Kankaanniemeä ei näy hallitusneuvotteluissa - nimi vielä listassa
Maanantai 18.5.2015 klo 12.04 (päivitetty klo 12.27)
Iltalehden paikalla olevan toimittajan mukaan seksiviestejä lähettänyttä Toimi Kankaanniemeä ei ole näkynyt tänään hallitusneuvotteluissa Smolnassa.
LUE MYÖS
Kankaanniemi ei vastannut Lindströmin soittoon - "olisin halunnut keskustella"
KSML: Toimi Kankaanniemi lähetteli seksiviestejä vieraille naisille
Tällaisia viestejä Toimi Kankaanniemi lähetteli
Soini: Kankaanniemen harkintakyky pettänyt täydellisesti
Miehen nimi on kuitenkin edelleen tänään medialle annetussa päivitetyssä listassa, jossa on kerrottu eri työryhmissä olevat hallitusneuvottelijat. Listan mukaan Kankaanniemi olisi yhä rakenneuudistuksia pohtivan työryhmän jäsen.
Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoo, ettei hän tiedä, jatkaako Kankaanniemi hallitusneuvottelijana. Slunga-Poutsalo sanoo Kankaanniemen ilmoittaneen, että hän on tänään poissa.
Kankaanniemi ja Slunga-Poutsalo ja Kankkaanniemi istuvat molemmat rakenneuudistuksia valmistelevassa työryhmässä.
Helsingin Sanomien mukaan Kankaanniemi on ilmoittanut tekstiviestitse jättävänsä perussuomalaisten hallitusneuvottelijan paikan.
- Keskityn kansanedustajan työhön, hän ilmoitti HS:n mukaan.
PEKKA TIINANEN
[email protected]

Vastaukset 4
Vanhimmat
siinä muka olisi, että pillunhimo keväisin herää? Kankaanniemelle näin on käy nyt, ja koko kansa nyt kauhistelee, että on se kumma kun mies himoitsee vittua. Olisiko tällä asiantilalla jotakin tekemistä sen kanssa, että nykyisin o n suosittua olla homo, ja ehkä pitäisikin pakottaa itsensä homouteen vaikkei olisi vähääkään kiinnostunut oman sukupuolensa peräpukamusta ja paskareiästä.
tyypillinen helluntailainen asiaton oksennuskommentti nimerkiltä "Mitä_kummallista".
tod.näk. Kesitas/jussi mulkoilija asialla
Pysykää omassa sikalassanne helluntaiveljet
miksi noin rumaa kieltä?
Jumalako se kehoitti noin kirjailemaan vaan tuliko karvakoivev osastolta, kerro meille!
Kyllä tämä Toimi taitaa olla pelimies kaiken kaikkiaan. Tässäkin tapauksessa olisi hyvä että Toimi toiminnan miehenä julkaisee näitten naisten nimet julkisuudessa. Niin tietää myös näitten naisten miehet miten muija somessa vietittelee. Tämäkin kuuluu siihen tasa-arvoon josta niin paljon puhutaan. Toimi toiminnan miehelle tsemppiä elämä jatkuu ja pikkulinnut laulaa. Toimi toiminnan mies sanon että jos nyt olisi Eduskuntavaalit olisit takuuvarmasti Keskisuomen ääniharava.