Millainen tela seinän maalaukseen OH/MH? Saako telan valinnalla häivytettyä pinnan epätasaisuuksia? Olen yrittänyt tasoittaa seinää onnistumatta. Betoniseinä on pullistunut sen verran, että kun vedän lastalla tasoitteen sileäksi, keskelle seinää tulee aina muutaman kymmenen sentin levyinen paljas kohta, jonka reunat näkyvät, vaikka kuinka hion. En saa häivytettyä rajaa kunnolla enkä pysty koko seinää oikaisemaan. Aikaisemmin seinässä oli tapetti, jolloin epätasaisuus ei näkynyt. Mikä neuvoksi
Pullistunut betoniseinä
juise
2
287
Vastaukset
- remppamies1
Telalla ei paljon voi pohjiin vaikuttaa, hiominen ja tasoitteen valinnalla voit, matki sillä tasoitteella sitä muuta seinää vastaavaksi (ei hienotasoite ja hiominen ole paras), olen joskus häivyttänyt "töpöttämällä" pensselillä paksua maalia noihin näkyviin kohtiin ja antanut vähän kuivahtaa ja sitten vasta kaksi kierrosta maalia seinään saanut nopeasti siedettävän lopputuloksen.
- BauHerr
Lisää tasoitetta. Jos ei muuten onnistu, niin vuokraa rappauspumppu ja lisää tuhdimpi kerros.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka832475- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811311EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111192- 79905
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta100749Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe30743- 30696