Onko tossa kuivaurummussa oikeasti järkeä. Onko se samaa tasoa kuin tiskikone - eli kun tottuu ei antais pois ? Mitä mieltä olette ? Onko joku huomannut, että tuli hankittua muttei käytä.
Olen tutkinut esitteitä paljonkin eri valmistajilta. Vaikuttaa, että olisi malleja,joihin voisi laittaa jopa "villavaatteita". Mitä kuivausrummussa ei voi kuivata ?
Kuivausrumpu
12
7312
Vastaukset
- kuivaaja
Kondensoiva kuivausrumpu ollut päivittäisessä käytössä nyt 13 vuotta (Miele). Hyvin käy ja kukkuu. Ikimaailmassa en vaihtaisi pois.
Kosteat pyykit pesukoneesta rumpuun, niin saa kuivat vaatteet nostaa kaappiin, kun seuraava pesukoneellinen on valmis.
Eikä mitään typeriä pyykkinaruvirityksiä esteettisenä ongelmana.
Strong buy ! - Pete
Hommasin aikoinaan kuivausrummun pesukoneen kanssa samaan aikaan. Aivan ehdoton peli. Esimerkiksi normaalit viikkosiivoukset sain tiputtaa puoleen, koska pölyä ei ollut asunnossa enää niin paljon. Vaatteista jäi nimittäin nukka koneeseen. Väite, että kuluttaa vaatteita, ei pidä omassa tapauksessa ainakaan paikkaansa. Vaatteet ei ole kuluneet yhtään sen enempää kuin ennenkään. Sen sijaan rumpuun tosiaan jää tuo turha nukka ja pöly, joka muutoin kerääntyisi asunnon lattioille. Mulla on myös tuo villa-ohjelma, mutta en ole vielä kertaakaan ehtinyt kokeilla sitä. Laitan kuivausrumpuun aivan kaiken, jopa sellaiste vaatteet, joissa sitä ei sallita. Niile laitan vain hellävaraisen ohjelman. Jotkut näistä, ei kuivausrumpuun laitettavista vaatteista kutistuu jonkin verran, mutta käyttö ja mukavuus menee edelle. Ja sitä paitsi kutistuminen on ollut sen verran pientä, etei sillä ole ollut käytännön kanssa mitään tekemistä.
- Pete
Ja kuivausrumpu on Mielen T233C
- pena
>>>Jotkut näistä, ei kuivausrumpuun laitettavista vaatteista kutistuu jonkin verran, mutta käyttö ja mukavuus menee edelle. Ja sitä paitsi kutistuminen on ollut sen verran pientä, etei sillä ole ollut käytännön kanssa mitään tekemistä.
Kuivauslämpötila liian korkea osille vaateille....jos kutistuu rummussa. Yksi tuotemerkki on ratkaisut asian kolmeportaisesti säädettävällä lämpötilalla. jos ei säädä niin kone käyttää oletuslämpötilaa...
ja toimii hyvin.
Jotku vaatteet kutistuu vaikka mitä tekis.
ei ongelma missään tapauksessa.
- pena
Emäntän oli sanonut aina että hän ei tarvi Kuivausrumpua. ((piste) 13V)
Kuivausrumpu kuluttaa pyykkiä. (piste)
Yritä siinä puhua että vois lopettaa sen jatkuvan liputuksen....
No tuli viime kesä ja kosteusprosentti oli viikoja varmaan yli 80 sisälläkin. pyykinkuivaus kesti 2...3 päivää sisällä, jopa 3:lla eri telineellä...
Pinnani paloi lopulisesti kun emäntä alkoi kyselemään auton sisätilan lämmitintä jotta sais ilman kiertämään tehokaammin jotta pyykin sais kuivaksi...
Eli emäntä autoon ja kauppaan...kaupassakaan hän ei tarvinnut konetta ja myyjää hieman huvitti...:(
Kysyin myyjältä mikä on paras kuivuri, myyja sanoi että jos lomsa kestää niin miele ja toinen vaihtoehto oli LG. Meillä oli jo lg pesukone joten sanoin että otetaan... Emäntä vielä tupisi veressä että rahat menee turhaan kapineeseen ja sitä että hän ei aijo sitä käyttää.
Sain itse kerätä pitkin taloa ripustellut pyykit ja kuivasin ne rummulla. Parin viikon kuluttua vaimo totesi että ei nuo ei näytä kuluvankaa... nyt käyttää tyytyväisenä...
Osa2. Matonpesusulkeiset....
Keväällä ja syksyllä....
Aijemmin kun mellä oli pieni upon päältä täytettä pesukone niin siihen ei saanut kuin yhden maton ja kone lähti "kävelylle" jos yritti lingota.
Eli pesuhuoneen lattialla "Käsinpesua"
Nyt lg 14080 pesukoneella käy tuo mattojen pesukin ihan kivasti ja kone linkoaa ihan kivasti (800 kierosta) ja sen jälkeen kuivuriin kuivumaan... kuivaus kestää noin 3 tuntia mutta ei 3..4 päivää niin kuin ennen...
Ja ainakin meidän lg on kestänyt kaiken tuon...:)
Mutta liputus on loppu sekä pyykeillä ja matoilla.
(lakanoiden kuivaus ei onnistu rummulla...(menee rullalle ja ei kuiva...))
Talous 2 aikuista 6 lasta.- Alkuperäiseltä
No tuon jutun jälkeen täytyy todeta, että taitaa olla varsin hyvä kapine. Oli kyllä yllätys, että lakanoita ei siinä voikaan kuivata eli täytynee niitä varten laittaa ylös jokin huomaamaton esim. vedettä naruhässäkkä. Kiitos kaikille vastanneille.
- miisa
Alkuperäiseltä kirjoitti:
No tuon jutun jälkeen täytyy todeta, että taitaa olla varsin hyvä kapine. Oli kyllä yllätys, että lakanoita ei siinä voikaan kuivata eli täytynee niitä varten laittaa ylös jokin huomaamaton esim. vedettä naruhässäkkä. Kiitos kaikille vastanneille.
Kyllä minä ainakin olen koko ajan minkä rumpu meillä on ollut (3 vuotta) kuivannut siinä myös lakanat ja pussilakanat. Kyllä ne meillä ainakin hyvin kuivuvat, tosin aika lailla menevät ruttuisiksi mutta itse vaan laitan lakanat tiukalle rullalle kaappiin niin siitä ne siliävät minkä tarviikin. Kuivaan rummussa ihan kaikki pyykit, siihen kun tottuu niin ei niitä enää viitsi ruveta ripustelemaan. Ennemmin annan pois tiskikoneen kun kuivausrummun!
- pena
miisa kirjoitti:
Kyllä minä ainakin olen koko ajan minkä rumpu meillä on ollut (3 vuotta) kuivannut siinä myös lakanat ja pussilakanat. Kyllä ne meillä ainakin hyvin kuivuvat, tosin aika lailla menevät ruttuisiksi mutta itse vaan laitan lakanat tiukalle rullalle kaappiin niin siitä ne siliävät minkä tarviikin. Kuivaan rummussa ihan kaikki pyykit, siihen kun tottuu niin ei niitä enää viitsi ruveta ripustelemaan. Ennemmin annan pois tiskikoneen kun kuivausrummun!
Mikään muu merkki ei lupaa kuivata mattoja...ja myyjäkin tiesi tämän...
vanha lehdistötiedote:
LG Electronics tuo markkinoille 7 kilon kapasiteetilla varustetun kuivausrummun – jopa 29 % tavallista suurempi kapasiteetti!
Oletko kyllästynyt siihen, ettei kostea pyykki mahdu kuivausrumpuun? Vihdoinkin ilmestyy pelastus niille, jotka ajoittain kuivaavat esim. patjoja tai jotain muuta suurta. LG Electronicsilta tulee markkinoille kuivausrumpu, jossa on peräti 7 kilon kapasiteetti (kuivan pyykin paino).
Suuresta rummusta huolimatta kuivausrumpu ei vie normaalikokoista kuivausrumpua enempää tilaa pesuhuoneessa. Toinen suuren rummun etu on, että pyykki rypistyy vähemmän. Aikaa siis säästyy, kun kaikkea pyykkiä ei tarvitse mankeloida ja silittää.
- Tämä on täydellinen kuivausrumpu kaikille, jotka joskus kuivaavat suurta pyykkiä, kuten mattoja ja peittoja. Vastoin yleistä käsitystä koneen kapasiteettia pienemmän pyykkimäärän kuivaaminen ei ole tuhlausta. Kone nimittäin tunnistaa pyykkimäärän ja vähentää energiankulutusta automaattisesti, LG Electronicsin Pohjoismaiden myyntipäällikkö Jan Lindgren sanoo.
Kuivausrumpua voidaan käyttää monenlaiseen kuivaamiseen. Siinä on käytännöllinen kuivauskori, jossa voidaan kuivattaa arkoja, esim. villaisia vaatteita. Siinä voidaan kuivattaa myös lasten sadepäivänä kastuneet kengät. Hylly on sen verran suuri, että siihen mahtuu useammat kengät tai yhdet erittäin suuret kengät.
Toisin kuin monissa muissa markkinoilla olevissa kuivausrummuissa, LG:n kuivausrumpuun kuuluu ilman lisäkustannuksia turvallisuutta lisäävä asennussarja. Tämä tarkoittaa, että kuivausrumpu asennetaan pesukoneen päälle ja kiinnitetään siihen, mikä estää lapsia kaatamasta konetta päälleen.
TD-C70040E-kuivausrumpu maksaa n. 749 Euro ja on saatavana myymälöissä kesäkuusta lähtien. Tuotteeseen sisältyy kahden vuoden takuu.
Korkearesoluutiokuvia
Lisää kuvia löydät LG Electronicsin kotisivuilta osoitteesta www.lg.fi. Klikkaa kuva-arkistoa ja etsi mallin nimellä.
Lisätietoja
Teija-Marie Pierre, Pohjoismaiden markkinointipäällikkö
LG Electronics Nordic AB
Box 83, 164 94 Kista
Puh: 46 8-566 415 00
GSM: 46 708-22 76 76
Sähköposti: [email protected]
Jan Lindgren, Myyntipäällikkö
LG Electronics Finland
Puhelin: 09-774 65 00
Fax: (09) 222 7720
Matkapuhelin: 358 400 791 921
Sähköposti: [email protected]
Vuonna 1958 perustettu LG Electronics on maailman suurimpia IT:n, telekommunikaation, kodinelektroniikan ja kodinkoneiden toimittajia. Konsernilla on noin 64 000 työntekijää 76 yhtiössä ympäri maailman. Liikevaihto on n. 14 miljardia euroa, ja vuoden 2004 ensimmäisen neljänneksen liikevoitto oli 400 miljoonaa euroa. Lokakuusta 1999 LG Electronics on toiminut myös Ruotsissa. Yhtiön tavoitteena on seuraavien muutaman vuoden aikana vakiintua yllä mainittujen liiketoiminta-alueiden suurimpien tekijöiden joukkoon pohjoismaisilla markkinoilla. Tavoitteena on tuottaa uusinta tekniikkaa ja muotoilua tavallisille ihmisille järkevään hintaan
Lähetä kaverille:
Vastaanottajan osoite: - pena
miisa kirjoitti:
Kyllä minä ainakin olen koko ajan minkä rumpu meillä on ollut (3 vuotta) kuivannut siinä myös lakanat ja pussilakanat. Kyllä ne meillä ainakin hyvin kuivuvat, tosin aika lailla menevät ruttuisiksi mutta itse vaan laitan lakanat tiukalle rullalle kaappiin niin siitä ne siliävät minkä tarviikin. Kuivaan rummussa ihan kaikki pyykit, siihen kun tottuu niin ei niitä enää viitsi ruveta ripustelemaan. Ennemmin annan pois tiskikoneen kun kuivausrummun!
Alergisten varmaan pitäisi kuivata juuri vuodevaateet rummulla koska kuivuri poistaa irto nukkaa ja pölyä vuodevaateista.
meillä emäntä moittii periaateesta konetta jos yksi lakana 10 kerasta menee pahasti solmuun ja jää märäksi...:)
Oikestaan meillä loppui matojen piiskauskin kokonaan kun aletiin pesemään matot koneella ja kuivaamaan ne sen jälkeen rummulla. Niistä ei lähtenyt sen jälkeen moneen kuukauteen juuri mitään...(sekin oli minun homma aijemmin joka viikko...)
tässä on perusteita miksi sekä koneen ja rummun pitää olla riittävän iso...:) - Pete
Alkuperäiseltä kirjoitti:
No tuon jutun jälkeen täytyy todeta, että taitaa olla varsin hyvä kapine. Oli kyllä yllätys, että lakanoita ei siinä voikaan kuivata eli täytynee niitä varten laittaa ylös jokin huomaamaton esim. vedettä naruhässäkkä. Kiitos kaikille vastanneille.
Olen kyllä lakanat kuivannut juuri tuolla Mielen 233 mallilla... ei ole ongelmia ilmennyt.
- jontt
Syksyllä ostettiin AEG ja kyllä tällä lakanatkin kuivaa ... tosiaan tuo pölyn määrä huoneissa on vähentynyt rajusti.
- astmaatikon ratkaisu
jontt kirjoitti:
Syksyllä ostettiin AEG ja kyllä tällä lakanatkin kuivaa ... tosiaan tuo pölyn määrä huoneissa on vähentynyt rajusti.
Parasta pölynpoistoa (astmaperheessä) on laittaa
lakanat kuivausrumpuun ja asentoon "Mankelikuiva" tms. Lakanat ovat tuolloin vielä aika märkiä, mutta sitten vain mankeliin ja sieltä kuivumaan loppuun oskarinoksalle. Ihanat mankeloidut lakanat säilyvät pidempään mukavana eivätkä pölyä ollenkaan samalla tavalla. Kuulostaa aikaa vievältä, mutta todellisuudessa nopeampi ratkaisu, kuin liputus lakanoille kaikkine välivaiheinnen. Mankelointi pidentää pesuväliä. Ja kuivausrumpu ylipäätään vähentää muuta siivousta kun pölyn määrä vähenee. Mankeli on suotta kadonnut: ainoa miinus siinä on tilavaatimus.
Ja kuivausrumpu on ehdoton kapistus lapsiperheissä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut372323Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 381569
- 141402
- 1281320
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2711304Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275