Hämähäkit!

Kertokaa hyvät ihmiset miten noista halavatun hämähäkeistä pääsee eroon. Meillä on tiilitalo ja hämähäkit ovat "kuorruttaneet" sen aivan yltympäriinsä. Samoin puiset kuistit ja räystäslaudat ovat joka puolelta kauttaaltaan seittien vallassa. Harjaan rappuharjalla joka ikinen päivä kaikki mihin vaan yletyn, mutta ei ne vaan lähde, tarttuu vaan tiukemmin, ja kas kummaa muutaman tunnin päästä verkot jo roilottaa valtoimenaan. Kasveja ei ole seinien välittömässä läheisyydessä. Asumme maalaistalossa ja meillä on lihakarjaa, navetta on 300 metrin päässä asuinrakennuksesta. Älkää vaan sanoko kukaan että hämähäkit ovat hyödyllisiä, minulle EI ja EI, en voi sietää niitä, tapan välittömästi jokaisen jonka nään, mutta niitä vaan näkyy yllättävän harvoin. Meillä kaksi vuotta sitten remontin yhteydessä vaihdettiin ikkunat ja ikkunalaudat ja -pielet ovat nykyään pellistä, mutta kyllä vaan tuntuvat viihtyvän jossain. Auttakaa!
084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


inhokki kirjoitti:

Kertokaa hyvät ihmiset miten noista halavatun hämähäkeistä pääsee eroon. Meillä on tiilitalo ja hämähäkit ovat "kuorruttaneet" sen aivan yltympäriinsä. Samoin puiset kuistit ja räystäslaudat ovat joka puolelta kauttaaltaan seittien vallassa. Harjaan rappuharjalla joka ikinen päivä kaikki mihin vaan yletyn, mutta ei ne vaan lähde, tarttuu vaan tiukemmin, ja kas kummaa muutaman tunnin päästä verkot jo roilottaa valtoimenaan. Kasveja ei ole seinien välittömässä läheisyydessä. Asumme maalaistalossa ja meillä on lihakarjaa, navetta on 300 metrin päässä asuinrakennuksesta. Älkää vaan sanoko kukaan että hämähäkit ovat hyödyllisiä, minulle EI ja EI, en voi sietää niitä, tapan välittömästi jokaisen jonka nään, mutta niitä vaan näkyy yllättävän harvoin. Meillä kaksi vuotta sitten remontin yhteydessä vaihdettiin ikkunat ja ikkunalaudat ja -pielet ovat nykyään pellistä, mutta kyllä vaan tuntuvat viihtyvän jossain. Auttakaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu