RKP on pudonnut hallituksesta

n.Viisiprosenttia

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/770144/Taivas putoaa

Vanhassa sadussa kana juoksi kauhuissaan ja kuulutti, että taivas putoaa. Se oli saanut päähänsä puusta pudonneen pähkinän.

Nyt on suomalaisen poliittisen johdon edessä kauhunäkymä. Rkp, eli Ruotsalainen kansanpuolue, on pudonnut hallituksesta.

Se on uskollisesti kuin vahtikoira valvonut ruotsin kielen asemaa. Siinä se on onnistunut hienosti.

Suomi on virallisesti kaksikielinen, kaikki kansalaiset opettelevat ruotsin suomalaista murretta, kukaan ei pysty suorittamaan minkäänlaista tutkintoa antamatta näytettä ruotsin kielen taidostaan vielä tällä hetkellä.

Tilanteen on pakko muuttua. Siksi Rkp on pudonnut, eikä suinkaan jaloilleen.

Miten nyt käy ruotsille? Sitä puhuu pikkuinen viiden prosentin vähemmistö, jonka johtajat ovat saaneet päähänsä, että ruotsinkielistä palvelua pitää olla saatavissa kaikkialla maassa.

Totuus on tietenkin toisenlainen. Palvelua voidaan kyllä järjestää, mutta siihen ei riitä kummankaan osapuolen kärsivällisyys.

Ruotsinkieliset ovat käytännön pakosta kaksikielisiä. Kätevintä on puhua suomea niin kuin muutkin toisen kielen puhujat. Suomalaiset taas eivät osaa ruotsia pakko-opetuksesta huolimatta – tai ehkä sen takia. Ruotsin vaatiminen on samaa kuin hakkaisi päätään seinään.

Ruotsi on muutettava vapaaehtoiseksi oppiaineeksi. Suomi on matkalla kohti virallista yksikielisyyttä. Taivas on pudonnut.

6

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaggggg

      Huu.

    • hvfff

      Bvcff

      • sic

        Kirjoittaja Lempinen ei täysin ymmärrä millä tiellä on . . . ruotsinkielisen vähemmistön kielen syrjinnästä kohti pienen ihmisryhmän syrjintää, (muka) erilaisuuden syrjintään - lopulta kohti ihmisoikeuksien kieltämistä . . .


      • tran
        sic kirjoitti:

        Kirjoittaja Lempinen ei täysin ymmärrä millä tiellä on . . . ruotsinkielisen vähemmistön kielen syrjinnästä kohti pienen ihmisryhmän syrjintää, (muka) erilaisuuden syrjintään - lopulta kohti ihmisoikeuksien kieltämistä . . .

        Sehän asenne siellä Lempisen tekstin taustalla on, suomalaisuuden ja suomen kielen ihannointi. Epäsuora vastenmielisyys kulttuurista rikkautta kohtaan. Negatiivisuus rakentavan myönteisyyden sijasta. Onneksi ei ollut mun opettajani. (Mutta muistan kyllä sekä ruotsin että saksan opeitteni samanhenkiset kielteiset sävyt asenteissaan. Tämän päivät opet koulutetaan tsempaamaan ja kannustamaan!)


    • huusiann

      Taxellin paradoksi keksittiin Suomessa että olisi jokin perustelu suomalaisten alistamiselle, identiteetin muokkaukselle, rasismille ja Suomen olemattomalle kaksikielisyydelle.

      Rasismia, alistamista ja identiteetin muokkausta on aina yritetty perustella eri tavoin mutta aina yhtä huonoin perusteluin.

      Lainaus:

      RKP:ssa kehitettiin niin kutsuttu "Allardtin-Taxellin paradoksi". Se tarkoittaa kaksikielisyyden ajamista suomenkielisten suhteen, mutta yksikielisten ruotsinkielisten instituutioiden säilyttämistä ja vaalimista. Kielikylpy sopisi näin ollen vain kieli-enemmistölle.

      Linkki lainaukseen:

      http://www.pakkoruotsi.net/kaksikielisyys.shtml

      Taxellin paradoksi tarkoittaa sitä että suomenkielisen pitää oppia ruotsia mutta ruotsinkielisten ei tarvitse oppia suomea.

      Taxellin paradoksi on keksitty Suomessa koska missään muualla ei yritetä väittää että 4%n vähemmistö tekisi maasta kaksikielisen.

      Taxellin paradoksi osoittaa että Suomi ei ole kaksikielinen maa vaan suomenkielinen maa jossa on pieni vähemmistö ruotsinkielisiä. Taxellin paradoksia käytetään tekosyynä että suomenkielisen identiteetti voidaan muuttaa ruotsinkieliseksi. Todellisuudessa mitään Taxellin paradoksia ei edes ole, on vain rasismia jota yritetään perustella sairailla teorioilla.

      Jos ruotsi olisi elinvoimainen kieli Suomessa niin siihen ei vaikuttaisi enemmistön toiminta suuntaan tai toiseen. Mutta ruotsi ei ole elävä kieli Suomessa, eikä Suomi ole elävästi kaksikielinen, niin enemmistön pitää tekohengittää ja varjella sitä pakkoruotsin, virkamiesruotsin ja kaksikielisyyden muodossa.

      Tämäkään ei riitä vaan ruotsinkieliselle pitää antaa paremmat mahdollisuudet elämässä korkeamman koulutuksen muodossa.

      Taxellin paradoksi osoittaa että ruotsi ei ole juurtunut Suomeen eikä ole oikeasti edes kuulunut Suomeen.

      Jos Suomi olisi aidosti kaksikielinen kuten Belgia tai kuten aidosti monikielinen Sveitsi, niin Taxellin paradoksia ei syntyisi.

      Belgiassa flaami ja ranska jatkavat elämää rinnakkain ilman mitään Taxellin paradoksia, koska molemmat kielet ovat paikallisia juurtuneita kieliä, joilla on puhujia kaikissa kansanosissa

      • huusiann

        Ruotsin kieli on vieras kieli Suomessa joka on ollut pakkokieli Ruotsin vallan alusta alkaen. Ruotsin kieli on aina ollut Suomessa keino alistaa suomalaisia.

        HS Mielipide 30.9.2010

        Ruotsi ei ole Suomessa alkuperäiskieli

        " - -. Alkuperäiskieliksi kutsutaan vanhimpia tunnettuja, jollakin alueella puhuttavia kieliä. Suomen alkuperäiskieleksi tunnustetaan perustuslaissa saamen kieli (siis pohjoissaame, inarinsaame ja kolttasaame). Suomessa puhutaan vanhastaan myös kahta autoktonista eli kotoperäistä kieltä: perustuslaissa toiseksi kansalliskieleksemme määriteltyä suomen kieltä sekä Suomen ainoaa kotoperäistä vähemmistökieltä, karjalaa, joka näyttää unohtuneen Arffmanin vähemmistökielten listasta. Kielen kotoperäisyydellä tarkoitetaan, että sitä on puhuttu jossakin maassa tai jollakin alueella "aina". - -. Historialliselta taustaltaan ruotsi on Suomessa alloktoninen eli muualta tullut kieli. Alloktonisuus ei millään tavoin vähennä ruotsin kielen merkitystä Suomen kielimaiseman historiallisesti vakiintuneena ja keskeisenä osana."

        Rino Grünthal

        Johanna Laakso

        Anneli Sarhimaa

        professoreita

        Euroopan komission rahoittama Eldia-projekti

        (European Language Diversity for All)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1100
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      930
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      867
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      107
      831
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe