On tosi cool asua Stadissa / OK-keisari / peukku

ok-keisari

Näin ajattelin parikymppisenä muuttaessani omaan kantakaupungin opiskelija-asuntoon. Elämä aukeni ruusuisena, palvelut lähellä, omaa autoakaan ei tarvita.

Toden totta, mikäs oli nuorena riekkuessa palveluissa. Kalja virtasi, opinnot menivät vasemmalla kädellä mutta etenivät kuitenkin. Ankaraa bailausta koko opintorahan ja -lainan edestä.

Kun nyt kävin Tsadissa viikonloppun, ensimmäisenä bussista astuessani jouduin väistämään pyöräilijää, joka naama raivosta vääristyneenä piti huolta oikeudestaan ajaa viittäkymppiä bussin oven ohi.

Kuljin vanhan kotitaloni ohi ja katsoin, kuinka terasseilla ördättiin. Näkyi siellä joku opiskelijakaverinikin notkuvan räkä poskella, oikein sääliksi kävi, bailaus jäi hänellä aikanaan päälle ja on muuttunut pakonomaiseksi ryyppäämiseksi.

Koiran- ja ihmisen ulosteet jalkakäytävillä näyttävät paljon ällöttävämmiltä kuin silloin aikanaan. Mihin suuntaan tahansa katsookin, näkee kuinka lama-suomalainen vajoaa aina vain syvemmälle päihteidenkäytön loputtomaan suohon.

Suurin osa menestyvistä opiskelutovereistani on muuttanut ok-taloon, saanut lapsia ja ryhtynyt elämään ihmisiksi. Sitten on näitä kennostoon jääneitä ikuisia opiskelijoita, jotka eivät tajua, että on lievästi sanottuna noloa asua ahtaassa läävässä naapureiden remuamista kuunnellen, kun olisi voinut ryhdistäytyä ja hankkia oman. Ei olekaan enää niin cool kököttää päivästä päivään kommuunissa muiden armoilla, kun samaan aikaan fiksumpi porukka grillaa sisäfilettä ok-talon terassilla ja siemailee sivistyneesti Bastard-konjakkia takkatulen loimussa rotukoiran (Suomen pystykoira) vartioidessa taloa.

Muilla varakkailla ok-keisareilla samanlaisia fiiliksiä?

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kt-ylivaramarsalkka-

      Ihan keisari ja ajelee bussilla ! Huutonaurua !

    • juhaKKSP

      Mummo!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1957
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1743
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1604
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1346
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1262
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1236
    8. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      45
      1213
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1202
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe