Minulle tehtiin viikko sitten mpfl rekonstruktio ja samalla polviluompion paikkaa siirrettiin alaspäin poistamalla sääriluusta pala taltalla ja siirtämällä sitä alaspäin, näin kuulemma lumpio laskeutuu alaspäin. Tämän takia sääriluuhun laitettiin myös kaksi ruuvia.
Päivät leikkauksen jälkeen ovat olleet hyvin vaihtelevia; yleensä aamuisin kipu on pahimmillaan, sitten helpottaa hetkeksi, ja taas illalla pahenee. Ensimmäisinä öinä sain nukuttua hyvät yöunet, mutta nyt olen heräillyt öisin jalan puutumiseen ja vihlontaan. Öisin pidän jalkaa aina pienessä kohoasennossa tyynyjen avulla, ja hereillä ollessa yritän vaihdella asentoa kivun sallimissa rajoissa. Monta päivää on kuitenkin mennyt vain maatessa jalka koholla samassa asennossa useita tunteja, enkä usko että tekee hyvää kuntoutumiselle, mutta tunne jalassa vain on niin sietämätön :( Jalassa tuntuu "kipua" tai jonkinlaista todella epämiellyttävää vihlontaa lähes ainoastaan sääriluun yläpäässä. Pahinta kipu on seisomaan noustessa. Turvotus ja punoitus jalasta on aika hyvin hävinnyt, tosin enpä ole kuntoutusliikkeitä kyllä juurikaan pystynyt tekemään kun polvi ei taivu minnekkään ja kun taivuttaa niin meinaa taju lähteä kivusta. Silti ohjeena on treenata useaan kertaan päivässä, ja nyt pelkään että kuntoutuminen on täysin tuhoon tuomittu näin huonon alun jälkeen :(
Haluaisinkin kuulla teidän kokemuksia samanlaisista operaatioista, ja kuinka nopeasti polven liikuttaminen alkoi onnistua? Ja miten on kaiken kaikkiaan elämä polven kanssa mennyt leikkauksen jälkeen?
MPFL- polvileikkaus ja lumpion siirto
marelis
1
317
Vastaukset 1
- Maximus8088
Moi. Kuinka kauan leikkauksesta on? Itselläni korjattiin ristiside ja viiteen osaan murtunut sääriluun pää 8 viikkoa sitten. Nyt pitäisi alkaa varaamaan mutta vaikeaa on. Jalka on edelleen tosi kipeä. Öisin. Aamuisin ja iltaisin. Päivät menee ok. Kävin viikko sitten hermorata tutkimuksessa ja tuloksena se että hermo on vioittunut leikkauksesssa. Kivut ovat juuri samanlaisia kuin kuvailet. Epäilen että sulla myös hermo ottanut " osumaa".....ojentuuko nilkka normaalisti? Onko tunnottomia kohtia jalkapöydässä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1072227- 103896
- 66843
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21766Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561