Ennen aikaan junttitansseissa.

Huntti-on-satanen

Muistelen, että perusjuntin iskurepliikki oli suunnilleen
"mennäänkö meille ja ollaan navat vastakkain".
"mennäänkö teille ja ollaan alasti".

Kaikkea sitä muisteleekin kun vanhaksi elää.
Itselläni ei ollut repliikkejä. Mutta enpä jäänyt paitsikaan.
Rehellisesti sanoen, en harrastanut junttitansseja.

40

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elononni

      Ravintolatansseissa oli usein kissansitan maku, tanssimaan kun haettiin, loppu repliikki olikin, mennäänkö teille vai meille iltateelle...?

      Sitten tuli kotiin ruusuja, sitten kutsu lounaalle jonka jälkeen olikin minun vuoro kutsua sille iltateelle -- siitä se sitten alkoi -- seurustelu kihlauksineen.

    • pelkkää.oletustako

      Mistä tiedät mitä juntti sanoi kun et ole junttitansseja harrastanut?

    • Heikunkeikku

      Huomenta täältä sateisesta ja tuulisesta lännestä.
      Tarkalleen ottaen en tiedä, mitä aloittaja tarkoittaa tuolla Junttitansseilla.
      Voisihan täs aikansa kuluksi nuoruuden tanssahteluista praatatakin, mutta enteks tarvitsis selostaa tuo junttitanssi-sana.
      Minä sain synnyinlahjaksi jalat, jotka halukkaasti ja intoa pursuen tahtoivat liu´uttaa niitä pitkin tanssilattian pintaa. Tanssitaitoiset pojat/miehet olivat minun heiniäni, jotka suorastaan jonottivat kumartamaan tanssimaan.:)

      • kyselöö

        Heikku!

        Kysäsen sulta, että onko oikeasti pianisteilla eriparikengät? (Luin jostain ketjusta hauskan kuvauksesi.) Äitini soitti harmoonia ja urkuharmonia, muistelen, että vaikka monot jalassa. Noh, harmooneissahan on leveät polkimet.

        Siis onko jotenkin suutaroitu pianistikengät?

      • Heikunkeikku
        kyselöö kirjoitti:

        Kuka kyselöö tuommosta:)

        Harmoonia voi polkea mimmoset klopsottimet tahansa jaloissa, kun koko jalka on tukevasti polkimen päällä.
        Pianoa/flyygeliä kun soittaa ja pedaalia käyttää, niin AINA on pidettävä kantapää lattiassa kiinni. En tiedä mistä johtuukaan, mutta on enemmän sääntö kuin poikkeus, että aloittajat väen väkisin tahtovat painaa pedaalia siten, että painavat varpaillaan ja kantapää irti lattiasta. Kyttään kotkan silmin valvovasti, ettei kantapää nouse ylös lattiasta. Jos on pienoinen pikkuruinen lapsi, niin pikkuruinen on jalkakin. Jos kantapää on lattiassa kiinni, niin pienen pieni jaka ei kunnolla ylety pedaaliin. On hankala painaa pedaalia heiveröisillä varpaanpäillä. Käsken aina lapsen laittaa kengän jalkaan, kun soittaa kappaletta, jossa pedaalia käytetään. Kenkä on tukeva ja kengän kärjellä onnistuu pedaalin painaminen tukevasti ja kantapääkin pysyy helpommin lattiassa.
        Ei ole olemassa mitään pianistin kenkää. Korkeakorkoinen kenkä ei ole huteruutensa takia hyvä (eikä jalan asennon takia). Myöskään ei ole parhainta mahdollista tuntumaa polkimeen korkean koron takia, varsinkin jos joutuu koko ajan vaihtamaan pedaalia.
        Aikuinen painaa pedaalia ilman kenkää helposti, mutta littanalättänä kenkä on parempi. Tai semmonen kenkä jossa on vain vähän korkoa.

      • kyselöö
        Heikunkeikku kirjoitti:

        Palstakyselijä kyselöö ;)

        Hienoa, minä kun en ole laisinkaan musikaalinen. Ja en ole koskaan älynnyt katsoa pianistittarien kenkiä.
        Kiitos vastauksesta, vastaisuudessa kahtelen nilkkojakin enkä vain sormia ;)

    • Psykoterapeutitar

      "Junttitanssit"? Minä kävin kyllä diskossa ja bändien livekeikoilla, mutta en missään lava- ym. tansseissa. En ole koskaan tanssinut tangoa, enkä muitakaan paritansseja.

    • kuunnellut.ja.tanssinut

      Eipä sitä maalla entisaikaan tainnut olla muuta kuin lavatansseja. Melkein aina soitettiin tangoa, aluksi ja lopuksi valssi. Jos jotakin nopeampaa orkesteri alkoi soittamaan, väki alkoi buuaamaan.

