se siitä lapsen hankkimisesta

tsemppiä

tämä ei ole pelottelua mutta kerronpa oman tarinani. synnytys meni niin pieleen kuin olla ja voi. mulla oli kauheat kivut,antura näytti jatkuvaa supistelua mutta kohdunsuu ei auennut. lopulta sektioon. kohtu oli revennyt lääkäri vain laittoi klipsit ja otti vauvan ulos, onneksi oli hengissä. siitä kaksi päivää kamalaa kipuilua, verenpaineet romahti, uudestaan leikkuriin.. kohtu oli vuotanut verta 4 litraa. lisää vaan klipsejä ja kipupumppu ja veripusseja meniköhän 8 pussia. ja taas kipuilua monta päivää. no kuitenkin kotiin laittoivat vauvan kanssa. antibioottia vaan reilut määrät mukaan. no, ei siinä kaikki. kävin illalla nukkumaan ja puolen yön aikaan näin kolme enkeliä jotka mut herätti, onneksi. samassa kaamea verenvuoto alkoi, joka paikka veressä missä vaan kuljinkin. ei muuta kuin ambulanssia tilaamaan. sairaalaan kun kerkesin niin kaikki veret oli jo tullut ulos. verenpainetta ei ollut lainkaan,suoraan adrenaliinia sydämeen, elvytys käynttiin ja taas leikkuriin. kohtu oli revennyt joka paikasta. sellanen kauhea juttu että vieläpä heräsin kesken leikkauksen, enkä relaksoituna saanut ilmoittaa olevani hereillä. sen kivun voi arvella aivan kauheaksi kun vatsa auki. kohtu ei ollut enää pelastettavissa. veripusseja meni tuon viikon aikana 18. lääkäri sanoi ettei tätä kerrassaan voi tapahtua. nyt lapseni 12 vuotias iloinen vesseli. mutta näiden vuosien ajan ei ole ollut yhtäkään päivää etten olisi asiaa miettinyt. jouduin sairaseläkkeelle masennuksen vuoksi. nyt alkaa elämä voittaa. toivottavasti en pahoin pelotellut, tälläinen tapaus kuulemma käy vaan yhden suhde viiteensataantuhanteen.

6

200

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LL40

      Ihminen ei ole elossa jos on vuotanut kuiviin, ts. "kaikki veret menneet"....

    • hohoijjaahj

      Jep ei voi olla totta että ei verenpainetta minkäänlaista,jos nollaa näyttää niin sehän on heissulivei vaan

    • bhbhbh

      jep, melkoista skeidaa, otsikkoa myöten, sori vaan..

    • IlonAiheetJollakin

      Nii ja miks kukaan tollasen kokenut alkas ihan muuten vaan kertoo täysin tuntemattomille kokemaansa 12 vuoden takaa.

      Juu älkää nyt vaa kukaa synnytyspelkoo tästä saako!

    • Luomusynnyttäjä

      Joo, kaikkea skeidaa sitä joutuukin netistä lukemaan. Avaaja on just sellaine tapaus, joka olisi pitänyt jälkiabortoida, ettei olisi päässyt lisääntymään.

      Haluatko kuulla oman synnytystapahtumani? No tuskinpa. Kerron kuitenkin, että olen ihan luomusti synnyttänyt peräti kolme lasta ilman mitään "medikalisaatiota", joten revippä siitä! Kaikkien ei ole tarkoituskaan lisääntyä.

    • Mukava_synytysyllätys

      Minulla on synnytyskokemukset vuosien takaa, viidestä lapsestani nuorin on 20 v. Kaikki syntyivät todella nopeasti, ensimmäisen takia olin synnytyssalissa kauimmin eli 3 tuntia, seuraavat syntyivät nopeammin. Kohdunsuu oli 9 cm auki kun menin käymään sairaalassa ja olin aivan varma, että ei se vielä synny, kun ei koske ja odotusaulassa eräs isä kertoi käyneensä vaimonsa kanssa edellisenä päivänä 50 km päästä ja laittaneet heidät vielä kotiin vaikka oli säännöllisiä supistuksia 10 min välein. Ja minulla kun ei edes tuntunut mitään supisteluja ainakaan kipuna. Olin ihan varma, että kotiin joudun muutaman kilometrin päähän ja harmittelin, kun edes lähdettiin käymään sairaalassa, koska oli tullut vähän verta suihkussa käydessäni. Kipu ei ollut oikeastaan menkkakipuja kovempia kuin aivan viimeiset 5-10 min silloin kun vauva syntyi ja nekin minuutit ihan siedettävää kipua. Paljon kipeämpiä kuin synnytykset, olivat synnytysten jälkeiset ovulaatiot aina vaihdevuosiin saakka. Kaikki viisi synnytystäni oli suunnileen samanlaisia. Ei synnytystä kannata pelätä. Se voi yllättää mukavastikin! Ihania lapsia sain ja nyt odotan ensimmäisen lapsen lapsen syntymää lähiaikoina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1451
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1063
    3. 80
      925
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      796
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      693
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      12
      674
    10. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      650
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      649
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      110
      614
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    15. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      581
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      502
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      38
      496
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      38
      491
    Aihe