Mahdoton yhtälö

Kumpikin tiedämme sen. Ei jaksa miettiä tulevaa silti, nautitaan hetkestä.
40<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Jumankauta. Yhtälöt on tehty ratkaistaviksi!! Ei saa luovuttaa liian helpolla. Ei ole mahdottomia yhtälöitä, on vain ihmisiä tai ihminen joka ei osaa/halua/viitsi ratkaista yhtälöä.

Äänestä
  • Aplodit sinulle! Juuri näin. Mitään arvokasta ei saa heittää noin vain menemään. Onneksi on niitä, jotka ajattelevat näin!

    Äänestä

  • Yhtälöä ei voi ratkaista. Neliöjuureen ei sovi negatiivinen luku.

    Äänestä

  • Yksin ei pysty ratkaisemaan parisuhdeyhtälöä. Saatikka jos tuntemattomia on liikaa.

    Äänestä

  • saaluovuttaa kirjoitti:

    Yhtälöä ei voi ratkaista. Neliöjuureen ei sovi negatiivinen luku.

    Me ollaan molemmat positiivisia, höpsö!

    Äänestä

  • Eipässaa kirjoitti:

    Me ollaan molemmat positiivisia, höpsö!

    Eipä olla kun sille päälle sattuu

    Äänestä

Joskus täytyy uskaltaa luopua jostain itselleen tärkeästä saadakseen jotain vielä arvokkaampaa tilalle. Loppujen lopuksi millään muulla ei ole merkitystä kuin sillä, että tuntee elävänsä omaa elämää, ei muiden määrittämää. Silloin eivät voimia vie ainaiset sisäiset ristiriidat vaan voi heittäytyä nauttimaan tästä yhdestä ainoasta elämästä olemalla juuri sellainen kuin on ja silloin on paras mahdollinen myös tärkeimmilleen.

Elin kauan suhteessa, jossa luulin asioiden olevan neuvottelemalla ja järkevällä keskustelulla ratkaistavissa ja sen jälkeen asiat muuttuisivat hyväksi. Minun piti tavata Ihminen ennen kuin tunnetasolla ymmärsin, että millään muulla ei ole parisuhteessa merkitystä kuin kahdella ihmisellä, jotka välittävät toisistaan. Kun toinen saa tuntemaan itsensä arvostetuksi ja tärkeäksi ja tuntee toista kohtaan samoin uskoo vihdoin, että kaikki muut asiat kyllä järjestyvät tavalla tai toisella.

Olethan rohkea, saatat saada tilalle jotain paljon parempaa kuin mitä sinulla nyt jo on.

Äänestä
  • Juuuniiijuuuu

    Äänestä

Se voi olla että hetken oltu heikommilla jäillä mutta, siitä on vaan pakko yrittää nousta. Tuesta ja ystävistä ei koskaan ole haittaa.

Äänestä

Aloittaja voisi olla hän. Hän sanoisi noin minulle. Ja on sanonutkin.

Äänestä

Kantapään kautta alan vihdoin ymmärtää..., pitää tunteet kurissa. Ihminen on inhimillinen otus.

Äänestä
  • Toivon ainakin että hän ei pitäisi tunteitaan kurissa...

    Äänestä

  • Mielialat myös vaikuttaa. Tai jos on päässyt jotain patoutumaan liikaa. Mutta se on hyvä yrittää tiedostaa.

    Äänestä

  • Joo kyllä tunteita on ollut pakko pitää kurissa, mutta toivon ettei kumpikaan enää pidettäisi niitä kurissa.... Se selviäisi, kun seuraavan kerran nähdään? Eikä sitä pitäisi jättää sattuman varaan, että nähdäänkö! Yhtälöitä ei jätetä selvittämättä, vaikka ne kuinka mahdottomille tuntuisi, eikös niin? Tämä on vaan vienyt oman aikansa, meillä molemmilla..?

    Äänestä

hetkestä kiinni, kun sen yhtälön ymmärtää kokonaisuudessaan ja ratkaisumalli on käden ulottuvilla, kunhan sen vain uskaltaa ottaa kiinni.

Äänestä

Jaa-vai-niin, mutta voidaanks silti nussia jussina? perustelut: koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä tekemättömästä tehtyä. muistellaan sitä hiljaa keinustuolissa vanhainkodissa.

Äänestä
  • Voidaan, mutta en usko että jäisi siihen.

    Äänestä

  • Tehtäsmuutakeinutuolissa kirjoitti:

    Voidaan, mutta en usko että jäisi siihen.

    Tulisko riitaa jonkun ka?

    Äänestä

  • mustasukkaisuutta kirjoitti:

    Tulisko riitaa jonkun ka?

    Ei. Olen ympäröity fiksuilla ihmisillä.
    En vain luopuisi sitten hänestä.

    Äänestä

  • Niin ja mieluiten jo ennen Jussia, onhan tässä vielä päiviä sitä ennenkin..! Eilen nukkumaan käydessä ajattelin taas niin..... ja riitoja ei hankita kenenkään kanssa, eikös vaan? Että miten on, nähdäänkö vai ei? Nyt on kyllä mentävä, kiire on.

    Äänestä

  • Tehtäsmuutakeinutuolissa kirjoitti:

    Ei. Olen ympäröity fiksuilla ihmisillä.
    En vain luopuisi sitten hänestä.

    Juups, jopa ehkä romahtais jos jäis siihe mun keississä , susta en tiä mikä tilanne päällä. Sori, kun ympäröin sun auran mustasukkaisuudella :)

    Äänestä

  • päiväkerrallaan kirjoitti:

    Niin ja mieluiten jo ennen Jussia, onhan tässä vielä päiviä sitä ennenkin..! Eilen nukkumaan käydessä ajattelin taas niin..... ja riitoja ei hankita kenenkään kanssa, eikös vaan? Että miten on, nähdäänkö vai ei? Nyt on kyllä mentävä, kiire on.

    tietenkin tietenkin, mitenkä vaa. Mulla on projekti kesken ja deadline määrätty ettei paljon naurata, mut käy heti niiett lyödänkö lukkoon joku päivä?

    Äänestä

  • Lyödään vaan lukkoon se päivä! Ei olis sitten enää pelkkää haaveilua... Niinhän se romahtaminen tulis tietty minullakin, että toivottavasti ei jäis vaan siihen, mutta ei uskalla ajatella, kun pää menee sekaisin, apua ja hui... Nyt olis pakko joutua eteenpäin hommiin, on kohta kiire!

    Äänestä

  • Nythän on niin, että haluan häntä ihan hulluna ja kokonaisvaltaisesti. Jos jotain haluan, haluan täysin ja kokonaan..
    Haluan joka päivä ja todella paljon, joten torppaan ajatuksen ennen kuin hän tulee eteeni ja sanoo: Moi, mä olen odottanut tätä hetkeä , haluun rakastaa ja rakastella sua nyt ja aina.
    Niin tapahtuu aika harvoin, mut elämä on ;)

    Äänestä

  • Haluanpannaihansikana kirjoitti:

    Nythän on niin, että haluan häntä ihan hulluna ja kokonaisvaltaisesti. Jos jotain haluan, haluan täysin ja kokonaan..
    Haluan joka päivä ja todella paljon, joten torppaan ajatuksen ennen kuin hän tulee eteeni ja sanoo: Moi, mä olen odottanut tätä hetkeä , haluun rakastaa ja rakastella sua nyt ja aina.
    Niin tapahtuu aika harvoin, mut elämä on ;)

    Nyt et kyllä sitä ajatusta torppaa, kun tilanne on tämä, että nyt se harvoin tapahtuva asia olis tosiaan tapahtumassa! ! Ajatuksethan on meillä samanlaiset... Nukkumaan käynti oli taas eilenkin jo aivan mahdottoman vaikeaa, apua! !

    Äänestä

  • päiväkerrallaan kirjoitti:

    Nyt et kyllä sitä ajatusta torppaa, kun tilanne on tämä, että nyt se harvoin tapahtuva asia olis tosiaan tapahtumassa! ! Ajatuksethan on meillä samanlaiset... Nukkumaan käynti oli taas eilenkin jo aivan mahdottoman vaikeaa, apua! !

    Ja vielä lisäksi, että soita tai laita viesti niin nähdään, onneksi ei tullut kolaria äsken, kun alkaa olla aika sietämätön olotila! Keskittyminen jokseenkin hankalaa... Apua!

    Ajatus on petollinen, ymmärrätkö? En tahdo sydämeni särkyvän. Se olisi aivan ihana ajatus, houkuttava ja huippunautinnollinen.
    Tajuathan sinäkin tuntematon sen, et oot pahas jamas jos varattuna teet niin, sä pistät peliin koko elämäs... Ja toistenkin...
    Silti kadun, ettei katse johtanut mihinkään... Kadun tosiaan sitä. Menetin elämäni nautinnollisimman hetken ja mistähän senkin tietää,
    sen vain tietää ;)

    Varovasti siellä, nyt känny pois ja katse tiehen!
    Hyvää työpäivää, itsekin lähden kohta :)

    Äänestä

  • päiväkerrallaan kirjoitti:

    Lyödään vaan lukkoon se päivä! Ei olis sitten enää pelkkää haaveilua... Niinhän se romahtaminen tulis tietty minullakin, että toivottavasti ei jäis vaan siihen, mutta ei uskalla ajatella, kun pää menee sekaisin, apua ja hui... Nyt olis pakko joutua eteenpäin hommiin, on kohta kiire!

    Käytössäännöt: mies ottaa yhteyttä naiseen. Pidän pään kylmänä jalat lämpiminä kunnes taas nähdään. p.s. enymmärräsäännöistäyhtään

    Äänestä

  • Haluanpannaihansikana kirjoitti:

    Ajatus on petollinen, ymmärrätkö? En tahdo sydämeni särkyvän. Se olisi aivan ihana ajatus, houkuttava ja huippunautinnollinen.
    Tajuathan sinäkin tuntematon sen, et oot pahas jamas jos varattuna teet niin, sä pistät peliin koko elämäs... Ja toistenkin...
    Silti kadun, ettei katse johtanut mihinkään... Kadun tosiaan sitä. Menetin elämäni nautinnollisimman hetken ja mistähän senkin tietää,
    sen vain tietää ;)

    En ikinä haluaisi sinun sydämen särkyvän, en koskaan ! ! Se on kaikista tärkeintä, varmasti tiedät sen. Omalla kohdallani on toisenlaiset prosessit menossa, aikoja on jo varattu ja asioita hoidetaan niin, että sormukset ei ole sormessa enää montaakaan hetkeä. Isoja asioita ja paljon käytännön hommia hoidettavana. Näistä et ole voinut tietää. Tietysti muuten tämä meidän tilanne on hankala, mutta siitä pitäisi kahdestaan sinun kanssa jutella?

    Ottekos tenyt ihan varmoja siitä, kenen kanssa käytte keskustelua??

    Äänestä

  • No ainakin tässä tapauksessa, jos otat yhteyttä tulet kyllä tietämään ollaanko täällä keskusteltu vai ei? Joka tapauksessa meidän olisi tärkeää nähdä, niin halaisin sinua vain! Sittenpähän tiedät ja sekin selviää!

    Äänestä

  • aina_yhtä_ihmeellistä kirjoitti:

    Ottekos tenyt ihan varmoja siitä, kenen kanssa käytte keskustelua??

    Mä jo sekosin viesteihin. 99%varmaa ois katsekontaktissa, ääntä en tunnistaisi ,kuvittelen, jos joku leikisti soittaisi hänen kännykällä, vois osua syvälle ja sattua.

    Äänestä

  • aina_yhtä_ihmeellistä kirjoitti:

    Ottekos tenyt ihan varmoja siitä, kenen kanssa käytte keskustelua??

    Ei tietenkään olla :)
    Hänestä en usko, että uudelleen olisi ehtinyt naimisiin ja olisi nyt eroamassa. Mustasukksisuutta nikissä osuu mahdollisesti projekti ja katse, jota itsekin odotan.
    Muuten, kunhan nautiskellaan ajatuksella ;)
    Mukavaa päivää kaikille, ehkäpä me...

    Äänestä

  • Nyt onkin tarkoitus, että soitat tai laitat viestin, niin kuulet kyllä mitä sanon sinulle, jos se ei haittaa..?

    Äänestä

  • mustasukkaisuutta kirjoitti:

    Mä jo sekosin viesteihin. 99%varmaa ois katsekontaktissa, ääntä en tunnistaisi ,kuvittelen, jos joku leikisti soittaisi hänen kännykällä, vois osua syvälle ja sattua.

    Siis sinun pitäisi laittaa se viesti tai soittaa, niin kuulisit, että kysyisin vaan voidaanko nähdä? : )

    Äänestä

Nyt täytyy vain ajatella, että mahdotonkin yhtälö voi olla mahdollinen, jos yhdessä niin päätämme. Minulle se on jo mahdollinen, usko pois, vaikka viime näkeminen ei sitä vielä esille tuonutkaan. Nyt asia on jo selvä ja sydän pakahtuu tähän....koska pitäisi tietää mitä mieltä sinä oot..?

Äänestä
  • Kysy suoraan vaan. Mitäpä menetettävää sinulla on?

    Äänestä

  • Kylsäsentiedätjatunnetnahoissasi,luotatsiihenniinkaikkimeneejustoikein.

    Äänestä

  • Jos minulle niin vastausta ei tarvi pelätä. Hyvin se menee. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

waytodo kirjoitti:

Kumpikin tiedämme sen. Ei jaksa miettiä tulevaa silti, nautitaan hetkestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu