Huonoa onnea vain..

Näin on minullakin ison perheen keskimmäisenä poikana. Tavallaan tykästyin koulunkäymiseen kun äkkiä aukeni eteen kuin uusi maailma.
Murrosikä keskeytti ja murskasi sitten tämänkin idyllin.

Minulla olisi ollut lukupäätä, mutta rutiköyhät vanhemmat. Jopa Int'issä viihdyin. Etsin töitä, joihin kykenin.
Maatilan rengiksi, tehtaisiin, kauppamernkulkuun eli kansimieheksi Euroopan linjoille. Aluksen miehistötilat ahdistivat.

Maissakaan en ole löytänyt ns.vihreää oksaa. Eilenkin yksinäni pohdin, ettei hyvät bileet ole minua varten.
On se lyönyt leimansa; aina kuin 3:s luokan matkustajana. Ohuehkoa kyynisyyttäkin ilmassa.
Mutta aina menee jollakin tyypillä minuukin huonommin. Onpa parin rivin keno taas vetämässä.

Tuota huonoa onnea jos tulee liikaa yhdelle ihmisille kaikesta kovasta yrityksestä huolimatta niin en oikein usko enää sattumaan vaan joku suurempi voima tuolla ylhäällä ohjailee asioita, että todellakin menee huonosti.

Tiedä sitten mikä siihen syynä onko ennen syntymää jo päätetty, että huonosti tulee menemään vai onko "ne" siellä ylhäällä jossain suuttuneet ja kostaa tms? Jokin tarloitus sillä on ja sitä ei varmaan saa tietää ennen kuin kuolemansa jälkeen.

Joo kylläpä lohduttaa.. Eli siis ei ole toivoa?

Itse en syytä huonoa onnea vaan muita ihmisiä, eli vanhempiani, suomalaista terveydenhuoltoa ja piittaamatomia läheisiä, jotka käänsivät selkänsä. Vaatii kyllä pokkaa antaa itselleen synninpäästö, mutta oikeastaan kaiken mikä on ollut omissa käsissä, olen hoitanut kunnialla. Sitten taas kaikki mikä on ollut tippaakaan kenestäkään muusta kiinni, on kussut täydellisesti. Olen koko elämäni ollut muiden ihmisten henkisten ongelmien nyrkkeilysäkki ja nyt olen haljennut kahtia ja mennyt pilalle enkä voi tehdä enää mitään.

http://kaikkikohdallaanko.blogspot.fi/

Kuvaus kaiken vieneestä suhteesta. Kuvaus siitä, mitä oli olla toinen nainen. Epätoivoinen, mutta tavoitteellinen kuvaus eteenpäin menemisestä.