Nuorena ylioppilaana minulla oli suuret odotukset yliopiston suhteen. Siellä ollaan tiedon lähteillä, henkevässä ilmapiirissä, ajatellaan omilla aivoilla, ollaan kriittisiä ja uutta luovia, jne.
Ja paskat, en paremmin sano.
Tenteistä parhaiten selviää ulkoluvulla. Ymmärtämisestä ei ole haittaa muttei hyötyäkään, koska tenteissä vastaaminen ei perustu ymmärtämiseen, vaan luentomateriaalin ja harjoitustehtävien muistamiseen (alani oli matematiikka). Kursseja leimaa teknisyys ja nippelitiedon hallinta, ei asioiden pohtiminen tai niiden syvemmän merkityksen tai syvempien yhteyksien selvittäminen.
Seminaaria ei oikein kehtaa seminaariksi sanoa. Ei keskustelua nimeksikään, pieni esiintymisharjoitus vain. Sekin tietysti mielellään mahdollisimman nippelitietoa, jotta antaisi "asiantuntevan" vaikutelman.
Gradun taso arvioidaan suoraan sen perusteella, miten vaikeaa asiaa siinä on käsitelty. Käsittelytavalla ei ole merkitystä. Siten, jos kopioi vaikeita asioita suoraan kirjoista ja kääntää suomeksi, saa (uskomatonta kyllä) paremman arvosanan kuin käsittelemällä jotain vähän "helpompaa" asiaa itsenäisesti ja perusteellisesti. Gradu ei siis ole tieteellinen opinnäyte, vaan enemmänkin käännös- ja tulostusharjoitus.
Ja tälläkö tavalla sitten pitäisi kouluttaa ajattelukykyisiä ihmisiä tiedettä tekemään?!
Voidaan oikeastaan hyvällä perusteella sanoa, että yliopisto on vain vähän edistyneempi ala-asteen koulu. Asiat ovat tietysti vaikeampia, kun koululaiset ovat kymmenen vuotta vanhempia, mutta henki on sama: Tee kiltisti se mitä käsketään, älä kysele tyhmiä, äläkä varsinkaan kyseenalaista Järjestelmää. Sillä Järjestelmä on pyhä, oikea ja hyvä, ja sitä pitää kaikkien peljäten kunnioittaman.
Ala-aste, yläaste, lukio, armeija, yliopisto. Siinä on putki, ja kun siitä menet, niin olet valmis. Valmis - mihin?
Ja paskat, en paremmin sano.
Tenteistä parhaiten selviää ulkoluvulla. Ymmärtämisestä ei ole haittaa muttei hyötyäkään, koska tenteissä vastaaminen ei perustu ymmärtämiseen, vaan luentomateriaalin ja harjoitustehtävien muistamiseen (alani oli matematiikka). Kursseja leimaa teknisyys ja nippelitiedon hallinta, ei asioiden pohtiminen tai niiden syvemmän merkityksen tai syvempien yhteyksien selvittäminen.
Seminaaria ei oikein kehtaa seminaariksi sanoa. Ei keskustelua nimeksikään, pieni esiintymisharjoitus vain. Sekin tietysti mielellään mahdollisimman nippelitietoa, jotta antaisi "asiantuntevan" vaikutelman.
Gradun taso arvioidaan suoraan sen perusteella, miten vaikeaa asiaa siinä on käsitelty. Käsittelytavalla ei ole merkitystä. Siten, jos kopioi vaikeita asioita suoraan kirjoista ja kääntää suomeksi, saa (uskomatonta kyllä) paremman arvosanan kuin käsittelemällä jotain vähän "helpompaa" asiaa itsenäisesti ja perusteellisesti. Gradu ei siis ole tieteellinen opinnäyte, vaan enemmänkin käännös- ja tulostusharjoitus.
Ja tälläkö tavalla sitten pitäisi kouluttaa ajattelukykyisiä ihmisiä tiedettä tekemään?!
Voidaan oikeastaan hyvällä perusteella sanoa, että yliopisto on vain vähän edistyneempi ala-asteen koulu. Asiat ovat tietysti vaikeampia, kun koululaiset ovat kymmenen vuotta vanhempia, mutta henki on sama: Tee kiltisti se mitä käsketään, älä kysele tyhmiä, äläkä varsinkaan kyseenalaista Järjestelmää. Sillä Järjestelmä on pyhä, oikea ja hyvä, ja sitä pitää kaikkien peljäten kunnioittaman.
Ala-aste, yläaste, lukio, armeija, yliopisto. Siinä on putki, ja kun siitä menet, niin olet valmis. Valmis - mihin?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tämä selvä. Ja mikä on sinun ehdotuksesi asian korjaamiseksi?
Taas yksi putkesta tullut...
Mitään 1. 2. 3. -listaa en ala tekemään, jos sitä toivot. Kyllä tuosta keskustelun avauksesta pitäisi selvitä, mihin suuntaan yliopistoa mielestäni pitäisi kehittää.
järjestelmän täydellinen kyseenalaistaminen on tyypillistä niille, jotka ovat vasta pääsemässä siihen mukaan, tai syystä tai toisesta tyystin sen ulkopuolelle jääneille.
tähän ikään mennessä olen tullut erilaisista putkista useita kertoja, eräistä tulossa pian jo kolmatta kertaa. jälkikäteen sitä huomaa aina jotain oppineensa, vaikka alussakin luuli jo olevansa viisas.
Jos olet humanisti, sanoisin että valitsit väärän alan. Jos olet luonnon tieteilijä, kerroppas missä opiskelet.
-Jyväskylän Yliopiston Tietotekniikan opiskelija
Minun mielestäsi voit syyttää pettymyksestä pääasiassa itseäsi.
Se on toki valitettavaa, että kasvaneiden sisäänottomäärien takia yliopisto-opiskelijoiden taso on kohtuuttoman alhaalla. Opintojaksojen ja itse tutkinnon haastavuus laskee kun arvosanajakauma väännetään gaussin käyrälle. Kursseista saa vitosen naurettavan helpolla.
Mutta mikä estää sinua itse perehtymästä asioihin kunnolla? Sinun yliopistosta en tiedä, mutta ainakin meillä useimpien kurssien yhteydessä annetaan lista oheislukemista, johon motivoituneet voivat perehtyä omalla ajallaan. Lisäksi laitoksesi professorit varmasti ohjaisivat sinua myös opintojaksojen ulkopuolisessa opiskelussa. Oletko pyrkinyt tutkimusapulaiseksi laitoksesi tutkimustyöhön?
Se, että suomalaiseen yliopistokulttuuriin ei kuulu keskustelu, johtuu taas suomalaisten sosiaalisesta rajoittuneisuudesta. Tyhmien kyselemisen pelko on opiskelijoissa itsessään. Luennoijat kyllä vastaisivat mihin kysymyksiin tahansa.
Se miten gradujen tasoa arvioidaan on jokseenkin samantekevää. Valtaosa graduista on jokatapauksessa, noh, pseudotieteellistä paskaa. Sen on huomannut tässä kun itse on kyseisen teoksen tekoon valmistautumassa. Tämän myöntää jotkut valvojina toimivat professoritkin. Tämä ole pelkästään kansallinen ilmiö. Maisteritasoiset paperit eivät saa kansainvälisessä tiedemaailmassa niin minkäänlaista huomiota - sanovat - johtuen juuri siitä, että ei maisterin ajattelu vielä ole tieteellisesti kypsää.
Mikään ei tietenkään estä minua perehtymästä asioihin kunnolla, vaikka sitten aivan omin päin. Juuri tätä opiskeluaikana ja vielä jonkin aikaa sen jälkeen teinkin (valmistuin jo muutama vuosi sitten).
Ei se vain pitemmän päälle kovin palkitsevalta tunnu, kun itse kyllä perehtyy, oppii ja ymmärtääkin, mutta sitten laitoksella kuitenkin tutkijanpaikat menevät sellaisille, jotka ulkoa opettelemalla ja kirjoista kääntämällä hankkivat hyvät arvosanat. Itse en ole ulkolukijatyyppiä, joten siinä kisassa jään armotta ulkopuolelle. Ja jos joku suopeasti suhtautuva onkin löytynyt sieltä laitokselta, hänkään ei mitään voi sille, että paikat joutuu jakamaan arvosanojen perusteella. Säännöt on sääntöjä, varsinkin yliopistossa.
Mutta eipä siinä mitään. Tehkööt pseudotieteellistä paskaansa, jota muuten ei ole pelkästään gradut vaan mitä suurimmassa määrin myös väitöskirjat ja muu yliopistotutkimus. Jos joku onnensa löytää pilkkua nussimalla, niin nussikoon pilkkua. Minulla on muuta tekemistä.
Itseäni syytän siitä, että en riittävän ajoissa huomannut, mikä on homman nimi. Muuten olisin kiertänyt yliopiston kaukaa.
Vai että tutkijaksi pääsyä halajat. Ole vaan onnellinen, ettet siihen putkeen ole joutunut. Apurahasyöttilään elämässä ei musta ole mitään ihannoitavaa. Ja tietyt tutkimuksentekoon ajatellut viratkin kestävät vain tietyn rajatun ajan, joten eipä siinä kovin oo ihannoimista. Taidat olla pahuksenmoinen unelmoitsija, joka ei ota asioista selvää.
Ja mun mielestä sä et ole mikään pätevä tyyppi sanomaan, miten toiset ovat valmistautuneet tentteihin ja millä meriiteillä ovat muutenkin edenneet. Se on vain säälittävää oman itsetunnon korotusta "en mä ainakaan oo semmonen!!!".
>Ja mun mielestä sä et ole mikään pätevä tyyppi sanomaan, miten toiset ovat valmistautuneet tentteihin ja millä meriiteillä ovat muutenkin edenneet.
Kyllä oikeastaan olen, tässä tapauksessa.
Kuten jo aiemmin totesin, tenteissä pärjää ulkoluvulla, ja vain sillä. Hyviä gradun arvosanoja saadaan kopioimalla pahan näköistä asiaa suoraan kirjoista, ja vain siten (sen tasoisia asioita ei nimittäin maisteri oikeasti ymmärrä).
En suoranaisesti ottanut kantaa siihen, kuinka paljon nämä hyviä arvosanoja saaneet loppujen lopuksi ymmärtävät, sitä on vaikea mitata. Arvosanansa he ovat kuitenkin saaneet ulkoluvulla ja kopioimalla.
"Siten, jos kopioi vaikeita asioita suoraan kirjoista ja kääntää suomeksi, saa (uskomatonta kyllä) paremman arvosanan kuin käsittelemällä jotain vähän "helpompaa" asiaa itsenäisesti ja perusteellisesti. Gradu ei siis ole tieteellinen opinnäyte, vaan enemmänkin käännös- ja tulostusharjoitus. "
Tuota kopiointia kutsutaan plagioinniksi. Se on kiellettyä ja siitä seuraa gradun hylkääminen. Toki jos plagiointi ei paljastu saanet plagioimalla paremman arvosanan sillä ainakaan omilla kyvyilläsi et erityisesti vakuuta.
Eihän lainaaminen ole plaginointia, jos ilmoittaa lähteen...
Gradunhan voi periaatteessa kirjoittaa vain eri lähteitä lainaamalla...
Ymmärsin kirjoittajan tarkoittaneen nimenomaan lainaamista lähdettä ilmoittamatta. Ja sitäpaitsi, onhan siinä gradussa oltava myös omia ajatuksia ja johtopäätöksiä niistä lainauksista. Pelkät lainaukset vaikka lähteet olisi ilmoitettukin eivät riitä.
Tätä pitänee vähän täsmentää.
Ensinnäkin, kyse on matematiikan gradusta. Tämä ei tullut välttämättä tarpeeksi selvästi esille.
Tarkoitin sellaista lainaamista, missä lähde kyllä ilmoitetaan, mutta materiaali siirretään käytännössä suoraan omaan graduun, vain suomeksi kääntäen, ilman minkäänlaisia pohdintoja tai johtopäätöksiä.
Matematiikan gradun, jopa hyvällä arvosanalla, voi tosiaankin tehdä pelkästään kokoamalla "palapelimäisesti" lauseita, todistuksia ja esimerkkejä eri lähteistä. Mitään itsenäistä pohdintaa tai oikeasti mietittyjä johtopäätöksiä ei tarvita. Johdannot ja välitekstit ovat matematiikan graduissa tyypillisesti itsestäänselvyyksiä, ja niitäkin voi mukailla suoraan kirjallisuudesta.
Oikeastaan koko pointtini tässä gradu-asiassa oli gradun arvostelu. Matematiikan alalla gradun arvosana tulee käytännössä suoraan aiheen perusteella: mitä eksoottisempi aihe, sitä parempi arvosana. Käsittelytavalla tai itsenäisellä otteella ei ole mitään merkitystä. On siis parempi tehdä "palapeli"-gradu jostain harvinaisemmasta aiheesta kuin itsenäisesti mietitty gradu jostain tavallisemmasta aiheesta. Kokeilkaa, jos ette usko.
Voi vain miettiä, tälläkö tavalla sitten rohkaistaan opiskelijoita ajattelemaan omilla aivoillaan...
"Kokeilkaa, jos ette usko"
Kokeiltu. Arvosanaksi tuli toki heikompi, kuin kollegojeni "palapeli"aiheissa.
Tieteen tekemisessä, myös maisteriopintojen tasolla, on kyse loputtomasta väittämisestä - kritiikistä - vastaväitteistä. Ollakseen "hyvä", tutkimuksen tulee pääsääntöisesti olla sopusoinnussa jo pidemmälti tiedeyhteisössä koetellun tutkimustiedon kanssa.
Oma gradu voi, ainakin omasta mielestä, olla sinänsä virheetön sekä syvällisesti pohdittu ja perusteltu, mutta arvosana silti jäädä heikoksi.
Jos olet varma esittämiesi näkemysten oikeellisuudesta, älä jätä asiaa pelkän gradun asteelle. Pyri tuomaan tutkimustuloksesi laajemmin julki, esimerkiksi tiedejulkaisuissa, ja siten alttiiksi laajemmalle kritiikille. Jatka aiheesta esim. väitöskirja- tasoisen tutkimuksen merkeissä. Valmistaudu perustelemaan, tutkimaan lisää, ja jälleen perustelemaan.
Näin tiede syntyy.
Nämä tieteen tekemisen periaatteet minäkin sentään myönnän.
Muistutan kuitenkin, että nyt oli kysymys gradusta, ja juuri matematiikan alalta.
On äärimmäisen harvinaista, että matematiikan gradussa olisi mitään tieteellisesti uutta. Se on siinä ja siinä, että matematiikan väitöskirjoille saadaan mitään tieteellistä arvoa.
Käytännössä kuitenkin "palapeli"-gradu jostain eksoottisemmasta aiheesta saa paremman arvosanan kuin omaperäisempi gradu jostain tavallisesta aiheesta, vaikka kummallakaan ei olisi mitään tieteellistä arvoa.
Mielestäni tämä on erittäin väärin, ja myös typerää yliopiston kannalta. Gradu voisi parhaimmillaan olla, jos ei sentään tieteellistä työtä, niin kuitenkin harjoitus, jossa oikeasti tuotetaan jotain omaa matematiikan alan tekstiä.
Nyt kuitenkin arviointijärjestelmä kannustaa opiskelijat rakentamaan toinen toistaan "vaativampia" (= hirveämmän näköisiä, mutta silti kopioimalla tehtyjä) palapeli-graduja.
ollut mahdollisuuksia niin helposti kuin nykyään tuohon palapeliin.
Eikö ainakin LuK-tutkinnossa ollut ns. kielikoe,
jossa vastailtiin opettajan tekemiin kysymyksiin.
Kysymykset käsittelivät LuK-työtä (pääpiirteittäin).
Tällä ilmeisesti kontrolloitiin sitä, että ei teettänyt jollakin toisella tutkielmaansa.
Sama varmaan oli gradussa, se jäi minulta tekemättä.
Gradu ei tosiaankaan ole mikään väitöskirja, eli siinä ei tarvitse keksiä mitään uutta.
Asioita voi kasata yhteen ja selvitellä niitä tietystä näkökulmasta ja käsitellä niitä siten, että selvitys on sujuvaa ja teksistä pitäisi näkyä, että gradun tekijä on itse ymmärtänyt asian.
Sinun kannattaa jatkaa ainakin lisensiaattitasolle
jos kaipaat haasteita. En jaksa millään uskoa että
kaikkien opintojen vaatimustaso on romahtanut.
Tutkintojen INFLAATIOSTA (opistotaso):
Ennen vanhaan alle 5 % hakijoista pääsi opiskelemaan DATANOMIn tutkintoa Helsingin atk-instituuttiin. Opiskelemaan päässeet tyypit olivat tosi huippuja, vaikka vain opistotaso olikin kyseessä.
Nykyään on amk ja on keksitty jokin korkeampi nimike ja ilmeisesti pidempi koulutus - vaativuudesta ei tietoa, luultavasti ei sen kummenpi.
Datanomi-nimikettä jaellaan nykyään vaikka missä oppilaitoksissa erittäin monille opiskelijoille
Ero opiskelijoiden tasossa on valtava vanhoilla 80-luvun datanomeilla ja uusilla lahjadatanomeilla.
INSINÖÖRI (amk) on korvannut vanhan insinöörinimikkeen. Näitä valmistui ennenkin aika paljon. Mutta käsittääkseni insinöörin tutkinnon saa iltaopiskelulla esim. vanhasta teknikon tutkinnosta täydentämällä. Teknikoksi ei kai enää ole mahdollista lainkaan opiskella. Eräs tuttavani, joka oli keskikoulu (nyk. peruskoulu)
pohjainen teknikko suoritti tämän nykyinsinöörin tutkinnon hiljattain. Muistelen vain kaukaista 70-lukua, jolloin tämä sama kaveri valitteli huonoa koulumenestystään teknikon opinnoissa:
hädin tuskin pääsi luokaltaan ko. koulussa.
Nyt hän yli 40-vuotiaana tekaisi insinöörin tutkinnon, ilman ylioppilaspohjaa. Mistähän noin paljon tulee lisää harmaita aivosoluja, kun vanhenee... Ja tässä menneinä vuosina hänen työkokemuksensakin on ollut jotain aivan tavallista duunia joka ei mitenkään liity tekniikkaan.
Mistähän on kyse?
PERKELE, Suomi on kohta kuin USA, täällä saat varmaan pian kirjeopistosta haluamasi tutkinnon pienellä opiskelulla tai jopa ilman opiskelua.
Ed. lauseen loppuosa oli jostain englanninkielisestä ilmoituksesta epämääräisessä lehdessä kauan sitten.
>Sinun kannattaa jatkaa ainakin lisensiaattitasolle
jos kaipaat haasteita. En jaksa millään uskoa että
kaikkien opintojen vaatimustaso on romahtanut.
Oikeastaan varsinainen valituksen aihe ei ollut maisterin tutkinnon liian vähäinen vaativuus, vaan se, että vaativuus on vääränlaista. Opiskelun haasteet liittyvät nippelitiedon opetteluun ja sen tarkkaan toistamiseen tenteissä, kun minun mielestäni pitäisi ennemminkin tavoitella ymmärrystä.
Sitä paitsi en usko, että lisensiaatiksi tai tohtoriksi lukeminen toisi mitään varsinaista muutosta. Asiat olisivat epäilemättä vaikeampia, mutta ymmärrys tuskin syvenisi. Pilkkua nussittaisiin vain yhä perusteellisemmin ja lähempää.
on varmaankin ns. maaseutuyliopistoissa.
Sinun olisi pitänyt opiskella 60- tai 70-luvulla
matematiikkaa tai muita matemaattisia aineita, esim. tietojenkäsittelytieteitä Helsingin yliopistossa. Ei ollut internettiä, copy & paste tekniikkaa ei voinut niin helposti käyttää.
Esim. kaikki tietojenkäsittelytieteen opinnot olivat hankalampia, kun mitään etukäteistietoja ei
ollut mm. ohjelmoinnista eikä ollut halpoja pc-laitteita, joilla olisi tutustunut tuohon perustaitoon. Eihän kukaan nykyään lukemista opettele vasta yliopistossa, ei varsinaisesta opiskelusta mitään tulisi.
Ennen vanhaan pidettiin vielä korkeaa tasoa yllä.
Proffat olivat sitä mieltä, että laitoksen on pidettävä rima korkealla, jotta tutkinnot olisivat vähintään yhtä vaativia kuin esim. tekn. korkeakoulun tutkinnot. Laudatur-kursseja oli vaikea läpäistä. Samat luennoitsijat kävivät toisinaan pitämässä kursseja myös TKK:ssa. Näin myös tietojenkäsittelyopissa (nykyinen tietojenkäsittelytiede). Aikanaan keskustelin erään tekn.opiskelijan kanssa, ja hän kertoi, että
Helsingin yliopiston proffan kurssi oli ollut eräs vittumaisempia ja vaikeimpia. Tässä on saattanut olla myös tarve kyykyttää ns. eliittiopiskelijoita, eli ottaa turhat luulot pois. Toinen esimerkki on lääkäri-sisareni, joka kertoi tietystä erikoiskurssista, joka vaadittiin lääkärin tutkintoon Tampereella 80-luvun alussa. Kurssi ei ollut lääket. tiedekunnan vaan jonkun muun, josta myös kurssin opettaja tuli. Tuosta kurssista ei kovinkaan moni päässyt läpi, ennenkuin uusintatenteissä pari kertaa. Tiedekunnan omat tentit eivät tehneet tiukkaa.
Moniin haluttuihin ja arvostettuihin ammatteihin oli erittäin vaikea päästä opiskelemaan, mutta opiskelu ei ollut enää niin hankalaa, olen kuullut asioita lääkiksestä ja kauppakorkeasta. Siellä harva keskeytti opintonsa.
Yliopisto siis otti paljon opiskelijoita sisään, jotta opettajille riittäisi nimellisesti paljon töitä, siis jotta määrärahoja virtaisi runsaasti.
Reilumpaa olisi ollut selvittää vaatimustaso heti alussa ja karsia kunnolla opiskelijoita pääsykokeilla tms, jotta kaikilla opiskelijoilla olisi varmasti ollut ainakin kykyjä läpäistä kurssit, eikä hukata monen opiskelijan elämää
turhilla opintovuosilla. Yliopisto-opintojen hyödyllisyyttä monessa aineessa pitäisin kyseenalaisena, silkkana ajanhukkana.
Joillekin varakkaille se voisi olla hyvä harrastus, varsinkin jos suku pitäisi huolen työpaikan saannista.
Nykyään tuntuu siltä, että jos koulutus on jotain keski-ikäisiä auttanut, niin moni työpaikka on arvostanut jotain opistotason tutkintoa sen käytännöllisyyden takia. Yliopistoissa on mahdollista opiskella aineita, joista ei ole oikein mitään hyötyä käytännön työelämään.
Nykyäänhän yliopistoilla on tehtävä tulosta eli tuotettava paljon maistereita. Tästähän seuraa, että tasoa on laskettava. Opiskelija-aineksen tasoa on laskettu mm. ammattikorkeakouluissa (esim. vanhat teknilliset opistot). Tästä kuulin entiseltä koulukaveriltani, joka on yliopettajana
jossain eteläisen Suomen kaupungissa.
Olettehan kuulleet myös, kuinka tohtorin väitöskirjoja on tehty paljon enemmän kuin ennen vanhaan? Luuleeko joku tosissaan, että keskimääräinen äö on Suomen kansan joukossa noussut valtavasti, kun tuohon on kyetty?
Eräs kehitysmaasta Suomeen tullut opiskelija sanoi, että jokainen opettaja, joka hänelle on täällä opettanut yliopistossa, naurettaisiin pihalle hänen kotimaansa yliopistosta. Kyse on siis maasta, jossa on rikkaita 2 kertaa se määrä mikä Suomessa on ihmisiä, mutta vain yksi yliopisto (ko. maassa on 200 miljoonaa asukasta).
Eli yliopistojen opettajien taso on varmasti laskenut niistä Urpon opiskeluajoista. Ensinnäkin siksi, että ei voi löytyä niin paljon todella tasokkaita opettajia yliopistoihin, kuin tarvittaisiin, ja toiseksi, tekniikan, matematiikan ja fysiikan aloilla parhaat menevät teollisuuden palvelukseen, koska siellä maksetaan niin paljon paremmin kuin yliopistossa.
mielestäni ainakin opiskelijoiden tasosta, en
opettajien.
Eiköhän professoreille maksettu jo ajat sitten
5000 euroa/kk, onhan se aika hyvin.
Tietysti palkkaa voisi teollisuudessa enemmän saada, mutta pääsevätköhän tutkijaluonteiset oppineet hyville palkoille? Minusta tuntuu, että johtajiksi pääsevät ns. supliikkityypit, mielellään kaupalliselta/oikeustiet. koulutuksella.
Valitettavasti tuntuu siltä, että teknisestä asiantuntijuudesta ei oikein makseta niin kuin pitäisi. On niin kaikenmoista seurustelevaa upseeria organisaatiossa asiantuntijoiden yläpuolella, jotka korjaavat asiantuntijan työn hedelmät (signeeraavat mielellään työn nimiinsä),
ja palkka on korkeampi kuin teknillisen asiantuntijan.
Se opettajien taso lähtee siitä, että vasta valmistuneet menevät mieluummin teollisuuden palvelukseen kuin jäävät yliopistolle tutkijoiksi ja jatko-opiskelijoiksi mm. palkkaus eron takia. Teollisuuden palveluksessa ei kerry sitä meriittiä, jota vaaditaan yliopistojen opetusvirkoihin. Ja osan opetustyöstähän tekevät opiskelijat. Joillakin kusseilla on ollut demoassarina sellainen tyyppi, joka samalla suorittaa itse sitä kurssia. Eli opiskelijat opettavat toisiaan. Ei kovin korkeatasoista minun mielestäni.
Ikävä kyllä, synnyin vasta 60-luvun lopussa, joten en päässyt vielä 70-luvulla yliopistoon fysiikkaa opiskelemaan. Ja elämä on potkinut päähän sen verran pahasti, etten voinut hakea yliopistoon vielä 80-luvullakaan.
P.S. En halua "isona" proffaksi. Sääliksi ihan käy yhtä minun ikäistäni tyyppiä, joka on proffana meidän laitoksella, ja joutuu kulkemaan kaikenmaailman konferensseissa yms.
Olen jossain määrin samaa mieltä. Omien mielipiteiden ilmaisemis oikeutta ei ole ainakaan perusopiskelijoilla. Jatko-opiskelijoista en tiedä, kun en ole ainakaan vielä siinä vaiheessa.
Kun aloitin graduun liittyvän tutkimustyön, proffa sanoi, että kaikki havainnot pitää sitten perustella hyvin. Ajattelin, että tietenkin pitää perustella. Olenkin sitten pitänyt huolen, että minulla on hyvät perustelut valmiina aina kun esitän omia havaintojani. Työn edetessä huomasin, että proffa tarkoittikin sitä, että omia mielipiteitä ei sitten ole lupa esittää.
Tämä, että opiskelija ei saa tietää tai hoksata mitään mitä proffa ei jo valmiiksi tiedä, on kuulemma aika yleinen ongelma suomalaisissa yliopistoissa, tai ainakin tekniikan ja luonnontieteiden puolella. Eli oppilas ei saa olla opettajaansa älykkäämpi. Tämä on yksi syy siihen, miksi kaikkein terävimmät nerot hakeutuvat mahdollisimman pian pois yliopistosta. (Ja terävimmät nerot ei ole yksikäsitteisesti sama kuin parhaita arvosanoja saaneet.)
Viestisi sisällöstä päätelleen arvioit yliopistoa sen tentti- ja graduarviointiin pohjaten. Aikuinen ihminen, joka on motivoitunut opiskeluun ja haluaa oppia, ei marmata arvosanoista. So what, jos tentistä pääsee lusmuilemalla läpi?!?! Jos sä haluat oppia, niin sä pohdit asiaa laajemmin ja etsit tietoa enemmän. Ei kai sun motivaatiosi ole tosiaankin arvosanoista kiinni?!?! Hohhoijaa.