Fiktiivinen tapahtuma Lieksan valtuustosalista !

( Tapahtumat kuin Lieksan valtuustosalista. Jokainen kuvitelkoon kuka on kukin )

Äitikarhua tarvittaisiin Lieksan valtuustossa.

KULTAKUTRI JA KOLME KARHUA

Olipa kerran kolme karhua, joilla oli pieni soma talo metsässä. Siellä asuivat SUUREN SUURI isäkarhu, Aika Suuri äitikarhu ja pieni pikkarainen pikkukarhu. Jokaisella karhulla oli myös ikioma puurolautanen, ikioma tuoli ja ikioma sänky. Isäkarhulla oli SUUREN SUURI puurolautanen, äitikarhulla Aika Iso puurolautanen ja pikkukarhulla pienen pieni puurolautanen.

Eräänä päivänä kun puuro oli valmista, karhut päättivät lähteä metsään pienelle kävelylle siksi aikaa, kunnes puuro olisi jäähtynyt sopivan lämpöiseksi, jotta se ei polttaisi heidän suutaan. Sillä aikaa kun he olivat poissa, tuli soma pieni tyttö nimeltä Kultakutri heidän talonsa luo. Hän kurkisti ensin sisään talon ikkunasta ja sitten hän kurkisti avaimenreiästä, ja koska hän ei nähnyt talossa ketään, hän kokeili myöskin oven ripaa. Ovi ei tietenkään ollut lukossa, sillä karhut olivat kilttejä karhuja, jotka eivät tehneet pahaa kenellekään ja he olivat varmoja, että kukaan ei tekisi myöskään pahaa heille. Ja niin Kultakutri avasi oven ja astui sisään taloon. Hän huomasi heti puurolautaset pöydällä ja tuli oikein iloiseksi, sillä hän oli jo aika nälkäinen, käveltyään metsässä koko aamun. Jos hän olisi ollut järkevä tyttö, hän olisi tietenkin odottanut, kunnes karhut olisivat tulleet takaisin. He olisivat varmaankin pyytäneet hänet aamiaiselle, koska he olivat todellakin kilttejä, hyväntahtoisia ja vieraanvaraisia karhuja. Mutta koska Kultakutri halusi niin kovasti puuroa, hän istahti samantien pöydän ääreen.

Ensin hän kurkisti isäkarhun SUUREN SUUREEN puurolautaseen, mutta se oli ihan tyhjä. Sitten hän vilkaisi äitikarhun Aika Isoa puurolautasta, mutta siinäkään ei ollut puuroa. Lopuksi hän vilkaisi vielä pikkukarhun pientä pikkaraista puurolautasta, mutta sama juttu!

Kultakutri oli jo aika nälkäinen ja väsynyt. Seuraavaksi hän näki talossa kolme mukavaa nojatuolia ja kiipesi ensin isäkarhun SUUREN SUUREEN tuoliin, mutta se oli ihan liian kova. Sitten hän kokeili äitikarhun Aika Isoa tuolia, mutta se oli liian pehmeä. Lopuksi hän päätti kokeilla pikkukarhun pientä pikkaraista tuolia ja se olikin hänelle juuri sopiva. Mutta voi surkeus, tuolista meni yksi jalka rikki ja Kultakutri kaatui mukkelis makkelis lattialle!

Sitten hän päätti kurkistaa yläkerrassa olevaan karhujen makuuhuoneeseen. Hän kävi ensin pitkälleen isäkarhun SUUREN SUUREEN vuoteeseen, mutta siinä oli päänalunen ihan liian korkea. Sitten hän kävi makuulle äitikarhun Aika Suureen vuoteeseen, mutta siinä oli päänalunen ihan liian matala. Pikkukarhun pienessä pikkaraisessa vuoteessa päänalunen tuntui ihan sopivalta ja sänky oli muutenkin kuin hänelle tehty ja niinpä hän veti peiton päänsä yli ja nukahti heti.

Sillä välin karhut arvelivat, että heidän puuronsa olisi jo jäähtynyt ja päättivät palata kotiin. Isäkarhu istuutui pöydän päähän ja vilkaisi puurolautastaan. "JOKU ON SYÖNYT PUURONI", hän sanoi isäkarhun suurella vihaisella äänellä. Pikkukarhu vilkaisi omaa lautastaan ja sanoi pikkukarhun pienen pienellä itkunsekaisella äänellä: "Joku on syönyt mih..minunkin puuroni!" Silloin äitikarhu karjaisi: "JA NYT TURVAT TUKKOON SENKIN PÖSILÖT! KUN EN OLE EHTINYT PUUROA VIELÄ EDES KOKO KIPPOIHIN PANNA!"

Tämän kuulleessaan Kultakutri heräsi, pelästyi kauheasti, juoksi äkkiä alakertaan, ovesta ulos ja taakseen katsomatta omaan kotiinsa, minkä pienillä sievillä jaloillaan pääsi. Sen pituinen se, hyvää päivän jatkoa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kuntalainentaasen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu