Äitini on aina ollut etäinen. Halaaminen ja tunteet ei kuulu hänen tapaansa. Ei edes sukulaisen kuolinilmoitukseen saanut sanaa " lämmöllä muistaen" pistää. En ole saanut mitään juhlia, rippi tai valmistujais. Häntä ei ole kiinnostanut asiani koskaan. Hiljaa kuuntelee ja keskeyttää kertoakseen omaa juttuaan. Sukulaiset ei saa keskenään olla tekemisissä. Jos näkevät ilman häntä niin itkupotkuraivarit ja haistattelut. Ainaiset itsemurha-uhkaukset. Milloin uhkasi hypätä junan alle kun olin pieni, koska olin hankala lapsi. Isäni joka ei asunut luonamme, oli kuulema hyväksi käyttäny minua äitin mukaan mutta hänhän ei ole oikea isäni vaan sen äitini kertoo kuolinvuoteellaan. Minut heitettiin ulos jo nuorena yön selkään, ei kiinnostanut missä olin. Mihinkään lapseni ristiäisiin ei ole tullut, saati häihini. Mitä sitä turhaan, suuttui kun kutsuin. Rahalla korvaa rakkauden. Toisaalta saan hänen vanhoja vaatteita mutta minulle se kelpaa. Mitään työpaikkaani ei noteerannut vaan kertoi mikä on minulle ylivoimaista tai liian huono. Ystäviäni ei lapsuudessa edes tervehtinyt. Istui vaan hiljaa pimeässä sohvalla. Vieläkään ei voi sietää jos mainitsen ystävistäni. Hänen kumminkaiman naapurin terveysvaivat tietää muttei kuuntele Perheeni asioita. Jos minulla on ongelma niin hänellä on ollut huonommin asiat. Nolaa minut kaupassa karjaisten kassalla että ei sulla rahaa oo kumminkaan. Hänen pitää maksaa. Nyt on suuttunut kun kesälomalla menen hänen siskon perheen luo. Pitää kuulema valita heistä jompikumpi. Tätä voin jatkaa ikuisuuksiin. Kuulema vain uhannut heittää minut seinään vauvana ja tappaa koko perheen. Onneksi jouduin vain vanhempieni puukkotappelun väliin. Olen ahdistunut, masentunut. Hyvä perhe on nyt mutta miten menneisyydestä irti?
Narsisti-äitikö vai ?
Karin37
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.