Hei. Olen kolmen lapsen äiti ja yhden lapsen äitipuoli. Ongelma on se, että lapsipuoleni äiti on hyvin kontrollinhaluinen, ja pyrkii vieroittamaan lasta isästään ja koko meidän perheestä. Lapsen äiti teki sitä jo ennen kuin mies tapasi minua, mutta nykyään siis koskee koko meidän perhettä. Lapsi on valtaosan ajastaan äitinsä luona. Tietysti siis lapsi on vahvasti äitinsä vaikutuspiirissä. Äiti syöttää lapselle käsityksiä, joiden mukaan lapsen isä ja minä teemme tai sanomme asioita väärin, että me emme saa olla tärkeitä yms. Myöskään perheen muut lapset eivät saa olla sen enempää kuin kavereita, ja ei oikein sitäkään.
Ja kun lapsi on esimerkiksi pyytänyt päästä meille, tai halunnut olla meillä kauemmin, niin lapsen äiti on sanonut että hän ei saa tuoda lasta meille, tai että viranomaisten mukaan lapsen ei ole hyvä olla meillä enempää. Tämä on höpöä...
No, kysymys. Kun en pysty lapsen äidin toimintaan juurikaan vaikuttamaan, niin tilanteeseen on sopeuduttava. Tämä tilanne kuitenkin vaikeuttaa esimerkiksi lapsen ja minun suhteen lähenemistä. Etenkin se vaikeuttaa lapsen mahdollisuuksia nauttia elämästä vapautuneesti. Huomaan että joka kerta vuodesta toiseen lapsen tullessa meille hän on vuorokauden todella etäinen. Lapsi ei halua halata minua, ei juuri juttele kanssani tms. Lasta ei hymyilytä ja hän jopa välttelee minun katsettani kun hymyilen hänelle. Kun lapsi on meillä ollut sen vuorokauden, niin tilanne lämpenee. Lapsi halailee ja höpöttelee. Rentoutuu. Mutta vierailu on hyvin lyhyt, ja sitten tuleekin taas paluu äidille...
Millä tavoilla pystyn auttamaan lasta rentoutumaan? Ymmärrän että hän kokee syyllisyyttä siitä, että hän viihtyy meillä ja välittää meistä. Etenkin suhde minuun tuntuu olevan vaikea, joskus toki isäänsäkin. Mutta se on vain silloin kun tulee meille, tai sellaisissa tilanteissa kun käy ilmi, että äiti on käskenyt olla tottelematta tai pyytänyt välittämään jotain viestiä tms.
Lapsi on herttainen ja kiva. Aika hitaastilämpiävä ja sisäänpäinkääntynyt tosin. Hän tottelee pääasiassa hyvin, ja auttaa mielellään aikuisia. Välitän hänestä kovasti, ja sydämeen sattuu kun näen että hänen on vaikea olla.
Pitäisikö lapsen kanssa jutella kunnolla, vai kokisiko lapsen sen painostavana? Enempää taakkaa en pienelle halua antaa.
Ja kun lapsi on esimerkiksi pyytänyt päästä meille, tai halunnut olla meillä kauemmin, niin lapsen äiti on sanonut että hän ei saa tuoda lasta meille, tai että viranomaisten mukaan lapsen ei ole hyvä olla meillä enempää. Tämä on höpöä...
No, kysymys. Kun en pysty lapsen äidin toimintaan juurikaan vaikuttamaan, niin tilanteeseen on sopeuduttava. Tämä tilanne kuitenkin vaikeuttaa esimerkiksi lapsen ja minun suhteen lähenemistä. Etenkin se vaikeuttaa lapsen mahdollisuuksia nauttia elämästä vapautuneesti. Huomaan että joka kerta vuodesta toiseen lapsen tullessa meille hän on vuorokauden todella etäinen. Lapsi ei halua halata minua, ei juuri juttele kanssani tms. Lasta ei hymyilytä ja hän jopa välttelee minun katsettani kun hymyilen hänelle. Kun lapsi on meillä ollut sen vuorokauden, niin tilanne lämpenee. Lapsi halailee ja höpöttelee. Rentoutuu. Mutta vierailu on hyvin lyhyt, ja sitten tuleekin taas paluu äidille...
