Don-Quijoten jäähyväiset ystäville...

Koska omalle nicilleni on muodostunut, tietynlainen, sanaton ja kyseenalainen keskustelupiiri, ( tuntemattomien nikkien nauttiessa kyseenalaista kunniaa saadessaan solvata mitä kirosanoja kunkin mielenhäiriöön joutuneen, että paniikinomaiseen reaktioon ja oman historiansa peittelyyn osallistuneen arvostelijaksi joutuneena ) olenkin tästä syystä nähnyt jopa lähes pakonomaisen tarpeen poistua, kenties vuodeksi - kuukausiksi, ja josta syystä minun onkin kirjoitettava asioista täysin anonyymiä nimimerkkiä käyttäen - kirjoitettava mielenilmaukseni kanssaveljiljelleni / sisarelleni, sillä niistä loukkauksista, joita kohdalleni on sattunut, jopa ymmärtääkseni ylenmäärin, mikäli tuota kirjoittajien palautetta on uskominen.

En suinkaan kohdista tuota mielenilmaustani suinkaan niille rehellisille keskustelijoille, joiden päämääränä ei ole kirjoitella ja saattaa mielipiteitään siihen sävyyn kun tällä hetkellä on ollut tuleminen.

En syytä ketään tahoa taikka oman mielipiteensä esittäjää, henkilökohtaisesti omaa nikkiäni Don-Quijotea kohtaan kohdistuneina irvailuina, joka taisteli oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta vääryyttä vastaan ja saikin ( tarujen mukaan 1600 luvulla ) vastaansa epätodellisen taistelijan Panzhonsa kanssa, nimittäin ne kuuluisat tuulimyllynsä.

On hyvinkin toden näköistä, että tuulimyllyillä tarkoitetaan nykyaikana, yhteiskunnassa vallitsevaa vääryyttä - kenties hallitusta ja hallitsevaa ns "sivistyneistöön" kuuluvaa yhteiskuntaluokkaa kohtaan, joiden vähemmistössä kuuluva sanansakin on osoitettua mielipiteen ilmausta, todella niitä enemmistöön kuuluvia, raskaantyön tekijöitä kohtaan.

Olen iloinen siitäkin vähästä, mitä sain sanotuksi teille rakkaat ystäväni, jos se on suinkin vähentänyt taakkaanne yhteiskunnan painostusten alta, lukuunottamatta poislukien sikäli henkisesti häiriytyneet, että vapaan kasvatusten piiriin lukeutuvat nykynuoret, asiattomien kommenteidensä vuoksi.

En usko, että käyttämääni kirjoitustilaa ei joku käyttäisi jälkeeni hyödykseen, ilman pelkoa tulla moitinnan ja muun häiriköinnin kohteeksi joutuessaan, sillä yhteiskunnassamme on kyllin riittävästi vapaana kulkevia psykopaatteja, joiden mielipiteen ilmauksille ei ole keksitty keinoa, kuinka sanotaan, että nyt mitta on täysi kohdaltanne. Lisäksi olemme ns demokraattinen tasavalta ( ei kansandemokraattinen ), jossa jokaisella ihmisellä on kirjoitusten, mielipiteen että sananvapaus jo lueteltu perustuslaissa.

Saattaa olla, että henkisesti köyhät ja muuten syrjäytyneet ihmiset / vastaan hyvin toimeentulevat, vailla huoletta jokapäiväistä leipäänsä ansioidessaan, jopa tasavertaisia mikäli kyseeseen tuleekin ns henkinen laatu.

Kirpputoreilla eivät rikkaiden Dostojevskit paljoa paina siinä missä kansan enemmistö ahmii edesmennyttä Päätaloa, että jälkeensä jättämää sotien jälkeista elämäntapaa jälkipolville.

Kiitoksia seurastanne, oli ilo vaihtaa keskustelua laidasta laitaan mutta toisaalta hyvät SAATANAN JÄTKÄT TUNAROI kaiken, silloista SKOPin johtajaa siteerakseni. Toisinsanoen "jatkät pilasivat kaiken" tyriessään ja esittäessään erittäin vastenmielisiä juttujaan muistakin kirjoittajista.

Kiitollisuudella alias Don-Quijote, vuodesta - 2.pnä, joulukuusta 2000 alkaen....
7596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tiedän, mistä puhut, sillä en itse voi käyttää rekattuja nikkejäni keskusteluissa(KaidePuu/hajupoika) kun keskustelu kääntyy nikkiin ja asia jää unholaan kun tilanne keskusteluissa tulisi ollatoisin, että asioista keskustellaan eikä niitten esittäjistä.

Yleinen tasottomuus näkyy kaunana ja klikkiytymisenä "hyvää päivää kirvesvartta"
ryhittymien karkoittaessa asialliset keskustlijat pois.
Hyvää jatkoa toivotellen.

Äänestä
  • en kyllä keksinyt muutakaan...

    Äänestä

  • niinpä niin.. kirjoitti:

    en kyllä keksinyt muutakaan...

    "keksinyt" parempaa sanottavaa kuin näkemiin, mutta uskon että ketjun aloittanut ihmisoikeustaistelija "keksii" jotain uutta, jos ei keksijän taival hänen kohdallaan jostain syystä lopu.
    Harmillista, että viisaat neuvot valuivat kuin vesi hanhen selästä!
    Parempaa onnea hänelle toivoen, minä eräs lukuisista ihailijoistaan!

    Äänestä

  • Harmistunut kirjoitti:

    Minua ei ole väärin perustein syytetty ymmärtämättömyydestä, sillä en todellakaan tajunnut aloituspuheenvuorosta kuin noin joka kolmannen virkkeen, jos sitäkään. Tämä kurssitus näyttääkin kohdallani tehneen täydellisen oharin, mutta kiitän lukuisista yrityksistä ja toivotan hyvää jatkoa!

    Äänestä

...EVVK!

Äänestä

Ei täällä voi käyttää mitään rekisteröityä nikkiä eikä yleensä samaa nikkiä kauan aikaa varsinkin jos kirjoittaa jotain asiallista. Kohta joku esiintyy samannimisenä ja arvostelee epäasiallisesti ja solvaa toista kirjoittajaa.

Ja ne kirjoitukset ovat muutenkin välillä kuin kapinoivalla murrosikäisellä, välillä jopa sairaalloisia tai jotain paska-kusitasoa.

Äänestä
  • ..käyttää esittäjän mielipiteitä lähes omiin keksintöihinsä perustavaa laatua, olla keksimättä mitään positiivista muille mielipiteensä esittäjille.

    - kaikki ovatkin hänen mielestään ns "shit" porukkaa, joille saa syöttää mitä mieleensä tulee.

    - ilmeisesti maatilataloudessa onkin yksinäisinä iltoina hauskaa kirjoitella, vaikka EU ta vastaan mitä inhoittavimmin sanamuodoin.

    - on se suuri vahinko, se että EU n tukien myötä suomen valtion kansalliset tuet supistettiin lähes minimiin - lähinnä tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

    - - näiden syiden perusteella on moni mies ja nainen saanut potkut, ilman omaa syyttään ja ketä onkaan nykyisin syyttäminen, muuta kuin maamme hallitusta ja enemmistön diktatuutia äänestyksissä, koska vallitsevää yhteiskuntaa kannataa vai 2/3 osa kansasta ja hekin kepulaisia demareita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Don-Quijote kirjoitti:

Koska omalle nicilleni on muodostunut, tietynlainen, sanaton ja kyseenalainen keskustelupiiri, ( tuntemattomien nikkien nauttiessa kyseenalaista kunniaa saadessaan solvata mitä kirosanoja kunkin mielenhäiriöön joutuneen, että paniikinomaiseen reaktioon ja oman historiansa peittelyyn osallistuneen arvostelijaksi joutuneena ) olenkin tästä syystä nähnyt jopa lähes pakonomaisen tarpeen poistua, kenties vuodeksi - kuukausiksi, ja josta syystä minun onkin kirjoitettava asioista täysin anonyymiä nimimerkkiä käyttäen - kirjoitettava mielenilmaukseni kanssaveljiljelleni / sisarelleni, sillä niistä loukkauksista, joita kohdalleni on sattunut, jopa ymmärtääkseni ylenmäärin, mikäli tuota kirjoittajien palautetta on uskominen.

En suinkaan kohdista tuota mielenilmaustani suinkaan niille rehellisille keskustelijoille, joiden päämääränä ei ole kirjoitella ja saattaa mielipiteitään siihen sävyyn kun tällä hetkellä on ollut tuleminen.

En syytä ketään tahoa taikka oman mielipiteensä esittäjää, henkilökohtaisesti omaa nikkiäni Don-Quijotea kohtaan kohdistuneina irvailuina, joka taisteli oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta vääryyttä vastaan ja saikin ( tarujen mukaan 1600 luvulla ) vastaansa epätodellisen taistelijan Panzhonsa kanssa, nimittäin ne kuuluisat tuulimyllynsä.

On hyvinkin toden näköistä, että tuulimyllyillä tarkoitetaan nykyaikana, yhteiskunnassa vallitsevaa vääryyttä - kenties hallitusta ja hallitsevaa ns "sivistyneistöön" kuuluvaa yhteiskuntaluokkaa kohtaan, joiden vähemmistössä kuuluva sanansakin on osoitettua mielipiteen ilmausta, todella niitä enemmistöön kuuluvia, raskaantyön tekijöitä kohtaan.

Olen iloinen siitäkin vähästä, mitä sain sanotuksi teille rakkaat ystäväni, jos se on suinkin vähentänyt taakkaanne yhteiskunnan painostusten alta, lukuunottamatta poislukien sikäli henkisesti häiriytyneet, että vapaan kasvatusten piiriin lukeutuvat nykynuoret, asiattomien kommenteidensä vuoksi.

En usko, että käyttämääni kirjoitustilaa ei joku käyttäisi jälkeeni hyödykseen, ilman pelkoa tulla moitinnan ja muun häiriköinnin kohteeksi joutuessaan, sillä yhteiskunnassamme on kyllin riittävästi vapaana kulkevia psykopaatteja, joiden mielipiteen ilmauksille ei ole keksitty keinoa, kuinka sanotaan, että nyt mitta on täysi kohdaltanne. Lisäksi olemme ns demokraattinen tasavalta ( ei kansandemokraattinen ), jossa jokaisella ihmisellä on kirjoitusten, mielipiteen että sananvapaus jo lueteltu perustuslaissa.

Saattaa olla, että henkisesti köyhät ja muuten syrjäytyneet ihmiset / vastaan hyvin toimeentulevat, vailla huoletta jokapäiväistä leipäänsä ansioidessaan, jopa tasavertaisia mikäli kyseeseen tuleekin ns henkinen laatu.

Kirpputoreilla eivät rikkaiden Dostojevskit paljoa paina siinä missä kansan enemmistö ahmii edesmennyttä Päätaloa, että jälkeensä jättämää sotien jälkeista elämäntapaa jälkipolville.

Kiitoksia seurastanne, oli ilo vaihtaa keskustelua laidasta laitaan mutta toisaalta hyvät SAATANAN JÄTKÄT TUNAROI kaiken, silloista SKOPin johtajaa siteerakseni. Toisinsanoen "jatkät pilasivat kaiken" tyriessään ja esittäessään erittäin vastenmielisiä juttujaan muistakin kirjoittajista.

Kiitollisuudella alias Don-Quijote, vuodesta - 2.pnä, joulukuusta 2000 alkaen....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu