Ahmimishäiriö ei tunnu olevan kovin tunnettu tai vakavana pidetty juttu, mutta kun oon lukenut siitä oon tunnistanut itseni ja käytökseni viimeisen 4 vuoden ajalta.
Mä oon nyt tajuttoman syömisen takia lihonu viimeisen 3 kuukauden aikana yli 10 kiloa ja tilanne alkaa ahdistaa, koska oon jo ennestäänkin ylipainoinen, enkä saa itselleni mitään kontrollia. Kävin psykologin juttusilla, mutta se ei tuntunut pitävän asiaa ongelmana, koska mun syömiset koostuu lähinnä herkuista, eli se kai aatteli et mä vaan tykkään karkeista liikaa. Aloin jo itekin epäillä et oonko väärässä, mutta ei kai päivittäinen itsensä ähkyyn syöminen oo normaalia, varsinkin kun jatkuva karkki-, pulla-, ja jätskiostoksilla käyminen on alkanu aiheuttaa rahavaikeuksia, ei oikein oo enää varaa mihinkään muuhun. Kertokaa, kuulostaanko mä ahmimishäiriöiseltä?
Mitä tässä nyt pitäis tehdä ja mihin voisin ottaa yhteyttä?
Mä oon nyt tajuttoman syömisen takia lihonu viimeisen 3 kuukauden aikana yli 10 kiloa ja tilanne alkaa ahdistaa, koska oon jo ennestäänkin ylipainoinen, enkä saa itselleni mitään kontrollia. Kävin psykologin juttusilla, mutta se ei tuntunut pitävän asiaa ongelmana, koska mun syömiset koostuu lähinnä herkuista, eli se kai aatteli et mä vaan tykkään karkeista liikaa. Aloin jo itekin epäillä et oonko väärässä, mutta ei kai päivittäinen itsensä ähkyyn syöminen oo normaalia, varsinkin kun jatkuva karkki-, pulla-, ja jätskiostoksilla käyminen on alkanu aiheuttaa rahavaikeuksia, ei oikein oo enää varaa mihinkään muuhun. Kertokaa, kuulostaanko mä ahmimishäiriöiseltä?
Mitä tässä nyt pitäis tehdä ja mihin voisin ottaa yhteyttä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mä luulen et meitä on aika paljon, enemmän ku yleensä luullaan. Tää syömishäiriö vaan ei näy ulospäin. Munki sukulaiset ja perhe on vaan ilosia ku sukujuhlissaki on aina yks joka varmasti syö kaikkea ja paljon. Ne ostelee mulle karkkia ja leivoksia ja on kamalan mielissäni ku mä aina mätän kaiken itteeni viimestä murua myöten. Nyt oon alkanu syödä salaa, siis hankin kaapin täyteen herkkuja ja syön niin ettei ne nää, koska en haluu syömärin mainetta. Ei todellakaan ole tervettä. Oon nyt 18, ja muistan syöneeni normaalisti viimeks 12-vuotiaana. 13-vuotiaana aloin pitää paastoja vaikka olin normaalipainonen, ja viimeset viis vuotta onki ollu sitä samaa rumbaa, eli aamupäivän syön terveellisesti, joskus hiukan liian vähän, ja heti ku tuun koulusta ni syön siihen asti kunnes meen nukkumaan. Ja joka ilta vannon etten koskaan enää ahmi. Vaikka mä söisin terveellisesti ja kunnolla aamulla ja koulussa, mä ratkeen silti. En siis ahmi sen takia että oisin pitäny itteäni nälkäkuurilla. Enkä myöskään siks että olisin masentunu (vaikka kyllähän tässä väkisinki rupee jo olemaan). Mä syön ku oon ilonen, mä syön ku oon surullinen, aina ku on tylsää, ja tietenki myös sillon ku on jotain tekemistä. Ku katon telkkaria, teen läksyjä, oon netissä.. Pitäis mennä ravintoterapeutille, mut se edellyttäis sitä että myöntäisin että mulla on ongelma. Enkä todellakaan myönnä sitä.
Itse olen kärsinyt vastaavanlaisista ongelmista niin kauan kuin muistan. Kiinnostaisiko ketään perustaa tukiryhmää?
Kuullostaa hyvältä idealta... Itse olen myös tästä kyseisestä ongelmasta kärsinyt ja kärsin edelleenkin... Jokaisena kertana vannoo itselleen että nyt se on loppu, mutta sitten taas...
Minulla on ollut hyvä syksy syömishäiriön suhteen. Silti olen syömishäiriöinen. Se tulee aina olemaan osa minua. Sairastuin 16 - vuotiaana anoreksiaan, mihin onneksi ehdittiin puuttua. Sen jälkeen sairastin vuosia bulimiaa. Viime kesänä anoreksia meinasi taas puhjeta. Nyt olen taas melkein ok. Haluaisin vain sanoa, että meitä on todella paljon. Antaisin mitä vaan, että en olisi sairastunut. Olkaa rohkeita. Älkää antako ruoan kahlita itseänne. Olen varma, että tulee vielä hyvä aika ja että tulee päivä, jolloin olen täysin terve. Älkää luovuttako. Hakekaa apua.
Heippa!
Mikähän itse kutakin painaa, kun pitää syödä liian paljon tai liian vähän. Ympäristö ja varmasti läheiset ihmiset tekevät yleensä osansa. Ja on kai sitä vaikeeta välittää itsestään jos ympäristö kyttää mität syöt ja milloin??? itse en puutu toisten syömisiin, jos ne ei itse halua keskustella. ja silloinkin yritän kannustaa, että hyvältä sä näytät! On ihmisiä jotka syövät itse miten sattuu ja sitten yrittävät saada koko muun maailman syömään samalla tavalla!hölmöä! ei kaikilla ihmisillä ole yhtä aikaa nälkä tai jano jne...Kun löytäsitte sen lapsuuden luoton itseennee ja vain itseenne ja arvoistaisitte itseänne ja rakasta vartaloanne! minäkin olen nyt jo paremmalla suunnalla.mielestäni ihan hyvin menee. kärsin läheisen kuoleman jälkeisestä masennuksesta ja tietysti lihoin jne...sitten sairastuin itse vielä. ja sitten söin, kun pelkäsin sairauttani.huh.huh. mutta kuten sanoin, nyt näyttää hyvältä. syön kun on nälkä, en päästä ihan hirveetä nälkää, mutta en tunne riippuvuuttakaan ja turvallisuutta ruuasta. toivottavsti kaikki jaksatte jatkaa ! ja löydätte sen nautinnon ruuasta, mikä on monilla muilla ihmisillä! ja yleensä miehet syövät mitä haluavat ja sitten rennosti menevät kuntosalille kun ehtivät!eivät he valita useinkaan elämästään ja vartalostaan niin paljon!mutta sukupuolesta riippumatta tsemppiä kaikille!
Ja täältä löytyy vielä yksi samanlainen... Ahmimisesta ei todellakaan tule loppua ja vaikka todellakin joka ilta ihmettelen syöpöttelyäni ja vannon että huomenna syön normaalisti, niin seuraavana päivänä se jatkuu taas. Mitäköhän olisi normaali syöminen. En usko että painonnousulla on ylä rajaa. Lisääntyvät kilot ahdistavat, joka saa minut ahmimaan yhä enemmän ja enemmän ja.. siinähän se kierre onkin.
Tukiryhmän perustaminen olisi todella hyvä idea. Haluaisiko joku (miel. samaa ikäluokkaa oleva) kirjoitella sähköpostia kanssani vaikkapa viikoittain??? -tuettaisiin toisiamme ja itkettäisiin yhdessä. Olen 21-vuotias ja olen kärsinyt eri tyyppisistä syömishäiriöistä jo useamman vuoden ajan.
ois ihan hyvä idea.luulen,että parhaiten oppis silleen,et sais jutella "samanlaisten" kanssa, jotka on kokenut samanlaisia juttuja!
itse ilen ensin sairastanut anoreksian ja nyt ahmin!! Haluun jo tästä helvetistä eroon!!! Haluun vaikka takaisin anorekstisiin aikoihini, silloin oli ihana itsekontrollin tunne.. Kaipaan sitä niin kovasti! Nyt vaan syön ja syön ja syön niin pitkään että hädin tuskin sänkyyn pystyn kävellä.. kamalaa sanoa näin, mutta onneksi en ole ainut... ;(((
ensin anoreksia sitten ahmiminen. ei mitään kontrollia. kukaan ei ota ongelmaani tosissaan. tunnen kuitenkin itse ettei minulla ole mitään kontrollia syömiseni suhteen..