Kehitysvammatyö.

Itse olin viime vuosikymmenellä töissä kehitysvammaisten asuntolassa n. 5-vuotta. Työn vastaanottaessani en voinut tietää kuinka raskaaksi työ muodostuu. Olin jo toki aiemmin käynyt lyhyen n. kolmenviikon harjoittelu jakson kehitysvammaisten asuntolassa. Se oli kyllä pintaraapaisuakin ohuempi tutustuminen kehitysvammaisten ja heidän omaistensa maailmaan.

Noin vuoden verran töissä oltuani aloin huomata tiettyjä merkkejä kehitysvammaisissa (asukkaissa) ja heidän omaisissaan. Asukkaita raskaimmaksi muodostuivat omaiset 90%. 30-paikkaisessa asuntolassa.

Suurimmalle osalle omiasia mikään ei koskaan ollut hyvin. Asukas oli pukenut/puettu huonosti, vaatteet eivät olleet sävysävyyn ym. Asukkaan huone ei ollut tarpeeksi siisti, vaikka juuri oli siivottu. Siisteys on suhteellinen käsite, mutta tälle valittaja porukalle huoneen siisteys tarkoitti vähintään SokosHotels tasoa. Joidenkin omaisten mielestä asukkaat eivät kuulemma saaneet tarpeeksi ruokaa vaikka ruokaa tuli 4-kertaa päivässä, tai asukas sai liikaa ruokaa.

Aina piti olla varpaillaan kun jonkun tietyn omaiset tulivat käymään, yleensä nämä tilanteet koskivat viikonloppuja jolloin asukasta haettiin lomalle. Joskus omaiset tekivät yllätyskäyntejä ja yleensä silloin alkoi valitus, mitättömistä asioista.

Mitätön asia oli mm. Sänky piti olla pedattuna kuin viidentähden hotellissa., omaiselle ei riittänyt se että sukas oli itse pedannut vuoteensa kohtalaiseen kuntoon ja saanut siitä positiivista palauteta henkilökunnalta.
Yksi tärkeimmistä oli myös vaatekaapin siisteys. Osan vanhempien mielestä asukkaan vaatekaappi piti olla yhtä hyvässä kunnossa kuin kaupanhyllyt. Vaatteiden piti olla silitettyjä sekä lajiteltuna ja nimettynä hyllyille. Esim Farkut, pitkähihaiset, lyhythihaiset, sukat, kalsarit jne. Jokaisen vaatekerran piti olla juuri oikealla hyllyllä viikattuna samoin kuin esim. Stockmanin myymälässä.

90% asukkaiden vanhemista oli mielestäni omituinen pistävä katse. Hyvin samankaltainen kuin usealla psykiatrisella potilaalla. Usein oli myös tyypillistä kun omainen tuli käymään mentiin hoitajan kanssa laskemaan asukkaan rahat, ettei kukaanvaan olisi niitä päässyt varastamaan.

Osa asukkaista kärsi myös omaistensa käytöksestä. Osa oli hyvin peloissaan kun he tiesivät, koska äiti ja isä tulevat kylään.

voisin vielä kirjoittaa 1000 sanaa ja kertomusta lisää vammaistyöstä, mutta en jaksa polttaa itseäni loppuun.

Toki se 10% omaisista oli ymmärtäväistä avointa ja hyväksyviä ihmisiä, jotka pystyivät käsittämään sen, ettei kehitysvammainen toimi kuten normaalityössäkäyvä perheellinen ihminen. Osalle riitti se, että asukas oli itse onnellinen asuntolassa, siis omassa kodissaan. Tätä mieltä myös itse olen.

Nyt olen jo ollut muissa hoitoalan töissä pitkään ja omaisten rooli on lähes näkymätön. Toki käymme keskusteluja omaisten kanssa, mutta nämä liittyvät lähinnä potilaan terveyden tilaan. Ei siihen onko sänky oikein pedattu.

Kommentoikaa kaikki nykyiset ja entiset vammaistyön hoitajat.

Kiitos.