Taloyhtiömme pihalla on 70-luvulla pystytetty keinu-teline, jonka keinut tulisi jo vaihtaa. Keinujen alla ja ympärillä on nurmikkoa. Kysymys kuuluukin: voiko pihan keinut vaihtaa ilman sen suurempia ongelmia? Tarvitseeko keinujen ympäristö suojata? Mitä asioita tulee ylipäätään huomioida leikkipaikan kunnostamisessa?
Leikkipaikkojen direktiivit
7
1051
Vastaukset
- slidari
Keinun alla pitää olla pehmoista, monesti nykyään laitetaan kumimattoa joka on tehty kierrätys kumirenkaiden rouheesta. Ilmeisesti pehmyt hiekkakin riittää. Googlaa vaatimukset.
On kuitenkin hyvä muistaa, että taloyhtiö on vastuussa tapaturmista mikäli alusta ei ole turvallinen. On jopa taloja jotka ovat luopuneet leikkivälineistä määräysten vastuulisen vuoksi. - Typeryyksienmaa
Tää on kyllä outo maa. Miksi talonyhtiö on vastuussa jos joku putoaa keinusta? eihän se talonyhtiö ketään siihen keinuun pakota. Alla pitää olla TURVAHIEKKAA tai tuo ym. kumimatto. Mutta uusi hallitus voisi nyt purkaa näitä mailman typerimpiä sääntöjä. Meidän pihalla oli läpikulkukielletty kyltti. porukka kuitenkin oikoi pyörällä nurmikon läpi ja kiersivät aidan (eivät siis edes jaksaneet ajaa aidassa olevan portin läpi. Talkoissa sitten jatkettiin aitaa niin että seinän ja aidan välistä ei enää mahtunut. Joku tötöilijä pyöräilijä sitten pamautti vanhasta muistista oikoreittiä ja törmäsi tietysti aitaan vaikka sen näki jo 30m ennen törmäystä. takki hajosi ja tuli lääkärikeikka. Talonyhtiö joutui maksamaan viulut.
- Oikein.meni
"Talonyhtiö joutui maksamaan viulut."
Ja aiheesta joutui. Miksi menitte typeryyksissänne tekemään jonkun typerän aidan jatkon ihmisten kiusaksi? Vai mitä haittaa siitä oli että ihmiset kulkivat pihanne läpi? Läpikulku kielletty kylteillä voi pyyhkiä persettä. Niillä ei ole mitään lainvoimaa, jos piha ei ole suljettu. Halusitte estää läpikulun rakentamalla jonkun typerän aidanpätkän sen sijaan, että olisitte estäneet läpikulun asentamalla pihanne sisäänkulkuväylille lukitut portit. Silloin ei ole pihaan ulkopuolisilla asiaa ja alkaa läpikulku kielletty -kyltitkin pätemään. Siihen asti voitte maksella sairaalalaskuja typerien ansojenne takia joka on ihan oikein.
- kruta
Kuinka moni on vammautunut pihanne nykyisissä keinuissa?
- 188973076
Leikkiväline turvallisuussäädökset on tehty EU:n-tiregtiivissä
- Lapsellinen.osakas
EU-ridektiivit ohjaavat leikkialueitakin! Kumirouhemattoja, turvahiekkaa on oltava keinujen alla pehmentämässä putoamisia ja tarkat määräykset löytyvät esim. Lappset keinujen valmistajan nettisivuilta. Taloyhtiö on todellakin vastuussa, jos joku loukkaantuu pudotessaan keinusta, mutta vain siinä tapauksessa, että putoamisalusta ei ole määräysten mukainen.
Kannattaa tehdä alueesta heti kerralla kunnollinen, niin se on helppohoitoinen ja taloyhtiössä isommat perheasunnotkin saa myytyä. Perheelliset kiinnostuvat viihtyisästä pihasta ja hyvästä leikkialueesta. Omistajat ja vuokralaiset!
Taloyhtiöiden leikkialueet ovat samojen säädösten alaisia, kuin yleiset leikkipuistot. Vain omat yksityispihat ovat säädösten ulkopuolella, mutta vanhemmat ovat silti vastuussa omista lapsistaan ja heidän leikkivälineistään.
Jos taloyhtiössä päätetään poistaa kuluneet ja säännösten vastaiset leikkivälineet, niin on mahdollista, että ne joudutaan myöhemmin hankkimaan uudelleen. Löytyy sellainen pykälä, jossa kerrotaan: Mikäli taloyhtiössä on rakennuspiirustuksissa piirretty leikkialue ja rakennuslupa on myönnetty sellaisena, niin taloyhtiö on velvollinen omalla kustannuksellaan perustamaan leikkialueen uudelleen, jos joku osakas myöhemmin näin vaatii. Kannattaa kunnostaa vanha leikkialue!
Ei taloyhtiö ole vastuussa jokaisesta keinusta putoamisesta. Jokainen lapsi joskus putoaa ja sattuu kaikkea muutakin vahinkoa. Vastuu lasten leikkien valvomisesta kuuluu vanhemmille ja taloyhtiö antaa vain määräysten mukaiset leikkivälineet lasten käyttöön. Ilkivalta pysyy ehkä paremmin kurissa, kun on luvallinen leikkipaikka käytettävissä.- Pohjaton-kaivo
Tämäkin vielä. Missä EU, siellä ongelma. Itsekin hyväuskoisena menin äänestämään EU.n puolesta. Enään en äänestäisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492338- 262213
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271545Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161534- 1241447
- 191093
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71984Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117954Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883