Millä tavoilla pystyn auttamaan lasta rentoutumaan? Ymmärrän että hän kokee syyllisyyttä siitä, että hän viihtyy meillä ja välittää meistä. Etenkin suhde minuun tuntuu olevan vaikea, joskus toki isäänsäkin. Mutta se on vain silloin kun tulee meille, tai sellaisissa tilanteissa kun käy ilmi, että äiti on käskenyt olla tottelematta tai pyytänyt välittämään jotain viestiä tms.
Lapsi on herttainen ja kiva. Aika hitaastilämpiävä ja sisäänpäinkääntynyt tosin. Hän tottelee pääasiassa hyvin, ja auttaa mielellään aikuisia. Välitän hänestä kovasti, ja sydämeen sattuu kun näen että hänen on vaikea olla.
Pitäisikö lapsen kanssa jutella kunnolla, vai kokisiko lapsen sen painostavana? Enempää taakkaa en pienelle halua antaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei kai siinä voi muuta kuin suhtautua lapseen normaalisti, eli ottaa hänet täydeksi perheen jäseneksi sanoissa ja teoissa. Ei varmasti kannata tuputtaa lapselle liikaa "aikuisten" asioita, ahdistuu liikaa. Pääasia että lapsi tuntee että hänestä välitetään ja hän tuntee että ei ole ulkopuolinen.
Jos äiti alkaa enemmänkin lasta erottamaan isästään kannattaa isän ottaa yhteyttä niihin viranomaisiin että selvittää mikä homman nimi on.
Kuvaamasi on täysin puhdasta henkistä väkivaltaa.
Lapsi kärsii todella,ja valitettavasti tulokset tulevat näkymään.
Jatka kuitenkin olemalla luonteva oma itsesi, ja näytä lapselle että tie sinun sydämeesi on aina avoin. Anna turvaa ja läheisyyttä. Rakkautta ja rajoja kuten omillekin lapsillesi.
Älä koskaan arvostele äläkä puhu negatiiviseen sävyyn hänen äidistään. Pahoinpideltykin lapsi on todella lojaali omille vanhemmilleen. Tehkää ja puhukaa niitä teidän omia juttujanne joita te teidän kodissanne tapaatte tehdä. Älä tenttaa että mikäs nyt? Anna lapsen sulaa rauhassa.
Valitettavasti hänellä on kypsymätön ja kostonhaluinen äiti. Katkera ihminen joka tuhoaa lapsensakin mieltä. Voisitteko puhua asiasta miehesi kanssa? Harkita asiantuntija-apua, neuvoja jne?
Minkä ikäinen lapsi on? 12 täytettyään hän voisi muuttaa teille lähivanhemman luo ja olla äidillään esim. joka toinen viikonloppu.
Lapset ovat aitoja, välittömiä olentoja, ja heihin pätee se että totuus ei pala tulessakaan. Todellisen sydämestä tulevan välittämisen lapsi aistii ja tuntee, samoin teennäisyyden, teeskentelyn vaistoaa paljon paremmin kuin aikuiset luulevatkaan.
Sääli lasta ja sinulla on varsin vähän sananvaltaa äitiin päin. Mutta voihan sitä aina yrittää ystävällisesti kutsua teidän luoksenne käymään tuota äitiä. Tai voisitte sopia jonnekin neutraalille maaperälle, kahvilaan tai perheneuvolaan, neuvonpidon jossa on isä, äiti ja äitipuoli läsnä. Aikuisten kesken face to face voisi isä kysyä äidiltä "mitä sinä oikein puhut minusta ja meidän perheestämme lapselle? Onko se varmasti totta, ja onko se lapsen psyykelle hyväksi, jos lapselle selostetaan aikuisia koskevia asioita, liian vaikeita lapselle?" Äiti pitäisi saada itse tajuamaan että hän itse sahaa omaa oksaansa ja lopulta menettää lapsensa jos ei viisastu.
Voitte isän kanssa yhdessä ja erikseen toki luontevasti sanoa lapselle, että hän on tärkeä ja rakas perheenjäsen ja aina tervetullut. Halaamiset ja sylissäpidot varsinkin isän aloitteesta kuuluvat terveeseen lapsuuteen. Teidän mottonne olkoon "Vähän mutta hyvää!"