Jeesiä vuokrasopimuksen tulkinnan kanssa

Jos vuokrasopimuksessa on ehto, jonka mukaan "ensimmäinen irtisanomisajan alkamisajankohta on aikaisintaan 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta" ja sopimus on allekirjoitettu 12.7.2014, tarkoittaa ehto siis sitä, että ensimmäinen irtisanomisajankohta on 12.6.2015. Tästä päivämäärästä alkaa kulua kuukauden mittainen irtisanomisaika eli vuokrasopimuksen viimeinen voimassaolopäivä on 12.7.2015. MUTTA. "Irtisanomisaika on yksi kuukausi, joka lasketaan irtisanomiskuukauden viimeisestä päivästä". Ristiriita? Vain toinen ehto voi olla sopimuksessa?
4231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vastaus riippuu kokonaan siitä, oletko vuokranataja vai vuokralainen. Irtisanomisen ehdot tulevat huoneenvuokralaista. Pääsääntöisesti vuokralaisen irtisanomisaika on 1 kk ja vuokrananatajan 6 kk.

Noin ensilukemalta tuo sopimus näyttää olevan lainvastainen, joten se on luultavasti irtisanomisen osalta mitätön.

Jotta voisi vastata, pitäisi tietää, onko sopimus määräaikainen vai jatkuva.

Äänestä

Voit irtisanoa sopimuksen kesäkuussa 2014. Heinäkuu on irtisanomisaikaa,elokuun eka tulee olla maja tyhjänä. Toki voit muuttaa vaikka tänään, mutta maksat vuokraa 7/2015 asti.

Toisin kuin joku pelle väittää,"ensimmäinen irtisanomisajan alkamisajankohta on aikaisintaan 11 kuukauden kuluttua..." ei todellakaan ole laiton lause sopimuksessa.

Äänestä

Aloittajan olisi hyvä selventää koska vuokrasopimus alkoi. Sopimuksen allekirjoituspäivällä ei ole merkitystä irtisanomisaikojen laskemiseen. Sopimuksen allekirjoituspäivä voi tietysti olla sama kuin sopimuksen alkamispäivä, minä en kuitenkaan huimannut että aloittaja olisi kertonut sopimuksen alkamispäivää.
Mutta ei siinä sopimuksessa näytä mitään aloittajan epäilemää ristiriitaa olevan, toinen ehto määrittää koska irtisanomisajankohta aikaisintaan alkaa ja toinen kertoo koska se sitten alkaa.

Äänestä

Mitään laitontahan tuossa ei ole, vaan sopimusvapaus mahdollistaa kohtuullisten molemminpuolisten ehtojen "käyttämisen" ja on katsottu, että sitoutuminen vuodeksi vuokrasopimukseen on kohtuullinen ehto. Ja ehto sitoo myös vuokranantajaa, vaikka harva sitä juurikaan ajattelee.

Irtisanomisaika on aina yksi kokonainen kalenterikuukausi, eli vuokrasopimus päättyy irtisanomiskuukautta seuraavan kuukauden viimeinen päivä. Jos vuokrasopimus on alkanut esim. keskellä kuukautta, voi olla, että siinä "häviää" jonkun viikon.

Mutta kyllä kaikki kirjataan ammattimaisen vuokranantajan tai välitysliikkeen toimesta vuokrasopimukseen ja jos ei ymmärrä lukemaansa eikä vaivaudu kysymään, ei varmaankaan pitäisi allekirjoittaa sopimuksia. Mutta niin kovin moni nykyään solmii erilaisia sopimuksia ymmärtämättä niiden sisältöä ja sitten itketään. Tai valitetaan Kuluttajariitalautakuntaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


roope33254 kirjoitti:

Jos vuokrasopimuksessa on ehto, jonka mukaan "ensimmäinen irtisanomisajan alkamisajankohta on aikaisintaan 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta" ja sopimus on allekirjoitettu 12.7.2014, tarkoittaa ehto siis sitä, että ensimmäinen irtisanomisajankohta on 12.6.2015. Tästä päivämäärästä alkaa kulua kuukauden mittainen irtisanomisaika eli vuokrasopimuksen viimeinen voimassaolopäivä on 12.7.2015. MUTTA. "Irtisanomisaika on yksi kuukausi, joka lasketaan irtisanomiskuukauden viimeisestä päivästä". Ristiriita? Vain toinen ehto voi olla sopimuksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu