Kannabis - uskaltaako

Tarkoitus oli siis alun perin leipoa budin jämät, jotka ovat käyneet kertaallen vaporisaattorissa. Myyjän mukaan budi on ihan suomessa kotikasvatettuja ja sitä ei ole siis ole kasteltu millään paskavedellä eikä tuotu miltään plantaasilta, jonka jenkit ovaty yrittäneet myrkyttää. Uskon kyllä myyjää, joten tässä mielessä budi on turvallista.

Olen kuitenkin höyrystänyt samalla vaporisaattorilla presuja ja en oikein tiedä onko siinä ironnut jotain jämiä höyrystettyyn kannabikseen. Nikotiinin ei pitäisi olla ongelma, että se ehtii haihtumaan 150C lämpotilassa uunissa, mutta presuissa voi olla jotain muuta paskaa, jota ei kannata syödä. Sehän on tiedetty pitkään, että tupakkateollisuus tunkee presuihin myrkyllisiä kemikaaleja, jotta se koukuttaisi ihmisiä tehookkaammin.

Mutta voiko niitä sitten irrota tarpeeksi paljon höyrystettiin budiin? Olen höyrystynyt budin kertaallen, kolme minuuttia /pöntöllinen ja sitten kerännyt jämät. Voimakkuudessa se ei ole kiinni, sillä testatin höyrystetyn budin höystymällä sen uudestaan ja oikein mukava, puuduttava sohvalukko siitä tuli.

Leipomalla (tai siis nopeat firecrackerit, ei varsinaisesti leipomista) efekti on vielä kovempi, mutta en vaan tiedä uskaltaako noi loput käyttää syömällä.
1197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mikä on presu? Höyrystä->polta/syö loput.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


edibles kirjoitti:

Tarkoitus oli siis alun perin leipoa budin jämät, jotka ovat käyneet kertaallen vaporisaattorissa. Myyjän mukaan budi on ihan suomessa kotikasvatettuja ja sitä ei ole siis ole kasteltu millään paskavedellä eikä tuotu miltään plantaasilta, jonka jenkit ovaty yrittäneet myrkyttää. Uskon kyllä myyjää, joten tässä mielessä budi on turvallista.

Olen kuitenkin höyrystänyt samalla vaporisaattorilla presuja ja en oikein tiedä onko siinä ironnut jotain jämiä höyrystettyyn kannabikseen. Nikotiinin ei pitäisi olla ongelma, että se ehtii haihtumaan 150C lämpotilassa uunissa, mutta presuissa voi olla jotain muuta paskaa, jota ei kannata syödä. Sehän on tiedetty pitkään, että tupakkateollisuus tunkee presuihin myrkyllisiä kemikaaleja, jotta se koukuttaisi ihmisiä tehookkaammin.

Mutta voiko niitä sitten irrota tarpeeksi paljon höyrystettiin budiin? Olen höyrystynyt budin kertaallen, kolme minuuttia /pöntöllinen ja sitten kerännyt jämät. Voimakkuudessa se ei ole kiinni, sillä testatin höyrystetyn budin höystymällä sen uudestaan ja oikein mukava, puuduttava sohvalukko siitä tuli.

Leipomalla (tai siis nopeat firecrackerit, ei varsinaisesti leipomista) efekti on vielä kovempi, mutta en vaan tiedä uskaltaako noi loput käyttää syömällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu