yrittäjä suojeli omaisuuttaan – syytetään

prof

Hätäkeskus sai ilmoituksen meneillään olevasta trailerin varkaudesta Tukholmassa, mutta poliisilla ei ollut aikaa saapua paikalle. Jimmy Rosenqvist ja hänen kuljettajansa päättivät kohdata varkaat itse, minkä seurauksena heitä epäillään nyt törkeästä pahoinpitelystä.

Jimmy Rosenqvist kuljetusliike JIMI Åkeri AB:stä sai lauantaina 9. toukokuuta tekstiviestin, jossa kerrottiin kuuden puolalaisista rekoista tulevan miehen murtautuvan hänen pysäköityyn traileriinsa IKEA-tavaratalon luona ja kantavan sieltä tavaraa. Tapahtumia kuvasi samalla Rosenqvistin tuttava, joka soitti hätänumeroon.

Meneillään olevasta rikoksesta huolimatta poliisi katsoi, ettei sen ollut tarpeen saapua paikalle, koska tilanne ei ollut ”akuutti”. Rosenqvistin ja hänen kuljettajansa André Lahin oli näin ollen kohdattava varkaat itse.

Paikalla he tapasivat kymmenisen kuljettajaa, joista useat olivat juopuneita. Kun puolalaiset kuljettajat eivät suostuneet palauttamaan varastamiaan tavaroita, kuten paria trailerin tukijalkaa, tilanne äityi tappeluksi. Tällöin paikalle ilmaantui poliisin siviiliauto sekä neljä muuta poliisiajoneuvoa.

”Ajatuksena oli, että yrittäisimme pelästyttää heidät ja saada takaisin tavaramme. Kun tulimme paikalle, siellä oli 10 tai 15 puolalaista kuljettajaa. He olivat ilmeisesti juoneet aika lailla, sillä löysimme useita tyhjiä viinapulloja. He eivät kuitenkaan välittäneet sanomisistamme vaan kohauttivat vain harteitaan. Sitten yksi puolalaisista alkoi uhitella, ja tästä seurasi kunnon nujakka”, kertoi André Lahi kuljetusalan lehti Tidningen Proffsille.

Tämän jälkeen tapaus sai erikoisia käänteitä. Rosenqvist ja Lahi kävivät kuulustelussa, minkä jälkeen heidät päästettiin kotiin. Viikonlopun jälkeen asianajaja kuitenkin ilmoitti heille, että heitä epäillään törkeästä pahoinpitelystä. Rosenqvist oli yhteydessä poliisiin, joka kertoi etsivänsä sekä häntä että Lahia – toistaiseksi epäselväksi jääneestä syystä.

Rosenqvist päätti käväistä Jönköpingin poliisilaitoksella selvittääkseen, mitä oikein on meneillään. Lyhyen vierailun sijaan mies otettiinkin poliisin luona talteen.

Lahi joutui uuteen kuulusteluun muttei kuitenkaan vangituksi. Nyt molempia miehiä epäillään törkeästä pahoinpitelystä. Heillä ei ole kuitenkaan mitään tietoa siitä, mitä tapahtui varkausilmoitukselle, jonka he jättivät poliisille puolalaisista kuljettajista.

”Minussa heräsi omituinen tunne – olin sekä vihainen että peloissani. Kumpikaan meistä ei ole mitään rettelöitsijöitä. Jimmy on kiltein kaveri, jonka tunnen, eikä mikään korsto. Heitä oli lisäksi niin paljon enemmän”, Lahi kertoi.

”Meidät otettiin kiinni, päästettiin vapaaksi ja sitten etsintäkuulutettiin. Käsitykseni oikeusvaltiosta on saanut pahan kolauksen. Eikö ole luvallista puolustaa omaansa?”, Lahi pohti.

Lähteet: Nordfront.se, Tidningen Proffs

http://www.patriootti.com/kuljetusalan-yrittaja-suojeli-omaisuuttaan-syytetaan-pahoinpitelysta/

1

193

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wergwregwrgtrg

      Ruotsalainen viranomainen, tuo planeetan käsitttämättömin otus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      43
      2000
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1341
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1331
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      15
      1214
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1095
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      95
      1015
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      75
      990
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      158
      832
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      56
      782
    10. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      61
      738
    11. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      719
    12. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      688
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      44
      687
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      147
      671
    16. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      96
      653
    17. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      24
      651
    18. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      648
    19. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      642
    20. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      637
    Aihe