Tämä asia on vaivannut mua jonkin aikaa. Eli olen 15 vuotta täyttävä tyttö, joka pelkää tosi paljon kaikkia sairauksia. Se vaikuttaa mun jokapäiväiseen elämään sillä jokaisesta pikkuoireestanin pitää googlettaa. Paniikkihäiriö todettu 9-vuotiaana.
Mutta tosiaan, sellaista paikkaa vaihtelevaa päänsärkyä sekä silmien yläpuolella olevaa kipua on aika paljon. Sen lisäksi muistihäiriöitä (unohdin jopa erään rinnakkaisluokkalaisen sukunimen) on ollut. Niskaan sattuu myös paljon. Eilen yöllä sain myös ennen nukkumaan menoa sellaisen "kohtauksen" että päähäni tuli ihan outoja sanoja ja tuntui kuin olisi unessa (koko juttu kesti ehkä muutaman sekunnin) eikä mua edes väsyttänyt tuohon aikaan vaan pyörin sängyssä sillä en saanut unta.
Onko tämä jotain ahdistusta vai vakavampaa?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.