta.

      Minäkin olen jaksanut vuosikymmeniä vastailla vl-sukulaisteni huolenpitoon minun jaksamisesta, voimisesta ja pärjäämisestä, vaikka samalla lailla tiedän taustalla olevan vihjailun siitä, että tuliseen mereenhän minä joudun. Silti uskon heidän tarkoittavan hyvää, omalla kömpelöllä ja usein varsin rasittavalla tavalla.

      • Niin_sehän

        on lyhyt tämä ihmisen maallinen elämä. Armonajassa on vielä mahdollisuus saada parannuksen armo. Sitten kun aika meidän itsekunkin osalta päättyy... sitten ei enää ole tätä mahdollisuutta.


      • Ihanselvästi
        Niin_sehän kirjoitti:

        on lyhyt tämä ihmisen maallinen elämä. Armonajassa on vielä mahdollisuus saada parannuksen armo. Sitten kun aika meidän itsekunkin osalta päättyy... sitten ei enää ole tätä mahdollisuutta.

        Termi "parannuksen armo" viittaa vanhoillislestadiolaiseen SRK:n valheoppeihin uskovaan ihmiseen.


    • GunillaBB

      Weha kirjoitti:

      "Synnyttäminen ja lasten saanti on ihan uskonmukainen hyvä teko:

      1.Tim.4:14 "Minä tahdon sentähden, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa eivätkä anna vastustajalle mitään aihetta solvaamiseen."

      1.Tim.2:14 eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.

      15 Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä."

      Mitä ihmettä tarkoitat koplaamalla synnytyskehoitukset ja naisen pettämiset yhteen? Eihän ne liity mitenkään toisiinsa? Sitä paitsi jos aatami on perheen pää, hänen olisi pitänyt suojata Eevaa. Koska te miehet opitte?

      • opintarkkaaja

        Raamatussa ne on yhdessä. Oikein siis weha lainasi kohdan...


      • Kohta Raamatusta kertoo siis, naisen perkele petti ja vaimo ensin lankesi, mutta nainen pelastuu lasten synnyttämisen kautta, jos pysyy uskossa, rakkaudessa, siveydessä ja siveydessä. Tämä on Raamatun oma opetus.


      • 161329
        opintarkkaaja kirjoitti:

        Raamatussa ne on yhdessä. Oikein siis weha lainasi kohdan...

        Joo. Weha lainasi oikein. Kuinka sitten sinkkunaiset pelastuvat?

        "Jo nuoruudestani asti minä olen noudattanut Jumalan vanhurskasta lakia. Elänyt siveästi ja nuhteettomasti. Kyllä Jumala on velvollinen pelastamaan minut." Näinkö se menee?


        "Kuvitellaan, että Saatanan äänellä puhuva ihminen kohtaa naisen Sykarin kaivolla.

        "Sinä tulet tänne häveten keskellä päivää, kun kunnialliset Sikemin naiset saapuvat varhain aamulla noutamaan vettä tästä kaivosta. (totta) Tämä kertoo siitä, että olet julkisesti menettänyt maineesi ja kulkenut mieheltä toiselle kuin yleinen huora (totta). Sinä elät nytkin avoliitossa vastoin Jumalan säädöksiä ja hyviä tapoja (totta). Et sinä kelpaa synagoogaan edes naisten puolelle ja ansaitset sinuun kohdistuneen halveksunnan (totta). Ei Jumalakaan sinua synnissä elävää rakasta vaan olet jo tuomittu syntiesi tähden (valhe)."

        Tämän jälkeen tuo ihminen lähtee mokoman naisen luota pois tyytyväisenä siihen, että on totuus tullut sanottua. Hurskaasti, mutta täysin armottomasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      364
      8213
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      159
      2572
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      921
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      853
    5. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      823
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      816
    7. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      812
    8. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      800
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      786
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      68
      713
    Aihe