Oishan se kiva löytää joku mies, mutta siinä missä biseksuaalisten kirouksena on valheellinen maine, tai olettamukset mm. uskottomuudesta tai riittämättömyydestä vain yhteen sukupuoleen jne., niin minun ongelmani on se, että olen transtaustainen mies, eli sukupuolenkorjauksen läpikäynyt ja juridisesti mies, mutta olin biologisesti - kehoni fyysisiltä piirteiltä siis - nainen.
Se on yhtä vaikea ymmärtää - tai edes löytää halua ymmärtää - kuin homoseksuaalisuus homovihaajille. Sama se kuuluuko vähemmistöön vai ei, niin se on aika sama kuin kertoisin sairastavani spitaalia.
Sen verran on ollut "tuuria", että hetero - tai kenties bi - nainen kiinnostui minusta, ja meillä oli lyhyt parisuhde, joka perustui kylläkin valheelle naisen puolelta. Siinä missä muilla transmiehillä ei ole ongelmia parisuhdemarkkinoilla, ja suurin osa on joko naimisissa tai parisuhteessa ja osalla on lapsia, niin meikäläinen vaan toisinaan miettii millaista olisi olla parisuhteessa, jossa olisin vihdoinkin rakastettu, eikä aina vaan käytetty yksinäisyyden karkoittajana tai parisuhdelaastarina.
Ja jotta asia olisi vielä vaikeampi sen lisäksi, ettei oma menneisyys tunnu saavan minkäänlaista hyväksyntää ja se seikka, että prosessi on viimeistä leikkausta vaille valmis, mikä tekee seksistä vaikeaa, niin olen kaiken lisäksi aseksuaali: mikä tekee seksistä vielä vaikeampaa. Mutta se ei estä minua kaipaamasta sitä mitä nyt yleensä kaikki kaipaavat, eli rakkautta , hellyyttä ja kumppanuutta. Luultavasti tuo aseksuaalisuus on osasyynä sille, etten ole samalla lailla virittäytynyt kuin seksuaaliset ihmiset, että osaisin viestittää kehonkielellä kiinnostusta ketään kohtaan. Helpompaa vaan sanoa niin, kuin osoittaa sitä hienovaraisesti.
Eli jos joku tuntee olonsa lannistuneeksi vain siksi, että biseksuaaleilla voi olla vaikeuksia tasapainotella molempia sukupuolia kohtaamastaan kiinnostuksesta sekä kohtaamistaan ei-biseksuaalien asenteista, niin vielä vaikeampaa on olla ei-seksuaalinen ihminen, jonka sukupuolta ei suostuta hyväksymään, jos kerron että olen sen joutunut korjauttamaan. Ulospäinhän sitä ei huomaa, mutta parisuhdemarkkinoilla ei sellaisia asioita voi piilotella, kun menneisyys ja arvet ovat todisteena.
Koska toisinaan jaksan etsiä parisuhdetta, niin laitanpa tähän oman uteliaisuuteni tyydyttämiseksi kyselyn, että pystyvätkö bi-miehet ja -naiset hyväksymään transihmiset potentiaaleiksi kumppaneiksi? Onko bi:nä vaikea hyväksyä transihmisen sukupuoli, jos korjausprosessi on kesken tai vaan tiedostaa, mitä sukupuolta kyseinen ihminen oli ennen?
Saa ihan vapaasti kommentoida ja vaikka herjatakin ja haukkua, kun en jaksa sen pahemmin välittää, mutta toisinaan sitä tulee miettineeksi mitä muut ihmiset ajattelevat mistäkin. Ja nyt kysyn.
Se on yhtä vaikea ymmärtää - tai edes löytää halua ymmärtää - kuin homoseksuaalisuus homovihaajille. Sama se kuuluuko vähemmistöön vai ei, niin se on aika sama kuin kertoisin sairastavani spitaalia.
Sen verran on ollut "tuuria", että hetero - tai kenties bi - nainen kiinnostui minusta, ja meillä oli lyhyt parisuhde, joka perustui kylläkin valheelle naisen puolelta. Siinä missä muilla transmiehillä ei ole ongelmia parisuhdemarkkinoilla, ja suurin osa on joko naimisissa tai parisuhteessa ja osalla on lapsia, niin meikäläinen vaan toisinaan miettii millaista olisi olla parisuhteessa, jossa olisin vihdoinkin rakastettu, eikä aina vaan käytetty yksinäisyyden karkoittajana tai parisuhdelaastarina.
Ja jotta asia olisi vielä vaikeampi sen lisäksi, ettei oma menneisyys tunnu saavan minkäänlaista hyväksyntää ja se seikka, että prosessi on viimeistä leikkausta vaille valmis, mikä tekee seksistä vaikeaa, niin olen kaiken lisäksi aseksuaali: mikä tekee seksistä vielä vaikeampaa. Mutta se ei estä minua kaipaamasta sitä mitä nyt yleensä kaikki kaipaavat, eli rakkautta , hellyyttä ja kumppanuutta. Luultavasti tuo aseksuaalisuus on osasyynä sille, etten ole samalla lailla virittäytynyt kuin seksuaaliset ihmiset, että osaisin viestittää kehonkielellä kiinnostusta ketään kohtaan. Helpompaa vaan sanoa niin, kuin osoittaa sitä hienovaraisesti.
Eli jos joku tuntee olonsa lannistuneeksi vain siksi, että biseksuaaleilla voi olla vaikeuksia tasapainotella molempia sukupuolia kohtaamastaan kiinnostuksesta sekä kohtaamistaan ei-biseksuaalien asenteista, niin vielä vaikeampaa on olla ei-seksuaalinen ihminen, jonka sukupuolta ei suostuta hyväksymään, jos kerron että olen sen joutunut korjauttamaan. Ulospäinhän sitä ei huomaa, mutta parisuhdemarkkinoilla ei sellaisia asioita voi piilotella, kun menneisyys ja arvet ovat todisteena.
Koska toisinaan jaksan etsiä parisuhdetta, niin laitanpa tähän oman uteliaisuuteni tyydyttämiseksi kyselyn, että pystyvätkö bi-miehet ja -naiset hyväksymään transihmiset potentiaaleiksi kumppaneiksi? Onko bi:nä vaikea hyväksyä transihmisen sukupuoli, jos korjausprosessi on kesken tai vaan tiedostaa, mitä sukupuolta kyseinen ihminen oli ennen?
Saa ihan vapaasti kommentoida ja vaikka herjatakin ja haukkua, kun en jaksa sen pahemmin välittää, mutta toisinaan sitä tulee miettineeksi mitä muut ihmiset ajattelevat mistäkin. Ja nyt kysyn.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aina ne omat ongelmat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Minä olen kaunis, hoikka, tavallinen nainen, enkä ole päässyt parisuhteeseen, ja nyt olen jo 50v ja elämäni alkaa olemaan jo ehtoo puolella. Ei se, ettei pariudu, johdu jostain yksittäisestä kehon osasta. Joku muu juttu siinä piilee, jota en ole kyennyt selvittämään näinä vuosina. Yksin olen saanut lapseni kasvattaa, kaikki 3 kappaletta. (Ja elämä on ollut hyvää ja rikasta ilman sitä parisuhdettakin)
Hyvä että elämä on ollut mukavaa. Itsekin olen sitä mieltä useimmiten. On paljon omia harrastuksia, tulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita, että aina löytyy mieleistä tekemistä. Parisuhde saattaisi tulla vain tielle. Mutta joillekin se yksittäinen kehonosa tuntuu olevan tärkeämpää kuin mikään muu. Sikäli mietin mitä bi-ihmiset ajattelevat asiasta. Homojen kanta on tullut aika selväksi.
Täällä myös yksi transmies. Onhan noi parisuhteet yhtä helvettiä. Tai siis niiden muodostaminen. Varsinkin homot on kaikkein nihkeimpiä. Joskus mietin että tätäkö tää on sitten koko loppuelämän. En ole silti luovuttanut. Vastausta kysymykseesi ei minulta löydy :/
No minulle, bi-naisena, se jalkojenväli ei ole niinkään oleellinen asia. Kun rakastun, rakastun ihmiseen yksilönä. Itseasiassa en edes usko kaksijakoiseen sukupuoliajatteluun. (Kirjaopillisestihan olen ilmeisesti panseksuaali mutta itse koen bi:n oikein riittävänä määreenä itselleni.)
Yksi hyvä ystäväni on myös läpikäynyt sukupuolenkorjausprosessin ja ainoa asia mikä tuossa oli minulle vaikeaa oli opetella kutsumaan häntä uudella nimellään kun se vanha nimi oli jo niin alitajuntaan iskostunut. :D Mielestäni kenenkään ei pitäisi joutua olemaan menneisyytensä vanki ja kaltaisesi ihmiset jotka uskaltavat olla mitä ovat eivätkä yritä pakottaa itseään sopimaan normiin ovat rohkeita ja kauniita. Helppoahan se on ihmisten huudella ja osoitella sormella kun eivät tiedä millaista se on.