Pennun hankkijalle

78494

Hyvät ihmiset, ymmärrättehän, että kissanpennun LUOVUTUSIKÄ on 12 viikkoa, eli 3 KUUKAUTTA, ja ottamalla pennun emoltaan pois aiemmin, jopa 6-viikkoisena VAARANTAA PENNUN HENKISEN KASVUN normaaliksi kissaksi, silti, vaikka se vastuuntunnottoman myyjän mukaan jo syö hyvin ja osaa käydä hiekkalaatikolla.

Nykyisin tiedetään kissasta jo niin paljon, että kenenkään ei tänä tietotulvan aikana pitäisi sortua ottamaan sitä kissanpentua liian pienenä. Halulle luovuttaa kissanpennut niin pieninä on "hyvä" syy: EI HALUTA SITOUTUA PENTUJEN HYVÄÄN HOITOON, madotuksiin, kunnolliseen ruokintaan ja kesyttämiseen niin kuin se vaatisi, ja napataan ne keskenkasvuiset rassukat sieltä ja vakuutellaan, että ne pärjäävät tosi hyvin, ja että on vain pelkästään hyvä niiden päästä omaan kotiinsa jo asumaan.
Ilmaiseksi pentuja "heti ja pian" tyrkyttelevät ei ole useinkaan madottanut emoa, saati pentuja ikinä. Pentuja ja emoa ruokitaan halvimmilla mahdollisilla ruuilla, tai niiden annetaan hankkia oma ruokansa hiiriä pyydystämällä, koska "ainahan niin kissat maalla ovat eläneet".

Kissanpentu saa matotartunnan madottamattomalta emoltaan maidosta, ja on elintärkeää kissanpennun häiriöttömälle kasvulle ja hyvinvoinnille, että se madotetaan jo hyvin nuorena ( ja että emo madotetaan jo kantoaikana ja ennen sitä säännöllisesti ), ja riittävän usein jo ennen uuteen kotiin saapumista.

Kissan ulko- ja sisäloistartunnoista lisää perusteellisesti täällä:

http://www.eahma.fi/images/pdf/Kissan loiset.pdf

Kissan henkisestä kehityksestä ja kissan hankkimisesta esim. täällä:

http://www.faunatar.fi/Kissa

ja täällä: http://kissatieto.fi/

Itse tulen ilmoittamaan kaikki liian nuorena luovutettavat kissanpennut valvontaeläinlääkärille, ja noudatan pilkuntarkasti Hätäapukissalassa sekä madotus- että muita terveydenhuoltotoimia, ja ehdotonta luovutusiän minimiä, 12 viikkoa.

Peräänkuulutan VASTUUTA kissanpennun ottajilta: Kissanpennut EIVÄT LOPU TÄSTÄ MAAILMASTA, vaikka vastuuntunnottomat "antaa niiden nyt tehdä pentuja, näin maalla on aina toimittu"-ihmiset saataisiinkin pois kissanpentumarkkinoilta. ÄLÄ OTA KISSANPENTUA LIIAN NUORENA, EDES SÄÄLISTÄ - mahdollistat vain epäilyttävän "bisneksen" ( vaikka "kaupassa" ei liikkuisi rahaa ), jossa kärsijänä on rakastamamme eläin: kissa!

Kuvan pentu EI LIITY TAPAUKSEEN, mutta on ESIMERKKINÄ kissasta, jonka ikäistä ei pidä vielä ottaa emoltaan pois. Kuvassa oleva kissa on 6-viikkoinen, vielä pieni ja "neliskanttinen", kun 12-viikkoinen maatiaiskissanpentu on hyvinhoidettuna jäntevä ja enemmän jo ruumiinrakenteeltaan "suorakulmiota" muistuttava.

Ystävällisin, kissan parhaaksi ajattelevin terveisin,
Johanna Niskanen Hätäapukissalasta, SEYn vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja, Savon Eläinsuojelu ry:n puheenjohtaja

Tätä SAA JA PITÄÄ JAKAA https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10153275626219304&set=a.378890029303.154944.663874303&type=1&fref=nf

6

256

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opus47

      Kissoilla ei ole mitään yleistä luovutusikää. Voit tehdä ilmoituksia niin paljon haluat, mutta eivät viranomaiset niille korviaan lotkauta. Viranomaiset tarkastelevat asioita lakien mukaan, eikä sen mukaan, mitä mieltä ovat jotkut kissanpaijaajat asioista.

      • VoiSuaRaukkaa

        "Kissoilla ei ole mitään yleistä luovutusikää."

        Mistäs sinä tämän repäisit? Kissoilla tasan tarkkaan on yleinen luovutusikä, jota jokainen vastuuntuntoinen noudattaa niin myyjänä kuin ostajanakin.


      • eiole
        VoiSuaRaukkaa kirjoitti:

        "Kissoilla ei ole mitään yleistä luovutusikää."

        Mistäs sinä tämän repäisit? Kissoilla tasan tarkkaan on yleinen luovutusikä, jota jokainen vastuuntuntoinen noudattaa niin myyjänä kuin ostajanakin.

        Mikähän on se taho, joka on määritellyt kissoille yleisen luovutusiän? Vain viranomaiset voisivat sellaisen tehdä, eikä niin ole tehty. Kissiliitto-nimisellä pikku yhdistyksellä on toki oma säännöstönsä, mutta se koskee vain sen yhdistyksen alla toimivia pennuttelijoita.


      • Maahes
        eiole kirjoitti:

        Mikähän on se taho, joka on määritellyt kissoille yleisen luovutusiän? Vain viranomaiset voisivat sellaisen tehdä, eikä niin ole tehty. Kissiliitto-nimisellä pikku yhdistyksellä on toki oma säännöstönsä, mutta se koskee vain sen yhdistyksen alla toimivia pennuttelijoita.

        Aika idari pitää olla jos luovuttaa alta 12 viikkoisen pennun. Ennen sitä pentu ei vaan ole valmis vieroitettavaksi emosta.


      • paljonkissojatarjollaon
        Maahes kirjoitti:

        Aika idari pitää olla jos luovuttaa alta 12 viikkoisen pennun. Ennen sitä pentu ei vaan ole valmis vieroitettavaksi emosta.

        Se kertoo kyllä paljon lahjoittajasta.Ei ole siinä eläimen etu mielessä, vaan että pääsee nopsaa pentusista eroon.
        Kannattaa seurata myös kodinvaihtajien tarjontaa.Hyvä työ antaa vaihturille uusi, entistä parempi, oikeasti loppuiän koti.Nytkin näkyy olevan melkein neljäkymmentä kisua etsimässä uutta kotia, yhdellä suositulla eläinten myynti ja lahjoituspalstalla.Mainosta en, etsivät löytäkööt...


    • Pentu10

      Sain siskoltani hänen kissansa pennun 10-viikkoisena. Oli juuri sopivassa iässä, ei liian nuori ja on nyt terve ja ihana 6-vuotias kolli :-) Myöskään emo ei enää 10-viikkoista pentua kaivannut (naukunut sen perään jne).
      Ollessani lapsi, adoptoimme jonkun hylkäämän pennun, oli ehkä 6-8 viikkoinen nälkiintynyt rassukka. Siitä tuli ihanin kissa, joka meillä on ikinä ollut, niin viisas ja sosiaalinen. Ihan kuin se olisi hoksannut päässeensä hyvään kotiin. Eli 19-vuotiaaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      52
      1004
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      852
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      52
      743
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      644
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      49
      636
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      560
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      558
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      138
      544
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      45
      535
    17. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      528
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      119
      526
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      515
    20. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    Aihe