JaakkoKulta

Pitkästä aikaa suoraan sinulle. Tai suoraan ja suoraan, kun ethän sinä ole näitä lukemassa edes.
Mitä minä pelkään meidän kohtaamisessa.
Pelkään, että en jännitykseltäni saa sanottua mitään. Tai sanon vain jotain epämääräistä, josta en itsekään ymmärrä mitään.
Tai tärisen niin, että en meinaa pystyssä pysyä. Tai olen ihan punainen.
Yhdesti on jo ollut sellainen tilanne, kun minä olin puhumassa erään tuttavasi kanssa ja näin jo kaukaa sinun tulevan. Se jännitys mikä tuli, oli jotain erikoista. Mietin koko ajan, että mitä jos tämä kolmas osapuoli huomaa jotain.
Kun sitten pysähdyit luoksemme, niin en osannut sanoa mitään. En missään vaiheessa osannut avata suutani. Tärisin enemmän kuin ikinä ja ihan oikeasti meni jalat alta. Voi että minua nolotti.
Se toinen henkilö sanoi minulle pelkäävänsä sinua. Ei tarkentanut miksi.
Tarkoitti varmasti ujostelevansa sinua, en usko, että niin pelottava olet.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Milloin viimeksi nähtiin?

Äänestä
  • Taisi olla maanantaina. Ihan ohimennen. Ja mehän emme edes tunne toisiamme.

    Äänestä

Luulen, että pelkäät avata tunnearkkuasi, koska sinulla on nähtävästi siellä asioita, joita et ole käsitellut ja kun asia on voimakastunteinen niin se aiheuttaa sen pelon, joka taas fyysisesti sinulle tuon ns. tärinän. Luota itseesi ja usko rakkauteen. Sinä olet aivan hyvä omana itsenäsi.

Äänestä
  • Kuka ikinä oletkaan, niin kiitos tästä.
    En osaa oikein sanoa tähän nyt mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TäriseväTyttö kirjoitti:

Pitkästä aikaa suoraan sinulle. Tai suoraan ja suoraan, kun ethän sinä ole näitä lukemassa edes.
Mitä minä pelkään meidän kohtaamisessa.
Pelkään, että en jännitykseltäni saa sanottua mitään. Tai sanon vain jotain epämääräistä, josta en itsekään ymmärrä mitään.
Tai tärisen niin, että en meinaa pystyssä pysyä. Tai olen ihan punainen.
Yhdesti on jo ollut sellainen tilanne, kun minä olin puhumassa erään tuttavasi kanssa ja näin jo kaukaa sinun tulevan. Se jännitys mikä tuli, oli jotain erikoista. Mietin koko ajan, että mitä jos tämä kolmas osapuoli huomaa jotain.
Kun sitten pysähdyit luoksemme, niin en osannut sanoa mitään. En missään vaiheessa osannut avata suutani. Tärisin enemmän kuin ikinä ja ihan oikeasti meni jalat alta. Voi että minua nolotti.
Se toinen henkilö sanoi minulle pelkäävänsä sinua. Ei tarkentanut miksi.
Tarkoitti varmasti ujostelevansa sinua, en usko, että niin pelottava olet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu