Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tiivi-ikkunan tiiveys

enemmän_kuin_ikkuna

Aika uskomatonta, että ihan uudessa talossa ikkunasta vuotaa kylmää ilmaa sisälle. Talven kovilla pakkasilla huomasin, että muutaman ikkunan kohdalla on epämääräistä vedon tunnetta. Aluksi ajattelin, että ainahan sitä on ison lasipinnan kohdalla kun ulkona on -25 tai -30 pakkasta ja sisällä 20 lämmintä.

Tarkemmin tutkittuani veto tuntui ikkunan nurkissa erityisesti ikkunapokan ja karmin välissä. Ikkunapokassa on kaksinkertainen kumitiiviste ja se on ehjä. Ikkunakarmin kulmaliitoksessa oli pienen pieni rako, josta kylmä ilma pääsi vuotamaan sisälle. Ikkunapokan tiivisteet eivät tiivistä tätä rakoa, koska sitä ei pitäisi edes olla siinä. Miten ihmeessä pysty- ja vaakakarmin väliin on syntynyt rako. Sitä ei ollut siinä asennusvaiheessa, olin nimittäin itse tarkistamassa asennetut ikkunat.

Annoin asian olla talvella. Asetin vain teippipalan raon eteen estämään suuremman vedon ikkunasta ja päätin tutkia ongelmaa tarkemmin lämpimämmällä kelillä. Nyt kun otin teipin palan pois raon edestä, oli rako suurentunut entisestään niin, että valo näkyi siitä. Ikkunakarmin liitos siis "elää". Ikkunat oli kyllä suojattu rakennusaikana etteivät ne päässeet kastumaankaan läpimäriksi. Mitään turpoamis ja kuivumis juttua ei pitäisi olla, vaikka olisikin niin luulisi liitoksen pysyvän kasassa.

Tiivi mainostaa: "enemmän kuin ikkuna". Onkohan tämä sitä? Ikkunan lisäksi saat uuteen tiiviiseen taloosi myös ilmanvaihdon tai entisajan rakennusten tunnelmaa kylmine vetoisine nurkkineen.

7

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erimerkki

      Puhelin kauniiseen käteen ja soitto sinne Tiiville. Reklamoikaa nyt hyvät ihmiset jos on aihetta. Ei se täällä haukkuminen auta.

    • luukkuuu

      Meillä on varmaan yksi semmoinen tiivi ikkuna, musta, semmosta alumiinia jotain ne lasien välissä ympäri ne listantapaiset. itse laitettu paikoilleen, ei ole kylmää. Joku sanoi että voi tulla kosteutta sinne väliin, ei meillä ole ainakaan.

    • Vuotaane

      Kaikissa kerrostaloissa uudet puu / alumiini-ikkunat ja parvekkeen ulko-ovet päästävät sadevettä lasien välitilaan, jopa sisätiloihin saakka.
      HS. "Jopa uusista ikkunoista vetää.
      Tuhansien ikkunoiden tiivistys ja asenneusvirheet aiheuttavat vetoa ja päästävät vettä sisälle."

    • Pasee

      Taitaa olla kyse rakenteiden elämisestä ja säätö tarpeesta.jos tuote oli kunnossa alussa niin ei siinä ole vikaa.

    • uskomatonta

      Ai että kiinteistössä on vikaa jos ikkunoiden välitilaan pääsee sadevettä ja lunta?
      Yhtä uskomaton väite, kuin ikkunamyyjien väite: ilmastoinissa on vikaa jos ulkolasin sisäpinta kostuu, koska huoneen lämmin ilma pääsee lasien välitilaan.

      • Jaaho

        Onkohan ikkunoissa sälekaihtimet.kaikkien valmistajien ikkunoissa jää pieni reikä mistä pääsee lämmintä ilmaa välitilaan jos on ylipainetta sisällä


    • Vuotavatikkunat

      Lämmin ja kostea huoneilma pääsee lasien välitilaan useista eri kohdista. Karmikappaleiden liitoksia ei ole liimattu, avoin rako lasien välitilaan.
      Pokan ja lasin liimamassassa on yleensä useita eri kohtia missä ei ole massaa.
      Kostea huoneilma pääsee esteettä lasien välitilaan.
      Kulmakohdissa tiivisteet pakkaantuvat jäykäksi pakkuraksi. Eivät seuraa ikkunan kosteus ja lämpöliikkeitä. Suora rako lasien välitilaan.
      Usein ikkunat ja etenkin ovet asennetaan huolimattomasti, huomioimatta niiden ilmantiiveyttä.
      Ikkunoiden ja ovien asennustöiden jälkeen kannattaa aina suorittaa puolueettoman tahon tekemä lämpökamerakuvaus.
      Selviää samalla lämpöeristeiden ilmanvuotokohdat.
      Ulkoikkunoiden teknillisesti väärin asennettujen tiivisteiden asennusvirheitä voit verrata virallisiin tiivistysohjeisiin: Korjaustieto.fi (Ympäristöministeriö)
      Voit myös pyytää ikkuna-alan asiantuntijan / tiivistysalan asiantuntijan tarkastustoimia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2184
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2023
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1632
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1460
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      77
      1438
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1347
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1324
    8. 51
      1222
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe