Konepajoihin on leviämässä sellainen periaate, ettei kesken vuotta työsuhteensa aloittaneille kuulu pekkaset, vaan ainoastaan 6,3% korvaus, ja itse metallityöväen liitto EI OLE halukas lähtemään puolustamaan jäsentensä oikeuksia, vaan on nöyränä lampaana alistunut työnantajaliiton kiristyksiin. Jopa niin, että osa työnantajaliiton edustajistakin myöntää pekkasten kuuluvan tt:lle, aloittipa sitten vaikka 15.12 työnsä, saa 12,5 päivää pekkasia, mutta maksu tulee vain kertyneitten työpäivien mukaan.
Tietääkö muuten kukaan, miten lasketaan arvo pekkaspäiville, jos ei ehdi niitä pitää vuoden loppuun mennessä? Käsitykseni mukaan ne lasketaan tuolloin suoraan yhdeksi ylityöputkeksi, eli 2 h / 50%, sitten 100% ja niin edelleen. Älkää siis myykö pekkasianne vuoden lopussa pelkästään 50% korotuksella!!!!!
Pekkaset
20
20429
Vastaukset
- ei multa ainakaan
Eiköhän pakkaspäiviltä saa KTA eli keskituntiansion mukaisen korvauksen.
17 työpäivää kun tekee niin tienaa 1 pekkasen ,34 niin 2, 51 niin 3 jne...
jos ei ehdi pitämään niin pitää seuraavana vuonna , tai sit ottaa rahana,mut niistä ei saa ns. ylityökorvausta vaan vain sen KTA:n mukaisen korvauksen.- meiltä viedään
No katsoppas, kun et pidä pekkasias vuoden loppuun mennessä, niin vuosityöaikasi ylittyy, ja mennään "ylityön" puolelle, jolloin korvaus on maksettava ylityön mukaan!!! Kyllä tämän moni työnantaja tietääkin, ja siksi yrittää saada pitämään/ostaa pekkaset pois ennen vuodenvaihetta, oikeusteitse kun voit vaatia pekkasista korvausta myös takautuvasti.
- ratsia
meiltä viedään kirjoitti:

Pekkasista ei tarvitse maksaa ylityökorvausta. Sen sijaan pekkaset saa pitää viimeistään vuoden lopussa jos haluaa. Sellaista tilannetta, että pekkasia ei ehdi pitää ei saa olla. Eri asia on sitten, jos työntekijä itse vapaaehtoisesti suostuu siirtämään pekkasia seuraavlle vuodelle. Sovittaessa ne saa siirtää enintään seuraavan vuoden kesäkuuhun asti, mutta työn antaja ei voi määrätä niitä siirrettäväksi.
- Vääntäen
ratsia kirjoitti:

Tes määrittää tietyn työtuntimäärän vuodessa metalliteollisuudessa, normaalityötuntikertymä pekkaset. Tes:in mukaan sinun kuuluu tehdä vain tämä normaalityötuntikertymä, ja pitää pekkaset vuoden aikana. Mikäli et ehdi/saa pekkasias pitää vuoden kuluessa, teetkin vuosittaista ylityötä pitämättömien pekkaspäivien verran. Tätä on joidenkin vaikea tajuta. Eli työnantajan kuuluu maksaa vuoden lopussa pitämättömien pekkaspäivien määrä työpäivistä ylityökorvauksen mukaisesti. Pitämättömät pekkaset siirtyy toki seuraavalle vuodelle, ne saa pitää kesäkuun loppuun mennessä.
- sow68
Vääntäen kirjoitti:

Meillä työajan tasaamislisä maksetaan joka tiliin => kaikki poissaolo (oli sitten pekkasia tai muuta) on aina palkatonta. Kaikki ovat tyytyväisiä, kommentteja?
- ratsia
Vääntäen kirjoitti:
Tes määrittää tietyn työtuntimäärän vuodessa metalliteollisuudessa, normaalityötuntikertymä pekkaset. Tes:in mukaan sinun kuuluu tehdä vain tämä normaalityötuntikertymä, ja pitää pekkaset vuoden aikana. Mikäli et ehdi/saa pekkasias pitää vuoden kuluessa, teetkin vuosittaista ylityötä pitämättömien pekkaspäivien verran. Tätä on joidenkin vaikea tajuta. Eli työnantajan kuuluu maksaa vuoden lopussa pitämättömien pekkaspäivien määrä työpäivistä ylityökorvauksen mukaisesti. Pitämättömät pekkaset siirtyy toki seuraavalle vuodelle, ne saa pitää kesäkuun loppuun mennessä.
Työnantaja ei saa kieltää pitämästä pekkasia, eli sellaista tilannetta, että et ehdi/saa pitää pekkasia vuoden aikana, vaikka haluaisit, ei voi olla. Jos et ole pitänyt pekkasia se on oma syysi, eikä niitä makseta ylitöinä. Tiedän tämän, koska meillä riideltiin tästä. Työnantaja väitti, että se voi siirtää pekkaset seuraavalle vuodelle. Luottamus mies soitti liittoon. Liitosta soitettiin työnantajamme edustajalle, ja me jotka halusimme pitää pekkaset sen vuoden aikana saimme pitää ne. Työnantaja ei voinut mitään. Muilla ne siirtyivät seuraavalle vuodelle.
- Tajunnu

Työaikalaki määrää raamit työajalle, ja miten palkka kuuluu maksaa. Vuosittaisen työajan ylittäminen on aivan samanlaista ylityötä, kuin muukin ylityö. Täälläpäin pekkasia ei pidetä siksi, koska työnantaja pakottaa työntekijät "myymään" pekkasensa, ja alihintaan. Ja kaikki pienyritykset tulevat omaksumaan tämän käytännön. Liitto ei mahda, eikä haluakkaan tehdä mitään. Ne jotka ovat työissä suuryrrityksissä, ovat paljon vahvemmassa asemassa omien oikeuksiensa puolesta.
- ratsia
Tajunnu kirjoitti:

Työnantaja ei voi laillisesti pakottaa myymään pekkasia, eli jos työntekijät tähän suostuvat se on heidän oma syynsä. Jos työntekijät eivät itse halua puolustaa oikeuksiaan, niin ei liittokaan voi tietenkään mitään. Itse olen työssä isossa yrityksessä, mutta kyllä täällä on käyty oikeutta samaan ammattiosastoon kuuluvaa pientä yritystä vastaan ja myös voitettu.
Kaikki työajan ylittäminen ei ole ylityötä. Esimerkiksi jos työntekijä itse haluaa jäädä työajan jälkeen töihin, siitä ei tarvitse maksaa ylityökorvausta. Samoin jos työntekijä itse haluaa myydä pekkasensa eli tulla pekkaspäivänä töihin se ei ole ylityötä. - Työläinen
ratsia kirjoitti:
Työnantaja ei voi laillisesti pakottaa myymään pekkasia, eli jos työntekijät tähän suostuvat se on heidän oma syynsä. Jos työntekijät eivät itse halua puolustaa oikeuksiaan, niin ei liittokaan voi tietenkään mitään. Itse olen työssä isossa yrityksessä, mutta kyllä täällä on käyty oikeutta samaan ammattiosastoon kuuluvaa pientä yritystä vastaan ja myös voitettu.
Kaikki työajan ylittäminen ei ole ylityötä. Esimerkiksi jos työntekijä itse haluaa jäädä työajan jälkeen töihin, siitä ei tarvitse maksaa ylityökorvausta. Samoin jos työntekijä itse haluaa myydä pekkasensa eli tulla pekkaspäivänä töihin se ei ole ylityötä.Oletko työnantaja?
Ainakin ajatusmaailmasi on sellainen.
Onneksi työnantajia vastaan on jokaisella omat keinonsa ;) - ratsia
Työläinen kirjoitti:
Oletko työnantaja?
Ainakin ajatusmaailmasi on sellainen.
Onneksi työnantajia vastaan on jokaisella omat keinonsa ;)Voisitko nyt selittää? Luitko edes viestini kokonaan? Olen vasemmistolainen ja ammattiyhdistysaktivisti. Kirjoitin muun muassa, että ammattiosastomme on käynyt oikeutta työnantajia vastaan. Mikä siinä on työnantajamaista ajatusmaailmaa?
Minä olen koko ajan selittänyt, ettei työnantaja saa eikä voi viedä pekkasia, jos eivät työntekijät sitä itse anna tehdä. Mikä siinä on työnantajamaista ajatusmaailmaa?
Todellakaan en ymmärrä, mitä tarkoitat, jos nyt haukuit minua, etkä tarkoittanut jotakuta muuta. - METALLITYÖVÄENLIITTO
ratsia kirjoitti:
Voisitko nyt selittää? Luitko edes viestini kokonaan? Olen vasemmistolainen ja ammattiyhdistysaktivisti. Kirjoitin muun muassa, että ammattiosastomme on käynyt oikeutta työnantajia vastaan. Mikä siinä on työnantajamaista ajatusmaailmaa?
Minä olen koko ajan selittänyt, ettei työnantaja saa eikä voi viedä pekkasia, jos eivät työntekijät sitä itse anna tehdä. Mikä siinä on työnantajamaista ajatusmaailmaa?
Todellakaan en ymmärrä, mitä tarkoitat, jos nyt haukuit minua, etkä tarkoittanut jotakuta muuta.EI halua riitauttaa pekkasten vientiä, esimerkiksi Tampereella metallityöväenliiton juristi kertoo pääluottamusmihille, ettei kesken vuotta työsuhteensa aloittaneilla ole oikeutta Pekkasiin????? SAATANA, Pekkaset kuuluu jokaiselle, vaikka aloitat 30.12 työsi. Metalliliitto on työnantajien perseennuolija pelkästään, ainakin täällä Tampereella.
- zepeteus
METALLITYÖVÄENLIITTO kirjoitti:
EI halua riitauttaa pekkasten vientiä, esimerkiksi Tampereella metallityöväenliiton juristi kertoo pääluottamusmihille, ettei kesken vuotta työsuhteensa aloittaneilla ole oikeutta Pekkasiin????? SAATANA, Pekkaset kuuluu jokaiselle, vaikka aloitat 30.12 työsi. Metalliliitto on työnantajien perseennuolija pelkästään, ainakin täällä Tampereella.
Kyllä se koskee koko maata, hyvä, että muutkin huomaa. Tai onhan meitä jo monta, YTK on Suomen suurin työttömyyskassa ja kasvaa jatkuvasti lisää, mitenkä muut työttömyyskassat, kuinka paljon on ollut laskua.
Nyt joku älypää huomauttaa tietysti, että kyse ei ollutkaan kassoista vaan liitosta, mutta kun eroaa liitosta, niin on kätevää erota samalla myös sen työttömyyskassasta ja koska työttömyyskassa kuitenkin pieni varmistus tulevalle työttömyydelle, silloin kannattaa liittyä tietenkin YTK:aan. - Mää nääs
zepeteus kirjoitti:
Kyllä se koskee koko maata, hyvä, että muutkin huomaa. Tai onhan meitä jo monta, YTK on Suomen suurin työttömyyskassa ja kasvaa jatkuvasti lisää, mitenkä muut työttömyyskassat, kuinka paljon on ollut laskua.
Nyt joku älypää huomauttaa tietysti, että kyse ei ollutkaan kassoista vaan liitosta, mutta kun eroaa liitosta, niin on kätevää erota samalla myös sen työttömyyskassasta ja koska työttömyyskassa kuitenkin pieni varmistus tulevalle työttömyydelle, silloin kannattaa liittyä tietenkin YTK:aan.Mitkä hiton pekkaset.... ? ;) Eipä ole moisista kuulunut firmassa, ei myöskään minkäänlaisesta työajan seurannasta taikka "ylitöiden" korvaamisesta saati vuorolisistä.
Pomo sanoopi että ne on kaikki kyllä huomioitu kuukausipalkassa, kehtaa vielä sanoa että maksaa normaalia paremmin. Kyllähän ne just palkassa ehkä on huomioitu, mutta ei se tuntiliksa kyllä enää sitten silmiä hivele... - lahtari
Tajunnu kirjoitti:
Työaikalaki määrää raamit työajalle, ja miten palkka kuuluu maksaa. Vuosittaisen työajan ylittäminen on aivan samanlaista ylityötä, kuin muukin ylityö. Täälläpäin pekkasia ei pidetä siksi, koska työnantaja pakottaa työntekijät "myymään" pekkasensa, ja alihintaan. Ja kaikki pienyritykset tulevat omaksumaan tämän käytännön. Liitto ei mahda, eikä haluakkaan tehdä mitään. Ne jotka ovat työissä suuryrrityksissä, ovat paljon vahvemmassa asemassa omien oikeuksiensa puolesta.
sulle on paikka varattu...
- Luottis
ratsia kirjoitti:
Pekkasista ei tarvitse maksaa ylityökorvausta. Sen sijaan pekkaset saa pitää viimeistään vuoden lopussa jos haluaa. Sellaista tilannetta, että pekkasia ei ehdi pitää ei saa olla. Eri asia on sitten, jos työntekijä itse vapaaehtoisesti suostuu siirtämään pekkasia seuraavlle vuodelle. Sovittaessa ne saa siirtää enintään seuraavan vuoden kesäkuuhun asti, mutta työn antaja ei voi määrätä niitä siirrettäväksi.
Kun kävin luottamusmieskurssin, meille opetettiin että pitämättömät pekkaset maksetaan nimeenomaan ylitöinä.
Tämän takia moni ei tahdo niitä pitääkään, tienaa paremmin kun jättää ne seuraavalle vuodelle. Ainakin jos firmassa maksetaan ne niin kuin pitää, mikä näyttää olevan suorastaan poikkeuksellista.. :( - skp
METALLITYÖVÄENLIITTO kirjoitti:
EI halua riitauttaa pekkasten vientiä, esimerkiksi Tampereella metallityöväenliiton juristi kertoo pääluottamusmihille, ettei kesken vuotta työsuhteensa aloittaneilla ole oikeutta Pekkasiin????? SAATANA, Pekkaset kuuluu jokaiselle, vaikka aloitat 30.12 työsi. Metalliliitto on työnantajien perseennuolija pelkästään, ainakin täällä Tampereella.
ei ole pekkasista tietookaan,ajassa on menty useita vuosikymmeniä taakse päin,kohta kaikki kommunistien taistelemet edut on luovutettu takaisin työnantajille.meille ei jää kuin työn ilo ja känsät käsiin..miten huonoks pitää mennä että työntekiät huomais mihin ollaan menossa.metallin johto on aivan liian lepsua ajamaan jäsenistönsä etuja.eikä taida halujakaan olla.
- ALV 0%
skp kirjoitti:

Vikiset hyökkää näitä riistäjiä vastaan jotka suosivat verottomia virolaisia srv skansak yitti ym, puljut Pyytele sitten lisää pekkasia ja liksaa kun nämä on kurissa
- TESSI7777
Pekkaset voidaan siirtää seuraavalle vuodelle ja ne täytyy pitää kesäkuun loppuun mennessä.
Erotus (15%) maksettava kesäkuun loppuun mennessä.
Jos ei makseta, on se maksettava kesäkuun jälkeen 1,5 kertaisena.
Eli, jos jää esim 6 pekkasta seuraavaan vuoteen, eikä saa pitää kesäkuuhun mennessä,
on maksettava kertymä 1,5 kertaisena miinus maksetut pekkaset.- Anonyymi
Mitenhän tuo menee raksalla.. Ois kiva tietää.
- luotta_musmies
https://www.metalli70.fi/pekkaset
metalli tes...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude27415326Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy13810580Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089430Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole627675Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump297525Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1866605Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1906322Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri345939Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282112IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1571763