Lähihuoltajuuden vaihtaminen

Perusteluita muutokselle löytyy, mutta käytäntö on toinen. Lapsesi äiti ei ilmeisesti ole narkkari ja siten mitkään olosuhdeselvitykset eivät tule tukemaan tavoitettasi. Helpompaa olisi hakea asteittain lisäyksiä tapaamisaikoihin. Ota tavoitteeksi vuoroasuminen ja lähde siitä, että mitään ratkaisevaa ei tapahdu seuraavaan kuuteen vuoteen. 12-vuotiaana lapsi pääsee itse sanomaan sanansa.

Kirjoitat, että lapsen äidillä on mahdollisuus asua uuden perheesi lähellä. Etävanhempana ei kannata yrittää määritellä lähivanhemman asuinpaikkaa. Lapsesi äiti voi koska tahansa muuttaa toiselle puolelle Suomea, joten hänellä on vielä isosti valttikortteja käytettävissä.

Kun erosimme, oli minun (äitinä) ehdoton vaatimus, että isää tavataan ja siitä olen pitänyt kiinni vuosia. Meillä lapset oli kymmenen molemmin puolin. Saivat itse olla päättämässä kumman luona asuvat. Lopulta jäivät minun, äidin, luo asumaan. Minulle otettiin yksinuoltajuus ihan käytännön syistä. Jos joka asiaan tarvitaan aina molempien allekirjoitus, vaikeuttaa se kaikkien elämää. Tässä siis asioiden helppous oli ratkaiseva asia.
Oma mielipiteeni, vahva sellainen, tukee lapsen tapaamisoikeutta molempiin vanhempiin ja yhteydenpitoa. Ei ole lapsen syy, jos vanhemmat ei pärjää keskenään. Erossa vanhemmus ei lakkaa eikä sitä koskaan saa estää kummankaan puolelta. Valitettavaa on, että äidit ottavat oikeudekseen useimmin, kun miehet, laittaa kapuloita rattaisiin. Kyse ei ole äidin edusta ja tahdosta. Kyse on aina lapsen oikeudesta molmepiin vanhempiin ja lapsen edusta olla läheinen molempien vanhempien kanssa osoitteista riippumatta.
Kukaan meistä ei voi tietää, mitä tuleva tuo. Jo sekin puhuu lapsen tapaamisten puolesta, että jos kävisi niin, että äiti sairastuisi vakavasti, joutuisi onnettomuuten tai sattuisi vaan jotain radikaalia. Silloin lapsella pitää olla hyvä ja turvallinen paikka, minne pääsee. Isän luo.
Erossa vanhempien pitäisi aina ymmärtää, että kyse on heidän välisistä ongelmista eikä niitä tule siirtää lapseen. Vanhemmus ei aseta rajoja, vanhemmus ei vaadi samaa osoitetta. Vanehmmus on ansaittu oikeus ja se kuuluu lapsen molemmille vanhemmille. Lapsen kannalta ei kukaan saisi olla niin itsekäs ja omahyväinen, että estää tämän yhteydenpidon. Se on oikeus lapselle eikä äidillä ole sitä oikeus riistää.
Näissä tapauksissa usein kyse on äidin omasta huonosta itsetunnosta, joka on säälittävää lapsen kannalta. Järjen puhuminen ulkopuolisen sanomana on suositeltavaa. Vähän lakipykäliä ja lapsenoikeuksia peliin.

Tsemppiä matkaan! Vaikea sanoa mikä on lopputulos, mutta kirjoituksen perusteella sanoisin, että fiksumpaahan lapsen olisi elää, jos sinä olisit lähivanhempi. Olisi sisaruksia, kaksi vanhempaa ja isä joka mahdollistaa lapselle läheiset suhteet myös toiseen vanhempaan.

Mutta sanoit että erositte kun lapsi oli vauva... Toivon mukaan oikeudessa eivät takerru tähän seikkaan, vaan tajuavat että lapsen on mahdollista totutella uuteen tilanteeseen ajan kanssa. Eli ettäeivät liikaa korosta sitä, että lapsi on jo tottunut äitinsä kanssa asumaan. Tottuuhan sitä vaikka asumaan lastenkodissa, tai missä vain, mutta pitäs tajuta että josain muualla vois olla parempi... Yhtäkkistä muutosta en suosittele.