Vanhempani erosivat kun olin lapsi ja siitä asti syyttänyt tätä lähtenyttä vanhempaa. Aikuisena jouduin elämään vuosia narsistin kanssa ja sitä kautta, kirjallisuudenkin avulla, alkanut näkemään vanhempieni tilanteen hieman toisin.
Eli tämä vanhempi joka oli lähivanhempi, on tunneköyhä. Ei huomioinut mitenkäön henkisiä tarpeitani. Piti olla kiltti ja hiljainen, näkymätön. Opin miellyttämään todella nopeasti ja laittamaan omat tarpeeni pois mielestä. Jos joskus jitenkin protestoin seurauksena oli selkäsauna ja yksin jättäminen.
Koskaan en saanut toteuttaa itseäni, mitä minä olisin halunnut tehdä tai miten pukeutua.
Itse hän vietti railakasta vapaa aikaa ja lomat ym meni juomaporukoissa. Mutta muuten nautti toisten ihmisten ihailua kun on niin hyvä vanhempi ja rehellinen ihminen ja monen luottoystävä, luotettava. Ei koskaa notewrannut esim. sairauksiani, vaan teeskentelen.
Korostuneessa asemassa raha. Mitä mikin maksaa. En saisi vieläkään osataa rahoillani mitä haluan. Aina on vaadittu suorittamaan, vielä paremmi. Mutta saavutuksia on aina vähätelty.
Nyt aikuisena haluaa määräillä kodissani, heittelee kodistani minulle tärkeitäkin tavaroita pois koska hänen mielestään ne ovat arvottomia ja joutaa pois.
Miesystäväni komentaisi pelkästään korjaamaan tai siivoamaan kotiani. Näkee kaiken hellyyden pahana. Mieheni arvostaa minua ja se näkyy kaikessa arjessa. Menee ihan sekaisin päästään jos näkee. Alkaa tiuskimaan ja hengittämään raskaasti on tuskaisen oloinen kuin hellyys MINUA kohtaa olisi väärin ja myrkkyä hänelle.
Esiintyy mielellään martyyrinä. Minä olen aina se joka kiukuttelen ja olen hankala. Aina. Jos siis erehdyn näyttämään tunteeni, joskushan minäkin olen vihainen ja minulla on oikeus siihen.
Kaikki mitataan rahassa tai työssä.
Entinen mieheni oli narsisti en saanut minkäänlaita psyykkistä tukea häneltä. Hän sanoi pesevänsä kädet koko sotkusta. Minä kun vaan teeskentelen ja liioittelen tapani mukaan.
Uuden miesystäväni kanssa jos käymme matkoilla. Ei koskaan kysy yhtöän ainutta kuulumista, miten meni, oliko kivaa? Häntä ei vaan kiinnosta. MUtta matkan hintaa kysytään ja ihmetellään miten minulla on siihen varaa? Eihän ainulla voi olla varaa matkaan? Tai ai niin mutta sun ammattishan on sellainen että olette niin ahneita ja saaneet hyvät palkat neuvoteltua...
Ei tee mieli olla hänen kanssaan tekemisissä. Kotonani kun on, annan touhuta vapaasti koska en jaksa tapella. Mutta olen alkanut opettelemaan sanomaan EI, en halua, en jaksa, en viitsi. Siitä hön yleensä raivostuu. Mutta en välitä.
Eli tämä vanhempi joka oli lähivanhempi, on tunneköyhä. Ei huomioinut mitenkäön henkisiä tarpeitani. Piti olla kiltti ja hiljainen, näkymätön. Opin miellyttämään todella nopeasti ja laittamaan omat tarpeeni pois mielestä. Jos joskus jitenkin protestoin seurauksena oli selkäsauna ja yksin jättäminen.
Koskaan en saanut toteuttaa itseäni, mitä minä olisin halunnut tehdä tai miten pukeutua.
Itse hän vietti railakasta vapaa aikaa ja lomat ym meni juomaporukoissa. Mutta muuten nautti toisten ihmisten ihailua kun on niin hyvä vanhempi ja rehellinen ihminen ja monen luottoystävä, luotettava. Ei koskaa notewrannut esim. sairauksiani, vaan teeskentelen.
Korostuneessa asemassa raha. Mitä mikin maksaa. En saisi vieläkään osataa rahoillani mitä haluan. Aina on vaadittu suorittamaan, vielä paremmi. Mutta saavutuksia on aina vähätelty.
Nyt aikuisena haluaa määräillä kodissani, heittelee kodistani minulle tärkeitäkin tavaroita pois koska hänen mielestään ne ovat arvottomia ja joutaa pois.
Miesystäväni komentaisi pelkästään korjaamaan tai siivoamaan kotiani. Näkee kaiken hellyyden pahana. Mieheni arvostaa minua ja se näkyy kaikessa arjessa. Menee ihan sekaisin päästään jos näkee. Alkaa tiuskimaan ja hengittämään raskaasti on tuskaisen oloinen kuin hellyys MINUA kohtaa olisi väärin ja myrkkyä hänelle.
Esiintyy mielellään martyyrinä. Minä olen aina se joka kiukuttelen ja olen hankala. Aina. Jos siis erehdyn näyttämään tunteeni, joskushan minäkin olen vihainen ja minulla on oikeus siihen.
Kaikki mitataan rahassa tai työssä.
Entinen mieheni oli narsisti en saanut minkäänlaita psyykkistä tukea häneltä. Hän sanoi pesevänsä kädet koko sotkusta. Minä kun vaan teeskentelen ja liioittelen tapani mukaan.
Uuden miesystäväni kanssa jos käymme matkoilla. Ei koskaan kysy yhtöän ainutta kuulumista, miten meni, oliko kivaa? Häntä ei vaan kiinnosta. MUtta matkan hintaa kysytään ja ihmetellään miten minulla on siihen varaa? Eihän ainulla voi olla varaa matkaan? Tai ai niin mutta sun ammattishan on sellainen että olette niin ahneita ja saaneet hyvät palkat neuvoteltua...
Ei tee mieli olla hänen kanssaan tekemisissä. Kotonani kun on, annan touhuta vapaasti koska en jaksa tapella. Mutta olen alkanut opettelemaan sanomaan EI, en halua, en jaksa, en viitsi. Siitä hön yleensä raivostuu. Mutta en välitä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.