Huvittavaa

Jotenkin tunnen alemmuudentunteita hänen kanssaan. Johtuen hänen kyvystään olla aina asian tasalla. Ja myös siitä, että hän pitää tunteensa hillitysti kurissa. On asiallinen ja rauhallinen. Huvittavaa, että ihastuin hänenlaiseensa mieheen. En usko hänen koskaan kelpuuttavan minua. Ja kun minulle on pari miestä tehnyt jo ehdotuksiakin viime aikoina, enkä ole antanut minkäänlaisia mahdollisuuksia :D Ja täällä vain häntä kaipailen, johon minulla ei ole edellytyksiä. Mikä vitsi :D
28<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Muista nauraa ;D

Äänestä
  • Nauroin makeasti aloitusta kirjoittaessani. Ei tästä muuten selviä kuin hevoshuumorilla.

    Äänestä

  • Hyvä poika

    Äänestä

  • Tamma, olen tamma :D

    Äänestä

  • Sä oot ori :D

    Äänestä

Siis onhan sulla edellytyksiä jos ja kun se sällikin on suhun ihastunut! Pää pystyyn ja nappaa se.

Äänestä
  • Jos tietäisin, että olisi, niin en täällä kirjoittelisi enää.

    Äänestä

Nyt hieman uskoa itseesi nainen :) Jospa hän hillitsee tunteensa siksi, että ajattelee sinusta samoin. Ei täällä kukaan ole toista alempana. Parhaimmillaan kaksi ihmistä voivat yhdessä olla enemmän kuin mihin he yksin pystyisivät. Rakkaus ei ole vitsi, vaikka se hauskaa onkin :)

Äänestä
  • Ennen olin rohkeampi. Edellinen hankala pitkä suhteeni sai minut tuntemaan itseni jotenkin ei halutuksi. No turha syyttää muita käytöksestäni. Olen aina itse loppujen lopuksi vastuussa siitä mitä teen. Mutta kiitos kaikille tsempeistä :)

    Äänestä

  • MeneeVitsikkääksi kirjoitti:

    Ennen olin rohkeampi. Edellinen hankala pitkä suhteeni sai minut tuntemaan itseni jotenkin ei halutuksi. No turha syyttää muita käytöksestäni. Olen aina itse loppujen lopuksi vastuussa siitä mitä teen. Mutta kiitos kaikille tsempeistä :)

    Tämä on ymmärrettävää, näin itsekin samoissa vesissä uineena. Ennen kaikkea on minusta vastuussa itselleen siten, ettei ainakaan turhaan kannata rajata mahdollisuuksiaan. Avoimuus ja rohkeus antavat ainakin sisäiselle kehitykselle paljon ja elämä kyllä osaa yllättää joskus ihan positiivisestikin :)

    Äänestä

Mulla sama,, mies keskittyneenä kurtistaa kulmiaan sukii vaaleita hiuksiaan ja katsoo pitkään

Äänestä
  • Kun susta ei oikein ota selvää:)

    Äänestä

  • Naisellenitämä kirjoitti:

    Kun susta ei oikein ota selvää:)

    Et ole hän.

    Äänestä

  • Meitä varmasti löytyy täältä moneen eri junaan ja jotkut hyppää samaankin :) Hyvä merkki tuo, että katsoo pitkään ;)

    Äänestä

  • MeneeVitsikkääksi kirjoitti:

    Meitä varmasti löytyy täältä moneen eri junaan ja jotkut hyppää samaankin :) Hyvä merkki tuo, että katsoo pitkään ;)

    Luulen, että ylimääräisiä sydämenlyöntejä molemmilla heti ensi hetkestä., mutta mutta... Katsotaan.

    Äänestä

  • nainen.myös kirjoitti:

    Luulen, että ylimääräisiä sydämenlyöntejä molemmilla heti ensi hetkestä., mutta mutta... Katsotaan.

    Kukas se on?

    Äänestä

  • Tuttua ihastuneelle.

    Äänestä

kyllä se oli ripulia kaksi kertaa tänä aamuna mitä minulta tuli

Äänestä
  • Kertookohtalooooon

    Äänestä

  • hakuunamatataa kirjoitti:

    Kertookohtalooooon

    ripulia se oli

    Äänestä

Kenenkään ei tarvitse eikä pidä tuntea alemmuutta, koska meillä on sama ihmisarvo ihan jokaisella. Sinänsä inhimillistä, mutta huokaise syvään, ja sano itsellesi: "olen hyvä juuri omana itsenäni, olen ainutkertainen". Ja anna palaa:D Minä en tunne alemmuutta hänen seurassaan, mutta olen muuten vaan ihan sekaisin kuin seinä kello; sydän jyskyttää, ääni lähtee, varpaat hiestä märkiä jne. Se on se tunne, mikä sekoittaa koko maailman. Muiden kanssa ei ole mitään ongelmaa jutella (vaikka tyhmiäkin), mutta kun hänestä näkyy edes hiustupsu, niin sydänkäyrä pysähtyy..

Äänestä
  • Sydänkohtausta odotellessa

    Äänestä

  • Terveydelle vaarallista ihastuminen. Tämä varmaan altistamista...

    Äänestä

Ei ole toinen toistaan parempi.

Äänestä

Vtuttaa satana kaikenmaailman tekopyhät paskiaiset, jotka vielä esittävät jotain pyhimystä ja muka etteivät halua kulkea susien mukana!

Äänestä
  • Oookoooo

    Äänestä

  • Niinpä nii, vielä kehtaavat olla olevinaan joitain herran enkeleitä.

    Äänestä

  • I'll be your pick me up, when you need an A.N.G.E.L

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeneeVitsikkääksi kirjoitti:

Jotenkin tunnen alemmuudentunteita hänen kanssaan. Johtuen hänen kyvystään olla aina asian tasalla. Ja myös siitä, että hän pitää tunteensa hillitysti kurissa. On asiallinen ja rauhallinen. Huvittavaa, että ihastuin hänenlaiseensa mieheen. En usko hänen koskaan kelpuuttavan minua. Ja kun minulle on pari miestä tehnyt jo ehdotuksiakin viime aikoina, enkä ole antanut minkäänlaisia mahdollisuuksia :D Ja täällä vain häntä kaipailen, johon minulla ei ole edellytyksiä. Mikä vitsi :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu