Joensuun veromistossa koettua

selkokieli

Toisaaankin kylläpä Joensuun verotoimistossa on epäasiallista kohtelua ja asiakkaiden suoranaista kiusaamista ainakin miesvirkailijoiden toimesta.
Menin eilen ilomielin asioimaan saadakseni kotitalusvähennyksen kodin kunnostustöistä.
Olin juuri samana päivänä sanut firmalta selvityksen vähennyksen suuruudesta ja muista kokonaislaskelmista. Työnaloitus ja lopetus päivämäärät oli selvillä ja maksamnai laskuista oli kopiot internetistä. Kaikki siis piti olla ja on kunnossa. Mutta mutta taas tympeän oloinen miesvirkailja sanoi ettei ne paperit käy pitää olla lasku. Vedin hänen nenän eteen paperit ja sanoi että tässä lukee maksettu lasku ja kotitalouteen oikeuttava määrä. Ei kelvannut.
Soitin työn suorittaneeseen firmaan että ei Joensuun verotoimistoon kelvannut heidän lähettämä laskelma. Siellä ihmeteltiin Joensuun verotoimiston käytöstä ja sanottiin että heiltä on jokaiselle asiakkaalle on mennyt samanlainen lasku ja kukaan ja minkään alueen verotoimisto ei ole valittanut.
Ette arvaa kuinka tuli paha mieli Joensuun verotoimiston miesvirkailjan käytöstä ja lähes koko yön olen nyt valvonut ja pelännyt uutta päivää.
Tulen valittamaan asiasta valtionhallinnon vero-osastolle, miksi asiakaspalvelun palkkalistoilla pidetään henkiöitä, jotka eivät sellaiseen sovi. Tämä kokemani tapaus on asiakkaan tahallista kiusaamista.

11

471

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selkokieli

      Anteeksi ! Olen vieläkin niin järkyttynyt kokemastani vääryydestä, että tuli kirjoitusvirhe otsikkoon.
      Pitää siis olla: Joensuun verotoimistossa koettua.
      Sen voin sanoa, ettei asia ei pääty tähän. Se menee ylempään yksikköön valtionhallintoon.
      Ei asiakkaita saa käsitellä miten tahansa. Ehkä vielä Joensuun veroyksikkökin lakkautetaan, jos ei saa hyvää palvelua.

      • HahPerkele

        Montako kertaa meinaat avata samasta asiasta viestiketjun esiintyen toisella nimimerkillä? Et varmaan ole sama ihminen joka on jo aiemmin kirjoittanutasiasta, et varmaan niin.. Se on helppo uskoa.
        Kaltaisesi ränkyttäjät pesii tällä(kin) palstalla vuodesta toiseen kehitelleen mahdollisimman vetäviä juttuja joilla saisi runkattua itselleen tyydytystä mahdollisimman suurella lukijamäärällä.


      • u7yt5r
        HahPerkele kirjoitti:

        Montako kertaa meinaat avata samasta asiasta viestiketjun esiintyen toisella nimimerkillä? Et varmaan ole sama ihminen joka on jo aiemmin kirjoittanutasiasta, et varmaan niin.. Se on helppo uskoa.
        Kaltaisesi ränkyttäjät pesii tällä(kin) palstalla vuodesta toiseen kehitelleen mahdollisimman vetäviä juttuja joilla saisi runkattua itselleen tyydytystä mahdollisimman suurella lukijamäärällä.

        Ja aina riittää näitä toisten kirjoituksista valittajia!
        Sana on vapaa vaikka sata kertaa kirjoittaisi samasta asiasta kun muistaa nuo palstan säännöt!


      • Hullun_maine

        on toisaalta sellainen kiusallinen juttu ettei se lähde aivan vähällä. Sitäkin puolta asiasta kannattaa hieman miettiä.


    • höpötti

      Aina olen saanut asiallista palvelua, ei moittimista. Onhan tarpeellista käyttäytyä itsekkin hyvin.

    • selkokieli

      Taitaa itse Hah Perkele itse istua siellä verotoimistossa muniaan kaivelmassa. Muutakaan tekemistä ei osaa kuin vain asiakkaitaan kiusaamssa.

      • omatkulut

        Vitut ne laskee omia vähennyksiään!!!!!!!!!


    • ammusaatana

      Ei se ole joensuun verotoimisto eikös sinne ole sijoitettu kaikki verotoimistot jotka suljettiin pieniltä paikkakunnilta..Puhelimella soitat niin et pääse paikkakuntasi yksikköön koska asiakasneuvonta ilmoittaa että he voivat auttaa puhelimessa,mutta ihmettelen mistä hitosta se tietää kaikki minun kulut/vähennykset sama kun puhun seinille.....menettänyt alas ajetun verotoimiston tautta melkein kymppitonni,verokarhun perseseen..

      • pontikankeittäjä

        Sitä varten suosin veronkierrätystä ja pimeää hommaa......


    • Nihilistivirkailija

      Olisit lätkässy nyrkillä turpaan ja sanonut että siinä on tupla ja kuitti!

      • ujhytr

        No joo sillähän se selviää väkivallalla.
        Missä sinutkin on kasvatettu, vai onko kasvatettu lainkaan...kirjoituksesta päätellen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6705
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2303
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1867
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      85
      1261
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      98
      1055
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      980
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      89
      953
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      843
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      840
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      147
      767
    Aihe