Verotulot:
Verotulot asunto-osakkeiden kaupoista 214 miljoonaa euroa
Verotulot kiinteistöjen kaupoista 285 miljoonaa euroa
Kiinteistöveron kertymä vuodelta 2013 oli 1400 miljoonaa euroa.
Vuokratulojen verokertymä vuodelta 2013 oli 1200 miljoonaa euroa.
Veromenetykset:
Asuntolainojen korkovähennys vähentää valtion tuloja arviolta 350 miljoonaa vuonna 2015. Korkeimmillaan vaikutus oli 860 miljoonaa vuonna 2008.
Oman asunnon myyntivoiton verottamatta jättäminen tarkoittaa arviolta 1300 miljoonan menetystä vuonna 2015.
Omistusasumisen hyödyksi laskettava ns. asuntotuoton arvo vuodelta 2015 on laskelmien mukaan 2900 miljoonaa euroa.
Asumisen verotus
7
57
Vastaukset
- verotetaankuoliaaksi
Kiinteistöveron kertymä 1400 miljoonaa euroa.
Tuohon päälle lisätään 2900 m.euroa lisää "kiinteistöveroa" kaikki muut olemassa olevat verot, sähkö-jäte-alv ym. kysyn miten pienituloisen rahat riittää elämiseen tuon jälkeen, kaikki ei ole suurituloisia/-eläkeläisiä.Idea asuntotulon verottamista on päätön, vaikka sellainen laki oli jopa voimassa vielä 1990-luvun alkuun saakka. Kiinteistövero korvasi tämän.
Hirveän monimutkaiseksi menisi verotettavan tulon laskeminen ja verotuksella alettaisiin selvästi suosia vuokra-asumista.
http://www.stat.fi/meta/kas/asuntotulo.html- savieinari
Minusta asuntolainojen korkovähennyksestä voisi luopua kokonaan, nyt kun korot on matalalla. Tuhannen taalan paikka. Siitä tulisi valtion kirstuun helposti 350.000.000,00 euroa, eikä tuntuisi asuntovelallisen kukkarossa - siinä "suuressa konkurssissa" - juuri miltään.
savieinari kirjoitti:
Minusta asuntolainojen korkovähennyksestä voisi luopua kokonaan, nyt kun korot on matalalla. Tuhannen taalan paikka. Siitä tulisi valtion kirstuun helposti 350.000.000,00 euroa, eikä tuntuisi asuntovelallisen kukkarossa - siinä "suuressa konkurssissa" - juuri miltään.
Ehkä ei nyt, mutta miten tilanne on, kun korot lähtevät nousuun. Se leikkaa kulutuskysyntää ja kohdistuu erityisesti aktiivisessa iässä oleviin ja kuluttaviin. Lisäksi korkotason nousu yhdistettynä tämän vähennyksen radikaaliin poistamiseen johtaisi ainakin pienellä osalla vaikeuksiin.
Muistan kun vielä vaalien 2011 alla kukaan suurten puolueiden puheenjohtajista ei olisi halunnut puuttua tähän. Nykyisillä päätöksillä verotuen taso on jo puolitettu. En usko, että tätä vähennystä kokonaan poistetaan. Tämäkin tilanne kuvaa hyvin sitä, kuinka vaikeaa on saada kerran annettuja etuja pois.
- verokarhu
Myös niitä pitäisi verottaa jotka myyvät kupla-asuntonsa alihintaan.
Jos asunto on ostettu vuonna 2008 rahaan 400 000€ ja tänä päivänä siitä saa enää rahaa 300 000€, niin valtion pitää saada verotulot siitä 400 000€ ostohinnasta ei pienemmästä myyntihinnasta. Eihän voi olla valtion vika että ostaja on omaa hölmöyttään ostanut asunnon jonka arvo romahtaa rajusti vaikka kyseessä olisi kovakin suhdanne-lama. - paskiainenhemmo
Ostamattajättämistilin voisi kanssa laittaa verolle. Palstan tyffelin mielestä siinä tekee kovaa tiliä, joten en verottaminen on paikallaan.
Jos palstan "ostamatta jättämisen" -tietäjät ovat oikeassa - seikka jota ei vielä verotulojen lisäämistä miettivät eivät ole ymmärtäneet, olisi siinäkin eräs verotuksen paikka :)
Hengittämisen verottaminenkin olisi hyvä lisä. Siltäkään ei kukaan voisi välttyä - kuten ei YLE-veroltakaan. Ajatustoiminnan verottamiseen jäisi porsaanreikiä, koska jotkut näyttävät pystyvän olemaan ajattelematta DDD:
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60824
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111783- 46660
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla220618- 43558
- 53544
- 76533
- 22516
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82493Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37490
