Putler-Jugend

Mukana erikoislaatuisessa paraatissa oli torstaina noin 500 iältään 4-10-vuotiasta lasta. Osa alle kouluikäisistä pikkusotureista otti osaa marssiin polkupyörillä, joista monissa olivat vielä apupyörät käytössä.

Tilaisuuden syynä oli toisen maailmansodan päättymisen 70-vuotisjuhla.

Uutiskanava Russia Todayn mukaan pienokaiset seisoivat sotilaallisessa muodostelmassa paikallisen upseerikerhon edustalla.

Internetin videopalvelu Youtubesta löytyvällä videolla lapset on jaettu kadun varteen eri aselajien mukaan. Sekä pojilla että tytöillä on asianomaiset univormut päällään.

Seremoniatkin ovat melkein kuin oikeassa sotilasparaatissa. Vaahtosammuttimen kokoisia tulevia taistelijoita saapuu tervehtimään harmaan Volgan takapenkillä seisten armeijan korkea upseeri.

- Tänään lapset ohjaavat sotilaspolkupyöriä ja skoottereita, tulevaisuudessa me toivomme näkevämme heidän ohjaavan tankkeja ja tykistöyksiköitä, ystävällinen upseerisetä oli jutellut newsru.com-uutissivuston mukaan.

Lisäksi mukana oli nuorten isänmaallisten sotilaskerhojen aktiiveja, laskuvarjojääkäreitä ja sotilaita paikallisesta kunniavartiosta.

Tapahtumaa suojeli venäläismedian mukaan maan eteläinen sotilaspiiri ja sen komentaja kenraalieversti Aleksandr Galkin.

Lisäksi iloitseville pilteille järjestettiin ampumanäytöksiä oikealla rynnäkkökiväärillä.


http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015051519699233_ul.shtml
260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

" Tänään lapset ohjaavat sotilaspolkupyöriä ja skoottereita, tulevaisuudessa me toivomme näkevämme heidän ohjaavan tankkeja ja tykistöyksiköitä, ystävällinen upseerisetä oli jutellut newsru.com-uutissivuston mukaan."
Aivan. Voiko sairaalloista mielenlaatua enää selvemmin ilmentää?

Äänestä

Muualla käsitetään isänmaallisus ja sen näyttäminen...suomessa se on kielletty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stalinismielää kirjoitti:

Mukana erikoislaatuisessa paraatissa oli torstaina noin 500 iältään 4-10-vuotiasta lasta. Osa alle kouluikäisistä pikkusotureista otti osaa marssiin polkupyörillä, joista monissa olivat vielä apupyörät käytössä.

Tilaisuuden syynä oli toisen maailmansodan päättymisen 70-vuotisjuhla.

Uutiskanava Russia Todayn mukaan pienokaiset seisoivat sotilaallisessa muodostelmassa paikallisen upseerikerhon edustalla.

Internetin videopalvelu Youtubesta löytyvällä videolla lapset on jaettu kadun varteen eri aselajien mukaan. Sekä pojilla että tytöillä on asianomaiset univormut päällään.

Seremoniatkin ovat melkein kuin oikeassa sotilasparaatissa. Vaahtosammuttimen kokoisia tulevia taistelijoita saapuu tervehtimään harmaan Volgan takapenkillä seisten armeijan korkea upseeri.

- Tänään lapset ohjaavat sotilaspolkupyöriä ja skoottereita, tulevaisuudessa me toivomme näkevämme heidän ohjaavan tankkeja ja tykistöyksiköitä, ystävällinen upseerisetä oli jutellut newsru.com-uutissivuston mukaan.

Lisäksi mukana oli nuorten isänmaallisten sotilaskerhojen aktiiveja, laskuvarjojääkäreitä ja sotilaita paikallisesta kunniavartiosta.

Tapahtumaa suojeli venäläismedian mukaan maan eteläinen sotilaspiiri ja sen komentaja kenraalieversti Aleksandr Galkin.

Lisäksi iloitseville pilteille järjestettiin ampumanäytöksiä oikealla rynnäkkökiväärillä.


http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015051519699233_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu