Silmänruokaa iäkkäille!

ommainen

Isäni kuoli 93-vuotiaana. Viimeiset vuotensa hän vietti vanhainkodissa, oli mieleltään selkeä loppuun asti. Hän viihtyi hyvin mm. sen vuoksi, että seuraili mielellään hoitajien touhuja. Veljeni on dementoitunut 74-vuotias. Hänkin viihtyy hyvin hoitopaikassaan. Varmaan nauttii, kun on kivoja hoitajia, vaikka ei paljon puhelekaan. Miksi iäkkäiden pitäisi olla yksinään kodeissaan kaukana muista?

7

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Isäni kaatui saappaat jaloissaan 73.vuotiaana kotonaan. Hän oli jo leskimies. Kova sodat käynyt suurperheen huoltaja.
      Noutaja tuli hänelle kesäkuussa -70 luvulla. Hän oli pesemässä paitojaan karjakeittiössä kun sydäntulppa keskeytti sotaveteraanin puuhat.
      Isosisko halusi nähdä isämme vainajien säilytystiloissa. En suosittele, sanoi paikan vahtimestari, isästänne jäisi huonompi muisto.
      Kun me Kotkan Populuksessa isän ja veljieni kanssa otettiin kaiken kunniaksi kuppia, isän sotatraumat tulivat pintaan; hän pärähti itkuun.
      Kun näin se Aunuksen ilmiliekeissä palavan kirkon, sai sanottua. Hän oli uskovainen vanha jäärä, kuitenkin isäni. Syntymästään tässä toukokuussa tuli kuluneeksi 113v.

    • haape

      Ei ne kotonaan aina asuneet haluu kotootaan laitoksiin lähteä, jonnekin tylsään kirkonkylään rivariin, aina tepastelleet kotitanhuvillaan.

    • jakolasku

      Eräs vanha täti kaatui viime vuonna kotonansa jotakin murtui en muista mitä, täti joutui sairaalaan hoitoon. Tätä ennen täti eli yksin ja joten kuten pärjäsi näin. No täti pääsi palvelutaloon kun oli kaatunut eikä pärjää kotona enää. No mitä kummaa tässä on no sitä vaan kun kaatuu kotona pääsee lopulta palvelutaloon. Kaatunut täti oli 99-vuotias ja nyt 100-vuotias. Niin kauan kun pääsee kotona vessaan ja poiskin ei tarvitse haaveilla palvelutalohoidoista.

      • Systeemionmätä

        Juuu, noin se juuri menee; kotiin lähetetään osastoilta, jos pääsee vessaan. Sen sijaan se, pystyykö siellä veskissä jälkensä siivoamaan, ei kiinnosta ketään.


    • masai.mies

      On tämä sosiaalitoimi mielenkiintoinen. Kaikki tietää kavereita, jotka ryyppäsivät itsensä melkein rollaattorikuntoon.
      Monet näistä oikeutettiin palvelutaloon asumaan. Työssä loppuunkuluneet saavat lähes menehtyä yksin asuessaan.
      Itse olen hyväkuntoinen ukkeli. En mistään hinnasta lähtisi palvelutalon asukkaaksi.

      • sisarjaveli

        Olen erittäin tyytyväinen, kun kaksi sisarustani ovat päässeet ympärivuorokautiseen hoitoon palvelutaloissa. He eivät pärjäisi muualla ilman lähiomaisen läsnäoloa. Ovat sinkkuja.


      • jakolasku

        Masaimiehelle kun ikäsi on satavuotta niin mieluusti menet palvelutaloon saamaan hoitoa. Toinen vaihtoehto on kaatuilla kotona katkomassa omia luita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      84
      5870
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3507
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      157
      2023
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      227
      1959
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      174
      1721
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      282
      1475
    7. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      1011
    8. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      67
      991
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      980
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      109
      917
    Aihe