Hyrynsalmella opettajaksi valittiin apulaisrehtorin kummityttö, hienoa, että töitä suhteilla järjestyy. katsotaanpa, vaikuttaako Suomussalmella vanhempien opettajatausta vaiko se,että vanhempia istuu valtuustossa tai on ollut kunnan palkkalistoilla. muuttakaa ihmeessä pois täältä Kainuusta nuoret ja koulutetut ihmiset. ei meillä etelä Suomessa näin kierolla pelillä töitä jaeta...
Joko Suomussalmellakin opettajat valittu
Muualtamuuttanut
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joka paikassa vaikuttaa sukulaissuhteet, etkö nä tiiä senkin kateellinen!!
On itsestään selvää, että muut seikat kuin se, että on työhön pätevyys, vankka kokemus eivät saa vaikuttaa valintoihin. Mitä soveltuvuuteen tulee, sehän pitää testauttaa ulkopuolisella alan ammattilaisella. Silloin oikeus toteutuu, johon on tyytyminen, muissa tapauksissa päätöksiä voi ihmetellä ja niistähän voi valittaa.
Nepotismi voimaa ei pidä aliarvioida. Se on kyllä yks piru tauti, ku se johtajaan iskee. Moooni yritys/virkakoneisto kärsinyt nahoissaan tästä taudista.
Aloitus on haiseva trolli. Kaikissa oikeissa työpaikoissa, niin Vetelä- kuin Pohjois-Suomessakin valitaan kesätyöntekijät työntekijöiden lapsista. Ainoastaan surkeimmat hommat, jotka eivät kelpaa talonväelle, annetaan ulkopuolisille.
Oikeat työntekijätkin, ns. vakituiset, pyritään valitsemaan suositusten perusteella. Kukaan halua ottaa sikaa säkissä.