Dan Brownin "Enkelit ja Demonit" elokuvana

Lainaan ystäväniviestiä hänen luvallaan, se kertoo eilisillan thrilleristä, jonka itsekin katselin. Se tuli kympiltä, mutta 5 näkyi siinä ylänurkassa koko ajan.

"Eilen illalla jäi varmaan euroviisujen alle
TV-kanava 10 lähettämä elokuva "Enkelit ja Demonit".
Se on Dan Brownin samannimiseen kirjaan perustuva leffa vuodelta 2009.
Varmaan kaikki muistavat hänen Da Vinci-koodi-kirjansa, elokuva on jatkoa sille.
Elokuva on osittain kuvattu Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cernissä Genevessä sekä Italiassa Piazza Navonalla, Sikstuksen kappelissa ja Vatikaanissa, Pietarin kirkossa ja muissakin Rooman kirkoissa, joten tutuissa paikoissa monille Rooman kävijöille.
Elokuva on vielä päättyessäänkin Pietarinaukiolla,
mutta sitä ennen on nähty jännitysnäytelmä, jossa konklaavit ja kardinaalien pitkät puna-asuiset kulkueet tuovat esiin kristinuskon rakenteita ja vuosisataisia ehdottomia tapoja."
Dan Brown on poikkeuksellinen kirjailija, hän avaa silmiä ja panee ajattelemaan.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Euroviisujen tohotukseen ei tarvitse osallistua, sillä sieltä nousevat, seuloutuvat aina ne helmet, jotka jäävät soimaan mieliimme, ja niitä sitten tallenteet toistavat.
Onhan euroviisuista seuloutunut paljonkin helmiä. Niitä on jäljellä.

Uutisissa näin Ruotsin kauniin ja sympaattisen pojan, josta on helppo pitää. Kaipa sen kappaleenkin kuulen tässä piakkoin.

Äänestä

ai jaa

Äänestä

Hyvä elokuva olikin, jatkoa sille Da Vici-koodille. Kyllä oli jännittävä!

Äänestä

Elokuva Enkelit ja Demonit tuli 23.5. kanavalta TV 5, joka ainakin minulla on TV:n muistipaikalla 10.
Tv 5:ssa on ruudun oik.ylänurkassa numero 5.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mummelii kirjoitti:

Lainaan ystäväniviestiä hänen luvallaan, se kertoo eilisillan thrilleristä, jonka itsekin katselin. Se tuli kympiltä, mutta 5 näkyi siinä ylänurkassa koko ajan.

"Eilen illalla jäi varmaan euroviisujen alle
TV-kanava 10 lähettämä elokuva "Enkelit ja Demonit".
Se on Dan Brownin samannimiseen kirjaan perustuva leffa vuodelta 2009.
Varmaan kaikki muistavat hänen Da Vinci-koodi-kirjansa, elokuva on jatkoa sille.
Elokuva on osittain kuvattu Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cernissä Genevessä sekä Italiassa Piazza Navonalla, Sikstuksen kappelissa ja Vatikaanissa, Pietarin kirkossa ja muissakin Rooman kirkoissa, joten tutuissa paikoissa monille Rooman kävijöille.
Elokuva on vielä päättyessäänkin Pietarinaukiolla,
mutta sitä ennen on nähty jännitysnäytelmä, jossa konklaavit ja kardinaalien pitkät puna-asuiset kulkueet tuovat esiin kristinuskon rakenteita ja vuosisataisia ehdottomia tapoja."
Dan Brown on poikkeuksellinen kirjailija, hän avaa silmiä ja panee ajattelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu