Musiikit soi, aurinko paistaa, olo seesteinen, jollain tavalla. Silti mielessä olet vielä. Missä kuljet, mitä teet, onhan elämäsi täynnä iloa ja hyvää oloa. Toivottavasti.
Aurinkoista tiistaita.
missyourvoice
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
osaa ja kysyä?
Itse asiassa en voi kysyä. Ja vaikka voisinkin, en silti uskaltaisi.
Luot siis itse oman vankilasi. Jossain määrin pystyn samaistumaan.
Mieti et tulisit jutteleen mulle ilman et mitään kauheeta ei ois tapahtunu. Kyl me pystytään puhuu viel :)
Kaiken kaaoksen keskellä, olen onnellinen että minulla on hyviä ystäviä lähelläni. Kuluneet kuukaudet ovat olleet vaikeita monessa mielessä. Kaikille heille, ketkä ovat minua tukeneet lähetän sydämessäni rakkautta ja hyvää mieltä. Elämä on sittenkin kaunista, kipeää useimmiten, mutta silti valo voittaa, lopulta.
Niin olenkin luonut, oman vankilani. En silti aina omasta tahdostani. Kaipaan vapauteen, tunteideni ja elämäni sellaiseen. Elämä ei aina ole reilua, tuskin koskaan. Haaveita, unelmia, tekemättömiä asioita, meillä kaikilla. Täytyy vain tyytyä siihen mitä tällä hetkellä on, vaikka se satuttaisi, koska muutakaan ei ole, eikä asioita voi muuttaa.
Aina muuttaa omasta tahdostaan. Jokainen rakentaa oman elämänsä itselleen :)
Aurinko on jossain tuolla pilvien takana
En voi auttaa. Olet niin monet kerrat dissannut minut ja yhteydenottoni etten usko enää siihen mitä oli. Puhumattomuus ja vaikeneminen ovat varsin tehokkaita aseita lannistamaan toisen ja tarjoilee vain pettymyksen katkeria kyyneleitä. Teoille voi aina löytää selityksiä mutta kaikkein surullisinta on että tiedän sinun kärsivän. Tiedän ettet koskaan tule selvittämään mutta siti toivon sinulle kaikkea sitä mitä joka vuosi olen toivottanut.
Niin sekaisin kaikesta. En tiennyt mitä tehdä. On jo opittu virheistä ja kaipaan. Ei nyt luovuteta :)
Muille voi syöttää mitä tahansa mutta toivon että olisit rehellinen itsellesi.
Tiedät sisimmässäsi ja vaistoat että tämä päivä oli vääjämättä edessä.
Tähän saakka oli vain aikalisä ja on suorastaan musertavaa pästää kaikesta irti.
En voi sanoa oloani helpoksi mutta olen tottunut ettei toisia voi kuormittaa omilla murheilla. Kun illall painan tyynyyn pään toivon mä yhtä vaan; isä pidä hänestä huolta.
Mitä sitten ehdotat? Miten edettäisiin?