Täydellisen Jassun blogitörähdys phoshoppailusta!

Photoshoppaus pannaan!
15.5.2015 Jasmin Mäntylä

"Useilla kansainvälisillä muotilehdillä ja myös monilla julkkiksilla on ihme hinku näyttää ihmiset ja ennen kaikkea itsensä paremmassa sekä kauniimmassa valossa muulle kansalle. Ja siinä auttaa tietysti photoshoppaus/kuvankäsittely.

Jos joku muokkaisi kuviani, ottaisin sen loukkauksena – kokisin, että en ole jollain tavalla riittävä itsenäni, vaan minusta täytyy Tehdä julkaisukelpoinen. Siksi en ikinä muokkaisi omia kuviani. Minulle se tarkoittaisi, etten ole tyytyväinen omaan itseeni.

Minulle on aina tärkeää myös se, että näytän samalta ihmiseltä luonnossa kuin kuvissakin. Jos et ole itseesi tyytyväinen, ratkaisu ei löydy kuvankäsittelystä.

Samalla sen käyttäminen ei anna hyvää esimerkkiä muille. Monet malleja, näyttelijöitä ja muita julkisuuden henkilöitä ihailevat ajattelevat, että lehtien sivuilla poseeraavat tyypit ovat täydellisiä ja haluavat näyttää samalta. He pyrkivät siihen lopputulokseen, joka ei ole edes aito. Huijaaminen ja feikkaaminen ei kannata missään asiassa, sen sijaan aitoutta on aina hyvä korostaa."

xxx

Jassu se itse valkaisuttaa hampaitaan ja nukkuukin meikit naamallaan! Nyt Jassua sitten harmittaa joidenkin "huijaaminen" kuvissa...Samalla kun papsu kärvistelee rintakivussa.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oikeesti Jassu kyllä näyttää kolhommalta luonnossa kuin kuvissa.

Äänestä

Instan filtterit ja valon säätäminen ei sitten Jassun mielestä ole photosoppaamista eikä ripsi- ja rajausväriä lasketa meikkaamiseksi, heh.

Äänestä

Kuvakulmia ym käyttää itsekin... kun näin Jassin polttarikuvia seiskan kautta, joissa oli muiden naistan kans kuvissa, niin siinä kyl tuli hyvin esiin... Jass on tosi kookas, pitkä ja harteikas naiseksi.

Äänestä
  • Ja naamaansa asettelee jokaiseen vessaselfieen hyvinkin tarkasti.

    Törröttää huuliaan niin usein ja paljon, että eräässä viimeaikaisessa kuvassa näkyy alahuuleen tulleen jo keskitaitos.
    Ottaa kuvia naamastaa myös hyvin usein ylhäältä, teennäisen "viaton" ilme naamallaan.

    Ei ole oikein uskottava ihminen puhumaan oman itsensä hyväksymisestä myöskään siinä mielessä, että ei uskalla esiintyä ilman meikkiä. Kuvissa on aina enemmän tai vähemmän vahvat rajaukset ja ripsarit silmissä, oltiin sitten saunassa, suihkusta tulossa tai kasvonaamio naamassa. Hah hah hah...

    Äänestä

  • Kuvankäsittely on silti täysin eri asia,jokainen voi olla kuvissa miten tahtoo mutta jos vielä sen jälkeen niitä pitää muokata niin ei oo asiat hyvin. Jasmin sentään on kaunis ja sen takia ei tarvi mitään muunteluita. Toista noi Rosannat ja muut nykymissit.

    Äänestä

Mäntylän ämmä on vaan pudonnut kehityksen kelkasta, eikä osaa käyttää photoshopia ja siksi kritisoi sitä.

Äänestä

Mikäs ihme hinku se nyt muka on että ihminen haluaa näyttää hyvän näköiseltä ja kauniilta kuvissa? Valokuvia on muokattu ja käsitelty kautta aikojen, jo viime vuosisadan valokuvaajat osas retusoida kuvia. Ja kyllä Jassukin sen taidon näyttää osaavan, heh heh! Kunhan taas latelee potaskaa.

Jassulle on muka tärkeää näyttää samalta luonnossa kuin kuvissakin, vaan ei kehtaa kulkea omalla meikkaamattomalla naamallaan! Jassu meikkaa koska muuten "kokisin, että en ole jollain tavalla riittävä itsenäni, vaan minusta täytyy Tehdä julkaisukelpoinen."

Akka puhui taas itsensä pussiin, huoh,

Äänestä

Hilpeää: elämän suurimmalla rakkaudella rintakipuja, joutuu sairaalaan ja yhdessä jännitetään tuloksia.

Mitä tekee Jassu? Postaa Instaan It,s Friday, Bitches ja alkaa saarnaamaan siitä itselleen kuitenkin ehkä tärkeimmästä asiasta eli omasta, luonnollisesta kauneudestaan.

Naked truth: se ihminen on jokseenkin rajoittunut.

Äänestä

Mokailun mestari, ei olekaan ihme että kansa nauraa.
Papsua ei naurata, joutuu elämään itsekkyden kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lohipiiras kirjoitti:

Photoshoppaus pannaan!
15.5.2015 Jasmin Mäntylä

"Useilla kansainvälisillä muotilehdillä ja myös monilla julkkiksilla on ihme hinku näyttää ihmiset ja ennen kaikkea itsensä paremmassa sekä kauniimmassa valossa muulle kansalle. Ja siinä auttaa tietysti photoshoppaus/kuvankäsittely.

Jos joku muokkaisi kuviani, ottaisin sen loukkauksena – kokisin, että en ole jollain tavalla riittävä itsenäni, vaan minusta täytyy Tehdä julkaisukelpoinen. Siksi en ikinä muokkaisi omia kuviani. Minulle se tarkoittaisi, etten ole tyytyväinen omaan itseeni.

Minulle on aina tärkeää myös se, että näytän samalta ihmiseltä luonnossa kuin kuvissakin. Jos et ole itseesi tyytyväinen, ratkaisu ei löydy kuvankäsittelystä.

Samalla sen käyttäminen ei anna hyvää esimerkkiä muille. Monet malleja, näyttelijöitä ja muita julkisuuden henkilöitä ihailevat ajattelevat, että lehtien sivuilla poseeraavat tyypit ovat täydellisiä ja haluavat näyttää samalta. He pyrkivät siihen lopputulokseen, joka ei ole edes aito. Huijaaminen ja feikkaaminen ei kannata missään asiassa, sen sijaan aitoutta on aina hyvä korostaa."

xxx

Jassu se itse valkaisuttaa hampaitaan ja nukkuukin meikit naamallaan! Nyt Jassua sitten harmittaa joidenkin "huijaaminen" kuvissa...Samalla kun papsu kärvistelee rintakivussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu