On ymmärrettävää, että nuoret ihmiset ovat aluksi työhönharjoittelutilanteissa epävarmoja ja hieman arkoja ja ujoja. Mutta sekin on totuus, että tähän ammattiin opiskelee myös ihmisiä. Joilla on sellainen luonne, ettei tälläinen ei olekaan ohimenevää. Eikä se johdu silloin em.seikoista.
Kun tälläinen harjoittelija tulee harjoittelelujaksolle, varsinaisen työntekijän opastamana. Mihin tahansa työhön, esim. vanhustenhoitoon, tai vammaisavustajaksi jne.
Monet harjoittelijoista on ihan liian säikkyjä ja arkoja. He ovat, kuin elottomia koneita, jotka tekevät kyllä kaikki työt mitä ohjaaja pyytää tekemään.
Joistakin avustettavista asiakkaista voi tälläinen harjoittelijan pidättyvyys tuntua kiusalliselta. Työntekijän luonne johtuu varmasti myös , siitä millaisista kodeista ja oloista he ovat lähtöisin. Monissa kodeissahan kasvaa työelämään, sulkeutuneita ja arkoja ihmisiä . Kun kotona ei liikoja kommunikoida puhuta, vaan ollaan juroja ja sulkeutuneita. Tälläisistä kodeista lähteneiden Ihmisten pidättyvyys ja sisäänpäin kääntyvyys. Se valitettavasti poikii ongelmia ammateissa, joissa pitäisi ollaan ihmisten kanssa paljon läheisissä tekemisissä.
Kaikki asiakkaat eivät pysty erottamaan, onko nuori hoitoalan harjoittelija, työntekijä hetkellisesti, arka ja ujo, jännittäjä.
Vai johtuuko pidättyvyys, pysyvästä ylimielisyydestä. Ajatteleeko nuori harjoittelija ehkä näin. Ettei minulla ole mitään puhuttavaa tuollaisen, vammaisen, tai vanhuksen kanssa. Tämä on minulle vastenmielistä pakkotyötä. Minä teen vain työni, enkä halua seurustella ja jutella kanssasi.
Mielestäni tälläinen asenne olisi aika sopimaton ko.työssä.
Jos harjoittelijalta pitää esim. lypsämällä lypsää kaikki puhe. Tilanne on aika kiusallinen. Asiakas voi alkaa jopa aristelemaan tälläistä avustajaa.
Lähihoitajakoulutuksessa opettajien pitäisi siis, ehdottomasti panostaa hieman lisää tähänkin puoleen. Sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Liiallinen arkuus ja sulkeutuneisuus ei ole eduksi tälläisessä työssä.
Johtuupa se sitten mistä hyvänsä.
Ei ihmisen pidä olla tälläisessä ammatissa kuin kone, joka tekee vain mykkänä työnsä. Jos joku luulee sen riittävän, on väärässä.
Harjoittelijoita työhön ohjaavat, voisivat myös hieman enemmän rohkaista ohjattavia harjoittelijoita. Ottamaan rohkeammin rennompaa kontaktia asiakkaisiin.
Ei nuoren harjoittelijan tarvitse olla, kuin seipään niellyt. Hän voi jutella ja olla rennosti seurallinenkin. Jokaisen harjoittelijan pitäisi osata itse arvioida, onko asiakas seurallinen ja kaipaako avustajaltaan vastavuoroista käyttäytymistä. Eikä joka paikassa, sitä samaa, hiljaista, arkaa, tai ylimielistä jurottamista. Tilanteen mukaan pitäisi oppia käyttäytymään tälläisissä hoitoalan hommissa. Ylimielisille, hiljaisille, sulkeutuneille ja aroille ihmisille tämä työ ei mielestäni sovi. Miettikää, sopiiko työ luonteellenne, ennen kuin hakeudutte tälläisille aloille opiskelemaan.
Kun tälläinen harjoittelija tulee harjoittelelujaksolle, varsinaisen työntekijän opastamana. Mihin tahansa työhön, esim. vanhustenhoitoon, tai vammaisavustajaksi jne.
Monet harjoittelijoista on ihan liian säikkyjä ja arkoja. He ovat, kuin elottomia koneita, jotka tekevät kyllä kaikki työt mitä ohjaaja pyytää tekemään.
Joistakin avustettavista asiakkaista voi tälläinen harjoittelijan pidättyvyys tuntua kiusalliselta. Työntekijän luonne johtuu varmasti myös , siitä millaisista kodeista ja oloista he ovat lähtöisin. Monissa kodeissahan kasvaa työelämään, sulkeutuneita ja arkoja ihmisiä . Kun kotona ei liikoja kommunikoida puhuta, vaan ollaan juroja ja sulkeutuneita. Tälläisistä kodeista lähteneiden Ihmisten pidättyvyys ja sisäänpäin kääntyvyys. Se valitettavasti poikii ongelmia ammateissa, joissa pitäisi ollaan ihmisten kanssa paljon läheisissä tekemisissä.
Kaikki asiakkaat eivät pysty erottamaan, onko nuori hoitoalan harjoittelija, työntekijä hetkellisesti, arka ja ujo, jännittäjä.
Vai johtuuko pidättyvyys, pysyvästä ylimielisyydestä. Ajatteleeko nuori harjoittelija ehkä näin. Ettei minulla ole mitään puhuttavaa tuollaisen, vammaisen, tai vanhuksen kanssa. Tämä on minulle vastenmielistä pakkotyötä. Minä teen vain työni, enkä halua seurustella ja jutella kanssasi.
Mielestäni tälläinen asenne olisi aika sopimaton ko.työssä.
Jos harjoittelijalta pitää esim. lypsämällä lypsää kaikki puhe. Tilanne on aika kiusallinen. Asiakas voi alkaa jopa aristelemaan tälläistä avustajaa.
Lähihoitajakoulutuksessa opettajien pitäisi siis, ehdottomasti panostaa hieman lisää tähänkin puoleen. Sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Liiallinen arkuus ja sulkeutuneisuus ei ole eduksi tälläisessä työssä.
Johtuupa se sitten mistä hyvänsä.
Ei ihmisen pidä olla tälläisessä ammatissa kuin kone, joka tekee vain mykkänä työnsä. Jos joku luulee sen riittävän, on väärässä.
Harjoittelijoita työhön ohjaavat, voisivat myös hieman enemmän rohkaista ohjattavia harjoittelijoita. Ottamaan rohkeammin rennompaa kontaktia asiakkaisiin.
Ei nuoren harjoittelijan tarvitse olla, kuin seipään niellyt. Hän voi jutella ja olla rennosti seurallinenkin. Jokaisen harjoittelijan pitäisi osata itse arvioida, onko asiakas seurallinen ja kaipaako avustajaltaan vastavuoroista käyttäytymistä. Eikä joka paikassa, sitä samaa, hiljaista, arkaa, tai ylimielistä jurottamista. Tilanteen mukaan pitäisi oppia käyttäytymään tälläisissä hoitoalan hommissa. Ylimielisille, hiljaisille, sulkeutuneille ja aroille ihmisille tämä työ ei mielestäni sovi. Miettikää, sopiiko työ luonteellenne, ennen kuin hakeudutte tälläisille aloille opiskelemaan.
Vastaukset 28
Vanhimmat
No on sullakin murheet.
Vitun pelle.
Kyllä minun ujouttani ja hiljaisuutta on kritisoitu jokaisessa harjoittelupaikassa missä olin lähihoitajaopiskelijana mutta valmistuin koulusta ja olen kohta pääsemässä vakituiseksi työntekijäksi joten kyllä ujotkin voivat olla hyviä lähihoitajajia..
Tai sitten ne vaan ei uskalla sanoa tai tehdä mitään, kun vanha vakiväki näyttää heti negatiivisen mielipiteensä opiskelijoista... Tai ainakin koulussa tiedetään usein jo ennalta, että opiskelijoita yleensä vaan haukutaan selän takana, eikä ne osaa tehdä koskaan mitään oikein muiden mielestä. Että kyllä se on meillä jo työalämässä olevilla hoitsuilla se peiliin katsomisen paikka! Myös me voimme luoda postiivisen ilmapiirin, harjoituttaa ja rohkaista niissä sosiaalisissa taidoissa siellä työharjoittelussa ja tehdä muutenkin opiskelijalle harjoittelusta positiivinen asia, eikä ottaa heitä vain ristinä ja taakkana työyhteisölle. Meistä on jokainen ollut se opiskelija itsekin jossain vaiheessa ja vaikka itse olis saanut sitä paskaa niskaan, niin silloin katsotaan peiliin, eikä kosteta sitä nykypäivän opiskelijoille - ne ei ole tehneet meille mitään.
Monenlaisia ihmisiä on. Ujokin voi olla kelvollinen, jopa hyväkin, lähihoitaja. Mutta pidemmän päälle se on kuluttavaa ujolle.
Eikös koulutukseen ole soveltuvuushaastattelua tai muuta soveltuvuuskoetta, joka karsii mahdottomat tapaukset?
Aina sanoja ei tarvita paljon, mutta tietty empatiakyky on tarpeen. Lähihoitajan ei pidä ollakaan mikään päälle käyvä suupaltti, vaan reipas ja likaistakaan työtä pelkäämätön tervejärkinen ihminen. Normaalit sosiaaliset taidot ovat tarpeen joka työssä.
Pienille lapsille ja varhaisnuorille on ihan luonnollista, tälläinen vierastaminen. Vieraiden ihmisten aristelu ja ujostelu menee yleensä ohi, kun aikuistutaan.
Mutta jos aikuinen ihminen ujostelee ja vierastaa tällä tavalla esim.hoitotyössä muita ihmisiä.
Silloin on kyllä, jonkinlainen työtä haittaava häiriö henkisellä puolella.
Tälläiset henkilöt tarvitsevat uudelleen koulutusta, johon kuuluu.
Sosiaalisten tilanteiden harjoittelua ja rohkaisua.
Tietysti ujot ja arat hoitajat puolustautuvat aloittajan kommentin nähdessään.
Mutta samalla, he tavallaan myöntävät sen, että hoitotyössä voi olla työnsä vaitonaisena hoitava "kone" Eikä siinä tarvita mitään muuta. Ei sosiaalista vuorovaikutusta, hoitajan ja hoidettavan, avustajan ja avustettavan välillä.
Mikäli näin ajatellaan, tulee työelämässä eteen monia kiusallisia ja hankalia tilanteita.
Aloittaja ei varmasti tarkoita, eikä toivo ko.ammateissa toimivien olevan suupaltteja ja liian seurallisiakaan. Mutta ei ihmisten kanssa läheisissä hoitokontakteissa päivittäin olevat voi olla, liian arkoja ja pidättyväisiä, tuppisuitakaan.
Työ vaatii reippautta ja rohkeutta myös sosiaalisissa tilanteissa. Tätä tulisi korostaa koulutuksessa.
Ohjaajien suhtautuminen harjoittelijoihin ei myöskään saa koskaan olla väheksyvää ja tuomitsevaa ja sellaista, joka aiheuttaa harjoittelijalle epävarmuutta ja arkuutta. Harjoittelijoita pitää aina rohkaista ja kannustaa.
Onnistuneen harjoittelujakson pitää olla mielekästä, eikä stressaavaa ja pelottavaa.
Etenkin aikuisten ohjaajien tulisi välttää lapsellista ja armotonta asennetta. Toisin kuin asiakkaat ja potilaat, jotka eivät niinkään aina tälläiseen harjoittelijan armahtamiseen pysty. Vaan ovat yhtä vaativia tarpeineen, niin harjoittelijoita, kuin ammattilaisia kohtaan.
Tässäkin on jo yksi syy. Miksi hoitoalalla työskentelevien, pitää osata rohkeasti avata suunsa. Joskus voi joutua hienotunteisesti selittämään, miksi ei aika ja resurssit, eikä hoitajien voimavaratkaan riitä ihan kaikkeen.
Tähän ketjuun on eksynyt yksi erittäin asiaton "olapion"kommentti.
Toivottavaa on, ettei se olisi lähtöisin ainakaan hoitoalan opiskelijalta, tai ammattilaiselta.
Jos olisikin, niin. Tuntuu kammottavalta ja näyttää todella, pahalta ja toivottomalta, mikäli alalla toimii, tai sille aikoo, on noin ajattelevia ja tuolla tavalla puhuvia henkilöitä.
Pitäisiköhän oppiaineisiin lisätä myös kielioppi...? Siitäkin on valtavasti hyötyä, jotta tulee ymmärretyksi.
Oppiaineisiin toki voi lisätä. Mutta näillä nettipalstoilla, ei ole niin tarkkaa ja siksi, palstojen ns. "pilkunnussijat "on paremmin osaamisineen aika huvittavia.
Paljon olen lukenut palstoilta, räikeitä virheitä sisältäviä juttuja. Jotka on olleet silti ihan ymmärrettävissä.
Eri asia, jos on jotain muutakin tajunnanahtautta. Silloihan ymmärtäminen saattaa töksähtää kirjoitusvirheisiinkin.
naisvaltainen ala ja ongelmallinen. Siellä persoonat käyvät käytäväsotaa joka ei koskaan lopu. Työpaikkojen ilmapiiri on ajoittain hyvinkin ahdistava. Kuppikuntia syntyy jotka noudattavat sotaheimojen lakeja. Kaikesta ollaan mustasukkaisia ja kateellisia. Toiset nuolee osastonhoitajien jne hanureita ja puhuu selän takana vaikka mitä. Toiset ilmiantaa toisiaan erilaisista virheistä, tai "virheistä", irtopisteiden toivossa. Olen ollut töissä monessa hoiva-alan yksikössä, enkä urallani ole nähnyt ainuttakaan tervettä yhteen hiileen puhaltavaa yksikköä. Eli jo koulutuksessa pitäisi paneutua tähän ongelmaan. Yksi ongelmista on kaikille tuttu: jaksaminen. Kolmivuorotyössä tällaiset ongelmat on yhtä helvettiä. Ja se näkyy motivaatiossa. Ja työtehossa. Ja lopulta siitä kärsii myös itse asiakas. Kun eri yksiköistä puhutaan siellä täällä, oikeassa elämässä sekä Internetissä, niin monia hoiva-alan yksiköitä riivaa huono maine. Juttu kun leviää netissä tehokkaammin kuin kuppa Töölössä. Että näin.
"naisvaltainen ala ja ongelmallinen. Siellä persoonat käyvät käytäväsotaa joka ei koskaan lopu. Työpaikkojen ilmapiiri on ajoittain hyvinkin ahdistava. Kuppikuntia syntyy jotka noudattavat sotaheimojen lakeja. Kaikesta ollaan mustasukkaisia ja kateellisia. Toiset nuolee osastonhoitajien jne hanureita ja puhuu selän takana vaikka mitä. Toiset ilmiantaa toisiaan erilaisista virheistä, tai "virheistä", irtopisteiden toivossa."
Kuvailit juuri täydellisesti paikan missä olen töissä, uskomatonta.
Olen itse saanut todistaa epäasiallista käytöstä ja itkeviä ahdistuneita työntekijöitä.
Osastonhoitajan perseennuolenta ja jatkuva selän takana puhuminen, ilmiantaminen kaikki hyvin tuttua toimintaa muiden osalta..
Olisi mielenkiintoinen kokeilu, kun saisi koottua johonkin yhteen tälläiset työntekijät. Jotka kärsivät työpaikkansa ilmapiiristä. Ajan kanssa nähtäisiin, miten he tulevat keskenään toimeen ja millaisen ilmapiirin he keskenään luovat.
Nähtäisiin ovatko he itse todellakin erilaisia.
Vai onko kyse siitä, että ihmisten on yleensäkin vaikea tulla yhteisöissä toimeen keskenään?
Olipa kyseessä sitten mikä ala tahansa, ihmisten asenteilla on vaikutusta kaikkeen.
Monelle ihmiselle sopisi ehkä parhaiten itsenäinen työ, ilman työkavereita. Valitettavasti tämä ei ole aina mahdollista.
Joten on pakko jotenkin sopeutua työskentelemään muiden kanssa.
Jos se on vaikeaa. Mistä eväät jaksamiseen? Eväitä voitaisiin antaa ja näitä asioita voitaisiin enemmän käsitellä, vaikkapa erilaisilla tyky ym.kursseilla.
monta kertaa hiljaisemmat työntekijät leimataan jotenkin huonommiksi työntekijöiksi.. tuntuu vaan siltä..eihän kaikkien tarvitse olla niitä hirveän ylisosiaalisia työhönsä..niin sekin on totta että joka kerta jaksetaan vedota siihen että olet vähän hiljaisempi ja arka että lisää sitä sosiaalisuutta ja vuorovaikutusta. Kyllä senkin kuulemien alkaa vaan tökkimään ja tämäkin hiljaisempi voi tulla toisten työtovereiden ja muiden ihmisten kanssa juttuun ja onkin vaan yhtä äkkiä sosiaalisempi, varmaan tähänkin asiaan vaikuttaa ihmisten kemiat toisen kanssa vaan riittää juttua ja toisten kanssa vaan ei riitä juttua, jos toinen on vähän sellainen ettei halua jutella niin eipä sitä väkisin ala itse ainakaan juttujani tyrkyttämään..ja toisilla voi viedä aikansa ennen kuin tutustuu ihmisiin ja ympäristöön ja tulee tutummaksi ympäristössä.
Hoitotyö ei ole konemaista, joten ei oikein voi sanoa että tuppisuinen hoitaja tekee hyvin työnsä. Sekin on ihan luonnollista, että tälläisiä hoitajia kehoitetaan lisäämään sitä sosiaalisuutta ja vuorovaikutusta.
Se taas on eri asia, keiden työkaverien kanssa työntekijä haluaa olla läheisimmissä väleissä ja keiden kanssa ei. Mutta potilaiden ja asiakkaiden kanssa pitäisi saada suunsa auki. Etenkin jos huomaa näiden haluavan keskustella joistakin asioista, tämä vaatii tilannetajua. Aika monien potilaiden ja avustettavien elämä on aika yksinäistä ja syrjäytynyttä. On mukavaa, jos ne ihmiset joita he tapaavat, esim.hoitohenkilökunta, osaisivat keskustella, tai vaihtaa muutaman sanan, siten ettei joka sanaa tarvitsisi lypsämällä lypsää. "Lypsyhommiin joutuu, jos hoitaja vastaa vain kysyttäessä, muuten pitää suunsa visusti kiinni. Tälläisiäkin tapauksia alalla todellakin on.
Tosin nuorissa harjoittelijoissa enemmän, koska he ovat arkoja ja epävarmoja.
Toivottavaa on, että tälläinen jumitus menisi aikanaan edes ohi.
Jos huomaa, ettei mene, niin sitten kannattaa vaihtaa alaa.
Hoitotyö ei ole konemaista, ei niin ja tietysti ei oel hyvä asia jos hoitaja on täysin epäsosiaallinen eik puhu juuri mitään, mutta kolikon toinen puoli on myös se että liikaa on myös näitä "joutavan lörpöttelijöitä", jotaka eivät osaa pitää suutaan hetkeäkään kiinni. Pitää muistaa etteivät ne kaikki potilaatkaan ole ylisosiaalisia, jotka rakastavat kun hoitaja tulee väkisin viereen papattamaan (näitäkin näkee liian usein ja olen myös ollut itse kerran sairaalassa potilaana, jossa jouduin jo sanomaan eräälle liian "vuorovaikuttavalle" hoitajalle , että nyt voisit olle jo vähän aikaa hiljaa.) vaan hoitotilanteessa tarvitaan sitä tilannetajua, milloin puhua ja milloin on parempi olla hiljaa.
Aralla ja hiljaisella, tai jurolla luonteella ei kylläkään ole mitään hyötyä tilannetajusta. Koska sellaisilla aina hiljaisilla, ei nimittäin ole sitä tilannetajua.
Itse olen paljon sairaaloissa olleena ja käyneenä tavannut enemmän, rutiinoituneita ja pidättyväisiä hoitajia, kuin vilkkaita ja puheliaita.
Hoitotyö vie usein, niin fyysiset, kuin henkisetkin voimat, eikä turha lörpöttely jaksa kiinnostaa, ainoa mikä on kiinnostaa, niin työvuoron päättyminen ja pois pääseminen työympäristöstä. Sen voi joskus aistia niin selvästi hoitohenkilökunnasta
Hoitajat , kuten myös lääkärit saattavat joskus tuntua potilaiden mielestä liian rutinoituneilta työhönsä.
Se johtuu taas siitä, että he tekevät työvuoronsa aikana monille potilaille, lähes samoja toimenpiteitä, eikä näiden rutiininomaisten toimenpiteiden kohteet tunnu heistä niinkään, erilaisilta yksilöiltä ja ihmisiltä, joiden kanssa voisi, tai tarvitsisi keskustella, jokseenkin samaan tapaan kuin muidenkin ihmisten kanssa. Joskus voi tuntea itsensä liukuhihnapotilaaksi, tai hoidokiksi.
Liukuhihnaahan se hoitoduuni on! Aivan älyttömän tylsää! On puhelias tai hiljainen, ni mitä väliä?
Itsenäisiä työtehtäviä ei enää juuri ole, ne ovat menneet ulkomaille. Itsekin hakeuduin siivouspuolelle koska olen hiljainen, mutta sielläkin joutuu tekemään pari-, joskus ryhmätyötäkin, vaikka luulin että varsin itsenäistä työ olisi.
Eli turha sanoa hiljaisille että vaihda alaa, koska ei ole enää aloja joissa töitä voisi tehdä yksin. Koittakaa hyväksyä vaan sinne kaikenlaiset ihmiset, jokaisella on oma vahvuutensa.
Usein on vaitiolo arkojen kilpi pilkkaa vastaan. Joskus se on peittävä kansi tyhjän kaivon päällä ja vielä se voi olla ainoa tie ymmärrykseen ihmisten välillä. -Sylvi Kekkonen.
Mun mielestä ujous/arkuus on paljon parempia ominaisuuksia kuin se työpaikkakiusaajien rohkea/puhelias käytös mutta jälkimmäisiä tunnutaan suosivan enemmän..
Parempi ominaisuusko? No ei todellakaan ole, koska juuri se ujous ja arkuus mahdollistaa tälläisten työpaikkakiusaajien kiusaamisen ja jopa selvästi provosoi joitakin kiusaamiseen. Niin pahalta kun tuntuukin, joidenkin mielestä on kiva kiusata nynnyjä ja naureskella ja pilkata heitä.
Tässä jo yksi hyvä syy, koettaa päästä ujoudesta ja arkuudesta. Rohkeiden silmillehän ei hypitä. Näin voit vaikuttaa siihen itse, ettet joudu kiusatuksi.
Mahdotonta ymmärtää tuollaista pahuutta.
Ei kuulu työpaikalle toisten kiusaaminen vaikka miten kivaa se heistä olisi.
Ihmisen ei tarvitse muuttua pahaksi tullakseen hyväksytyksi.
Outo näkökulma sekin, että ujot ja arat ja etenkin ne kiusaamisen kohteet, olisivat aina niitä kilttejä. Heidän sisällään on paljon pidäteltyä patoutunutta vihaa ja varautuneisuutta ja ennakkoasenteita muita kohtaan.
He näkevät usein kiusaamista sielläkin missä sitä ei ole.
Outo näkökulma sekin, että rohkeus ja työpaikoilla puolensapitäminen tarkottaisi sitä, että pitäisi muuttua pahaksi.
Ilkeät ihmiset ja työpaikkakiusaajathan ei maailmasta koskaan lopu sillä, että olemme sitä mieltä ja vaadimme, ettei sellaiset kuulu työpaikalle.
Kukaan ei suojele ja puolusta tälläisten kohteiksi joutuneita.
Siksi meidän pitäisi itse opppia ja osata puolustautua tälläisiä ihmisiä vastaan. Silti ei pahaa tarvitse aina kostaa pahalla. Tämä on väärin ymmärretty. Mutta karu ja valitettava totuus vain on, että arat ihmiset innostaa joitakin halpamaiseen kiusaamiseen. Siksi olisi hyvä olla rohkeampi ja oppia pitämään puolensa. huom! ei pahaksi tarvitse muuttua.
"Ilkeät ihmiset ja työpaikkakiusaajathan ei maailmasta koskaan lopu sillä, että olemme sitä mieltä ja vaadimme, ettei sellaiset kuulu työpaikalle.
Kukaan ei suojele ja puolusta tälläisten kohteiksi joutuneita."
Esimiesten tehtävä on pitää huoli siitä että asiatonta käytöstä/kiusaamista ei esiinny. Olen itse maininnut kiusaamisesta esimiehelle joten käytiin sen jälkeen kiusaamiskokous missä oli mukana myös kiusaaja. Kiusaaminen loppui siihen.
Kaikilta pitäisi voida vaatia hyvää asiallista käytöstä, ei ujon ihmisen tarvitse muuttua miksikään.
Esimies voi olla se pahin kiusaaja!
Joo toisaalta, onhan niitäkin, jotka antaa pahoinpidellä itseään vuodesta toiseen. Jos niitä jotenkin kehoittaa puolustautumaan, tai jättämään se pahoinpitelijä. Ne vaan toteaa, että ne saa olla sellaisia kuin on. Tai että pahoinpitelijää pitää rakastaa tms. niin kyllä se muuttuu joskus, eikä hakkaa enää.
Arkuudella on kamalia seurauksia joskus.
Mitä teet, jos esimies on se kiusaaja? Oli arka tai ei!
Eikö esimiehilläkin ole aina esimies?
Kyllä yleensä on, esim sairaaalassa työntekijän esimies on osastonhoitaja mutta osastonhoitajan esimies on johtava ylihoitaja tai jokin sellainen..
Esimiehen esimies voi kuulua samaan kiusaajaporukkaan! Se on se kollegiaalisuus, missä esimiehet pitävät toistensa puolta. Ei suinkaan työntekijän!
Työntekijäporukan täytyy olla todella yhtenäinen, jos aikovat saada kiusaavan esimiehen kuriin. Nykyisin työntekijöiden vaihtuvuus on niin suurta, ettei niin tiiviitä työporukoita enää muodostu.