Luin uutisen jossa vastasyntynyt vauva oli elävältä haudattu 5 senttimetrin syvyyteen maahan Kiinassa. Tuntui pahalta lukea tuollaista. Itse olen ollut kaltoinkohdeltu lapsi.
Ei minua sentään elävältä ole haudattu mutta normaaliin suomalaiseen perhetragediaan kuuluvaa olen itsekin kokenut. Lapseen kohdistettua fyysistä ja henkistäväkivaltaa ja hylkäämistä.
En voi ymmärtää miksi niitä lapsia tehdään harkitsemattomasti ja sitten kun se pikku vauva valvottaa, uhmaa, kiukuttelee ja kiljuu vieressä raastaen hermoja ja parisuhteessakin on huonokausi menossa niin lapseen kohdistetaan se paha olo ja väkivaltaisuus. Luullaanko sitä että se lapsi on vain ihana ja vanhemmuus ja parisuhde on aina vain auvoista ja ihanaa arkea?
Lehden uutisen tapauksessa hylkäykseen ja tapon yritykseen varmaan liittyi se että lapsi ei ollut täysin terve syntyessään. Vauvalla oli huulihalkio.
Minun omassa tapauksessa vanhempieni väsymys ja parisuhdeongelmat saivat väkivaltaisia piirteitä.
Itse olen iässä jossa monella muulla on jo kouluikäisiäkin lapsia, mutta olen itse aikoja sitten tehnyt päätöksen että minun mahdoliset tulevat lapseni eivät tule maailmaan harkitsemattomasti eivätkä ne tule suhteeseen jossa on ilmasto jatkuvasti epävakaa, riitaisa tai väkivaltainen.
täälläkin lukee näitä joitain epätoivoisia vauvakuumeisia naisia... Joskus oli useampiakin ketjuja aiheesta.. Tiedä sitten oliko provoja vai tosia. Minä olen henk.kohtaisesti mieluummin lapseton loppu ikäni kuin synnytän lapsen tilanteeseen jossa en pysty kasvattamaan sitä tasapainoiseksi. Haluan tarjota kasvuympäristön ja äitiyden jota itse en ole saanut osakseni. Jos siihen en pysty.. mitään lasta ei silloin tule maailmaa.
Mietin uutista lukiessa ja omia lapsuus muistojani muistellessa että miten joku voi tehdä sillä tavalla omalle lapselleen.
Olen ollut töissä pienten lasten hoitajana ja kiinnyin jokaiseen niistä pikku ihmisistä joita hoidettavanani oli. He olivat kaikki uhmaiässä ja kiukutteluilta ei vältytty, mutta edes pahimmassa kiukuttelussa ei milloinkaan käynyt lähelläkään mielessä että käynpä tuohon lapseen käsiksi ja käytänpä väkivaltaa häneen että hiljenee ja oppii olemaan kiltisti.
Minulle tuli täysin vieraasta lapsestakin tunne että se on vielä "ihmisen poikanen" jota tarvii suojella jopa itseltään ja joka menee hukkaan jos minä en ole siinä katsomassa perään ja vedä rajoja sen tahdolle jota se ei hallitse.
Valtaisi suojelun halu oli jopa vieraan lapsen kiukutellessa minulle se päällimäinen tunne. (Toinen ajatus oli että "Kylläpä lähtee ääntä noin pienestäkin ihmisestä! Korva parkani")
Tietenkin se on eri asia kun lapsi on oma ja sitä sitten hoitaa yötä päivää jopa silloin kun parisuhteessa/työssä tai muussa elämässä ongelmia.. mutta minun on vaikea silti ymmärtää että miten joku voisi olla väkivaltainen edes silloin sellaiselle "ihmisen poikaselle "
Miksi tehdä lapsia jos niitä ei kestä?
Ei minua sentään elävältä ole haudattu mutta normaaliin suomalaiseen perhetragediaan kuuluvaa olen itsekin kokenut. Lapseen kohdistettua fyysistä ja henkistäväkivaltaa ja hylkäämistä.
En voi ymmärtää miksi niitä lapsia tehdään harkitsemattomasti ja sitten kun se pikku vauva valvottaa, uhmaa, kiukuttelee ja kiljuu vieressä raastaen hermoja ja parisuhteessakin on huonokausi menossa niin lapseen kohdistetaan se paha olo ja väkivaltaisuus. Luullaanko sitä että se lapsi on vain ihana ja vanhemmuus ja parisuhde on aina vain auvoista ja ihanaa arkea?
Lehden uutisen tapauksessa hylkäykseen ja tapon yritykseen varmaan liittyi se että lapsi ei ollut täysin terve syntyessään. Vauvalla oli huulihalkio.
Minun omassa tapauksessa vanhempieni väsymys ja parisuhdeongelmat saivat väkivaltaisia piirteitä.
Itse olen iässä jossa monella muulla on jo kouluikäisiäkin lapsia, mutta olen itse aikoja sitten tehnyt päätöksen että minun mahdoliset tulevat lapseni eivät tule maailmaan harkitsemattomasti eivätkä ne tule suhteeseen jossa on ilmasto jatkuvasti epävakaa, riitaisa tai väkivaltainen.
täälläkin lukee näitä joitain epätoivoisia vauvakuumeisia naisia... Joskus oli useampiakin ketjuja aiheesta.. Tiedä sitten oliko provoja vai tosia. Minä olen henk.kohtaisesti mieluummin lapseton loppu ikäni kuin synnytän lapsen tilanteeseen jossa en pysty kasvattamaan sitä tasapainoiseksi. Haluan tarjota kasvuympäristön ja äitiyden jota itse en ole saanut osakseni. Jos siihen en pysty.. mitään lasta ei silloin tule maailmaa.
Mietin uutista lukiessa ja omia lapsuus muistojani muistellessa että miten joku voi tehdä sillä tavalla omalle lapselleen.
Olen ollut töissä pienten lasten hoitajana ja kiinnyin jokaiseen niistä pikku ihmisistä joita hoidettavanani oli. He olivat kaikki uhmaiässä ja kiukutteluilta ei vältytty, mutta edes pahimmassa kiukuttelussa ei milloinkaan käynyt lähelläkään mielessä että käynpä tuohon lapseen käsiksi ja käytänpä väkivaltaa häneen että hiljenee ja oppii olemaan kiltisti.
Minulle tuli täysin vieraasta lapsestakin tunne että se on vielä "ihmisen poikanen" jota tarvii suojella jopa itseltään ja joka menee hukkaan jos minä en ole siinä katsomassa perään ja vedä rajoja sen tahdolle jota se ei hallitse.
Valtaisi suojelun halu oli jopa vieraan lapsen kiukutellessa minulle se päällimäinen tunne. (Toinen ajatus oli että "Kylläpä lähtee ääntä noin pienestäkin ihmisestä! Korva parkani")
Tietenkin se on eri asia kun lapsi on oma ja sitä sitten hoitaa yötä päivää jopa silloin kun parisuhteessa/työssä tai muussa elämässä ongelmia.. mutta minun on vaikea silti ymmärtää että miten joku voisi olla väkivaltainen edes silloin sellaiselle "ihmisen poikaselle "
Miksi tehdä lapsia jos niitä ei kestä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/yrtteja-kerannyt-nainen-kuuli-itkua-elavalta-haudattu-vauva-pelastettiin/5086012
Voi lapsiparkaa... ja tuollaisesta laiminlyönnistä voi seurata vaikka mitä, aina persoonallisuushäiriöstä lähtien.