      Toisekseen melkein jokainen osasi tanssia, koska tangohan sujui jokaiselta omalla tyylillään, kunhan vain käveli.

      Toista se on nykyään kun lavatansseissa soitetaan monipuolista musiikkia, saa jokainen mieleisensä.

    • Viatonsivullinen

      Minä olen käynyt lavatansseissa ja kukaan ei mitään tuollaista ole
      sanonut. Joskus joku rohkeampi on painanut alavartaloaan tiukemmin
      minua vasten, niin että olen tuntenut jotain kovaa:))) oliko taskussa krillimakkara:))

      • muistelen

        Elävän matikan laitto housun taskuun takasi onnistuneen tuloksen.

      • hämmästellöö
        muistelen kirjoitti:

        Elävän matikan laitto housun taskuun takasi onnistuneen tuloksen.

        Voi kauhistus, jo on "elin"tarvikkeet olleet käytössä :))

      • olentodennut
        muistelen kirjoitti:

        Elävän matikan laitto housun taskuun takasi onnistuneen tuloksen.

        vai matikka taskussa, tanssiessa saa tietää minkä ammatin harjoittaja on tanssittaja. No se matikka taskussa on varmaan kalastajilla, poliiseilla aina valmis patukka housun plakkarissa, rakentajilla kiliseviä muttereita vasemmassa housun plakkarissa, pomoillla kuulakärkikynä taskun liepeessä......., onhan näitä merkkejä.

      • jooooop

        Opettajalla taisi olla karttakeppikin koska pyysi kesken tanssin tuolille istumaan.

    • No voi mahotonta :))
      Minä olen käynyt junttitansseissa hyvin hyvin nuorena ja pojat halus saatille, mutta ei mulle kukaan tollasia härskejä napajuttuja puhunut, vaan että ompas neidillä kauniit silmät kuin kaksi lautasellista suklaapuuroa ja mulla olis hieman nälkäkin....
      Sitten tuli twist ja shake ja sen jälkeen vaikka mitä, ei paritansseja kuitenkaan. Sitten tanssittiin bugaluuta ja cumbiaa, merenguee ja salsaa...joku yritti pakottaa mua tanssimaan jopa joropoa...jösses, kun suomitytön lanteet ei osaa keinua rytmissä eikä takapuolipoukkoilla kuin latinattarilla....vaikeeta se oli.
      Ihanaa kun kukaanei enää pakota tanssimaan.
      https://www.youtube.com/watch?v=V-g0Arw_0eo

      • Heikunkeikku

        Palomapa se kirjotti semmosten tanssien nimiä, joista en kuunaan, enkä valkeanakaan ole koskaan kuullut. Katsoin tuon laittamasi linkin, ja pikkuusen hymyilytti. :) Eka pari tepasteli niin maan perusteellisen perusteellisesti, että tuli mieleen joku liuntupari, jotka soidinmenojen aikana tepastelee toisilleen.
        Kaikilla naisilla oli ihan korottomat kengät, koko jalan pohja tallaa laattiaa tomerasti. Keimaileva liikehdintä ei ole tämän tanssilajin päällimmäinen ajatus:)
        Joidenkin tanssiparien naiset pyörivät ku hyrrät. Yhtä tanssijaa katsoessani tuli mieleen, että onkohan kasa kirppuja hameen alla. Varistelee epätoivon vimmalla ja kun niitä maahan putoilee, niin yhdessä tallataan niitä kuoliaaksi. Jos on hatarapäinen tyyppi, niin pyörinnän jälkeen varmaan näkee muutamia tähtiä päänsä ympärillä. Minä varmaan suorittaisin oksennustoimenpiteen ja hoipertelisin ku juoppo. Ei vaikuta minuun sopivalta tanssilajilta. :)

      • PalomaLennosta

        Laitampa sinulle toisenkin linkin niistä tansseista joita minun olisi mukamas pitänyt opetella....mutta mut oli jo opetettu tanssimaan suomalaista tangoa puolihumalaisten tanssittajien kanssa, laahaten toista jalkaa ja joita ei saanut jättää "seisomaan" kappaleiden välillä, muuten sai ilkeän mimmin maineen..
        https://www.youtube.com/watch?v=qPDGfvtoen0

    • primado

      Paljon on tullut tansseissa käytyä, kaikenlaisissa. Erilaisilla kesälavoilla, seurojentalolla, ravintoloissa ja yökerhoissa.... En tiedä ovatko alottajan tarkoittamia junttitansseja olleet, moisia iskurepliikkejä ei ole kyllä tullut vastaan.

    • hytinäx1

      Kun tässä muutaman vuoden päästä alkaa kulkemaan niissä eläkeläisten tansseissa, niin kiinnostaisi tietää minkälaiset iskurepliikit siellä on nykyään?

      • raira

        Niin olis kiva tietää, onko vielä eläviä matikoita ja sensellaisia. Asiantuntijat kertokaapa meille tietämättömille.

      • terve.ku.pukki

        Olisko jotain "joko sä olet rollaattorin hankkinut" tyyppistä :))
        Sairaudet kiinnostavat varmaan myöskin.

      • terveemmän-puolella

        :D
        "Mennäänks kruisailee, minkä merkkinen rollimopo sulla on" jne.
        "Kuis sun suonikohjut kestääkö kävellä meille, vai teille, vai mennäänkö taksilla".
        (Miksi muuten tuo meille vai teille on monikossa? Eikö mun vai sun luo, mieluummin?)

      • ö-Öö
        terveemmän-puolella kirjoitti:

        :D
        "Mennäänks kruisailee, minkä merkkinen rollimopo sulla on" jne.
        "Kuis sun suonikohjut kestääkö kävellä meille, vai teille, vai mennäänkö taksilla".
        (Miksi muuten tuo meille vai teille on monikossa? Eikö mun vai sun luo, mieluummin?)

        Hyvä havainto.

        Siis toi monikon käyttäminen. Ekana tuli mieleen, että jospa perua agraaliyhteiskunnasta, jolloin ihmisillä ei ollut omia kämppiä ja piti koittaa riijustaa salaa sukulaisilta, jossain, missä lie aitoissa. Mahtanut muuten olla kiintoisaa puuhaa.

        Toisaalta, eipä ole nykynuorillakaan helppoa, niin kauan, kuin asustelevat vanhempien nurkissa pienisssä kerrostaloluukuissa. Etenkään talvisin.

        =DW=

      • suvaitsevaisuutta
        ö-Öö kirjoitti:

        "Toisaalta, eipä ole nykynuorillakaan helppoa, totesi", =DW= näin se menee.
        Jotkut isukit ovat aivan harhaisia aikuistuneen siis yli 18v poikansa menoista.
        Kuten tiedämme teini iän taakse jättäneillä nuorilla tunteet heräävät, kiinnostus jopa rakastuminenkin tulee osaksi elämää. Ja tätä eivätkaikki isukit ymmärrä - alkaa vakoilu pojan menemisistä vaikka nuoret käyttäytyvät mallikkaasti. Isukki vakoilee kavereilta, ookko nähny meidän poikaa ? Sitten alkaa soittelu mahdollisten tyttökavereiden koteihin, onko meidän poikaa näkyny teillä ?

        Joka tapauksessa nuori siinä tunteiden palossa saa isukilta sapiskaa, ei mun iässä oltu likkojen luona yötä. Isukki vain ei muista kuinka junttitansseissa isukki vietteli puska-jussi maisesti tyttöjä lavoilta pensaikkoon joss yritti temppua
        nro 1. Isukki tuskin tietää miten hänellä mutsin kanssa on useita lapsia siunaantunut, kait siellä seuroissa on se tapahtunut.

        En kadehdi nuoria totean vain ihan on normaalia tunteiden kihinä ilmassa joten ne ohjaavat etsimään tai löytämään ystävän, Onpa näitä esiintulleita 60 -70v ikäisiä jotka tunnustavat seurustelun alkaneen jo 16 - 19 ikäisinä jälkikasvun aika tuli sitten myöhemmin avioiduttua.

    • 1eero

      Varppi tosi on, varmaan satakertaa tuli lavalla pyörittyä pitkin maakuntia lattia tömisi ja neitoset oli punaposkisia huulissa meikki silmiään sirkutteli tulokeeha poijaat hakemaa. Oli siinä jännityksensä pääseekö suatille joskus tuli rukkaset nirppanokalta mutta periksi ei annettu kun oli juoksu aika ja hurja luonto.

      • Onko tässä vasrtakkainasettelu bönde - stadi. Jos joku haluaa muistella lavatansseja jotenkin huonomaineisina, halventaa melkoisen joukon suomalaisista.
        En muista, että isompia elukoita kuljettaneita olisin nähnyt, ei kovin käytännöllistäkään. Lavatansseista löytyi puolisokin, .........

      • StadiOnSnadi

        Eipä ole syytä asetella vastakkain, ainakaan böndeä ja lavatansseja tai tanssilavoja.
        Takavuosikymmenten tanssilavat olivat arvossa arvaamattomassa. Ilman niitä Dannyt ja Tinnut olisivat näivettyneet Stadin jalkakäytäville. Sadat tanssilavat ympäri maakuntia tarjosivat leivän ihan sieltä Olavi Virrasta alkaen.
        Eihän esimerkiksi "Stadissa" ollut jorausmestoja juurikaan. Sirppiliiteri (Kulttuuritalo), Helsinki Pavi (Vantaalla kesäisin) ja Hämis (Hämäläistentalo) Kampinkadulla (nykyinen Urho Kekkosen katu). Myöhemmin oli nuoriso mestoiksi luokiteltuja kohtauspaikkoja.
        Espoossa Björkhagen Kauklahdessa. Oli tietysti "Kansantaloja" jonkin verran. Pääkaupunkiseudullakin. Maakunnissa ne olivat Seurojentaloja.

    • ö-Öö

      Mnaah.

      Oulun seudulla oli suosiossa erinomainen iskurepliikki: "Alakko nää mua?". Sitä en tiedä, liekö ikinä kukaan pesää sillä saanut, vähän epäilyttää. Noissa iskemisasioissa junttitansseissa pätee vanha viisaus: "Tanssiva mies ei ehdi naisia iskemään". Puristelemaan ehkä pääsee, mutta kyllä ne eukot isketään ihan muualla, kuin tanssilattialla. Erinomainen avaus vaikkapa: "Maistuisiko neitokaiselle Koskenkorva, mulla ois pullo jemmassa tuolla pusikossa?" . Kun tärkeintä saada roudatuksi mimmi pusikkoon, suotta tuhlata aikaa kompuroimalla parketilla.

      =DW=

      • 1eero

        Rauhaniemen lavalla 12, 6, 1966 katseemme kohtasi kuin villi sonnilauma jätkiä kirmaisi kohti lavan toisella puolella odottavia neitosia, se oli sitten siinä Yötä myöten polkupyörän tarkalla saattelin hänet kotinsa nurkille.

    • henrjii

      Junttitansseista kuultua
      Tiärätkö likka mikä sun reitehen pönnää
      se on ukko mauseri, sillon kauhavalla kilivan ajoos viimmeeksi pätkäästy
      Härmälään oli varooksi ottanut pyssyn mukaan lavatansseihin

      • suapnähä

        Nykyajan insinööreillä vissiin muistitikku.

      • Mokkuloitahan-ne

        "Hei daami se on saunalahden mokkula dna sisuksella mikä pönöttää"

      • hekohei

        Nykynainen kysyy , pupuko pöksyyn meni , vai mikä siellä liikkuu.

      • Bitit-pienenee

        Tai...sitä ollaan it alan miehiä, on niin pieni tikku taskussa.

      • henrjii

        Älypuhelin on semmoinen littana, varmaan kännykän alkuaikoina oli miehekästä sanoa, että nokia se siellä pönnää

      • 1eero

        Minkähä säväyksen tekisi patterilla käyvä vipraattori/litoriksen kiihoitin taskussa, onkoha niissä hyrinä vai tärinä sovellutus jos vaikka piippaisi huippu kohilla, naiset ne tietää.

      • Onsellaisiakinkuulemma

        Ai vibraattorilla varustettu penisrengas vai?

    • Viatonsivullinen

      Ennen noissa junttitasseissa oli ongelmana tai harmina kun miehet olivat
      aikahuonoja tanssimaan. Harmitti kun tuli hyvä kappale ja joku kävelijä
      tuli hakemaan. Ei kuitenkaan kaikki hyvättanssijat olleet aina haluttuja
      hakijoita, jotkut heistä olivat vähän hörhöjä ja joku kävelijä oli mieleinen.
      Nääs, kävelijällä oli aikaa siinä jutella kivoja, jokaisella oma valttikorttinsa. Riijustaessa.

      • TasavarpaillaOltiin

        No haloo. Mistäs ne entisajan junttitanssien naiset itsekään, emäntiä, piikoja, kauppa-apulaisia... olisivat sen paremman tanssitaidon hankkineet. Ihan olivat vietäviä ja perässä kiskottavia reppuja ja kyllä siinä nilkat jos toisetkin kolisivat vastakkain ja sieltä lie peräisin se "varpaille astumisen" perinne :)

      • nuoruusvuosia
        TasavarpaillaOltiin kirjoitti:

        No haloo. Mistäs ne entisajan junttitanssien naiset itsekään, emäntiä, piikoja, kauppa-apulaisia... olisivat sen paremman tanssitaidon hankkineet. Ihan olivat vietäviä ja perässä kiskottavia reppuja ja kyllä siinä nilkat jos toisetkin kolisivat vastakkain ja sieltä lie peräisin se "varpaille astumisen" perinne :)

        Näin sitä nuoruudessa Suuli-tansseissa kylän poikia kiusoiteltiin. Ero on vain tähän näytteeseen, vain yksi tyttö kerralla tanssissa kiusasi lähenteluillään sitä kylän komeinta suosikki poikaa niin että kengän korot vain kopisivat !

        https://www.youtube.com/watch?v=unY9fkvLisA

        Onko joku muukin käynyt Suuli-tansseissa ?

    • Viatonsivullinen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6756
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4401
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3709
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3110
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      628
      1718
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1128
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1103
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      1089
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      199
      1084
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      48
      1060
    Aihe