Olen helsinkiläinen toista vuotta lukiossa käyvä 17-vuotias tyttö. Mulla ei varsinaisesti oo mitään vikana mun elämässä. On ehjä perhe, ystäviä, poikaystävä, menestyn koulussa ihan hyvin, terveys on kunnossa... Kuitenkin musta tuntuu lähes aina ahdistuneelta ja voimattomalta. Kurkkua kuristaa jatkuvasti ja tuntuu ku mulla olis korsetti päällä, koska on vaikea hengittää. Aloin saada tän vuoden alussa jotain paniikkikohtauksia ainakin läheisesti muistuttavia kohtauksia. Kädet puutuu, en pysty hengittämään, huulia kihelmöi... Aloitin viiltelyn n. kaksi vuotta sitten. Nyt on kulunut n. kuukausi viime kerrasta. Sitä ennen oli parin kuukauden jakso, jonka aikana tein sitä lähes joka päivä. Mitään sosiaalista ahdistuneisuutta mulla ei kuitenkaan ole. Oon aika omatoiminen ja sosiaalinen, joten kavereista ei ole pulaa. Varsinaista yksinäisyyttä ei ole, vaikka usein kyllä tuntuukin, ettei oikein ole ketään, jolta saisi apua tai joka täysin ymmärtäisi.
Ainoastaan poikaystävälle oon uskaltanut kertoa kaikesta tästä, ja hän yrittää parhaansa mukaan auttaa, mutta ei tietenkään oo kaikkeen kykenevä. Ei se pysty kauheasti mitään tekemään, kun purskahdan itkuun ilman mitään konkreettista syytä, enkä osaa lopettaa. Muutenkin olo aika toivoton. Haluaisin jotain "oikeeta" apua. En oikein vaan tiedä minne mennä. Koulussa en haluaisi ammattilaisen kanssa keskustella, koska olen hänelle puhunut muusta syystä, enkä usko että uskaltaisin vapaasti hänen kanssaan puhua. Mitä käy, jos soitan terveyskeskuksen päivystykseen? Yrittävätkö ohjata koululle vai suostuvatko auttamaan siellä? Ja onko siitäkään mitään apua?
Ainoastaan poikaystävälle oon uskaltanut kertoa kaikesta tästä, ja hän yrittää parhaansa mukaan auttaa, mutta ei tietenkään oo kaikkeen kykenevä. Ei se pysty kauheasti mitään tekemään, kun purskahdan itkuun ilman mitään konkreettista syytä, enkä osaa lopettaa. Muutenkin olo aika toivoton. Haluaisin jotain "oikeeta" apua. En oikein vaan tiedä minne mennä. Koulussa en haluaisi ammattilaisen kanssa keskustella, koska olen hänelle puhunut muusta syystä, enkä usko että uskaltaisin vapaasti hänen kanssaan puhua. Mitä käy, jos soitan terveyskeskuksen päivystykseen? Yrittävätkö ohjata koululle vai suostuvatko auttamaan siellä? Ja onko siitäkään mitään apua?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oman terveyskeskus on oikea paikka mistä aloittaa, jos et siis oman koulusi terveydenhoitajalle halua ensin käydä juttelemassa.
Soita terveyskeskuksen ajanvaraukseen, kerro lyhyesti tilanteesi ja sano että haluat päästä juttelemaan jonku kanssa asiasta. Sitten varaat sille päivälle ajan jolloin koulu loppuu aikaisin tai on lomaa. Vanhempasi eivät saa tietää mitä olet terveyskeskuksessa jutellut, ellet sitten itse niin halua.
Jos tilanteesi on tarpeeksi vakava, niin saat todennäköisesti toisenkin ajanvarauksen lääkärille, jonka jälkeen saat lähetteen nuoriso psykiatrille lisätutkimuksiin. Moni on saanut apua noista, eivät toki kaikki. Yleensä pitkäaikainen hoitomuoto on sitä että käyt viikottain juttelemassa ammattilaisille noista omista tuntemuksistasi.
Ei kannata pitää kaikkea sisälläsi, sillä se myrsky vain kasvaa ajanmyötä jos et sitä lähde jonku kanssa purkamaan. Oman ikäinen poikaystäväsi ei varmaankaan voi tarjota sinulle muuta kuin lohduttavan ja turvallisen sylin, asia jota ei kannata väheksyä tai työntää pois mutta kun se ei tunnu enää riittävän niin on aika hankkia ammattilais apua.