Skitsofreniasalaliitto

"Skitsofreniaa sanotaan sairastavan jopa prosentin verran ihmisistä. Liittyykö siihen mitään salaliittoja tai salaliittoteorioita?".

Ennen skitsofrenia ja psykoosit olivat hengellisiä ilmiöitä, ja ne koettiin lääkkeettä. Nyt ihmiset lääkitään zombeiksi antipyskoottisilla aineilla. Sekularistisen yhteiskunnan jäsen ei kestä hengellisiä kokemuksia, vaan ottaa mielummin auktoriteettiuskossaan lääkityksen, jonka jälkeen psyyke on mennyttä, ja ylipaino sekä lääkityksen aiheuttamat fyysiset sairaudet hoitavat homman loppuun. Ihmiset saadaan passiivisiksi ja työkyvyttömiksi zombeiksi vaarantamasta vakautta.
13180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

http://www.foreignpolicyjournal.com/2015/05/05/conspiracy-theory-as-a-personality-disorder/

Salaliitoissa näkyy äärivasemmisto ja äärioikeisto, kun psykiatrit ovat äärioikeistolaisia, jotka eivät hyväksy niin kultaista keskitietä kuin äärivasemmistoakaan.

Kaiken lisäksi psykiatria ei ole tiedettä, vaan pseudotiedettä, koska sillä ei ole tieteellistä statusta. Näin ollen leimaaminen persoonallisuushäiriöiseksi salaliittokiinnostuksista on tieteellisesti epäpätevä peruste.

Äänestä

Kyllä skitsifrenia on tosi vakava sairaus, harhailet pitkin kyliä vain pään sisältöjen viemänä. Ei skitsofrenia uskoa yliluonnolliseen vie. Elämä voi muuttua paljon parempaan suuntaan. Jos on ollut harhoja siitä, että voi saada kaiken mitä haluaa. Aivan arkisista asioista ikäviä harhaluuloja ja överi pelkoja. Kyllä tuolloin psyykelääke on todella hyväksi. Lisäksi ei se psyykelääkitys uskoa yliluonnolliseen vie, jos kyseessä on todellinen usko.

Äänestä
  • Siis todellista uskoako psyykelääkitys ei vie, mutta harhauskon kyllä? Kuullostaa miekkalähetykseltä. Uskot Kapitalismin, Tieteen ja Jeesuksen pyhään kolminaisuuteen, mutta harhoja sinulla ei ole. Et ymmärtänyt aloittajan pointtia ensinkään, koska olet juuri se auktoriteettiuskoinen sekulaarin yhteiskunnnan tuote josta hän puhui. Hän kritisioi materialistista paradigmaa, joka ei edistä anomaalisia kokemuksia omaavien psykoosipotilaiden integroitumista yhteiskuntaan. Kyse on siitä, miten kulttuuri vaikuttaa yksiöiden minäkokemukseen ja mahdollsuuksiin toimia yhteisössä. Ei ole mitään skitsofreniaa, on vain tulkinta sinun kokemuksistasi siinä kulttuurissa jossa elät. Ajattele, että sinäkin höpsö voisit pitää itseäsi lahjakkaan parantajana jossain shamanistisessa heimoyhteiskunnassa. Onneksi elät täällä sivistyneessä lännessä, jossa sinua hoidetaan kehittyneillä ja tieteellisillä menetelmillä kuin ruttotautista, pelkääthän sinä selvästi itsekin itseäsi. Onneksi olkoon. Tiedät että lääkkeet eivät sinua paranna, mutta ne pitävät harhojasi kurissa, eikä vaan? Kukaan ei auta sinua kohtaamaan ja käsittelemään niitä rakentavasti, koska tässä kulttuurissa ei ole sellaiseen välineitä. Siksi sinä et tule koskaan "parantumaan" olemattomasta sairaudestasi, vaan lääkkeet tuhoavat vähitellen järkesi ja fyysisen sekä psyykkisen terveytesi.

    Äänestä

  • Eivät ne lääkkeet minun järkeäni ainakaan ole tuhonneet. Aiemmin leijuin ilmassa ja pelkäsin kaikkea. Edes yhden sanan suusta saaminen oli suuren työn tulos. Näin valoihmisiä, aivan tavallisissa ihmisissä ja luulin harhoja. Olen varmistanut luotettavilta ihmisiltä että ne olivat harhojani. Elämä oli todella pelottavaa silloin. Minunlaiseni tyypit piileskelisivät toisenlaisessa yhteiskunnassa syrjäseuduilla muilta piilossa, erakkoina. Lisäksi en pitänyt henkilökohtaisesta hygieniasta huolta, koska halusin että kaikki pysyvät loitolla minusta. Eikö tuo jos mikä ole hulluutta?

    Äänestä

  • dfsasda kirjoitti:

    Siis todellista uskoako psyykelääkitys ei vie, mutta harhauskon kyllä? Kuullostaa miekkalähetykseltä. Uskot Kapitalismin, Tieteen ja Jeesuksen pyhään kolminaisuuteen, mutta harhoja sinulla ei ole. Et ymmärtänyt aloittajan pointtia ensinkään, koska olet juuri se auktoriteettiuskoinen sekulaarin yhteiskunnnan tuote josta hän puhui. Hän kritisioi materialistista paradigmaa, joka ei edistä anomaalisia kokemuksia omaavien psykoosipotilaiden integroitumista yhteiskuntaan. Kyse on siitä, miten kulttuuri vaikuttaa yksiöiden minäkokemukseen ja mahdollsuuksiin toimia yhteisössä. Ei ole mitään skitsofreniaa, on vain tulkinta sinun kokemuksistasi siinä kulttuurissa jossa elät. Ajattele, että sinäkin höpsö voisit pitää itseäsi lahjakkaan parantajana jossain shamanistisessa heimoyhteiskunnassa. Onneksi elät täällä sivistyneessä lännessä, jossa sinua hoidetaan kehittyneillä ja tieteellisillä menetelmillä kuin ruttotautista, pelkääthän sinä selvästi itsekin itseäsi. Onneksi olkoon. Tiedät että lääkkeet eivät sinua paranna, mutta ne pitävät harhojasi kurissa, eikä vaan? Kukaan ei auta sinua kohtaamaan ja käsittelemään niitä rakentavasti, koska tässä kulttuurissa ei ole sellaiseen välineitä. Siksi sinä et tule koskaan "parantumaan" olemattomasta sairaudestasi, vaan lääkkeet tuhoavat vähitellen järkesi ja fyysisen sekä psyykkisen terveytesi.

    Luuletko, että tiede on kuin kauppa, josta voit shoppailla haluamasi evidenssin ja jättää sopimattoman hyllylle? Skitsofrenian vakavista oireista on laaja tutkimusnäyttö, joka ei katoa sinun dennialistisen ruikuttamisen seurauksena.

    Äänestä

  • Niin kutsuttu skitsofrenia on sairaus vain harhaisten ihmisten mielissä. Todellisuudessa on kysymys normaalista ihmisreagoimisesta elämänvastoinkäymisiin. Huumausaineiden käyttöä en vastusta, jos joku haluaa niillä omaa todellisuuden tajuaan madaltaa ja tajunnantasoa laskea.

    Missään nimessä kenellekään ihmiselle ei saa antaa mitään aineita vastoin hänen omaa tahtoaan. Sellaista toimintaa kutsutaan kemialliseksi kiduttamiseksi.

    Äänestä

Suomessa jokainen saa itse valita syökö lääkkeensä vai ei. Maassamme on olemassa pakkohoito, mikäli olet vaaraksi itsellesi tai muille.

Jos et halua syödä pillereitä tai hakea parin viikon välei piikkiä, tuskin ketään heilauttaa salaliittoteoriasi. Mutta älä vahingoita muita harhoissasi, älä itseäsi. Kaduttaa myöhemmin ja olet kiitollinen saamastasi avusta.

Äänestä
  • Jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus vahingoittaa itseään. Toisia ei saa vahingoittaa. Sana "pakkohoito" on niin irvokas, että toivottavasti siitä päästäisiin vielä joskus eroon. Ihmistä ei voi hoitaa pakolla, vain sairauksia voi, mutta toisen ihmisen sairauden hoitaminen vasten asianomaisen tahtoa on epäeettistä ja rikollista. Niin sanotut mielisairaudet eivät taas ole edes sairauksia, joten herää kysymys mitä sanalla "hoitaminen" psykiatriassa tarkoitetaan.

    Äänestä

  • ReALiTyz kirjoitti:

    Jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus vahingoittaa itseään. Toisia ei saa vahingoittaa. Sana "pakkohoito" on niin irvokas, että toivottavasti siitä päästäisiin vielä joskus eroon. Ihmistä ei voi hoitaa pakolla, vain sairauksia voi, mutta toisen ihmisen sairauden hoitaminen vasten asianomaisen tahtoa on epäeettistä ja rikollista. Niin sanotut mielisairaudet eivät taas ole edes sairauksia, joten herää kysymys mitä sanalla "hoitaminen" psykiatriassa tarkoitetaan.

    Järkipuhetta! Täytyy loppua se, että ihmisten erilaisia elämäntyylejä kontrolloidaan sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät itse sellaiseeen samaistu.

    Äänestä

"Eli siis kysymys on, että voiko skitsofreenikko oikeasti tietää, että esim. omat harhaluulot eivät ole totta vaan harhaa. Usein skitsofreniaan liitetään sairaudentunnottomuus, eli että henkilö ei ole tietoinen harhojensa ja luulojensa järjettömyydestä. Mutta voiko skitosfreenikko psykoosien välissä tunnistaa, että kaikki ajatukset eivät ollutkaan ihan 'terveen ihmisen' ajatuksia?"

Kyse on siitä, voiko kokemukset selittää arkijärjen mukaan, vaikka olisi sairaudentuntoinen. Jos kokee asioita jotka muutkin voivat todentaa, niin miten niistä vetää harhaluulodiagnoosin, vaikka kuinka haluaisi vetää ne harhaluulojen ja psykedelian nimiin?

Äänestä
  • "On hyvin mahdollista jopa hyvinkin syvässä psykoosissa tiedostaa ero eri tajunnantilojen välillä. Usein psykoosissa "harhat" koetaan kuin valveunet -ne ovat äärimmäisen todellisia kokemuksia mielessäsi, mutta silti tiedostat olevasi hereillä. Aivan kuin mieleen ajettaisiin "ulkopuolelta" jotakin painajaismaista ohjelmaa jatkuvalla syötöllä ilman, että kykenisit subjektiivisesti hallitsemaan tietoisuuttasi. Jos sinä kokisit sellaisia kokemuksia, niin tuskin psyykesi kestäisi kovinkaan pitkään, vaikka kuinka tiedostaisti eron "todellisen" ja "ei-todellisen" välillä. Kyseessä on laadullisesti aivan erilainen tapa kokea todellisuus. Erilaisten psykoosien välillä on myös eroja ja on mahdollista, että erilaiset ihmiset käsittelevät ns. psykoottiseksi luokiteltuja tajunnantiloja ja kokemuksia eri tavalla."

    Voi kysyä, onko psykoosin oireet merkki hulluudesta vai kokemuksen järkytyksestä johtuvia. Siis muna vai kana?

    Oireet laitetaan psykoosin piikkiin, vaikka aivan yhtä hyvin ne voidaan ajatella kokemuksen aiheuttaman järkytyksen aikaansaamiksi.

    Äänestä

  • ns. psykoosin kokemukset ovat täysin todellisia. Sitä miettii että voiko tämä olla totta, olenko minä hullu kun näen, kuulen tai koen näitä juttuja, vai onko muut eri todellisuuden tasolla. Ne on siis totta ja aivan todellisia tunto-, kuulo-, näkö,- haju, -maku ym. aisteilla. Mikään ei erota niitä todesta, joten onko ne todellisuuttani? Vain ns. psykooseja kokenut voi tajuta niiden todellisuuden, joka ei eroa millään tavalla normitodellisuudesta, kuten ei myöskään näiden kokemusten miettiminen niiden kokijan päässä tapahtumien aikana. Flippaus tulee nimenomaan siitä, kun kokemista ei voi liittää arkitodellisuuteen, josta pää saattaa ottaa osumaa, joka taas aiheuttaa pahaa ahdistumista, muistin prakaamista, järkytystä, tärinää ym. Nämä ovat oireita jotka aiheuttaa arkitodellisuuden ja tämän kokemistodellisuuden poikkeama. Jos näkisit yhtäkkiä humanoideja niin melko todennäköisesti tärisisit, lamaantuisit ja järki(muisti) luistaisi hitaasti.

    Äänestä

"Voiko skitsofreenikko olla sairaudentuntoinen?


Eli siis kysymys on, että voiko skitsofreenikko oikeasti tietää, että esim. omat harhaluulot eivät ole totta vaan harhaa. Usein skitsofreniaan liitetään sairaudentunnottomuus, eli että henkilö ei ole tietoinen harhojensa ja luulojensa järjettömyydestä. Mutta voiko skitosfreenikko psykoosien välissä tunnistaa, että kaikki ajatukset eivät ollutkaan ihan 'terveen ihmisen' ajatuksia?"

- Aivan selvästi et ole koskaan ns. psykoosia kokenut. Psykoosissa oleva kokee ns. yliluonnollisia kokemuksia ollen aivan normaali itsensä, ja miettien: "voiko tämä olla totta vai olenko hullu, vaikka kaikki tuntuu todelliselta". Ei siis mitään eroa arkitodellisuuden ajatusten tai havaintojen kanssa. Ongelma on vain se että järkytys kokemuksesta saattaa aiheuttaa fyysisiä järkytysoireita, eli muistin ongelmia, sekavuutta, tärinää, epäselkeää puhetta ym. kuten normaaleja järkyttäviä asioita kokeneella. Verta siihen että näkisit oikeasti humanoidin, saattaisi mieli parakata ja musiti pätkiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Plan.S kirjoitti:

"Skitsofreniaa sanotaan sairastavan jopa prosentin verran ihmisistä. Liittyykö siihen mitään salaliittoja tai salaliittoteorioita?".

Ennen skitsofrenia ja psykoosit olivat hengellisiä ilmiöitä, ja ne koettiin lääkkeettä. Nyt ihmiset lääkitään zombeiksi antipyskoottisilla aineilla. Sekularistisen yhteiskunnan jäsen ei kestä hengellisiä kokemuksia, vaan ottaa mielummin auktoriteettiuskossaan lääkityksen, jonka jälkeen psyyke on mennyttä, ja ylipaino sekä lääkityksen aiheuttamat fyysiset sairaudet hoitavat homman loppuun. Ihmiset saadaan passiivisiksi ja työkyvyttömiksi zombeiksi vaarantamasta vakautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu