Kylmä tosiasia on se, että moni hakija tulee jäämään ilman opiskelupaikka. Kysymys kuuluu: miten siihen olisi parasta suhtautua ja mitä tehdä, kun on paljastunut omilta taidoiltaan liian vajaaksi kelvatakseen sisään?
Ensimmäistä kertaa hakeville nuorile pettymyksestä on helppo päästä yli; tulevia hakukertoja ja siten mahdollisuuksia riittää vaikka kuinka. Mutta entä sitten, jos olet jo vähän vanhempi ja olet aikaisempina vuosina joko epäonnistunut tai erilaisista syistä jättänyt hakematta ja nyt alkaa olla viimeiset hetket käsillä?
Välillä kuulee, miten yliopistossa voi aloittaa opiskelut myös vanhemmalla iällä. Kyllähän jopa sellaisia 25 ikävuoden henkilöitä vielä yliopistoon menee, mutta ikävä kyllä ihmiset tuppaavat suhtautumaan näihin vähän kummaksuen.
Välillä vaikuttaa siltä, että kaikilla pitäisi mennä se elämä samalla tavalla: suorita peruskoulu => käy lukio kolmessa vuodessa => suorita armeija (jos siis olet mies) => hae opiskelemaan => pääse opiskelemaan => mene opiskelemaan => valmistu suhteellisen nuorena. Kolmekymppisenä sitten onkin jo tutkinto, työ, kämppä, parisuhde, ehkä jopa lapsiakin... Ja jos elämä onkin vienyt toiseen suuntaan, olet automaattisesti luuseri ja kelvoton ihminen. Harvemmin ihmiset tuollaista päin naamaa sanovat, mutta ajatukset voi lukea silmistä ja kaikista niistä pienistä eleistä, joista vuorovaikutus toisten kanssa syntyy... Jotkut ovat jopa iloisia siitä, kun saavat näyttää sinulle olevansa parempia.
Milloin on liian myöhäistä mennä yliopistoon? Minkä ikäisenä kannattaa tyytyä siihen, mitä on jo valmiiksi, ja miten onnistua siinä tilanteessa, kun se opiskelemaan meneminen on oikeastaan viimeinen valttikortti - niin tulevaa työllisyyttä, mahdollista parisuhdetta kuin kavereiden hankkimista varten.
Elämä on välillä aika pirun surkeaa.
(Ja näin sain purattua stressiäni. Vastatkaa silti, jos haluatte.)
Elämää pääsykokeiden jälkeen
32
72
Vastaukset
- Poju26-v
Itse hain tänä vuonna yliopistoon. Haluan vaihtelua elämääni osa-aikatyöläisenä nykyisessä ammatissani. Ja unelmani on oikeastaan aina ollut opiskella hakemaani alaa.
- opiskeludipii
"Kyllähän jopa sellaisia 25 ikävuoden henkilöitä vielä yliopistoon menee, mutta ikävä kyllä ihmiset tuppaavat suhtautumaan näihin vähän kummaksuen."
Et voi enempää erehtyä!
Suurin osa opiskelun aloittavista on alle 30-vuotiaita. Mutta kaiken ikäisiä löytyy. Yliopistossa ei ikää kummeksuta, vaikka ehkä jossain Takaperässä näin on, mutta yliopistossa opiskelee sujuvasti kaiken ikäisiä. Itse lähes eläkeikäisenä täydennän parhaillaan vanhaa tutkintoani vielä yhdellä aineella ja kaltaisiani on paljon. Näen heitä joka kurssilla, luennoilla ja tenteissä jatkuvasti.
Silti tietysti opiskelemaan pitäisi päästä nuorena eli muutaman vuoden kuluessa ylioppilastutkinnosta ihan vain sen vuoksi, että pääsee töihinkin ja itsenäiseen elämään. Sitä ihmisellä on tavallisesti unelmia, joita haluaa toteuttaa. Kun on työ ja toimeentulo, se unelmien toteuttaminen on helpompaa.
Minusta opiskelu sopii joka iässä työn ohella harrastaen vaikka kansalais- ja työväenopistoissa. Se kehittää ja pitää nuorena vaikka vuosia karttuu. Yliopistossa opiskelu harrastuksen vuoksi ei juurikaan tule kyseeseen, mutta tiedän näitäkin olevan.
Hyvä olisi hankkia tutkinto ja päästä työelämään mahdollisimman nuorena. Se on oma etu. Ihan käytännön juttu siis. Mutta mitään kummastelemista en osaa nähdä vanhemmissakaan opiskelijoissa, ja tarkoitan nyt yli 30-vuotiaita aina eläkeläisiin asti.- opiskeludipii
Lisään vielä sen, että jos on jo vaikka 5 kertaa epäonnistunut yliopiston pääsykokeessa, on iästä riippumatta syytä miettiä, kuinka kauan kannattaa pyrkimistä jatkaa. Kannattaisiko sittenkin suunnata aivan muualle?
- 212
Kiitän jo tulleista vastauksista, ja toivon niitä tulevan lisää. Nyt kuitenkin kommentoin kirjoittajan "opiskeludipii" kirjoittamaa tekstiä.
"Yliopistossa ei ikää kummeksuta, vaikka ehkä jossain Takaperässä näin on, mutta yliopistossa opiskelee sujuvasti kaiken ikäisiä."
Välttämättä siellä itse yliopistossa sitä ei kummeksuta, mutta maailmaa on tietysti myös yliopiston ulkopuolella, ja siellä sitä kummeksutaan - siis ainakin omien kokemusteni mukaan. Minusta vaikuttaisi siltä, että on olemassa sellainen sosiaalinen normi, että jos menet yliopistoon hieman vanhempana, sinua pidetään, noh, sanotaanko nyt vaikka hieman hitaana. Yliopistoon pitäisi mennä joko nuorena tai sitten unohtaa koko asia ja siirtyä suoraan tekemään uraa.
"Itse lähes eläkeikäisenä täydennän parhaillaan vanhaa tutkintoani vielä yhdellä aineella ja kaltaisiani on paljon"
On eri asia täydentää tutkintoaan kuin aloittaa opiskelut ihan alusta. Silloinkin, jos valmiiksi olisi korkeakoulututkinto joltakin toiselta alalta, tilanne olisi ihan siedettävä, mutta kun ei ole mitään tutkintoa, niin tilanne on vähän eri. Sitä paitsi mielestäni olisi mielekästä, jos yliopistoyhteisöön olisi mahdollista sulautua, mutta uskon, että vanhempana ei oikein sovi nuorempien joukkoon. Minun on hirveän vaikea kuvitella, että esim. 28-vuotias tyyppi voisi hillua jossain bileissä 20-vuotiaiden kanssa. Tai no, ehkä silloin voisi olla "se kummallinen, nuorempien seurassa viihtyvä tyyppi, jota muut sietäisivät lähinnä säälistä", mutta siihen se sitten jäisikin.
"Silti tietysti opiskelemaan pitäisi päästä nuorena eli muutaman vuoden kuluessa ylioppilastutkinnosta ihan vain sen vuoksi, että pääsee töihinkin ja itsenäiseen elämään."
Näinhän se juuri on, ja tämä jos mikä tuottaa stressiä. En usko ikinä pääseväni eroon siitä olosta, etten ole kokonainen ihminen. Koko ajan tuntuu siltä kuin olisin jollain tavalla vajaavainen ja epäkelpo, tyhmempi, rumempi ja vähemmän pidetty kuin muut.
"Minusta opiskelu sopii joka iässä työn ohella harrastaen vaikka kansalais- ja työväenopistoissa. Se kehittää ja pitää nuorena vaikka vuosia karttuu."
Olen tästä tismalleen samaa mieltä, mutta valitettavasti näiden huomioiden merkitys tämän aiheen kannalta on melko vähäinen.
"Hyvä olisi hankkia tutkinto ja päästä työelämään mahdollisimman nuorena. Se on oma etu. Ihan käytännön juttu siis."
Aivan, olemme samaa mieltä, ja minun täytyy sanoa, että kauhistelen yli kaiken sitä hetkeä, kun tulen tajuamaan joidenkin vuosien kuluttua, että kaikilla entisillä koulukavereilla on jo tutkinto, työ, parisuhde, lapsia, omistusasunto yms. ns. normaaliin elämään kuuluvaa minun vielä jumittaessa kirjojen parissa yliopistolla pohdiskellen tulevaa pitkäaikaistyöttömyyttä.
- 212
"jos on jo vaikka 5 kertaa epäonnistunut yliopiston pääsykokeessa, on iästä riippumatta syytä miettiä, kuinka kauan kannattaa pyrkimistä jatkaa. Kannattaisiko sittenkin suunnata aivan muualle?"
Niin, jos on viisi kertaa hakenut, saattaa olla kelvoton yliopistoon. Omalla kohdallani tuollaista ei kuitenkaan ole käynyt. Ja toisaalta, minne muuallekaan suuntaisin kuin yliopistoon? Minulla ei ole muuta kuin akateemiset mielenkiinnon kohteeni. - Elämänohjeeksi
Kuulostaa siltä. että olet jumittunut ajatuksiisi "akateemisista mielenkiinnon kohteista". Ei ole niin, että joku ihminen voisi tulla onnelliseksi vain akateemisessa ammatissa. Meillä kaikilla on monta lokeroa, jossa voimme olla onnellisia.
Itse olen toiminut kaikenlaisissa ammateissa ja kyennyt saamaan tyydytystä niistä kaikista. Kyse on omasta asenteesta; intohimolla voi suhtautua vaikka siivoustyöhön ja pyrkiä olemaan siinä paras!
Nyt olen käynyt aikuislukion ja saan lakin ensi lauantaina. Aion yliopistoon. Hain ykkösvaihtoehtona lääketieteelliseen ja kakkosvaihtoehtona matematiikkaa lukemaan. Lääkiksen pääsykoe meni mielestäni huonosti, enkä usko pääseväni sinne. Tyytyväisenä suuntaan siis syksyllä matematiikan opintoihin ja uskon tulevani onnelliseksi myös siellä. - 212
"Kuulostaa siltä. että olet jumittunut ajatuksiisi 'akateemisista mielenkiinnon kohteista'. Ei ole niin, että joku ihminen voisi tulla onnelliseksi vain akateemisessa ammatissa."
Nyt on tullut pieni väärinymmärrys.
Kyse ei ole niinkään siitä, että minun olisi pakko päästä juuri akateemiseen ammattiin - vaikka toki sellaistakin tavoittelen, mutta rehellisesti sanottua työ kuin työ kelpaa, kunhan vain ei ole puhelinmyyntia tms. - vaan kyse on ensisijaisesti siitä, että minulla on tiettyjä mielenkiinnon kohteita, enkä usko ikinä pääseväni niistä tarpeeksi hyvin kärryille, jos en mene yliopistoon. Ilman yliopistoa tulen ikuisesti olemaan "se matalastikouluttautunut luuseri joka kuvittelee tietävänsä jostakin jotain ilman papereita", ja totta puhuttuna tuollainen ajattelumalli pitää paikkansa sikäli, että harvemmin ihmiset, jotka eivät ole kouluja käyneet, ymmärtävät mistään erikoisaloista yhtään mitään. Moni kyllä kuvittelee ymmärtävänsä, mutta se onkin sitten jo toinen asia...
Lisäksi tässä on vielä se, että minulla tulee tuskin ikinä olemaan suurta omaisuutta ja parisuhteenkin etsinnän suhteen alan jo pikkuhiljaa luovuttamaan - en tietenkään täysin, koska periaatteessa yliopisto saattaisi tuoda noihin asioihin vähän muutosta, vaikkei se toki täysin varmaa olekaan - joten mielenkiinnon kohteitteni seuraamisen merkitys korostuu entisestään. Jos en saa asioita x tai y, niin haluan saada edes asian z.- nyyttinen
"Jos en saa asioita x tai y, niin haluan saada edes asian z."
Pidä sanasi! Eli jos et pääse yliopistoon, halua ammattikorkeaan, ja jos et pääse sinnekään, halua ammattikouluun. Perheen perustaminen ei ole koulusta kiinni.
Omasta kokemuksestani voin kertoa, että halusin yliopistoon, koska halusin tietää kaiken asioista x ja y. Maisterin tutkinto nyt sitten on, ja tajuan, etten koskaan saa tietää kaikkea mistään. Päinvastoin. Mutta ehkä se on tarpeen jokaisen itse käydä yliopistossa toteamassa.
Olen ihan oikeasti tavannut maisterin, joka ei osannut avata jääkaapin ovea saati teevettä itselleen keittää. Luuseri vai menestyjä?
On meillä tietysti joku kaava siihen, miten ihmisen elämän kuuluu mennä. Peruskoulu - lukio - yliopisto - hyvä virka - puoliso - omakotitalo - lapset - purjevene... Kaikki vaivatta 30 ikävuoteen mennessä. Montako tällaista tunnet? Aika vähän niitä on. Yleensä tulee mutkia matkaan ennemmin tai myöhemmin. Emme me kai kuitenkaan mittaa toisiamme tuon mukaan? Elämänkulut ovat monet.
Jos et nyt pääse yliopistoon, yritä toki ensi vuonna uudestaan. Mutta älä anna vuoden valua, vaan tee jotain muuta siihen asti. Ala tosissasi miettiä muitakin vaihtoehtoja, sillä voihan olla, ettet ole yliopistoainesta. Kaikki eivät ole. Kaikkia silti tarvitaan. Sinulla voi olla elämässä muuta tärke(ämp)ää tehtävää. - 212
nyyttinen kirjoitti:
"Jos en saa asioita x tai y, niin haluan saada edes asian z."
Pidä sanasi! Eli jos et pääse yliopistoon, halua ammattikorkeaan, ja jos et pääse sinnekään, halua ammattikouluun. Perheen perustaminen ei ole koulusta kiinni.
Omasta kokemuksestani voin kertoa, että halusin yliopistoon, koska halusin tietää kaiken asioista x ja y. Maisterin tutkinto nyt sitten on, ja tajuan, etten koskaan saa tietää kaikkea mistään. Päinvastoin. Mutta ehkä se on tarpeen jokaisen itse käydä yliopistossa toteamassa.
Olen ihan oikeasti tavannut maisterin, joka ei osannut avata jääkaapin ovea saati teevettä itselleen keittää. Luuseri vai menestyjä?
On meillä tietysti joku kaava siihen, miten ihmisen elämän kuuluu mennä. Peruskoulu - lukio - yliopisto - hyvä virka - puoliso - omakotitalo - lapset - purjevene... Kaikki vaivatta 30 ikävuoteen mennessä. Montako tällaista tunnet? Aika vähän niitä on. Yleensä tulee mutkia matkaan ennemmin tai myöhemmin. Emme me kai kuitenkaan mittaa toisiamme tuon mukaan? Elämänkulut ovat monet.
Jos et nyt pääse yliopistoon, yritä toki ensi vuonna uudestaan. Mutta älä anna vuoden valua, vaan tee jotain muuta siihen asti. Ala tosissasi miettiä muitakin vaihtoehtoja, sillä voihan olla, ettet ole yliopistoainesta. Kaikki eivät ole. Kaikkia silti tarvitaan. Sinulla voi olla elämässä muuta tärke(ämp)ää tehtävää."Perheen perustaminen ei ole koulusta kiinni."
Ei ole ei, mutta se on kiinni mm. rahasta, joka kytkeytyy tietysti siihen, onko sinulla työpaikka vaiko ei (ja työpaikka puolestansa kytkeytyy koulutukseen), ja se on kiinni myös parisuhteesta. Valitettavasti syrjäytyneet ihmiset eivät ole kovin kummoista parisuhdemateriaalia. Aika harva katselee työtöntä.
"Maisterin tutkinto nyt sitten on, ja tajuan, etten koskaan saa tietää kaikkea mistään. Päinvastoin. Mutta ehkä se on tarpeen jokaisen itse käydä yliopistossa toteamassa."
Ei yliopisto tietenkään anna sinulle kaikkia vastauksia, mutta niitä saa sieltä huomattavasti enemmän kuin niin kutsutusta elämänkoulusta. Plus sitten on vielä se, että asioista on ihan oikeasti kivempi puhua, kun sinulla on takataskussa se paperi, joka tavallaan osoittaa, ettet ole pelkkä tyhjänpuhuja. Jos sen sijaan ilmaan minkäänlaista tutkintoa alat keskustella esim. teoreettisesta fysiikasta, suhdannvaihteluiden syistä tai vaikkapa 30-vuotisen sodan kulusta, sinuun suhtaudutaan - mielestäni osittain ihan oikeutetusti - kuin et oikeasti tietäisi mitään.
"Olen ihan oikeasti tavannut maisterin, joka ei osannut avata jääkaapin ovea saati teevettä itselleen keittää. Luuseri vai menestyjä?"
Ainakin kyseinen tyyppi on suurempi menestyjä maisterin papereilla kuin ilma. Hän ei ehkä osaa tehdä ns. käytännön asioita, kuten en muuten minäkään, mutta ainakin hän voi todeta saavuttaneensa edes jotain.
"On meillä tietysti joku kaava siihen, miten ihmisen elämän kuuluu mennä. Peruskoulu - lukio - yliopisto - hyvä virka - puoliso - omakotitalo - lapset - purjevene... Kaikki vaivatta 30 ikävuoteen mennessä. Montako tällaista tunnet? Aika vähän niitä on. Yleensä tulee mutkia matkaan ennemmin tai myöhemmin."
Kyse ei ole siitä, että minun pitäisi saavuttaa kaikki mahdollinen, vaan kyse on siitä, että on olemassa eräänlainen hyvän elämän ideaalityyppi, ja jotkut pääsevät edes jonkin verran sitä lähelle, kun minä taas olen suorastaan sen vastakohta. En siis pyri saamaan kaikkea, haluan edes jonkin verran.
"Emme me kai kuitenkaan mittaa toisiamme tuon mukaan?"
Kyllä, me mittaamme, mittaamme ainakin osittain. Moni varmasti väittää muuta, koska ei ole korrektia sanoa toiselle, että esim. pitää tätä tyhmänä tai pitää tätä luuserina, mutta ajatukset siellä oman pään sisällä ovat varsin erilaiset.
Fakta on se, että vaikka ihmiset eivät välttämättä halua tallata toisia ihmisia maahan, niin moni kuitenkin haluaa olla edes jokseenkin toisten ylempänä. On kiva, kun kavereilla menee hyvin, mutta heillä ei saa mennä paremmin kuin sinulla. Tämäkin on koettu niin monta kertaa. Yritän tehdä asian x, epäonnistun, kerron kaverille, ja kaverilla on tietysti sellainen pieni mikrohymy kasvoilla. Ele on niin pieni, että sitä tuskin huomaa, mutta siellä se on.
"Jos et nyt pääse yliopistoon, yritä toki ensi vuonna uudestaan. Mutta älä anna vuoden valua, vaan tee jotain muuta siihen asti."
Näin ajattelinkin.
"Ala tosissasi miettiä muitakin vaihtoehtoja, sillä voihan olla, ettet ole yliopistoainesta. Kaikki eivät ole."
Tätä minä vähän pelkään.
"Kaikkia silti tarvitaan. Sinulla voi olla elämässä muuta tärke(ämp)ää tehtävää."
Enpä oikein usko. Olen ollut tälle yhteiskunnalle lähinnä kuluerä. - nyyttinen
212 kirjoitti:
"Perheen perustaminen ei ole koulusta kiinni."
Ei ole ei, mutta se on kiinni mm. rahasta, joka kytkeytyy tietysti siihen, onko sinulla työpaikka vaiko ei (ja työpaikka puolestansa kytkeytyy koulutukseen), ja se on kiinni myös parisuhteesta. Valitettavasti syrjäytyneet ihmiset eivät ole kovin kummoista parisuhdemateriaalia. Aika harva katselee työtöntä.
"Maisterin tutkinto nyt sitten on, ja tajuan, etten koskaan saa tietää kaikkea mistään. Päinvastoin. Mutta ehkä se on tarpeen jokaisen itse käydä yliopistossa toteamassa."
Ei yliopisto tietenkään anna sinulle kaikkia vastauksia, mutta niitä saa sieltä huomattavasti enemmän kuin niin kutsutusta elämänkoulusta. Plus sitten on vielä se, että asioista on ihan oikeasti kivempi puhua, kun sinulla on takataskussa se paperi, joka tavallaan osoittaa, ettet ole pelkkä tyhjänpuhuja. Jos sen sijaan ilmaan minkäänlaista tutkintoa alat keskustella esim. teoreettisesta fysiikasta, suhdannvaihteluiden syistä tai vaikkapa 30-vuotisen sodan kulusta, sinuun suhtaudutaan - mielestäni osittain ihan oikeutetusti - kuin et oikeasti tietäisi mitään.
"Olen ihan oikeasti tavannut maisterin, joka ei osannut avata jääkaapin ovea saati teevettä itselleen keittää. Luuseri vai menestyjä?"
Ainakin kyseinen tyyppi on suurempi menestyjä maisterin papereilla kuin ilma. Hän ei ehkä osaa tehdä ns. käytännön asioita, kuten en muuten minäkään, mutta ainakin hän voi todeta saavuttaneensa edes jotain.
"On meillä tietysti joku kaava siihen, miten ihmisen elämän kuuluu mennä. Peruskoulu - lukio - yliopisto - hyvä virka - puoliso - omakotitalo - lapset - purjevene... Kaikki vaivatta 30 ikävuoteen mennessä. Montako tällaista tunnet? Aika vähän niitä on. Yleensä tulee mutkia matkaan ennemmin tai myöhemmin."
Kyse ei ole siitä, että minun pitäisi saavuttaa kaikki mahdollinen, vaan kyse on siitä, että on olemassa eräänlainen hyvän elämän ideaalityyppi, ja jotkut pääsevät edes jonkin verran sitä lähelle, kun minä taas olen suorastaan sen vastakohta. En siis pyri saamaan kaikkea, haluan edes jonkin verran.
"Emme me kai kuitenkaan mittaa toisiamme tuon mukaan?"
Kyllä, me mittaamme, mittaamme ainakin osittain. Moni varmasti väittää muuta, koska ei ole korrektia sanoa toiselle, että esim. pitää tätä tyhmänä tai pitää tätä luuserina, mutta ajatukset siellä oman pään sisällä ovat varsin erilaiset.
Fakta on se, että vaikka ihmiset eivät välttämättä halua tallata toisia ihmisia maahan, niin moni kuitenkin haluaa olla edes jokseenkin toisten ylempänä. On kiva, kun kavereilla menee hyvin, mutta heillä ei saa mennä paremmin kuin sinulla. Tämäkin on koettu niin monta kertaa. Yritän tehdä asian x, epäonnistun, kerron kaverille, ja kaverilla on tietysti sellainen pieni mikrohymy kasvoilla. Ele on niin pieni, että sitä tuskin huomaa, mutta siellä se on.
"Jos et nyt pääse yliopistoon, yritä toki ensi vuonna uudestaan. Mutta älä anna vuoden valua, vaan tee jotain muuta siihen asti."
Näin ajattelinkin.
"Ala tosissasi miettiä muitakin vaihtoehtoja, sillä voihan olla, ettet ole yliopistoainesta. Kaikki eivät ole."
Tätä minä vähän pelkään.
"Kaikkia silti tarvitaan. Sinulla voi olla elämässä muuta tärke(ämp)ää tehtävää."
Enpä oikein usko. Olen ollut tälle yhteiskunnalle lähinnä kuluerä.Olet selvästi ajatellut asioita, kirjoitat ja ilmaiset itseäsi selkeästi. Kyllä sinussa on ainesta yliopistoon. Onnea opiskeluun!
- mutnäinkäy
212 kirjoitti:
"Perheen perustaminen ei ole koulusta kiinni."
Ei ole ei, mutta se on kiinni mm. rahasta, joka kytkeytyy tietysti siihen, onko sinulla työpaikka vaiko ei (ja työpaikka puolestansa kytkeytyy koulutukseen), ja se on kiinni myös parisuhteesta. Valitettavasti syrjäytyneet ihmiset eivät ole kovin kummoista parisuhdemateriaalia. Aika harva katselee työtöntä.
"Maisterin tutkinto nyt sitten on, ja tajuan, etten koskaan saa tietää kaikkea mistään. Päinvastoin. Mutta ehkä se on tarpeen jokaisen itse käydä yliopistossa toteamassa."
Ei yliopisto tietenkään anna sinulle kaikkia vastauksia, mutta niitä saa sieltä huomattavasti enemmän kuin niin kutsutusta elämänkoulusta. Plus sitten on vielä se, että asioista on ihan oikeasti kivempi puhua, kun sinulla on takataskussa se paperi, joka tavallaan osoittaa, ettet ole pelkkä tyhjänpuhuja. Jos sen sijaan ilmaan minkäänlaista tutkintoa alat keskustella esim. teoreettisesta fysiikasta, suhdannvaihteluiden syistä tai vaikkapa 30-vuotisen sodan kulusta, sinuun suhtaudutaan - mielestäni osittain ihan oikeutetusti - kuin et oikeasti tietäisi mitään.
"Olen ihan oikeasti tavannut maisterin, joka ei osannut avata jääkaapin ovea saati teevettä itselleen keittää. Luuseri vai menestyjä?"
Ainakin kyseinen tyyppi on suurempi menestyjä maisterin papereilla kuin ilma. Hän ei ehkä osaa tehdä ns. käytännön asioita, kuten en muuten minäkään, mutta ainakin hän voi todeta saavuttaneensa edes jotain.
"On meillä tietysti joku kaava siihen, miten ihmisen elämän kuuluu mennä. Peruskoulu - lukio - yliopisto - hyvä virka - puoliso - omakotitalo - lapset - purjevene... Kaikki vaivatta 30 ikävuoteen mennessä. Montako tällaista tunnet? Aika vähän niitä on. Yleensä tulee mutkia matkaan ennemmin tai myöhemmin."
Kyse ei ole siitä, että minun pitäisi saavuttaa kaikki mahdollinen, vaan kyse on siitä, että on olemassa eräänlainen hyvän elämän ideaalityyppi, ja jotkut pääsevät edes jonkin verran sitä lähelle, kun minä taas olen suorastaan sen vastakohta. En siis pyri saamaan kaikkea, haluan edes jonkin verran.
"Emme me kai kuitenkaan mittaa toisiamme tuon mukaan?"
Kyllä, me mittaamme, mittaamme ainakin osittain. Moni varmasti väittää muuta, koska ei ole korrektia sanoa toiselle, että esim. pitää tätä tyhmänä tai pitää tätä luuserina, mutta ajatukset siellä oman pään sisällä ovat varsin erilaiset.
Fakta on se, että vaikka ihmiset eivät välttämättä halua tallata toisia ihmisia maahan, niin moni kuitenkin haluaa olla edes jokseenkin toisten ylempänä. On kiva, kun kavereilla menee hyvin, mutta heillä ei saa mennä paremmin kuin sinulla. Tämäkin on koettu niin monta kertaa. Yritän tehdä asian x, epäonnistun, kerron kaverille, ja kaverilla on tietysti sellainen pieni mikrohymy kasvoilla. Ele on niin pieni, että sitä tuskin huomaa, mutta siellä se on.
"Jos et nyt pääse yliopistoon, yritä toki ensi vuonna uudestaan. Mutta älä anna vuoden valua, vaan tee jotain muuta siihen asti."
Näin ajattelinkin.
"Ala tosissasi miettiä muitakin vaihtoehtoja, sillä voihan olla, ettet ole yliopistoainesta. Kaikki eivät ole."
Tätä minä vähän pelkään.
"Kaikkia silti tarvitaan. Sinulla voi olla elämässä muuta tärke(ämp)ää tehtävää."
Enpä oikein usko. Olen ollut tälle yhteiskunnalle lähinnä kuluerä."Plus sitten on vielä se, että asioista on ihan oikeasti kivempi puhua, kun sinulla on takataskussa se paperi, joka tavallaan osoittaa, ettet ole pelkkä tyhjänpuhuja."
Se paperi kyllä pikemminkin panee varomaan sanojaan kuin rohkaisee puhumaan isolla varmuudella mistään, jos haluaa säilyttää uskottavuutensa. - 212
"Se paperi kyllä pikemminkin panee varomaan sanojaan..."
Juu-u, niin tietenkin - mitä enemmän näkee, sitä vähemmän tuntuu asioista tietävänsä, Dunning-Kruger jne. Tarkoitin vain, että kun on paperi, on tavallaan edes jonkinlainen tae siitä, että tietää vähän asioista. Onhan se nyt ihan kiistämätön tosiasia, että esim. tähtitiedettä maisterin papereiden verran opiskellut tietää enemmän kosmoksesta kuin joku muu, vaikka asiaa opiskellut onkin tietyllä tavalla enemmän varautuneempi
- onnetonta_elämää
Toisaaltaan olen samaa mieltä kanssasi. On olemassa tietty tapa ns "suorittaa" elämä mallikkaasti juuri tällä kaavalle lukio/amis - korkeakoulu. kaikki ne ihmiset jotka poikkeavat tämän kaavan sisältä ovat kelvottomia. Itsellä on hirveät paineet koska olen kaikista neljästä siskoista ainut joka ei ole päässyt korkeakouluun. ikää on jo ja työttömyys jatkuu, suunnitelmia elämälle löytyy, mutta niiden toteutus ilman koulutusta on mahdotonta. seitsemättä kertaa liiketaoutta hakeneena voin kertoa, että toivo on jo meilkein menetetty. On harmi, että liiketalous (amk) on noussut niin suosituksi, että alkaan oleen jo sama hakeeko sinne vai lääkikseen. Hakijoita liikaa ja paikkoja liian vähän. Viimevuonna vain 14% hakijoista pääsi siään, loput oman onnensa nojaan ja minä olin Taas yksi niistä.
- omatahto_on
Ööhm.. Miksi pyrit nimenomaan liiketaloutta opiskelemaan ammattikorkeaan? Oletko todella niin kiinnostunut juuri siitä liiketaloudesta vai onko taustalla jokin muu syy? Liiketalouden tradet työllistyvät huomattavasti huonommin kuin esim. lääkärit ja heillä on huomattavasti huonompi palkkakin. Tällä hetkellä tradeja on varmasti työttöminä pilvin pimein. Meinaan vaan, että ehkä kenties järkevämpää olisi pyrkiä sellaiseen, mistä työllistyy satavarmasti.
- omatahto_on
Tuota. Jos oikeasti haluaa sinne yliopistoon niin ei ole yhtään mitään väliä niiden muiden ihmisten mielipiteillä. Vaikka yrittäisi 20 kertaa, mutta tietää, että joskus vielä minä osaan niin hyvin, että tuonne pääsen niin se on ihan se ja sama mitä ne muut ihmiset susta ajattelee.
Jos sillä on väliä mitä ne muut ihmiset ajattelee, niin oikeasti et ole kiinnostunut koko aineesta mitä pyrit opiskelemaan ja näin ollen se kuuluukin olla niin, että et pääse sinne sisälle.
Loppujen lopuksi se on aivan omien korvien välistä kiinni milloin tuntee olevansa liian vanha. Jos todella on kiinnostunut opiskelemaan niin sinne pyrkii vaikka yli kuuskymppisenä. Motivoitunut opiskelija nimenomaan keskittyy opiskeluun eikä vaan bilettämiseen, pätemiseen muiden silmissä ja muiden miellyttämiseen.- 212
"Jos sillä on väliä mitä ne muut ihmiset ajattelee, niin oikeasti et ole kiinnostunut koko aineesta mitä pyrit opiskelemaan ja näin ollen se kuuluukin olla niin, että et pääse sinne sisälle."
Mutta ei se ole noin mustavalkoista. Ala voi kiinnostaa suunnattomasti, mutta toisaalta myös muiden ihmisten mielipiteellä on merkitystä. Mielestäni olisi kamalan kummallista ajatella, etteikö sillä olisi. Olemmehan sentään sosiaalinen laji.
PS Kiitän kyllä tästä kannustavasta kommentista, kuten myös kaikista aikaisemmista kannustavista kommenteista. En halua vaikuttaa yltiönegatiiviselta k-päältä, kun ammun alas yksitellen kaiken aiheeseen tulleen positiivisuuden, mutten vain kykene näkemään asioita kuten te muut, en yhtä optimistisesti, en sitten millään.
- 272727
Jokaisella on oikeus paheksua tai kummeksua erilaisia valintoja ja tapoja elää eikä sille voi mitään. Mitäs sitten jos joku näkee ratkaisusi outona?
Elämää ei voi eikä kannata elää muita miellyttäen. Ja aivan oikeasti aikuistumisen myötä muiden mielipiteet menettävät merkitystään.
t:27v ekaa kertaa yliopistoon hekenut- 212
"Ja aivan oikeasti aikuistumisen myötä muiden mielipiteet menettävät merkitystään."
Joo-o, kuten olet saattanut vähintään rivien välistä lukea tästä aiheesta, minä en ole mikään juuri täysi-ikäiseksi tullut kakara, vaikken toki varsinaisesti aikusenakaan itseäni pidä.
No, oli miten oli, on lapsenomaista kuvitella, että vanhemmiten ei enää välittäisi toisten ihmisten mielipiteistä. Toki ne menettävät merkitystään, juuri kuten sanoit, mutta niiden merkitys ei täysin koskaan katoa. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka tykkäävät uskotella noin itselleen ja muille, mutta käytöstä lukemalla saa hyvin selkoa siitä, että niin se suinkaan ole.
Ihminen on ihminen koko elämänsä - aina syntymästä hautaan - ja eräs lajimme ominaispiirre on nimenomaan sosiaalisuus, joka johtaa siihen, että välitämme toistemme mielipiteistä. Sartre kirjoitti "Helvetti on toiset ihmiset", ja hän osui napakymppiin. - 282828
212 kirjoitti:
"Ja aivan oikeasti aikuistumisen myötä muiden mielipiteet menettävät merkitystään."
Joo-o, kuten olet saattanut vähintään rivien välistä lukea tästä aiheesta, minä en ole mikään juuri täysi-ikäiseksi tullut kakara, vaikken toki varsinaisesti aikusenakaan itseäni pidä.
No, oli miten oli, on lapsenomaista kuvitella, että vanhemmiten ei enää välittäisi toisten ihmisten mielipiteistä. Toki ne menettävät merkitystään, juuri kuten sanoit, mutta niiden merkitys ei täysin koskaan katoa. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka tykkäävät uskotella noin itselleen ja muille, mutta käytöstä lukemalla saa hyvin selkoa siitä, että niin se suinkaan ole.
Ihminen on ihminen koko elämänsä - aina syntymästä hautaan - ja eräs lajimme ominaispiirre on nimenomaan sosiaalisuus, joka johtaa siihen, että välitämme toistemme mielipiteistä. Sartre kirjoitti "Helvetti on toiset ihmiset", ja hän osui napakymppiin.Höpö höpö. Toisista ihmisistä, heidän tunteistaan ja mielipiteistään voi välittää ilman että tuskissaan elää heidän odotustensa mukaan. Ja mitä en kuvittele vaan tiedän :) Sinulla nyt on joku vairhaisaikuisuuden kriisirage joka menee kyllä aikanaan ohi.
- 212
282828 kirjoitti:
Höpö höpö. Toisista ihmisistä, heidän tunteistaan ja mielipiteistään voi välittää ilman että tuskissaan elää heidän odotustensa mukaan. Ja mitä en kuvittele vaan tiedän :) Sinulla nyt on joku vairhaisaikuisuuden kriisirage joka menee kyllä aikanaan ohi.
"Toisista ihmisistä, heidän tunteistaan ja mielipiteistään voi välittää ilman että tuskissaan elää heidän odotustensa mukaan."
Toisten ihmisten mielipiteiden merkitys suhteessa siihen, mitä olet, säilyy kyllä varmasti ihan hautaan asti. En ole ikinä tavannut ihmistä, joka ei ihan oikeasti ottaisi jonkinlaista stressiä tai negatiivisia tunteita siitä, kun joku suuntaa häntä kohtaan negatiivisia ajatuksia.
Ja kyse ei ole nyt siitä, että pitäisi elää täysin toisten odotusten mukaan, vaan kyse on siitä, että itse kokee tietyt asiat merkityksellisiksi saavuttaa, mutta epäonnistuu niissä, eikä kaiken lisäksi ole yhtään mitään sellaista, millä kompensoida kyseistä epäonnistumista.
"Ja mitä en kuvittele vaan tiedän"
Voipi olla, että olet äärimmäisen harvinainen poikkeus. Tosin olen myös itse joskus kuvitellut, etten välitä toisten mielipiteistä. Se ei vain ikävä kyllä näytäkään olevan totta, vaikka miten paljon haluaisin sillä tavoin uskotella.
Itse asiassa mielestäni tämä homma näyttäisi menevän vähän sillä tavalla, että kun ihmisellä menee elämässään hyvin, hän ei välitä toisten mielipiteistä niin paljoa (vaikka välittää toki vähän), ja sitten taas kun menee huonosti, toisten ihmisten mielipiteiden merkitys korostuu. Jos on esim. parisuhde, hyviä kavereita, säännöllinen työ ja hauskoja harrastuksia, niin silloin on helppo ottaa rennosti.
"Sinulla nyt on joku vairhaisaikuisuuden kriisirage joka menee kyllä aikanaan ohi."
Ahaa, eli kun olen 30, en enää välitä siitä, etten ole saavuttanut yhtään mitään ja kaikki pitävät minua tyhmänä luuserina? Kiva tietää. En tosin usko sinua. - Erik_
212 kirjoitti:
"Toisista ihmisistä, heidän tunteistaan ja mielipiteistään voi välittää ilman että tuskissaan elää heidän odotustensa mukaan."
Toisten ihmisten mielipiteiden merkitys suhteessa siihen, mitä olet, säilyy kyllä varmasti ihan hautaan asti. En ole ikinä tavannut ihmistä, joka ei ihan oikeasti ottaisi jonkinlaista stressiä tai negatiivisia tunteita siitä, kun joku suuntaa häntä kohtaan negatiivisia ajatuksia.
Ja kyse ei ole nyt siitä, että pitäisi elää täysin toisten odotusten mukaan, vaan kyse on siitä, että itse kokee tietyt asiat merkityksellisiksi saavuttaa, mutta epäonnistuu niissä, eikä kaiken lisäksi ole yhtään mitään sellaista, millä kompensoida kyseistä epäonnistumista.
"Ja mitä en kuvittele vaan tiedän"
Voipi olla, että olet äärimmäisen harvinainen poikkeus. Tosin olen myös itse joskus kuvitellut, etten välitä toisten mielipiteistä. Se ei vain ikävä kyllä näytäkään olevan totta, vaikka miten paljon haluaisin sillä tavoin uskotella.
Itse asiassa mielestäni tämä homma näyttäisi menevän vähän sillä tavalla, että kun ihmisellä menee elämässään hyvin, hän ei välitä toisten mielipiteistä niin paljoa (vaikka välittää toki vähän), ja sitten taas kun menee huonosti, toisten ihmisten mielipiteiden merkitys korostuu. Jos on esim. parisuhde, hyviä kavereita, säännöllinen työ ja hauskoja harrastuksia, niin silloin on helppo ottaa rennosti.
"Sinulla nyt on joku vairhaisaikuisuuden kriisirage joka menee kyllä aikanaan ohi."
Ahaa, eli kun olen 30, en enää välitä siitä, etten ole saavuttanut yhtään mitään ja kaikki pitävät minua tyhmänä luuserina? Kiva tietää. En tosin usko sinua."Toisten ihmisten mielipiteiden merkitys suhteessa siihen, mitä olet, säilyy kyllä varmasti ihan hautaan asti. En ole ikinä tavannut ihmistä, joka ei ihan oikeasti ottaisi jonkinlaista stressiä tai negatiivisia tunteita siitä, kun joku suuntaa häntä kohtaan negatiivisia ajatuksia."
Vaikutat oltain pahemman luokan masikselta. Suollat jotain ihan itsestäänselvyyksiä itkuna. Mikäli sulla on tollanen asenne, niin ei varmaan muut jaksa tollasta valittajaa katella. Kannattais alkaa korjaamaan asioita, eikä tänne postailla jotain itkutarinoita. - 212
Erik_ kirjoitti:
"Toisten ihmisten mielipiteiden merkitys suhteessa siihen, mitä olet, säilyy kyllä varmasti ihan hautaan asti. En ole ikinä tavannut ihmistä, joka ei ihan oikeasti ottaisi jonkinlaista stressiä tai negatiivisia tunteita siitä, kun joku suuntaa häntä kohtaan negatiivisia ajatuksia."
Vaikutat oltain pahemman luokan masikselta. Suollat jotain ihan itsestäänselvyyksiä itkuna. Mikäli sulla on tollanen asenne, niin ei varmaan muut jaksa tollasta valittajaa katella. Kannattais alkaa korjaamaan asioita, eikä tänne postailla jotain itkutarinoita."Vaikutat oltain pahemman luokan masikselta."
En ole masentunut, sillä haluni elää on ihan samanlainen kuin aina ennenkin. Tai toki voihan se olla niinkin, että olen aina ollut masentunut, mutten jaksaisi siihen oikein uskoa.
"Suollat jotain ihan itsestäänselvyyksiä itkuna."
Jos asiat, joista olen tänne kirjoittanut, ovat itsestään selviä, niin miksi sitten niin moni on ollut kanssani eri mieltä? Sitä paitsi aiheen alkuperäinen tavoite oli purkaa omaa sydäntäni, ei laukoa mitään maailmaa mullistavia filosofisia totuuksia. Ymmärrätkö? Mitä sitten taas tulee tuohon "itkuun", niin se on omien korviesi välissä, ei tekstissäni sinänsä.
"Mikäli sulla on tollanen asenne, niin ei varmaan muut jaksa tollasta valittajaa katella."
Öööh...tuota noin, mihin ihmeeseen tämä kommentti oikein liittyi? En kai ole sanonut, ettei kukaan jaksa katsella minua tms., tai ainakaan se ei ole ollut varsinaisesti tarkoitukseni tässä aiheessa. Kenties olen siis ilmaissut itseäni hieman epäselvällä tavalla. No, oli miten oli, viestisi pointti jäi vähän niin kuin hämäränpeittoon.
Tosin todettakoon nyt vielä sen verran, että voit olla maailman positiivisin ihminen muiden seurassa, hymyillä aina ja kertoa vitsejä, olla se porukan "hyvä tyyppi", mutta se ei varsinaisesti poista sitä luuserin statusta, jonka ihminen on mahdollisesti omaan elämäänsä liittyvien seikkojen johdosta sattunut saamaan.
Ihmiset ovat surkeita otuksia. Päin naamaa sanotaan yhtä, selän takan toista.
"Kannattais alkaa korjaamaan asioita, eikä tänne postailla jotain itkutarinoita."
Jaahas, ja saanko vielä kuulla, mistä olet päätellyt, etten ole yrittänyt kääntää asioitani paremmalle tolalle? Jos olen hakenut opiskelemaankin, kuten tästä aiheesta voi vähän hitaampikin tyyppi ihan hyvin päätelä, niin eikös se juuri kerro siitä, että olen pyrkinyt korjaamaan asioitani; miten on?
- maantapa
Todellinen elämä on usein erillaista kuin kiiltokuvissa. Tai ainakin omalla kohdallani se on ollut. On toki ihmisiä, jotka onnistuvat menemään klassisen kaavan mukaan (peruskoulu-lukio-intti-yliopisto-oman alan duuni-perhe jne). Itse vaan en mennyt sieltä mistä kuuluu mennä :)
-Käy peruskoulu mallioppilaana
-Käy eliittilukiota, kunnes keskeytät tyhmän teiniangstin takia
-Vietä pari vuotta ns. paskaduunissa ja käy lopulta lukio loppuun iltakouluna.
-Matkustele euroopassa uutena ylioppilaana
-Aloita opiskelut luonnontieteellisessä ja kyllästy.
-Hae samalla oikikseen pariin otteeseen. Älä kuitenkaan saa opiskelupaikkaa. Se olisi liian helppoa.
-Käy intti keskimääräistä varusmiestä vanhempana.
-Hae oikikseen ja saa opiskelupaikka keskimääräistä oikkaria vanhempana
-Nauti opiskelusta ensi kertaa elämässäsi oikeasti...
Mitä seuraavaksi? Kukapa sen tietää. Elämä on aaltoliikettä. Vain lapset elävät kiiltokuvaelämää. Ei muuten kiinnosta tippaakaan mitä muut ajattelevat. Jokainen tekee itse päätökset omasta elämästään ja aina elämä ei mene niinkuin strömsössä :) - Riippuu_hlöstä
"28-vuotias tyyppi voisi hillua jossain bileissä 20-vuotiaiden kanssa. Tai no, ehkä silloin voisi olla "se kummallinen, nuorempien seurassa viihtyvä tyyppi, jota muut sietäisivät lähinnä säälistä", mutta siihen se sitten jäisikin."
Tuohan riippuu täysin sun olemuksesta. Toki jos et oo mitään muuta tehny viimeset 10 vuotta kun vetäny roskaruokaa naamaan ja ryypännyt, niin olemus voi olla jo aika ränsistynyt, mutta mikäli ruokavalio ollu kunnossa ja liikuntaa säännöllisesti harrastanut, niin 28-vuotias ei välttämättä edes pahemmin vielä poikkea ulkonäöltään jostain perusopiskelijasta.- Riippuu_hlöstä
Ottaen senkin huomioon, että opiskelijabileissä on 20-25 vuotiaita tyyppejä, joten 28-vuotias nyt ei vielä iältään ees niin kovin paljoa eroa muutenkaan.
- 282828
Ottaen huomioon myös sen, että ainakaan itse en suunnitellut bilettäväni 20-25 vuotiaiden opiskelijanuorukaisten kanssa:)
- painukko_vittuun
282828 kirjoitti:
Ottaen huomioon myös sen, että ainakaan itse en suunnitellut bilettäväni 20-25 vuotiaiden opiskelijanuorukaisten kanssa:)
Ite oon 28 vuotias alotin amk-opinnot 26 vuotiaana eikä mitään ongelmia ole ollut luokkakavereiden kohdalta. Enemmänkin se ongelma on korvien välissä jos mukamas ei voi enää 28-vuotiaana lähteä opiskelijabileisiin. Sen nyt ymmärtää, että jos joku 35v tyyppi hilluu siellä, niin voi olla jo vähän omituista.
- eieibillee
painukko_vittuun kirjoitti:
Ite oon 28 vuotias alotin amk-opinnot 26 vuotiaana eikä mitään ongelmia ole ollut luokkakavereiden kohdalta. Enemmänkin se ongelma on korvien välissä jos mukamas ei voi enää 28-vuotiaana lähteä opiskelijabileisiin. Sen nyt ymmärtää, että jos joku 35v tyyppi hilluu siellä, niin voi olla jo vähän omituista.
Minä aloitin yliopisto-opinnot 26-vuotiaana. Silloin ja jo vähän aikaisemmin olin ehtinyt hillua ja bilettää todella tarpeekseni. Mitään ongelmia ei ollut opiskelutovereiden kanssa, mutta biletys tosiaan ei enää kiinnostanut. Taatusti en jäänyt mistään tärkeästä paitsi. Opiskelu sujui, pääsin alani töihin jo ennen valmistumista. Nyt on maisterin paperitkin hallussa.
Joillakin aikuistuminen kestää kauemmin kuin toisilla. - 282828
painukko_vittuun kirjoitti:
Ite oon 28 vuotias alotin amk-opinnot 26 vuotiaana eikä mitään ongelmia ole ollut luokkakavereiden kohdalta. Enemmänkin se ongelma on korvien välissä jos mukamas ei voi enää 28-vuotiaana lähteä opiskelijabileisiin. Sen nyt ymmärtää, että jos joku 35v tyyppi hilluu siellä, niin voi olla jo vähän omituista.
Sun nimimerkki kertoo sun henkisestä kypsyydestä kaiken tarpeellisen :)
Ei ole kyse mistään ongelmasta, mutta kun ei vaan enää kiinnosta niin ei kiinnosta.
- alanvaihtaja1989
Kerron tositarinan omasta isästäni. Hän peri sukutilan ja kävi amista vastaavan koulutuksen maanviljelijäksi. Sitten pyöritti tilaa koulun jälkeen viitisentoista vuotta, kunnes huomasi, että kunnan vastuutehtävät olivatkin erittäin mielenkiintoisia ja esiin nousseisiin lakiteknisiin asioihin perehtyminen olikin mielekästä. Eikun 35-vuotiaana lukioon ja tämän jälkeen sitten vasta vajaa 40-vuotiaana yliopistoon lukemaan lakia. Sitten vielä auskultointi päälle. Ehti olla 20 vuotta lakimiehenä ennen eläköitymistä ja vielä tekee muutamia mielenkiintoisia työjuttuja silloin tällöin.
Ei tietenkään kaikki olleet sitä mieltä, että tämä urasuuntaus olisi täysin normaali, mutta entäs sitten. Jos on joku asia, minkä todella haluaa tehdä ja sen vielä voikin tehdä, niin olisi täysin typerää jättää se tekemättä, koska joku saattaa ihmetellä. Se joku saattaa oikeasti vain olla kateellinen siitä, että toinen on päättänyt seurata unelmiaan. Lisäksi kyllä se 20 vuoden korkeampi palkka tuntuu myös eläkkeessä.
Itse löysin oman suuntaukseni vasta pari vuotta sitten. Tässä ehti jo yksi maisterin tutkinto tulla purkkiin, mutta aion tutustua vielä uuteen alaan mielenkiinnosta, koska voin. Uskon, että minulla on vain yksi elämä täällä, ja jos en yritä täysillä tehdä niitä asioita, joita todella haluan tehdä, niin mitähän h*lvettiä minä sitten muka täällä teen.- kiitollinen
Ylläolevalle kirjoittajalle iso kiitos tuosta kirjoituksesta. Antoi lohtua ja tsemppiä, että vielä on hyvin aikaa löytää ja seurata omia unelmiaan välittämättä muiden mielipiteistä tai ennakkoluuloista jne. Kaikkea hyvää!
- VälivuosiKasvattaa
Välivuosi ei ole teoreettisesti kauhea asia. Se, että alkavatko opinnot 18 vai 22 vuotiaana ei liene kovin merkittävää uran kannalta. Välivuoden ongelma onkin sen hetken viihtyvyys: Jos ei ole töissä, ei ole ystäviä, eikä ole miellekkäitä (liikunnallisia) harrastuksia opiskelun vastapainoksi, siitä tulee hyvin raskas vuosi. Seuraa ei välivuodella voi paljoa hankkia, ja on parasta keskittyä ylläpitämään toimintakykyä ja panostaa siihen että pääsee sisään. Sitten, kun viimein pääsee sorvin ääreen, osaakin arvostaa tekemistä ihan vain tekemisen ilosta. Ja hankkia muutenkin paremman elämän. Tsemppiä kaikille vielä välivuotta viettäville!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3217635Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771856
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161392- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j571186Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029