Narstin kannustus

Narsisti ja hänen kannustuksensa. Se kannustus on vain sen takia kun jossain luki että lapsia tulisi välillä kannustaa. Hän sitten kannustaa, mutta aina silloin kun ei ole mitään kannustettavaa. Ajoitus on siis täysin pielessä. Hän ei elä meidän muiden mukana, ei osallistu perheen kanssa mihinkään, hän on erillinen, kuin muuta perhettä ylempi jonka tarpeet täytyy ottaa huomioon aina ensimmäisenä. Siksi hän ei osaa kannustaa, koska ei oikeasti edes tiedä mitä perheessä tapahtuu, häntä ei kiinnosta sellaiset. Mutta hän tietää että hänen tulisi olla kiinnostunut. Siksi hän välillä tekee niiin, mutta ei ymmärrä että aika kannustamiselle meni jo kauan aikaa sitten ohi. Siksi häntä kiinnostaa asiat silloin kun mitään kiinnostavaa ei ole, siis siinäkin täysin väärä ajoitus. Siksi hän tarjoaa apuaan silloin kun apua ei tarvita. Narsistivanhemman ajoitus kaikelle on aina pahasti pielessä, koska asiat tulevat hänelle ulkoapäin, hän ei ole sisäisesti mukana asioissa lainkaan.

Vaikka narsisti on perheessä vanhempi hän voi tietää perheestään vähemmän kuin ulkopuoliset. Siksi hän ei tiedä ajankohtaa milloin pitäisi kannustaa, auttaa, kiittää, moittia, ylistää tai lohduttaa. Ne tulevat, jos tulevat lainkaan, satunnaisesti silloin kun siihen ei ole aihetta. Hän keskittyy vain niin oman itsensä hyvinvointiin ja siihen ettei hän vain jää ilman. Hänen lapsillaan on aina kaikki hyvin, eikä saa tuottaa häpeää vanhemmalleen sanomalla että olisi jotakin huonoa. Lapsen kärsimyksistä narsistivanhempi kehittelee ja keksii vain hyviä puolia ja korostelee niitä, siis mitään huonoa ei ole, ei siis tuota häpeää hänelle.

Siksi narsistivanhempi voi tuhlata lapsen resursseja itselleen, koska lapsellahan on jo kaikki. Kaikki on järjestynyt hyvin itsekseen, aivan kuin narsistivanhempi olisi kuin jumala ja luonut kaiken hyväksi lapselle. Eikä sitä sovi arvostella tai siitä sanoa mitään epäkohtia. Uhripoloisen täytyy olla vain tyytyväinen ja kiittää kaikesta hyvästä narsistivanhempaansa. Jokainen paha asia on lapselle hyväksi.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Narsistivanhempi sanoo myöhemmin että hän teki kaikkensa lapsen eteen. Ts. on kytännyt ja vahtinut lastaan ettei lapsi riko hänen normejaan. Ettei hän vain jäisi ilman jotain jos lapsi tekee sellaista, josta hän saa hyötyjä. Narsistivanhempi imee kuin iilimato verta energiaa lapsiltaan tullakseen itse paremmin toimeen. Kyllä lapsista on vara ottaa, heillähän on elämä edessä ja sitä elämää hän voi jo etukäteen syödä. Narsistivanhempi tekee perheestään koneen joka vain palvelee häntä. Ja hän on säälimätön koneenkäyttäjä, joka kohtelee sitä kuin vierasta sikaa. Muiden hyöty tulee hänen palvelemisestaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wilhemmi kirjoitti:

Narsisti ja hänen kannustuksensa. Se kannustus on vain sen takia kun jossain luki että lapsia tulisi välillä kannustaa. Hän sitten kannustaa, mutta aina silloin kun ei ole mitään kannustettavaa. Ajoitus on siis täysin pielessä. Hän ei elä meidän muiden mukana, ei osallistu perheen kanssa mihinkään, hän on erillinen, kuin muuta perhettä ylempi jonka tarpeet täytyy ottaa huomioon aina ensimmäisenä. Siksi hän ei osaa kannustaa, koska ei oikeasti edes tiedä mitä perheessä tapahtuu, häntä ei kiinnosta sellaiset. Mutta hän tietää että hänen tulisi olla kiinnostunut. Siksi hän välillä tekee niiin, mutta ei ymmärrä että aika kannustamiselle meni jo kauan aikaa sitten ohi. Siksi häntä kiinnostaa asiat silloin kun mitään kiinnostavaa ei ole, siis siinäkin täysin väärä ajoitus. Siksi hän tarjoaa apuaan silloin kun apua ei tarvita. Narsistivanhemman ajoitus kaikelle on aina pahasti pielessä, koska asiat tulevat hänelle ulkoapäin, hän ei ole sisäisesti mukana asioissa lainkaan.

Vaikka narsisti on perheessä vanhempi hän voi tietää perheestään vähemmän kuin ulkopuoliset. Siksi hän ei tiedä ajankohtaa milloin pitäisi kannustaa, auttaa, kiittää, moittia, ylistää tai lohduttaa. Ne tulevat, jos tulevat lainkaan, satunnaisesti silloin kun siihen ei ole aihetta. Hän keskittyy vain niin oman itsensä hyvinvointiin ja siihen ettei hän vain jää ilman. Hänen lapsillaan on aina kaikki hyvin, eikä saa tuottaa häpeää vanhemmalleen sanomalla että olisi jotakin huonoa. Lapsen kärsimyksistä narsistivanhempi kehittelee ja keksii vain hyviä puolia ja korostelee niitä, siis mitään huonoa ei ole, ei siis tuota häpeää hänelle.

Siksi narsistivanhempi voi tuhlata lapsen resursseja itselleen, koska lapsellahan on jo kaikki. Kaikki on järjestynyt hyvin itsekseen, aivan kuin narsistivanhempi olisi kuin jumala ja luonut kaiken hyväksi lapselle. Eikä sitä sovi arvostella tai siitä sanoa mitään epäkohtia. Uhripoloisen täytyy olla vain tyytyväinen ja kiittää kaikesta hyvästä narsistivanhempaansa. Jokainen paha asia on lapselle hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu